Sokeroitu pitsiliina -> astia -> miten tehdään?

Mä olen jo jossain nähnyt sellasia, että virkatusta pitsiliinasta on tehty koriste lautasia tms.

Olin nyt kirpparilla ja siellä oli pieniä liinoja halvalla ja ajattelin ottaa josko kokeilisin. Ystäväni sanoi että veteen sekoitetaan vaan sokeria ja siitä se tehdään, mutta MITEN PALJON vettä ja miten paljon sokeria? Onko oltava LÖYSÄHKÖÄ vai PAKSUA. Ja miten siitä eteen päin?

Neuoisitko ystävällisesti, jos tiedät,
Kiitos!
73417
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

1dl vettä ja 1dl sokeria ja keittänyt että sokeri sulaa kokonaan. Jäähdytä ja kasta liina litkuun kunnolla että kastuu kokonaan, kunnolla puristelet liinaa, sitten vaan jonkun kipon päälle ja anna kuivua.
Ohjeita on monenlaisia, olen kokeillut tomusokeria mutta minusta se ei ollut hyvä.

Äänestä

Mummoni teki noita virkattuja pitsi astioita joskus kauan sitten, hän toisin virkkasi itse niistä astian muotoisia jo valmiiksi. En tarkkaan muista mutta vedestä ja sokerista keitellään paksuhko liemi. Tämän jälkeen annetaan keitoksen jäähtyä. Kastetaan pitsiastia sokeriliemeen ja asetetaan jonkin sopivan kokoisen kipon tai jonkin vastaavan päälle minkä muotoisen siitä astiasta sitten haluaa tulevan. Sitten vain annetaan astian kuivahtaa muotoonsa. Lopuksi sitten irrotat kuivuneen astian varovasti ja siinä sinulla on valmis pitsikippo.

Äänestä

  • kulho esim kirjoitti:

    Juu, keitin liemen ja sivelin kostean liinan päälle. Liinan laitoin, pohja ylöspäin olevan lautasen päälle. Annoin sen kuivua ja kuivuttuaan siitä ei tullut aivan kulhoa, vaan reunat kaatuivat eivätkä pysyneet kulhon muodossa kun otin sen pois muotista. ilmeisesti liian vähän sitä sokeri-vesi liuosta. Pitäskö sen olla paksua vai löysää? Kokeilen kohta laittaa lisää liinoja valmistumaan ja tärkkään tota epäonnistunutta lisää. Taidankin upottaa liinat sinne kokonaan.

    Kiitos vinkeistä ja vastauksista kaikille! Enköhan tästä viisastu ja innostu lisää..!

    Äänestä

  • tästäinnostunut! kirjoitti:

    luetko näitä vastauksia mitä sinulle kirjoitellaan?

    Lueppa ihan ajatuksella sokeri muorin ohje ja tee sillä, varmasti onnistuu.
    Lautasen päällä ei tule kippoa mutta esim. jonkun muovi tai lasi kipon päällä tulee.

    Äänestä

  • sokeri muori kirjoitti:

    luetko näitä vastauksia mitä sinulle kirjoitellaan?

    Lueppa ihan ajatuksella sokeri muorin ohje ja tee sillä, varmasti onnistuu.
    Lautasen päällä ei tule kippoa mutta esim. jonkun muovi tai lasi kipon päällä tulee.

    Kun kirjoitin aloitusviestini, niin samana iltana kokeilin jo tuota tärkkäystä ominpäin, ihan kokeilumielessä, jos vaikka onnistuu. Enkä silloin vielä tiennyt / tai pikemminkin hoksannut liinaa upottaa liemen. Vasta seuraavan päivänä luin nämä sitten tulleen vastaukset ja niistä viisastuneena olen tehnyt jo useita liinoja.

    Ja miten niin muka ei tule lautasen päällä kippoa? Jos ei tulisi, niin mulla ei olisi nyt kulhoa olohuoneen pöydällä..!

    Ps. Kiitti kamalasti kaikista vastauksista!

    Äänestä

  • Tästäinnostunut. kirjoitti:

    niin sokeritärkätyn astianhan voi pestä ja liina on liina taas!
    Olen tehnyt muutaman kulhon ensin virkkaamalla pitsiliinan ja siitä kulhoksi tärkäten.
    Olen antanut ne pois, itsellä ei ole yhtään tällä kertaa.
    Liinoja on kyllä yksi lipaston laatikko täysi.
    Vois kokeilla taas.

    Huomatkaa tosiaan, että onnistuakseen sen sokeritärkkiin kastetun liinan pitää antaa kuivua huoneenlämmössä kauan eli useita päiviä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tästä innostunut! kirjoitti:

Mä olen jo jossain nähnyt sellasia, että virkatusta pitsiliinasta on tehty koriste lautasia tms.

Olin nyt kirpparilla ja siellä oli pieniä liinoja halvalla ja ajattelin ottaa josko kokeilisin. Ystäväni sanoi että veteen sekoitetaan vaan sokeria ja siitä se tehdään, mutta MITEN PALJON vettä ja miten paljon sokeria? Onko oltava LÖYSÄHKÖÄ vai PAKSUA. Ja miten siitä eteen päin?

Neuoisitko ystävällisesti, jos tiedät,
Kiitos!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu