Britanniassa käydyt Irak-jupakat ovat johtaneet yhteen itsemurhaan, useiden ministerien eroihin, BBC:n pääjohtajan eroon jne. Blairin oman puolueen eronneet ministerit ovat antaneet sanomalehdille lukuisia hallussaan olleita salaisiksi julistettuja asiakirjoja. (Ketään heistä ei muuten ole haastettu oikeuteen.)
USA:ssa meneillään olevassa presidentinvaalitaistelussa on hyökätty avoimesti Bushin ulkopolitiikkaa vastaan. Vaalitaistelun edetessä peli luultavasti vain kovenee. Bushin lähipiiristä on eronnut useita henkilöitä, jotka ovat julkaisseet arkaluonteisia paljastuksia sisältäviä kirjoja. (Mm. Bushin läheisen neuvonantaja Clarkin juuri ilmestynyt kirja.)
On tosi kummallista, että Suomessa aloitettiin hirvittävä ajojahti Anneli Jäätteenmäen edellä mainittuihin verrattuna viattomasta ulkopoliittisesta "vaaliaseesta". Missään muussa läntisessä demokratiassa ei olisi ollut luultavasti mahdollista valjastaa oikeuslaitosta vaalit voittaneen oppositiojohtajan murskaamiseen.
Tehtyä ei saa tekemättömäksi. Irak-jupakka jättää likaisen tahran suomalaiseen demokratiaan. Nyt yritetään teeskennellä viatonta puolin ja toisin. Vaikka Jaakonsaari ja muut poliitikot kauhistelivat eilisessä Päivärinnan ohjelmassa, kuinka väärin "tavalliset" ihmiset voivat asiat ymmärtää, uskon useimpien meistä nähneen totuuden tämän vuoden kestäneen poliittisen teatterikappaleen läpi.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.