on yksi politiikan mädännäisyyspesä. jokaisen edustajan pitäisi saada äänestää omantuntonsa mukaan. silloin saataisiin eroja aikaan puolueiden ja edustajien kesken. puoluekuri vaan saa aikaan sen, että suuri osa edustajista äänestää puolueen päättäjien mukaan ja oman järjen käyttö on kiellettyä. tämän maan politiikasta päättää muutamat henkilöt ja puoluekuri määrää loppujen kannan. saataisiin hallituspuolueisiinkin vauhtia ja kunnon keskustelua jos puoluekuria ei olisi.
puoluekuri
ihmisen puolesta
1270
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Ylipäätänsä näillä puolueilla ei nykypäivänä ole enää mitään virkaa, kun kaikki kuitenkin haluavat vain omaa parastaan, eikä ajatella toisten etua ollenkaan.