Olen lueskellut tältä palstalta ihmisten kertomuksia närästyksestä ja Nexiumin käytöstä... Toiset ovat syöneet pitkään ilman sivuoireita kyseistä lääkettä ja joillekin ei sovi ollenkaan. Minä olen syönyt Nexiumia 3,5 kuukautta ja lähes koko ajan ollut jollain tavalla sairaana. Sattumaako? Oma maalaisjärkeni sanoo, että lääkkeen takia ruoka ei sula kunnolla ja kaikkea tärkeää jää imeytymättä. Mahtaakohan mennä arvaus pahasti pieleen? Lääkärin mukaan olen "tuomittu" syömään Nexiumia jatkuvasti, koska mahaporttini on kuulemma poikkeuksellisen löysä (olen 30v nainen) ja tämä tuntuu kauhealta. Haluan uskoa, että voin jollain tavalla helpottaa vatsavaivojani ja päästä osittain tai kokonaan lääkkeestä eroon. Vatsani on vaivannut jo vuosia ja vyöhyketerapiasta olen saanut aika hyvin apua. Nexium tuli kehiin, kun alkoi ilmetä kovia kurkkukipuja. Moni närästysvaivainen on sanonut, että kotimaisten viljojen jättäminen pois on auttanut. Ajattelin lähteä siitä liikkeelle... Mutta mitä korvikkeeksi kaurapuurolle? Olen varsinainen ruisleipäaddikti ja ilman kaurapuuroakaan ei aamu lähde käyntiin... Mikä voisi olla yhtään edes sinne päin? Olen kuullut, että kaura sopii joillekin, joille muut viljat eivät sovi. Löytyykö täältä sellaisia henkilöitä?Kaikki muutkin vinkit otan ilolla vastaan... Silloin kun lääkettä en syönyt ja maha oli huonossa jamassa, lähes kaikki närästi; kahvi, suklaa, viini, marjakiisseli(!), rasvaiset ruuat pahimmasta päästä.
Närästys ja kotimaiset viljat
32
9382
Vastaukset
- &/()=?7890+
Siinähän jo listasit pahimmat närästyksen aiheuttajat; kahvi, alkoholi, rasvaiset ruoat kuten esimerkiksi lohi. Lisäisin listaan vielä sipulin, paprikan, ruisleivän ja happamat omenat. Ruisleipä on yleensä hapatettu. Happamaton voisi närästää vähemmän. Näitä em. muonia vaan pitää yrittää välttää tai syödä pienissä erissä neutraloivien ruokien kanssa.
Kaurapuuron en ole huomannut närästävän. Onko muut? Riisipuuro ei ainakaan. Siinä yksi vaihtoehto kaurapuurolle, mutta koska siinä ei ole paljon kuituja, pitää miettiä, mistä niitä saa tarpeeksi. Etenkin. jos joutuu luopumaan ruisleivästä.
Luulisin, että eniten mahahappoa tarvitsee liharuokien sulattamiseen. Hedelmät poistuvat mahalaukusta puolessa tunnissa, liha voi viipyä siellä jopa 3-4 tuntia. Siksi ajoittaisin happosalpaajan oton, oli se sitten Nexium tai muu, aikaisintaan vasta 3 tuntia pihviaterian jälkeen, niin se ei ole ehdi haitata pihvin sulattamista, jos sinulle on tullut huono olo Nexiumista. Itse en ole huomannut mitään otin sen sitten milloin vain. Koska närästys tulee minulle iltapainotteisesti, otan happosalpaajan normaalisti iltapäivällä - illalla.
Mitä vyöhyketerapiassa sinulle tehtiin?- camomilla
Kiitos vastauksestasi. Mulla on vatsa oireillut muutenkin kuin vain närästämällä. Turvotusta, kipuilua ym. Vyöhyketerapeutti tekee aina ihan kokonaisvaltaisen hoidon korvista ja jalkapohjista. Vatsan pisteet yleensä kaikkein kipeimmät... Hän sanoi ekalla käynnilläni, että minulla on ollut ns kylmä vatsa. Koko vatsa jotenkin ihan krampissa. Yleensä jo hoidon aikana alkaa ihana lämmön tunne virrata vatsaan.
- ..........
Sama homma että jos syön närästyslääkkeitä niin ruoka ei sula. Itseasiassa eniten mua närästää just kaurapuuro.
Mulle sopii aamuisin mannapuuro todella hyvin vatsalle, mutta esim. maito tyhjään mahaan tekee mahan kipeäksi. Muroja/mysliä ihan pikkuisen voi yrittää syödä tai moniviljaleipää. Hedelmistä päärynä (hyvinä aikoina) menee.
Mulla kanssa tuo kurkkukipu ja mulla lisäksi hapot suussa öisin. Jossain vaiheessa lääke auttoi muakin.
Nyt pystyn kyllä syömään ihan marjojakin vähäsen ilman närästysoireita. Tai joskus närästystä vaan tulee ihan normaalistakin ruuasta.
Mulla taas ei portissa ole mitään vikaa (?).. Kaikki alkoi 5 vuotta sitten yht'äkkiä. Sen jälkeen ku lopetin e-pillerit, mut tuskin se siihen liittyy.- camomilla
Miten huomaat, että ruoka ei sula? Itse sain juuri verikokeiden tulokset ja niiden perusteella olen terve. Silti tosi heikko olo jatkuvasti.
Onko kurkkukipusi jatkuvaa? Miltä se tuntuu? Minulla äkilliset kovat nielemiskivut jäivät pois, kun aloitin viime kesänä lääkityksen. Nyt kurkkuni on ollut yli kuukauden tasaisen karhea ja ääni menee helposti, lääkkeestä huolimatta. On sellainen olo kurkussa koko ajan, kuin olisi juuri iskemässä flunssa ja kovempi kurkkukipu alkamassa... Lisäksi kurkku jotenkin "limainen" koko ajan. Ihmettelen vain, että voiko tämä johtua närästyksestä, kun ei minua edes närästä!? - .........
camomilla kirjoitti:
Miten huomaat, että ruoka ei sula? Itse sain juuri verikokeiden tulokset ja niiden perusteella olen terve. Silti tosi heikko olo jatkuvasti.
Onko kurkkukipusi jatkuvaa? Miltä se tuntuu? Minulla äkilliset kovat nielemiskivut jäivät pois, kun aloitin viime kesänä lääkityksen. Nyt kurkkuni on ollut yli kuukauden tasaisen karhea ja ääni menee helposti, lääkkeestä huolimatta. On sellainen olo kurkussa koko ajan, kuin olisi juuri iskemässä flunssa ja kovempi kurkkukipu alkamassa... Lisäksi kurkku jotenkin "limainen" koko ajan. Ihmettelen vain, että voiko tämä johtua närästyksestä, kun ei minua edes närästä!?No, sulamattomuuden huomaa ku ulostessa on kaurapuuroa ja marjoja. Eikö se silloin sulamatonta ole?
Mä olen kaikkien tutkimusten mukaan terve ei edes palleatyrää tai löysyyttä, kurkku vaan punottaa.
Mut tosiaan jos kuvailen niin angiinasta tavallisen flunssan kurkkukipuun on oireita. Tosiaan ääni menee koko ajan.
Ei muakaan närästä muuten, paitsi jos juon lasillisen juuri puristettua sitruunamehua nii sitten voi alkaa perinteisesti närästämään tai syön erittäin paljon puolukkaa. Mutta en niistäkään aina saa oireita.
Vaihteleeko oireet sulla päivittäin? ja onko pitkään jatkunut? Sulla on sentää joku syy tuohon. Mulle taas lääkärissä puhutaan stressistä ja annetaan lääkkeeksi vaan sympatiaa.
Mä olen 26v ja oireita ollut nyt n. 4 vuotta. Leikkaus ehkä edessä. - camomilla
......... kirjoitti:
No, sulamattomuuden huomaa ku ulostessa on kaurapuuroa ja marjoja. Eikö se silloin sulamatonta ole?
Mä olen kaikkien tutkimusten mukaan terve ei edes palleatyrää tai löysyyttä, kurkku vaan punottaa.
Mut tosiaan jos kuvailen niin angiinasta tavallisen flunssan kurkkukipuun on oireita. Tosiaan ääni menee koko ajan.
Ei muakaan närästä muuten, paitsi jos juon lasillisen juuri puristettua sitruunamehua nii sitten voi alkaa perinteisesti närästämään tai syön erittäin paljon puolukkaa. Mutta en niistäkään aina saa oireita.
Vaihteleeko oireet sulla päivittäin? ja onko pitkään jatkunut? Sulla on sentää joku syy tuohon. Mulle taas lääkärissä puhutaan stressistä ja annetaan lääkkeeksi vaan sympatiaa.
Mä olen 26v ja oireita ollut nyt n. 4 vuotta. Leikkaus ehkä edessä.Närästystä on ollut 3-4 vuotta (synnytykset voi lääkärin mukaan laukaista!) ja kuvittelin pitkään, että tulen toimeen vaivan kanssa, kunhan keskityn siihen, mitä syön. Pari vuotta menikin hyvin ja sitten alkoivat ne kurkkukivut. En uskalla olla syömättä lääkettä, ettei seuraavaksi iske joku kurkkusyöpä...
Aion kyllä kokeilla kaikenlaista, homeopatiaa, viljattomuutta ym, jotta pääsisin lääkkeestä eroon tai voisin edes vähentää sen käyttöä. Nyt olen taas kuitenkin kovassa flunssassa ja voimia on niin vähän, ettei riitä mihinkään ylimääräiseen. (2 pientä lasta mulla...)
Oletko itse kokeillut mitään vaihtoehtohoitoja tai täyttä viljattomuutta tm?
Mitä leikkausta tarkoitat leikkauksella? Minä olen ainakin kuullut niin kauheita juttuja mahaportin kiristysleikkauksesta, että se on todella vihoviimeinen vaihtoehto.
Olen tässä miettinyt pääni puhki sairasteluni syytä ja närästyslääkkeen lisäksi epäilen taloamme. Olemme asuneet tässä 3,5 vuotta ja samankaltaisia oireita oli jo viime syksynä ja silloin en lääkettä syönyt. Mutta se onkin sitten toinen äärimmäisen vaikea juttu selvittää, jos jotain hometta tm on...
Niin, närästysoireeni ovat kyllä pysyneet hyvin kurissa lääkkeellä. Sitä ennen vaihtelivat päivittäin. - riipsu
camomilla kirjoitti:
Närästystä on ollut 3-4 vuotta (synnytykset voi lääkärin mukaan laukaista!) ja kuvittelin pitkään, että tulen toimeen vaivan kanssa, kunhan keskityn siihen, mitä syön. Pari vuotta menikin hyvin ja sitten alkoivat ne kurkkukivut. En uskalla olla syömättä lääkettä, ettei seuraavaksi iske joku kurkkusyöpä...
Aion kyllä kokeilla kaikenlaista, homeopatiaa, viljattomuutta ym, jotta pääsisin lääkkeestä eroon tai voisin edes vähentää sen käyttöä. Nyt olen taas kuitenkin kovassa flunssassa ja voimia on niin vähän, ettei riitä mihinkään ylimääräiseen. (2 pientä lasta mulla...)
Oletko itse kokeillut mitään vaihtoehtohoitoja tai täyttä viljattomuutta tm?
Mitä leikkausta tarkoitat leikkauksella? Minä olen ainakin kuullut niin kauheita juttuja mahaportin kiristysleikkauksesta, että se on todella vihoviimeinen vaihtoehto.
Olen tässä miettinyt pääni puhki sairasteluni syytä ja närästyslääkkeen lisäksi epäilen taloamme. Olemme asuneet tässä 3,5 vuotta ja samankaltaisia oireita oli jo viime syksynä ja silloin en lääkettä syönyt. Mutta se onkin sitten toinen äärimmäisen vaikea juttu selvittää, jos jotain hometta tm on...
Niin, närästysoireeni ovat kyllä pysyneet hyvin kurissa lääkkeellä. Sitä ennen vaihtelivat päivittäin.noi ihan peruskuviot tuolta uudelta refluksipalstalta www.refluksi.fi. Kurkkuoireet on
niin hirveen tyypillisiä kurkkurefluksin oireita mutta suomessa porukka ei vielä tiedä sitä taiei
usko. Sen takia sulla ei o
närästystä kun se aine ei viivy siellä ruokatorvessa niin kauaa vaan sujhataa
ohitte siitä.
lähes 90 on tyytyväisiä tohon leikkaukseen - melkonen prosenttimäärä.
oksentaminen ja röyhtäily on pieni hinta jos vaivat on isot. - samako?
riipsu kirjoitti:
noi ihan peruskuviot tuolta uudelta refluksipalstalta www.refluksi.fi. Kurkkuoireet on
niin hirveen tyypillisiä kurkkurefluksin oireita mutta suomessa porukka ei vielä tiedä sitä taiei
usko. Sen takia sulla ei o
närästystä kun se aine ei viivy siellä ruokatorvessa niin kauaa vaan sujhataa
ohitte siitä.
lähes 90 on tyytyväisiä tohon leikkaukseen - melkonen prosenttimäärä.
oksentaminen ja röyhtäily on pieni hinta jos vaivat on isot.tuolla sano kyllä että PIEREMINEN on pieni hinta tosta leikkauksesta!!
- Laryngo
camomilla kirjoitti:
Miten huomaat, että ruoka ei sula? Itse sain juuri verikokeiden tulokset ja niiden perusteella olen terve. Silti tosi heikko olo jatkuvasti.
Onko kurkkukipusi jatkuvaa? Miltä se tuntuu? Minulla äkilliset kovat nielemiskivut jäivät pois, kun aloitin viime kesänä lääkityksen. Nyt kurkkuni on ollut yli kuukauden tasaisen karhea ja ääni menee helposti, lääkkeestä huolimatta. On sellainen olo kurkussa koko ajan, kuin olisi juuri iskemässä flunssa ja kovempi kurkkukipu alkamassa... Lisäksi kurkku jotenkin "limainen" koko ajan. Ihmettelen vain, että voiko tämä johtua närästyksestä, kun ei minua edes närästä!?kurkkukipu on joskus kouristavaa, supistavaa...ei enää nielemisvaikeuksia. Palan tunnetta harvoin. Ääni mataloitunut, ei kanna, katkeilee - tällä hetkellä käheä - sairaslomalla ekaa viikkoa (äänityöläinen)- ja johtuu ihan 150% refluksista- minulla ei ole koskaan ruokatorven närästystä!
Äänialueen lihasharjoituksilla ja hieronta auttaa lihaskireyteen mitä refluksi aiheuttaa
kunnousee kurkkuun.
Kuinkahan monta ihmistä viikossa sanoo tuon ihan saman kommentin ""miten voi olla närästystä jos
ei närästä?" - se on itse asiassa lausahdus jota kurkkulääkäreiden esitelmissä joskus esiintyi "kommenteja
potilailta"! Niinkuin joku tossa jo kirjoittikin, se närästys viittaa siihen ruokatorvessa syntyvään
tuntemukseen. Kun se ylempi sulkija ei toimi kunnolla, se aines sinkahtaa nopeasti sen ruokatorven läpi ja silloin ei tietenkäään ehdi sitä (ruokatorven) närästystunnetta syntymään. Se on ihan hyvä looginen selitys tuolle - harmi etteivät lääkärit selitä näitä perusjuttuja heti aluksi.
Jos haluat tietää äänestä ja refluksista (ja äänenhuollosta) enemmän, vilkaise tuota uutta refluksisivustoa www.refluksi.fi. Siellä on oma osionsa äänelle/kurkulle. Limaisuus refluksiin liittyen on usein limakalvojen puolustusmekanismia haponnousua vastaan ... (limaisuus voi johtua myös tietty allergiasta ja nielun takaosanlimaisuudesta, joka voi johtua että onteloista "vuotaa" vähäsen kukun puolelle ... tosin tuo takaosan limaisuus on myös refluksioire) ....
Harmi että raskauksista tuli tällainen vaiva! - ...............
camomilla kirjoitti:
Närästystä on ollut 3-4 vuotta (synnytykset voi lääkärin mukaan laukaista!) ja kuvittelin pitkään, että tulen toimeen vaivan kanssa, kunhan keskityn siihen, mitä syön. Pari vuotta menikin hyvin ja sitten alkoivat ne kurkkukivut. En uskalla olla syömättä lääkettä, ettei seuraavaksi iske joku kurkkusyöpä...
Aion kyllä kokeilla kaikenlaista, homeopatiaa, viljattomuutta ym, jotta pääsisin lääkkeestä eroon tai voisin edes vähentää sen käyttöä. Nyt olen taas kuitenkin kovassa flunssassa ja voimia on niin vähän, ettei riitä mihinkään ylimääräiseen. (2 pientä lasta mulla...)
Oletko itse kokeillut mitään vaihtoehtohoitoja tai täyttä viljattomuutta tm?
Mitä leikkausta tarkoitat leikkauksella? Minä olen ainakin kuullut niin kauheita juttuja mahaportin kiristysleikkauksesta, että se on todella vihoviimeinen vaihtoehto.
Olen tässä miettinyt pääni puhki sairasteluni syytä ja närästyslääkkeen lisäksi epäilen taloamme. Olemme asuneet tässä 3,5 vuotta ja samankaltaisia oireita oli jo viime syksynä ja silloin en lääkettä syönyt. Mutta se onkin sitten toinen äärimmäisen vaikea juttu selvittää, jos jotain hometta tm on...
Niin, närästysoireeni ovat kyllä pysyneet hyvin kurissa lääkkeellä. Sitä ennen vaihtelivat päivittäin.Mulla lääkkeillä kurkkurefluksi ei pysy kurissa. Itseasiassa oireet voi olla jopa pahempia närästyslääkkeitä käyttäessä sekä lääkärin mukaan lääkeannokseni ovat ihan liian suuret. Pakko sitä leikkausta on harkita jos muu ei auta. Olen kokeillut kaikkea mahdollista ruokavaliosta eteenpäin..
ja kyllä vanhepien luona olen usein vkonloppuisin ja siellä on todennäköisesti hometta esim. kylppärin katossa mustia pilkkuja sekä jotain vesieläimiä mustia pitkulaisia jotka pääpuolelta isompia. Koko n. 1 cm.
- tyuio
Närästys voi olla oire kilpirauhasen ylitoiminnasta tai siitä, että kilpirauhasen alitoimintaisen lääkityksen annostus on mennyt yli.
- Laryngo
onkin sitten hankala alkutilanne jos sulla nimenomaan se sulkija on
väljä ... tosi hyvin, jos olet voinut syödä ruisleipää refluksikkona -
se on itsellä takuuvarma närästäjä - tosin ruisrouhe ym ei aiheuta
samaa --eikä näkkileipä. Viljaton 4 kk kaudella oli ihan samanlaista oiretta, joten
se ei itsellä auttanut ... tosin en tätä omaa refluksitautiani suolistoperäiseksi
epäillekään.
Mitä mahaoiretta sinulla oli ennen noita lääkityksiä - joku
toiminnallinen häiriö väljän läpän lisäksi?
Kerroitko lääkärillesi, että tunnet olosi sairaaksi koko ajan - ehdottiko
lääkkeen vaihtoa?
Tosta imeytymisestä ... siitä on todella paljon puolesta ja vastaan.
Tietenkin jos sinulla on jo aikaisemminkin imeytymisshäiriötä ??
Verikokeillahan pystyt hyvin katsoon mihinkä suuntaan tietyt arvot menee jos
käytät noita pidempään... kaikilla se ei selvästikään aiheuta arvojen
laskua, joten jotain ainakin imeytyy ihan ok. Itselläni on ainakin rauta ja B12
samoissa kuin aikaisemminkin ja olen käyttänyt 3 vuotta.- camomilla
Kiitos vastauksestasi! Kävin siellä refluksisivuilla ja tulin taas hiukan viisaammaksi :) Vatsaoireeni ennen lääkitystä olivat epämääräistä turvottelua ja ilmavaivaa, kipua... Kiusallista mutta ei vakavaa. Vyöhyketerapiasta sain apua ja pystyin siis elämään hyvin ilman lääkettä, kunnes kurkkukivut alkoivat. Nexiumin kanssa on maha ollut rauhallisempi kaikin puolin.
Lääkäri ei oikein halunnut kuulla näitä minun "olen koko ajan väsynyt" juttujani, mutta aion yrittää vielä ennen kuin vaihdan lääkäriä. Epäilen vahvasti, että refluksin lisäksi minulla on jotain home- tm allergiaa, mutta tiedä häntä. Verikokeissa ei tosiaan mitään ihmeellistä näy...
Jostain luin, että Nexiumia on myös 20 milligrammaisena. Tästä ei lääkäri ole maininnut mitään. (Syön 40:tä) - tyuio
camomilla kirjoitti:
Kiitos vastauksestasi! Kävin siellä refluksisivuilla ja tulin taas hiukan viisaammaksi :) Vatsaoireeni ennen lääkitystä olivat epämääräistä turvottelua ja ilmavaivaa, kipua... Kiusallista mutta ei vakavaa. Vyöhyketerapiasta sain apua ja pystyin siis elämään hyvin ilman lääkettä, kunnes kurkkukivut alkoivat. Nexiumin kanssa on maha ollut rauhallisempi kaikin puolin.
Lääkäri ei oikein halunnut kuulla näitä minun "olen koko ajan väsynyt" juttujani, mutta aion yrittää vielä ennen kuin vaihdan lääkäriä. Epäilen vahvasti, että refluksin lisäksi minulla on jotain home- tm allergiaa, mutta tiedä häntä. Verikokeissa ei tosiaan mitään ihmeellistä näy...
Jostain luin, että Nexiumia on myös 20 milligrammaisena. Tästä ei lääkäri ole maininnut mitään. (Syön 40:tä)Väsymys ja alakulo on tyypillinen kilpirauhasen vajaatoiminnan oire! Muita vajaatoiminnan oireita on esimerkiksi hidas suolen toiminta, alhainen ruumiinlämpö (>36,4), palelu, kuiva iho, kuivat silmät, hiuksia lähtee, hidas sydämen syke, pitkät kuukautiskierrot, lihominen, ei paljon hikoile ym. Oireita on vaikka kuinka paljon, sillä kilpirauhanen säätää ihmisen aineenvaihduntaa ja muiden hormonien toimintaa, se vaikuttaa joka ikiseen ihmisen soluun. Sairaus vaikuttaa myös esimerkiksi siihen, että naisen on vaikea tulla raskaaksi tai raskaus päättyy keskenmenoon.
Kilpirauhasen ylitoiminnassa on oireina esimerkiksi tiheä syke, korkea ruumiinlämpö, heikentynyt lämmönsieto, laihtuminen, kostea iho, kiihtynyt olo, kuitenkin väsymys, koska ruumis menee ylikierroksilla, kiivas suolen toiminta.
Kilpirauhassairaudet ovat yleisiä, etenkin naisilla, ja suuri osa niitä potevista on joutunut kärsimään aina pahenevista oireista vuosikausia ennen kuin sairaus on diagnosoitu ja ennen kuin on saanut hoitoa. Jos edes OSA noista yllä mainituista oireista osui kohdalle, kannattaa vaatia lääkäriä ottamaan kilpirauhaskokeet T4V ja TSH, ehdottomasti molemmat !- Joskus vajaatoiminnasta kärsivällä voi olla joku liikatoiminnan oire ja päinvastoin. Esimerkiksi vajaatoimintainen voi olla hoikka, vaikka sen yleinen oire on lihominen. Refluksitauti liittyy sekä kilpirauhasen vajaa- että ylitoimintaan.
Sellainen pointti vielä, että kun saat koetulokset, ota ne talteen ja vertaa niitä kilpirauhaspalstoilla (esim. kilpirauhasfoorumi.fi - vaatii rekisteröitymisen) muiden arvoihin, sillä on erittäin yleistä, että kilpirauhaspotilaat ovat alihoidettuja ja hoidon aloitusta viivytetään. Jos sinulla on noita yllä mainittuja oireita, mutta yleislääkäri leimaa sinut terveeksi pelkkien labra-arvojen tuloksilla, kannattaa hakeutua endokrinologin vastaanotolle. Yleislääkäriltä puuttuu kilpirauhassairauksien erikoistietämystä. He tekevät usein diagnoosin sokeasti labra-tuloksilla, vaikka diagnoosin tekemisessä tulisi ottaa huomioon potilaan vointi ja oireet. Useat kilpirauhassairaat ovat tulleet leimatuiksi luulosairaiksi ja masennuspotilaiksi ennen kuin tauti on diagnosoitu.
Lisää tietoa kilpirauhassivustoilla. - camomilla
tyuio kirjoitti:
Väsymys ja alakulo on tyypillinen kilpirauhasen vajaatoiminnan oire! Muita vajaatoiminnan oireita on esimerkiksi hidas suolen toiminta, alhainen ruumiinlämpö (>36,4), palelu, kuiva iho, kuivat silmät, hiuksia lähtee, hidas sydämen syke, pitkät kuukautiskierrot, lihominen, ei paljon hikoile ym. Oireita on vaikka kuinka paljon, sillä kilpirauhanen säätää ihmisen aineenvaihduntaa ja muiden hormonien toimintaa, se vaikuttaa joka ikiseen ihmisen soluun. Sairaus vaikuttaa myös esimerkiksi siihen, että naisen on vaikea tulla raskaaksi tai raskaus päättyy keskenmenoon.

Lisää tietoa kilpirauhassivustoilla.Kiitos viestistäsi! Verikokeissa yleislääkärin mukaan kilpirauhasarvot normaalit ja uskoin tietysti häntä. Mutta on siis syytä paneutua tähänkin asiaan hieman tarkemmin...
- ........

Lisää tietoa kilpirauhassivustoilla.Mulla yleislääkärin mukaan verikokeissa ei havaittu poikkeavaaa. Mulla refluksivaivat alkoi kun lopetin e-pillerit. Mulla on taas on nämä oireet:
Olen kokoajan todella väsynyt ja alakuloinen.
Alhainen ruumiinlämpö 36-35,6, palelu, todella kuiva iho esim. kädet, kuivat silmät nykyisin,
pitkät kuukautiskierrot, tiheä syke, kiihtynyt olo, kuitenkin väsymys, kiivas suolen toiminta.
Mutta toisaalta ihottumaa löytyy... - Laryngo
camomilla kirjoitti:
Kiitos vastauksestasi! Kävin siellä refluksisivuilla ja tulin taas hiukan viisaammaksi :) Vatsaoireeni ennen lääkitystä olivat epämääräistä turvottelua ja ilmavaivaa, kipua... Kiusallista mutta ei vakavaa. Vyöhyketerapiasta sain apua ja pystyin siis elämään hyvin ilman lääkettä, kunnes kurkkukivut alkoivat. Nexiumin kanssa on maha ollut rauhallisempi kaikin puolin.
Lääkäri ei oikein halunnut kuulla näitä minun "olen koko ajan väsynyt" juttujani, mutta aion yrittää vielä ennen kuin vaihdan lääkäriä. Epäilen vahvasti, että refluksin lisäksi minulla on jotain home- tm allergiaa, mutta tiedä häntä. Verikokeissa ei tosiaan mitään ihmeellistä näy...
Jostain luin, että Nexiumia on myös 20 milligrammaisena. Tästä ei lääkäri ole maininnut mitään. (Syön 40:tä)löytyy 20 mg joka on se yleisin estoannostus. Itsellä ainakin kirjotetaan
reseptit molempiin (yksityinen kurkkulääkäri) joten voin itse vaihdella
jos haluan oireiden mukaan. Alkulääkitys (3-6kk) oli ehdottomasti sillä
isommalla annoksella. Tai itse asiassa muualla on saatu kurkkurefluksin
kanssa hyviä tuloksia vasta agressiivisemmalla lääkityksellä (ei siis 40 mg).
tulokset varmaan riippuu siitä mitkä ne muut aiheuttajat ovat tuon
sulkijan tahattoman aukeamisen lisäksi.
Kuulostaa vähäsen että sinulla olisi kyllä jotain muuta - tsemppiä!
Kuinka jaksat muksujen kanssa? - camomilla
Laryngo kirjoitti:
löytyy 20 mg joka on se yleisin estoannostus. Itsellä ainakin kirjotetaan
reseptit molempiin (yksityinen kurkkulääkäri) joten voin itse vaihdella
jos haluan oireiden mukaan. Alkulääkitys (3-6kk) oli ehdottomasti sillä
isommalla annoksella. Tai itse asiassa muualla on saatu kurkkurefluksin
kanssa hyviä tuloksia vasta agressiivisemmalla lääkityksellä (ei siis 40 mg).
tulokset varmaan riippuu siitä mitkä ne muut aiheuttajat ovat tuon
sulkijan tahattoman aukeamisen lisäksi.
Kuulostaa vähäsen että sinulla olisi kyllä jotain muuta - tsemppiä!
Kuinka jaksat muksujen kanssa?Kävin tällä viikolla homeopaatilla ja hän suositteli kokeeksi täyttä viljattomuutta, ei siis edes gluteenittomia tuotteita. Tätä olen itsekin tuumaillut... Vatsa on ollut heti rauhallisempi. Hän oli sitä mieltä, että vatsaa rauhoittamalla voin päästä kokonaan lääkkeestä eroon. Jos näin käy, olen kyllä todella tyytyväinen, mutta vielä en jaksa uskoa. Jaksan kyllä lasten kanssa, kiitos kysymästä :)
- Laryngo
camomilla kirjoitti:
Kävin tällä viikolla homeopaatilla ja hän suositteli kokeeksi täyttä viljattomuutta, ei siis edes gluteenittomia tuotteita. Tätä olen itsekin tuumaillut... Vatsa on ollut heti rauhallisempi. Hän oli sitä mieltä, että vatsaa rauhoittamalla voin päästä kokonaan lääkkeestä eroon. Jos näin käy, olen kyllä todella tyytyväinen, mutta vielä en jaksa uskoa. Jaksan kyllä lasten kanssa, kiitos kysymästä :)
hyvä kokeilla kaikkia mahdollisia keinoja (järkevissä rajoissa tietty),
jos oma tauti vaikka paljastuisikin olevan jotain muuta kuin
varsinaista refluksitautia. Hyvä, jos apu löytyy sinulle tuosta!
Se olisi "helppo" noudattaa kun vaan rajaa kaikki viljat pois.
Oliko se homeopaattien mielipide se, että he eivät usko runsaaseen
kuitumäärään suolistossa ... ? Tiedätkö paljonko he suosittelevat
(kasvis)kuitua grammoina per päivä? Ja vielä yksi kysymys :-) ....
tehtiinkä sinulle samaan hintaan homeopatiaan nojatuva ruokavalio
suunnitelma vai sisälsikö käynti lähinnä yleisluonteisia ohjeita (älä syö viljoja,
syö sitä ja tätä ym)?
Itse kävin kanssa myös homeopaatilla (2) mutta minulla ei sieltä
vaitettavasti tullut ratkaisua. - Adyk

vaitettavasti tullut ratkaisua.Kerronpa tässä omasta tilanteesta ja närästyksestäni, ja siitä miten sain sen 100% parannettua.
1. Jätin KAIKKI leivät ja viljat pois ruokavaliosta. Huomasin, että kun syö leipää, muutkin asiat närästävät päivän aikana; leipä aiheutti tulehdusreaktion pahenemisen ruokatorvessa, jonka seurauksesta sen sulkija ei enää toiminut kunnolla. Jo yksistään tämä paransi suurimman osan närästysoireita. Mutta tämän lisäksi:
2. Söin kahden viikon kuurin "somac control" -nimistä lääkettä.
3. Aloin harrastamaan liikuntaa (30min-1h kävelylenkki 2-3 krt viikossa), minkä seurauksesta laihduin helposti n. 5-8kg
Nyt on kaikki monta vuotta kestäneet närästysoireet poissa, ja elämä on taas onnellista :) (mutta leipään en enää koske, pelkään että se aloittaa taas närästyskierteeni) - Laryngo
Adyk kirjoitti:
Kerronpa tässä omasta tilanteesta ja närästyksestäni, ja siitä miten sain sen 100% parannettua.
1. Jätin KAIKKI leivät ja viljat pois ruokavaliosta. Huomasin, että kun syö leipää, muutkin asiat närästävät päivän aikana; leipä aiheutti tulehdusreaktion pahenemisen ruokatorvessa, jonka seurauksesta sen sulkija ei enää toiminut kunnolla. Jo yksistään tämä paransi suurimman osan närästysoireita. Mutta tämän lisäksi:
2. Söin kahden viikon kuurin "somac control" -nimistä lääkettä.
3. Aloin harrastamaan liikuntaa (30min-1h kävelylenkki 2-3 krt viikossa), minkä seurauksesta laihduin helposti n. 5-8kg
Nyt on kaikki monta vuotta kestäneet närästysoireet poissa, ja elämä on taas onnellista :) (mutta leipään en enää koske, pelkään että se aloittaa taas närästyskierteeni)Muistaisitko mitenkään lääkärin nimeä, joka sinulle selitti ettei sulkija toimi
ruokatorven tulehduksen seurauksena? Yleensä tulehdus ei aiheuta missään
nimessä sitä sulkijan vajaatoimintaa - sen takia haluaisin tietää ...
Hyvä, että aloit liikkumaan ja hankkiutumaan liikakiloista eroon -
toisilla esim. se laihdutus auttaa. Todella harmi
ettet huomannut kokeilla näitä aikaisemmin vaan kärsit vuosikausia!
Mitä lääkitystä söit ja kuinka kauan ennen tuota uutta tänä syksynä markkinoille tullutta
lääkettä (Somac controlia) -- eikä siitä ollut oireisiisi ollenkaan apua? Se ruokatorven
tulehdus yleensä paranee aika hyvin noilla happosalpaajilla (vaikka tietyt oireet
jatkuvat). - Laryngo
Laryngo kirjoitti:
Muistaisitko mitenkään lääkärin nimeä, joka sinulle selitti ettei sulkija toimi
ruokatorven tulehduksen seurauksena? Yleensä tulehdus ei aiheuta missään
nimessä sitä sulkijan vajaatoimintaa - sen takia haluaisin tietää ...
Hyvä, että aloit liikkumaan ja hankkiutumaan liikakiloista eroon -
toisilla esim. se laihdutus auttaa. Todella harmi
ettet huomannut kokeilla näitä aikaisemmin vaan kärsit vuosikausia!
Mitä lääkitystä söit ja kuinka kauan ennen tuota uutta tänä syksynä markkinoille tullutta
lääkettä (Somac controlia) -- eikä siitä ollut oireisiisi ollenkaan apua? Se ruokatorven
tulehdus yleensä paranee aika hyvin noilla happosalpaajilla (vaikka tietyt oireet
jatkuvat).koska sinulla viimeksi tähystettiin - minkäasteinen ruokatorven tulehdus
sinulla todettiin? On mielenkiintoista kuulla, kun nykyäään (tällä palstalla) tuntuu että
kaikki kuuluu siihen runsaaseen 50%, joilla ei ole ollenkaan ruokatorven vaurioita/tulehdusta.
Itse olen kiinnostunut myös kuitumääristä niillä, jotka eivät viljoja syö - montako
grammaa sinä syöt kuituja päivittäin? Se ei tietenkään ole sitä
suositeltua "yleistasoa" (25gr ylöspäin) mutta osaisitko sanoa suurinpiirtein ?
Mikä on kuitupitoisin ruoka mitä pystyt syömään? - camomilla
Laryngo kirjoitti:
hyvä kokeilla kaikkia mahdollisia keinoja (järkevissä rajoissa tietty),
jos oma tauti vaikka paljastuisikin olevan jotain muuta kuin
varsinaista refluksitautia. Hyvä, jos apu löytyy sinulle tuosta!
Se olisi "helppo" noudattaa kun vaan rajaa kaikki viljat pois.
Oliko se homeopaattien mielipide se, että he eivät usko runsaaseen
kuitumäärään suolistossa ... ? Tiedätkö paljonko he suosittelevat
(kasvis)kuitua grammoina per päivä? Ja vielä yksi kysymys :-) ....
tehtiinkä sinulle samaan hintaan homeopatiaan nojatuva ruokavalio
suunnitelma vai sisälsikö käynti lähinnä yleisluonteisia ohjeita (älä syö viljoja,
syö sitä ja tätä ym)?
Itse kävin kanssa myös homeopaatilla (2) mutta minulla ei sieltä
vaitettavasti tullut ratkaisua.Homeopaattikäyntini oli melko yleisluontoinen, emme päässeet noin tarkkoihin yksityiskohtiin vielä. Hän neuvoi minulle kyllä hieman, mitä voisin syödä, koska ruokavalioni on hyvin pitkälti perustunut viljoille... Mutta ei siis tarkkoja ohjeita, eikä grammamääriä. Teen itse leipää, joka koostuu sokerijuurikaskuidusta, pähkinöistä, pellavans.rouheesta, munasta, maidosta ja rasvasta. Sokerijuurikaskuidun kuitupitoisuus varsin suuri. Syön lisäksi runsaasti kasviksia ja hedelmiä. Toivon todella, että voisin jatkossa syödä edes jotain viljatuotetta, mutta kokeilen sitten pikkuhiljaa eri lajikkeita... Annan vatsan nyt rauhoittua kunnolla, jos se tästä rauhoittuu.
- hoikistunut
camomilla kirjoitti:
Homeopaattikäyntini oli melko yleisluontoinen, emme päässeet noin tarkkoihin yksityiskohtiin vielä. Hän neuvoi minulle kyllä hieman, mitä voisin syödä, koska ruokavalioni on hyvin pitkälti perustunut viljoille... Mutta ei siis tarkkoja ohjeita, eikä grammamääriä. Teen itse leipää, joka koostuu sokerijuurikaskuidusta, pähkinöistä, pellavans.rouheesta, munasta, maidosta ja rasvasta. Sokerijuurikaskuidun kuitupitoisuus varsin suuri. Syön lisäksi runsaasti kasviksia ja hedelmiä. Toivon todella, että voisin jatkossa syödä edes jotain viljatuotetta, mutta kokeilen sitten pikkuhiljaa eri lajikkeita... Annan vatsan nyt rauhoittua kunnolla, jos se tästä rauhoittuu.
Minulle ei sovi ruisleipä edes ilman hapatuksia tai nostatteluja. Eli ruis ei vaan sovi. Vehnäjauhotkin jätin vähemmälle, koska ei siinä ravintoaineita juuri ole.
Tuo pähkinä/pellavaleipä on varmasti hyvää. On hyviä rasvoja ja kuituja ja vaikka mitä.
Olen itsekin ollut melkoinen leipäaddikti ja alussa mietin "korviketta". Nyt olen vain opetellut syömään ihan muita ruokia ja joskus minulle sopivaa kauraleipää.
Ruokani on pääasiassa kasviksia, pähkinöitä, lihaa ja jonkun verran rasvaa, hedelmiä. Siis paistamiseen ja kastikkeisiin laitan voita ja kermaa.
Jos nuo viljat eivät sovi niin täytyy vain opetella syöminen uudella tavalla. Onhan monia maita, joissa ei leipää juuri syödä ja on hoikkia terveitä ihmisiä.
Itselläni siis jäi turvotukset, äkilliset ripulit, ummetus, hankala röyhtäily, joka välillä oli vaan se tunne, että jotain tarttis tulla ulos mutta ei tule. Poissa on myös jatkuva nälän tunne, josta en aina tiennyt, onko kyseessä kipu vai nälkä. - viljoja peliin
hoikistunut kirjoitti:
Minulle ei sovi ruisleipä edes ilman hapatuksia tai nostatteluja. Eli ruis ei vaan sovi. Vehnäjauhotkin jätin vähemmälle, koska ei siinä ravintoaineita juuri ole.
Tuo pähkinä/pellavaleipä on varmasti hyvää. On hyviä rasvoja ja kuituja ja vaikka mitä.
Olen itsekin ollut melkoinen leipäaddikti ja alussa mietin "korviketta". Nyt olen vain opetellut syömään ihan muita ruokia ja joskus minulle sopivaa kauraleipää.
Ruokani on pääasiassa kasviksia, pähkinöitä, lihaa ja jonkun verran rasvaa, hedelmiä. Siis paistamiseen ja kastikkeisiin laitan voita ja kermaa.
Jos nuo viljat eivät sovi niin täytyy vain opetella syöminen uudella tavalla. Onhan monia maita, joissa ei leipää juuri syödä ja on hoikkia terveitä ihmisiä.
Itselläni siis jäi turvotukset, äkilliset ripulit, ummetus, hankala röyhtäily, joka välillä oli vaan se tunne, että jotain tarttis tulla ulos mutta ei tule. Poissa on myös jatkuva nälän tunne, josta en aina tiennyt, onko kyseessä kipu vai nälkä.leipää en ole juuri koskaan syönyt yhtä palaa enempää päivässä mutta viljoja, leseitä,
hiutaleita ym kylläkin! Vatsa toimii erinomaisesti näillä. Hedelmät ja kasvikset sulavat niin hitaasti että
pystyn syömään niitä vain sen puolikiloa päivässä. Eikä mielellään raakana.
Vilajkuitujen vähentäminen 2 kuukaudeksi sai vatsan hirveään ummetustilaan.
Onneksi mitään peruuttamatonta ei tapahtunut ja kuitujenlisäyksen myötä
vatsa toimii taas hyvin! Ehdin jo pelästyä.
Toisilla ei tosiaan vatsa pysty näitä viljoja syystä tai
toisesta ottamaan, jolloin niitä ei kannata silloin tietenkään syödä. Mutta jos vatsa toimii niin
ei muuta kuin kuitua kunnolla peliin! Kaikki, joilla ympäristössä on ollut vatsavaivoja,
ovat saaneet helpotuksen lisäämällä kuituja (ei leivällä vaan muilla aineksilla) -
taakse ovat jääneet heilläkin vatsan
toiminnan heittelyt, oudot nälän tunteet, kohonneeet kolesterolit, liikakilot ym. - viljanen**
Adyk kirjoitti:
Kerronpa tässä omasta tilanteesta ja närästyksestäni, ja siitä miten sain sen 100% parannettua.
1. Jätin KAIKKI leivät ja viljat pois ruokavaliosta. Huomasin, että kun syö leipää, muutkin asiat närästävät päivän aikana; leipä aiheutti tulehdusreaktion pahenemisen ruokatorvessa, jonka seurauksesta sen sulkija ei enää toiminut kunnolla. Jo yksistään tämä paransi suurimman osan närästysoireita. Mutta tämän lisäksi:
2. Söin kahden viikon kuurin "somac control" -nimistä lääkettä.
3. Aloin harrastamaan liikuntaa (30min-1h kävelylenkki 2-3 krt viikossa), minkä seurauksesta laihduin helposti n. 5-8kg
Nyt on kaikki monta vuotta kestäneet närästysoireet poissa, ja elämä on taas onnellista :) (mutta leipään en enää koske, pelkään että se aloittaa taas närästyskierteeni)Luin tekstisi ja voin allekirjoittaa saman, minua närästää kaikki missä on vähänkin viljaa, myös jotkut gluteenittomat tuotteet.
Närästys häviää sataprosenttisesti, kunhan maltan olla koskematta viljoista tehtyihin ruokiin.
Suosittelen lukemiseksi: http://www.rasalas.fi/kirja.php?id=73 - camomilla
viljoja peliin kirjoitti:
leipää en ole juuri koskaan syönyt yhtä palaa enempää päivässä mutta viljoja, leseitä,
hiutaleita ym kylläkin! Vatsa toimii erinomaisesti näillä. Hedelmät ja kasvikset sulavat niin hitaasti että
pystyn syömään niitä vain sen puolikiloa päivässä. Eikä mielellään raakana.
Vilajkuitujen vähentäminen 2 kuukaudeksi sai vatsan hirveään ummetustilaan.
Onneksi mitään peruuttamatonta ei tapahtunut ja kuitujenlisäyksen myötä
vatsa toimii taas hyvin! Ehdin jo pelästyä.
Toisilla ei tosiaan vatsa pysty näitä viljoja syystä tai
toisesta ottamaan, jolloin niitä ei kannata silloin tietenkään syödä. Mutta jos vatsa toimii niin
ei muuta kuin kuitua kunnolla peliin! Kaikki, joilla ympäristössä on ollut vatsavaivoja,
ovat saaneet helpotuksen lisäämällä kuituja (ei leivällä vaan muilla aineksilla) -
taakse ovat jääneet heilläkin vatsan
toiminnan heittelyt, oudot nälän tunteet, kohonneeet kolesterolit, liikakilot ym.Keskustelu on rönsyillyt jo niin paljon, että olen jo ihan pihalla, kuka kukin on ;) Mutta hienoa, että keskustelua on syntynyt. Minä olen taas ihan lähtötilanteessa vatsani kanssa... Olen ollut 1.5viikkoa syömättä viljaa ja alussa vatsa tuntui rauhalliselta. Jatkuva nälän tunne on hävinnyt ja myös toistuvat päänsäryt! Lisäksi minua ei närästä päivisin, mutta öisin selvästikkin. Jos en ota nukkumaanmennessä nexiumia, niin aamulla on kurkku kipeä. Mutta mutta... Vatsani on ollut viime päivinä taas tosi kipeä. Vatsalaukku tuntuu olevan ihan krampissa lähes kaiken syömisen jälkeen. Tuntuu tosi uuvuttavalta alkaa taas selvittämään mistä tämä johtuu... Pitäisikö maitotuotteetkin tiputtaa pois vai onko omatekoinen leipäni saanut mahani sekaisin vai mitä.. Lisäksi kaipaan hirveästi leipää ja varsinkin kaurapuuroa. Melko rasittavaa... Tuumailen tässä, josko aloittaisin huomisen kaurapuurolla, mutta leipää en uskalla vielä suuhuni laittaa.
- paulamummu
camomilla kirjoitti:
Keskustelu on rönsyillyt jo niin paljon, että olen jo ihan pihalla, kuka kukin on ;) Mutta hienoa, että keskustelua on syntynyt. Minä olen taas ihan lähtötilanteessa vatsani kanssa... Olen ollut 1.5viikkoa syömättä viljaa ja alussa vatsa tuntui rauhalliselta. Jatkuva nälän tunne on hävinnyt ja myös toistuvat päänsäryt! Lisäksi minua ei närästä päivisin, mutta öisin selvästikkin. Jos en ota nukkumaanmennessä nexiumia, niin aamulla on kurkku kipeä. Mutta mutta... Vatsani on ollut viime päivinä taas tosi kipeä. Vatsalaukku tuntuu olevan ihan krampissa lähes kaiken syömisen jälkeen. Tuntuu tosi uuvuttavalta alkaa taas selvittämään mistä tämä johtuu... Pitäisikö maitotuotteetkin tiputtaa pois vai onko omatekoinen leipäni saanut mahani sekaisin vai mitä.. Lisäksi kaipaan hirveästi leipää ja varsinkin kaurapuuroa. Melko rasittavaa... Tuumailen tässä, josko aloittaisin huomisen kaurapuurolla, mutta leipää en uskalla vielä suuhuni laittaa.
Kaikki leipä ja viljatuotteet pois ensin, et muuten voi tietää. Vilja vaan on nykyään niin huonolaatuista, että ei kannata riskeerata sillä ollenkaan herkkää mahaa! Hiivaa et saa käyttää omatekoisessa leivässä eikä jauhoistakaan voisi kelpuuttaa muuta kuin luomujauhoa, mut jos siinä on askorbiinihappoa, ei sitäkään. Kaupan luomuleivissä on usein suolaa, jossa on kaliumferrosyanidia ja se yksistään riittää pilaamaan hyvänkin leivän! Laitatko livän päälle jotakin syanidilevitettä? Tavallisia viljatuotteita ei pidä käyttää ollenkaan, sillä niissä on klormekvattikloridijäämiä ja sen käyttö tekee muutenkin viljasta liian vahvaa, kuin jauhettua puuta söisi: sehän on korrenvahvistajaa!
Mut maitotutootteista et saisi käyttää muuta kuin maustamatonta luomua, sillä niissä missä on luomusokeri, on myös glysiiniä ja glutamiinihappoa, jotka ovat närästyslääkkkeiden vastavaikuttajia. Mut luomutuotteissa sallitaan myös karrageeni E407, joten ole tarkkanan niiden kans. Mitä maitotuotteita käytät, turkkilainen ekojogurtti Loindahlilta on parasta, eikä muuta tarvitakaan, jos sitä lusikoi. Itse lisään siihen seesaminsiemenöljyä (luomua sekin, muuita en käyttäisi) ja vatsa on aivan ihana:-)
http://koti.netplaza.fi/~paula/kotikokkeli/carrageenan.htm - Laryngo
camomilla kirjoitti:
Keskustelu on rönsyillyt jo niin paljon, että olen jo ihan pihalla, kuka kukin on ;) Mutta hienoa, että keskustelua on syntynyt. Minä olen taas ihan lähtötilanteessa vatsani kanssa... Olen ollut 1.5viikkoa syömättä viljaa ja alussa vatsa tuntui rauhalliselta. Jatkuva nälän tunne on hävinnyt ja myös toistuvat päänsäryt! Lisäksi minua ei närästä päivisin, mutta öisin selvästikkin. Jos en ota nukkumaanmennessä nexiumia, niin aamulla on kurkku kipeä. Mutta mutta... Vatsani on ollut viime päivinä taas tosi kipeä. Vatsalaukku tuntuu olevan ihan krampissa lähes kaiken syömisen jälkeen. Tuntuu tosi uuvuttavalta alkaa taas selvittämään mistä tämä johtuu... Pitäisikö maitotuotteetkin tiputtaa pois vai onko omatekoinen leipäni saanut mahani sekaisin vai mitä.. Lisäksi kaipaan hirveästi leipää ja varsinkin kaurapuuroa. Melko rasittavaa... Tuumailen tässä, josko aloittaisin huomisen kaurapuurolla, mutta leipää en uskalla vielä suuhuni laittaa.
.. oletko lisännyt kuitua saadaksesi paljon vihannes hedelmäpuolta tämän
puolentoista viikon aikana? Onko ne ollut "raakana" - voi lisätä melkoisesti
vatsaoireita ....
Harmi se yönärästys .. se nexiumhan vaikuttaa sitten mukavasti seuraavaan
päiväänkin .... - camomilla
Laryngo kirjoitti:
.. oletko lisännyt kuitua saadaksesi paljon vihannes hedelmäpuolta tämän
puolentoista viikon aikana? Onko ne ollut "raakana" - voi lisätä melkoisesti
vatsaoireita ....
Harmi se yönärästys .. se nexiumhan vaikuttaa sitten mukavasti seuraavaan
päiväänkin ....Olen lisännyt hedelmiä, vihanneksia syön muutenkin paljon. Sekä raakana, että kypsänä... Se sokerijuurikaskuitu siinä leivässäni on kyllä todella kuitupitoista. Olen 2 aamua aloittanut kaurapuurolla ja muuten pitänyt viljattoman diettini. Vatsa heti vähän parempi taas. Voi olla sattumaakin kyllä. Mut olisi ihanaa, jos kaura sopisi! Pari yötä on myös mennyt ilman nexiumia ja ilman kurkkukipua :0 Odottelen, koska se palaa. Olen saanut tällä palstalla valtavasti hyödyllisiä vinkkejä ja uutta ajateltavaa. Toivon ja uskon, että löydän vielä tasapainon vatsani kanssa joskus... Mutta nyt taidan hetkeksi vetäytyä palstoilta, sillä olen äärimmäisen laiska tietokoneen käyttäjä. Testailen eri ruokavalioita ja kiitän kaikkia keskusteluun osallistuneita :) Palaan ehkä myöhemmin kertomaan kokemuksia. Tänk juu.
- Elämä takaisin
camomilla kirjoitti:
Kiitos viestistäsi! Verikokeissa yleislääkärin mukaan kilpirauhasarvot normaalit ja uskoin tietysti häntä. Mutta on siis syytä paneutua tähänkin asiaan hieman tarkemmin...
Minulla todettiin kymmenisen vuotta sitten refluksitauti. Jossain vaiheessa lopetin happosalpaajat, koska koin, että oloni ja uoansulatukseni vain huononi niiden käytön aikana.
Olin väsynyt, vatsa oli usein kovalla, olin alilämpöinen - paleleva, alavireinen kaikin puolin.
Kilpirauhasarvot tarkistettiin, olivat viitearvoissa. Syytä huonovontisuuteeni ei löytynyt kymmeneen vuoteen. Olo vain huononi huononemistaan.
Kunnes: Vihdoin kilpirauhasarvoni eivät enään mahtuneet viitearvoihin!
Todettiin kilpirauhasen vajaatoiminta! Thyroxin- lääke alkoi tehota parissa päivässä. Yletön unen tarve loppui, palelu loppui, vatsa toimii ihanasti, närästyskin katosi, mieli virkistyi jne.
Kymmenen vuotta kärsin siis selvästi kilpirauhasen vajaatoiminnasta, vaikka se ei näkynyt verikokeissa. (Suomessa viitearvot ovat kyllä ihan pielessä!)
No, parempi myöhään, kuin ei milloinkaan..
- Leippä
Mulla on pitkään ollut närästys ja turvotusoireita. Syön mielelläni leipää ja pullaa. Sitten ihan sattumalta pariksi päiväksi nämä jäivät pois, närästys hävisi.En tiedä mihin se meni, eikä minulla todellakaan ole sitä ikävä. Mitä tämä meinannee. Sitäkö, että ukolta loppu nisunsyönti siihen ja miten sitä ellää, jos ei leippää saa.
Jotenkin siellä maharepussa menivät entsyymit eri asentoon. Pysynevätkö,millä
korvata viljatuotteet. Sokeri ei oireita takaisin tuonut.En pidä siitä, että joutuisin jättämään ruoka-aineita pois. Inhoan kaikenlaista niuhotusta.Jos ei korvien väliä lasketa,olen terve, enkä syö mitään lääkkeitä.Nyt olen vielä terveempi, jos närästys ja happoilu ei tulisi takaisin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävä sinua
Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k313874- 412599
Otavassa tapahtuu!
Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut422558Tulemmeko hyvin
Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s82345- 292148
- 381779
Tiedän kuka sinä noista olet
Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta461623Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan
Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.3011505Kesäseuraa
Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t461468- 1411467