Kun (aikuinen) koira tulee kotiin

Itselleni on tulossa vähän yli 2-vuotias sekarotuinen koira muutaman päivän sisällä. Haen koiran bussilla, kotiinmenomatka kestää bussilla n. 35 minuuttia. Mietin vain sellaista että sitten kun alamme olemaan lähellä kotia, niin voinko jäädä koiran kanssa hetkeksi ulos ja sitten vasta mennä kotiin? Mikä olisi max. aika jonka koiran kanssa voi olla ulkona, onko puoli tuntia aivan liikaa? Ajattelin että koirankin kannalta olisi kiva saapua uuteen kotiin kun tarpeet on jo tehty ulos. Vai pitäisikö sittenkin tehdä niin että on ulkona vain noin 5 minuuttia kunnes lähtee sisälle koiran kanssa?
2172
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ulkoilette ainakin kunnes tarpeet on tehty. Koira voi rauhassa sitte ajan kanssa tutustua uuteen kotiinsa ja mahdollisesti levähtää "matkan rasituksista". Iltapalaa ja iltapissille/kävelylle, luulis siten nukkuvan yön levollisesti.
Riippuu myös kuinka energinen rotu on kyseessä tai onko mahdollisesti joku "ongelma" syynä kodinvaihtoon.
Rutiinit alusta alkaen,helpottaa kotiutumista ja koira tuntee olonsa turvalliseksi kun tietää mitä seuraavaksi tapahtuu.

Äänestä

Heti vaan sisään, mitä sitä kummempia miettimään. Aikuinen koira kyllä osaa pidättää. Jos mahdollista niin pissitä ennen bussiin astumista. Helppoa jos poikakoira, ei muuta kuin lähimmälle tolpalle vaan. Ja sama juttu kun poistuu bussista.

Sitten tutustutte uuteen kotiin hetken ja läksette lenkille...

Mutta sinänsä ei ole määrää minkä voi olla maksimissaan ulkona koiran kanssa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


------ kirjoitti:

Itselleni on tulossa vähän yli 2-vuotias sekarotuinen koira muutaman päivän sisällä. Haen koiran bussilla, kotiinmenomatka kestää bussilla n. 35 minuuttia. Mietin vain sellaista että sitten kun alamme olemaan lähellä kotia, niin voinko jäädä koiran kanssa hetkeksi ulos ja sitten vasta mennä kotiin? Mikä olisi max. aika jonka koiran kanssa voi olla ulkona, onko puoli tuntia aivan liikaa? Ajattelin että koirankin kannalta olisi kiva saapua uuteen kotiin kun tarpeet on jo tehty ulos. Vai pitäisikö sittenkin tehdä niin että on ulkona vain noin 5 minuuttia kunnes lähtee sisälle koiran kanssa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu