todella

poliisi ratsasi eilen 80 rekkaa, joista 29 sai sakot! puolet sakoista johtui huolimattomasti kiinnitetystä kuormasta!! siis jumalauta, tällaisia pommeja liikkuu maanteillä joukossaamme. törkeätä välinpitämättömyyttä kanssaliikkujien turvallisuudesta!! teillämme liikkuu 24000 rekkaa, huh huh!! vankilatuomio suoraan tällaisille kuljettajille/liikennöitsijöille!
11690
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Maantiekuljetuksilla ei ole erityisiä liukkaan kelin aikatauluja. Kuorma on saatava perille aikataulun mukaisesti kelioloista riippumatta. Huonoissa oloissa tämä merkitsee väistämättä onnettomuuksia.

Puheena olevan bussiturman jälkeenkin on sattunut jo monta tieltä suistumista. Bussionnettomuuden tekee suuronnettomuudeksi se sattuma, että vastapuolena oli linja-auto. Jos se olisi ollut pyöräilijä tai henkilöauto, onnettomuus olisi kuitattu pikku-uutisella paikallislehdessä. Se, että tapahtuma on ollut traagisuudellaan näin suurta ihmisjoukkoa koskettava, on tiedotusvälineiden ansiota. Tapahtumalla on herkuteltu aivan tarpeettomasti. Suomen teillä kuolee vuosittain n.400 ihmistä, joten juhannukseen mennessä uusia kuolleita on jo sata; eikö tämä ole liikuttavaa. Ei, koska juhannuksen veikataan, uutisoidaan ja summataan hukkumistapauksia.

Äänestä
  • Tuo Konnunsuon tapahtuma olis kuitattu ihan "normaalina" juttuna, jos toisena osapuolena ois ollu bussin sijasta henkilöauto...

    Äänestä

  • sen enempää ottamatta kantaa median myllytykseen, onko "normaalia", että liikenteessämme seilaa tuurilla tuollainen prosentti vajaakuntoisia rekkoja, kuin eilen poliisin ratsiassa kävi ilmi? onko ne normaaleja kolareita, jos tästä syystä on onnettomuus syntynyt/syntyy? ajoluvat pois tällaisilta kuskeilta ja liikennöitsijöiltä ehdottomasti!

    Äänestä

  • ihmettelen kirjoitti:

    sen enempää ottamatta kantaa median myllytykseen, onko "normaalia", että liikenteessämme seilaa tuurilla tuollainen prosentti vajaakuntoisia rekkoja, kuin eilen poliisin ratsiassa kävi ilmi? onko ne normaaleja kolareita, jos tästä syystä on onnettomuus syntynyt/syntyy? ajoluvat pois tällaisilta kuskeilta ja liikennöitsijöiltä ehdottomasti!

    Kuski joko ajaa rekkaa tai hakee perheelleen rahat sossusta. Ei kuski saa lastiin koskea. Syyttäkää ahneita firmoja!

    Äänestä

  • Kuski, mitä kirjoittelet ! Meidän muiden on syytä pysyä huonoissa oloissa pirtissä kun onnettomuuksia väistämättä tapahtuu. Sossusta vaan hakeen ruokaa. Ehkä joutenoloon tottuu.

    Äänestä

  • ei se noin mene.
    Kuorma on vietävä perille sen mukaan kuin keliolosuhteet sallivat.

    Äänestä

  • raksu kirjoitti:

    Kuski joko ajaa rekkaa tai hakee perheelleen rahat sossusta. Ei kuski saa lastiin koskea. Syyttäkää ahneita firmoja!

    älä jauha paskaa. kuski vastaa siitä, että lasti on asiamukaisesti kiinnitetty kuljetusta varten, on siis "laivan kapteeni", ja vastaa siitä, että kuljetus hoituu perille turvallisesti. auton muut puutteet on liikennöitsijän vastuulla, jos kuski on niistä ilmoittanut liikennöitsijälle, eikä tämä ole mitään asialle tehnyt. sossun luukulle vaan kaikki sellaiset kuskit, jotka on välinpitämättömiä näitä asioita kohtaan, tielle ei heitä pidäkään päästää.

    Äänestä

  • Menet siis sitten pyytelemään anteeksi omaisilta, jos pyöräilijä tai henkilöauto on murskaantunut rekkasi alle sen huonosti kiinnitetyn kuorman tai puutteelisen kunnon takia aiheutuneen kolarin vuoksi ja sanot: sorry, autossani/kuorman kiinnityksessä oli vähän vikaa, mutta näitähän sattuu niin paljon, että turha niistä on itkemään alkaa.
    Toivottavasti kaikki Suomen rekat nyt joutuvat tarkkaan syyniin kuntonsa ja kuormiensa suhteen ja kunnollisia rangaistuksia alkaa ropista. On takavuosien teiden ritareilta "pikkasen" näemmä asenne päässyt romahtamaan. Luulen, että kolareitten, joissa rekan ajokunnossa on huomauttamista, kuljettajat eivät tule pääsemään enää olankohautuksella.

    Äänestä

Koskahan poliisit ratsaisivat henkilö- tai pakettiautojen kuormia? Tavaratilassa tai hattuhyllyllä olevat tavarat tappavat vain henkilöautolastillisen verran porukkaa, joten siitä ei synny vastaavaa kohua.

Äänestä
  • skoodalla nokkakolarin linja-auton kanssa. Häneltä katkesivat mm. kylkiluut ja jalat. Sairaalassa kaveri vietti lähemmäs 2 vuotta, ensimmäiset viikot niin, ettei tiennyt maaailmanmenosta mitään.

    Toinen tuttu ajoi myös samanlaisella skoodalla kolarin ja tällä oli henkilöauto vastassa. Lisäksi hattuhyllyllä oli Asa-merkkinen noin 3 kiloa painava matkaradio, joka tuli kaverin kalloon äkkipysäyksessä. Hän selvisi parin viikon sairaalareissulla. Pieniä luita katkeili ja takaraivoon tuli ruhjevamma, matkaradio meni rikki.

    Nopeudet kummassakin kolarissa ajoneuvoilla olivat samaa luokkaa.
    Lopputuloksista päätellen linja-auto on kuitenkin kolaroijan kannalta huonompi yhdistelmä kuin toinen henkilöauto ja hattuhyllyllä oleva matkaradio. Tosin tämä tuttava ei enää sen jälkeen pitänyt matkaradiota hattuhyllyllä ja varoitteli muitakin samasta asiasta.
    Autot olivat niitä oikeita etumoottorisia takavetoisia skoodia eikä näitä volkkarin jäljennöksiä.

    Äänestä

Ettei kehä ykkösellä kolise enempää,jos siellä
kulkee 100.000 autoa päivässä,niin 50.000 ei
toimi vilkku kaistanvaihdon aikana koskaan,
sitten vaihdetaan kaistaa koko ajan ja luul-
laan et se on joutuisaa.Tosin raskaankaluston
kuskit osaa käyttää vilkkua, aina.Takseissa
varmaan se on liimattu off-asentoon,poikkeuksia
on.
Mutta eiköhän jokainen kuski "saa elinkautisen"
jos joutuu kolariin jossa menetetään
ihmishenkiä.Huomio kohta tulee prätkät esiin!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


huolestuttavaa kirjoitti:

poliisi ratsasi eilen 80 rekkaa, joista 29 sai sakot! puolet sakoista johtui huolimattomasti kiinnitetystä kuormasta!! siis jumalauta, tällaisia pommeja liikkuu maanteillä joukossaamme. törkeätä välinpitämättömyyttä kanssaliikkujien turvallisuudesta!! teillämme liikkuu 24000 rekkaa, huh huh!! vankilatuomio suoraan tällaisille kuljettajille/liikennöitsijöille!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu