Charles Plogman

Aivan hirveeta kuunneltavaa,kun mies laulaa nenäänsä ja kaikki kappaleet toistensa kopioita!
121165
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

ja se kertoo puolestaan sen kuinka Suomalaiset ovat yksinkertaista ja tyhmää kansaa, yksinkertaista yksinkertaisille ihmisille :)

Äänestä
  • Onneksi meillä on sinut!!

    Äänestä

Täsmälleen noin. Ja Iskelmä vaan jaksaa soittaa niitä sen jollotuksia, tosin sitä kanavaa en nykyisin avaa edes vahingossa.

Äänestä

Onhan se biisit aika vaisuja ja valjuja, ja senpä takia suosio ihmetyttää pientä kulkijaa. Autoillessa radio on aina aiki ja Plugarin soidessa sen musaan ei juurikaan kiinnitä mitään huomiota. Tasapaksua jööttiä alusta loppuun asti vailla minkäänlaisia nousuja. Ellei stten nousuksi lasketa sitä, että sinnikkäästi se jaksaa toistaa sanoituksissaan samaa eli valittaa aina samaa virttä eli kun nainen otti ja jätti.

Äänestä
  • !

    Äänestä

  • Samaan musiikkiin vain vaihdetaan uudet sanat !!
    Kun musiikki alkaa , ei voi olla varma ,mikä laulu tulee, koska musiikki on niin samanlaista kaikissa .
    Tähän samaan syyllistyy kyllä moni muukin artisti, vai onko syy lauluntekijöissä ( sanoittajissa,säveltäjissä ja sovittajissa).

    Äänestä

Plogman on kyllä ehkä Suomen äklöin ja yliarvostetuin laulaja. Se on niin imelä , että tuntuu että sillä valuu sokerivesi suupielestä. Ehkä se imelyyskin vielä menis, mutta kun kaikki sen biisit on kuin toinen toistensa kopioita. Samanlaiset sävelkulut ja kaikki lauluissa on aina se sama "tarina". Jos sen lauluissa nyt mitään tarinaa yleensä onkaan kun kahta tai kolmee lausetta hoetaan koko biisin ajan.

Äänestä
  • Löytyyhän näitä artisteja joista kaikki ei tykkää mutta pitääkö näistä vielä tulla tänne marisemaan.Eihän sitä ole pakko kuunnella.Jokainenhan saa tehdä sellaista musaa ku haluaa ja kuunellakkin vielä olipa se yksinkertaista tai mitä vaan jos siitä kerran hyvä mieli tulee. Enkä tosiaan ole mikään iskelmä fani mutta ärsyttää tämmöinen paskan jauhanta Plogmannista!!!!!Menkää vaan itse tekemään joku biisi malliksi niin katsotaan tykkääkö ihmiset!!

    Äänestä

  • joku vaan kirjoitti:

    Löytyyhän näitä artisteja joista kaikki ei tykkää mutta pitääkö näistä vielä tulla tänne marisemaan.Eihän sitä ole pakko kuunnella.Jokainenhan saa tehdä sellaista musaa ku haluaa ja kuunellakkin vielä olipa se yksinkertaista tai mitä vaan jos siitä kerran hyvä mieli tulee. Enkä tosiaan ole mikään iskelmä fani mutta ärsyttää tämmöinen paskan jauhanta Plogmannista!!!!!Menkää vaan itse tekemään joku biisi malliksi niin katsotaan tykkääkö ihmiset!!

    Jos lähtee musiikkibisnekseen niin tietää että aina ei vain sitä positiivista palautetta tule.

    Äänestä

Pysyy kotona tulpat korvissa ni ei tartte kuunnella sontaa

Äänestä

Täytyy sanoa, ett jotka mollaavat Charlesin biisejä niin he eivät ymmärrä musiikin päälle yhtään mitään. Huippu musiikkia! Persoonanakin ystävällinen, sydämellinen ja fiksu. Muistakaa mollaajat. ..Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan!!!

Äänestä

Ongelma on mahtavaa väkivaltaa Nivala latoin naisen kävelemään
Miten tanssi paikka rajautuvat väkivalta liput myy

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hyihhhh kirjoitti:

Aivan hirveeta kuunneltavaa,kun mies laulaa nenäänsä ja kaikki kappaleet toistensa kopioita!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu