BUSINESS IDEA iPhonelle

koodaamaton

Haluanpa jakaa täällä hyvän business idean halukkaille. Toki tätä kautta se leviää monelle ja kiinnostus voi siksi laskea kun pelätään kilpailua, mutta taas toisaalta jollekin yksittäiselle mailaaminen voisi johtaa samoin ö-mappiin.

Suomen luvatussa metsästyskulttuurimaassa olisi tarvetta koiratutkalle. Googleta asia ja mieti mielestäsi sopivin sovellutus pähkinään. Itse olen kyllästynyt satojen eurojen hintaisiin erillislaitteisiin joiden akut tyhjiä, laturit ei standardoituja, lisää huolehdittavaa jne.

Kun taloudessa kaksi iPhonea niin toinen koiran selkään. Sopinee muihinkin tarkoituksiin (kelkkailuun lapin kelkkareiteillä tms jolloin kiinnostaa missä kaverit on). Tai kun iPhone runsastuu nuorison kesken niin näkee missä baareissa kaverit ovat (gprs paikannus riittänee tällöin hki keskustassa esim).

1

396

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ononsao

      jo ennenkuin puhelimissa oli gps niin nokialaisiin löytyi tähän palvelu / sovellus joka paikansi käyttäjän tarkasti gsm-verkon välityksellä.
      koirat taas juoksee metsissä, mutta jos sielä ei ole kännykkäkuuluvuutta, niin eipä sijaintitiedotkaan mihinkään liiku.
      eli kaiva vanha noksu kaapista ja siihen tuo palvelu..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      91
      2900
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      299
      1686
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      246
      1557
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      87
      1391
    5. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      402
      1374
    6. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      398
      1292
    7. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1079
    8. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1037
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      329
      874
    10. Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?

      "Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden
      Maailman menoa
      257
      855
    Aihe