Savisalon poppoo lupaili rakentaa sataman tontille pääkonttorin, ohikulkeissain voin vain todeta että komea on.
Nyt sama porukka myy kaupungin ja yhteiskunnan avustuksilla hankkimiaan omistuksia takaisin kaupungille huomattavaan ylihintaan.
Hurjinta tässä on että kun joillain valtuutetuilla, oli älyä asettua vastustamaan typerää kauppaa, niin heidät leimataan häiriköiksi.
Mikä on se kiinteistövirma jolta kaupunginhallitus muka pyysi myös arvion tuskun hallista.
Kunhan ei vain olisi ollut Kunnaksen suosima Viskarin puulaaki, siltähän Kunnas kyllä saa vaikka minkäläisen arvion typerän päätöksen pohjaksi.
Savisalot pyörittää lupauksillaan nyt kolmea kaupunkia.
Näinhän se liikemiehen tuleekin tehdä, lopuksi kun saa tahtonsa läpi ja liksat taskuunsa, voi sitten todeta:
Pässeillä on pässien aivot.
Nyt sama porukka myy kaupungin ja yhteiskunnan avustuksilla hankkimiaan omistuksia takaisin kaupungille huomattavaan ylihintaan.
Hurjinta tässä on että kun joillain valtuutetuilla, oli älyä asettua vastustamaan typerää kauppaa, niin heidät leimataan häiriköiksi.
Mikä on se kiinteistövirma jolta kaupunginhallitus muka pyysi myös arvion tuskun hallista.
Kunhan ei vain olisi ollut Kunnaksen suosima Viskarin puulaaki, siltähän Kunnas kyllä saa vaikka minkäläisen arvion typerän päätöksen pohjaksi.
Savisalot pyörittää lupauksillaan nyt kolmea kaupunkia.
Näinhän se liikemiehen tuleekin tehdä, lopuksi kun saa tahtonsa läpi ja liksat taskuunsa, voi sitten todeta:
Pässeillä on pässien aivot.
Vastaukset 20
Vanhimmat
että ei se ole tyhmä joka pyytää vaan joka (antaa) maksaa. (Melko uusi sanonta)
Hyvä vastarintaryhmä Rämä! Kämpiä!
Kyllä Mikkelin veromarkoilla järkevä osoite.
Tämänaamuisen Läsi-Savossa (27.11.2009)olleen Cecorin:ä koskevan kirjoituksen jälkeen ei luulisi kelenkään järkevälle Mikkeliläisellä olevan epäselvää mikä piiri tässä ajaa kavereidensa ja omaa etuaan.
Konkursseja hoitavat salaseuroissa istuvat liikejuristit.
Voi jos olisikin mahdollista korvamerkitä verorahansa pois savisaloilta vaikka julkiseen sairaanhoitoon, vanhustenhoitoon ym. Oletteko muuten ajatelleet mikä äläkkä siitä nousisi jos Mikkelissä järjestettäisiin lasten päivähoito yhtä kurjasti kuin vanhusten hoito. Olis jo äiteet barrikaadeilla! Olen itsekin äiti ja yli kasikymppisten vanhempieni tytär.
Tuli vaan mieleen kun tässä sikainfluessan kourissa jaksoin koneelle nousta!
P.S. Muistakaa muuten ostaa varalle särkylääkkeet ja riittävästi juotavaa jo terveenä ollessa! Levolla ja riittävällä nesteellä tää tauti on kyllä "kärsittävissä" jos sattuu tulemaan.
Kaiken maailman mikkeyhdistykset kabineteissa kehittelee ideoitaan mukana on liikemiesperhe ja kaupungin virkamiehiäkin Yhdistyksillä operoimalla vältetään ikävät jääviyskysymykset ja demokraattisen hallintomallin ongelmat ym. Kabinettipäätökset tuotaan vähin äänin ja äkkiä valtuuston/hallituksen päätettäväksi Korruptoitunut media leimaa vastustajat jarrumiehiksi ja valittajat häpäistään julkisesti. Näin velkaantuu kaameine takuuvelvoitteineen kaupunki ennätystahtia eikä väki ymmärrä mistään mittään.
Kyllä Siitarille ryhmineen (yli puoluerajojen) pitäisi antaa kunniamaininta kansalaisrohkeudesta. Ainakin tämän sissijohtajan pitäisi näkyä linnanjuhlissa.
Mikkelissä on vaan ollut niin paljon rakennus ym projekteja, jotka hyödyttävät hyvin pientä piiriä: Kävelysilta radan yli yhden kapakan ovelta toiselle, toriparkki....
Nytkin tämä Cencorpi on jo ulkoistanut tuotannollisen toimintansa, jos mitään toimintaa enää onkaan? Rahoittajia (=jymäytettävia) kaivataan kipeästi ja nopesti.
Onkohan mikke (tai ylipäänsä kaupunki) milloin viimeeksi kilpailuttanut mainostensa laitattajan? Nythän se on ollut varmaan vuosia (vuosikymmeniä kai!) mainospuu. Luin just länsi-savosta, että jouluvalot asensi ko. firma. Tietääkseni ei ole mitenkään halpaa hommaa ja muitakin firmoja seudulla löytyisi. Vai onko tämäkin sellanen hyvävelisopimus, joka periytyy isältä pojalle. Tässäkin voisi säästöä syntyä kaupungille.
Onhan se tietysti niin että siihen asti ei mikään tunnu kalliilta kun ei omasta pussista tarvitse maksaa, vaan saa käyttää meidän veronmaksajien rahoja.
Pyydän mikeltä vastausta!
Hyvä, että jotkut uskalsivat asettaa kyseenalaiseksi sopimuksen. Täällähän pyörii Mikke ry, joka huolehtii siitä, että Toivakoilla, Laakkosen veljeksillä ja SS:llä on hyvä olla Tuomiokirkon - Aseman -Raatihuoneenkadun ja Savilahdenkadun rajoittamalla alueella, muusta siis, koska se ei ole HOVin intressissä. Onko oikein, että Mikke ry:ssä on kaupunginvirkamiehiä yritysten pyöriteltävissä ja sitten samat virkamiehet esittelijöinä ajavat pikkupiirin etua. Siispä kunnia niille, joille se kuuluu.
Kunnas, muun muassa kaupunginhalituksessa mölisi ja vastusti karjaportlle 1 mil € taskusta, mutta on valmis hyväksymään yli 4 mil € paletin tanssijoille.
Karjaportilla taistellaan yli 300 työtekijän toimeentulosta.
Savisalo puhuu haavaita.
Karjaportti on realisuutta.
Perkele, miettkää tämän kutaleen motiiveita.
mani mani mani
Kepelit ku heitettiin ulos Karjaporin hallinnoista niin Kutaleen kautta kostoa.
"Mikkeli kiinteistösijoittajana" Mikkelin kaupunkilehdessä mielipiteissä.
Asiallinen kirjoitus, osoittaa että kaupunginhallituksessa suuna ja pään toimiva Matti Kunnas on keskustan suuri lahja Mikkelille, sen saattamisessa siihen kuntoon että ergiratkaisu on tehtävä
pakon edessä. Erityisen tarkasti on seurattava niiden sidosryhmien toimintaa jotka ajavat Kaupungin Hallituksessa ja Valtuustossa muiden kuin mikkeliläisten etua.
Kaikki hämäräpräisissä (Vapaamuurari ym.) salaseuroissa olevat valtuutetut olisi puolueiden karsittava edokaista kunnallisvaaleissa. Näillä tuppaa olemaan vahvempi sitoumus veljiä kohtaan kuin kaupukilaisten etua.
Tuota, mikä siitä Siitarista tekee sissijohtajan? Se että hänen firma rakensi ruskeanreijän liikenneympyrään?
Vai kenties se, että hän siirsi firmansa Kangasniemelle koska Mikkeli ei avustanut hänen halli hankettaan?
Minusta tämä nyt on vain pisteiden keräämistä vaaleihin ja näyttää toimivan. Moni tuntuu kuvittelevan, että hallin rasitteen poisto säästi kaupungille sen 2M€, joka nyt on käytettävissä johonkin järkevään, mutta eihän siinä mitään säästetty oikeasti, mahdollisesti ehkä.
Oikeinhan tuon rasitteesta valittaminen oli, sitä en kiellä, mutta joku raja tuolle sankarijalustalle nostamiselle sentään. Samanlainen ketku taitaa kuitenkin olla kuin nyt hänen vastustamansa pääjehu.
Ja ei, en syö Holvissa enkä käy Mikaelissa, kun joku siitä kohta kuitenkin mainitsee...
Mikkelissä on tehty paljon typeriä päätöksiä kautta aikain, mutta minkäs teet kun kaikki päättävät elimet on jollain tavalla mukana liiketaloudessa ja loppupelissä aina ajavat omia tai välillisesti omia bisneksiä nostavia päätöksiä. Toisaalta Mikkelissä on vain se valittamisen meiniki, kun puhutaan investoinneista. Monen Matti Meikäläisen mielestä nuo summat kuullostaa tähtitieteellisille ja saavat niskakarvat nousemaan pystyyn, mutta ne nyt vain ovat totta ja tätä päivää. Kaikki maksaa nykyään ja ilman investointeja ei Mikkelillä ole mahdollisuutta ikinä nousta talousahdingostaan. Mikkeli tarvitsisi kipeästi uuden TUOTTAVAN teollisuus yrityksen, joka toisi työpaikkoja ja veromarkkoja. Ei Karjaportin tukeminen yksinään tule ikinä tuomaan takaisin siihen syydettyä rahaa, ikävä kyllä.
Ei jatkuva valittaminen auta loputtomiin, Mikkeliläisiin pitäisi saada puhallettua me-henkeä ja positiivisuutta ja siten saada tilanne haltuun. Virheistä ja vääryyksistä saa ja pitää valittaa jatkossakin. Turhanpäiväinen vinkuminen, mustamaalaus ja kuppikuntalaisuus pitää lopettaa.
Olkaa tai yrittäkää edes olla positiivisia ja tehkää oikeasti jotain sen turhanpäiväisen nillityksen sijaan.
Ei länkkärin tekstiviesti palstalla, torin nurkalla tai täällä valitus auta. Tehkää oikeasti jotai jolla voi olla vaikutusta, yrittäkää edes.
Paskaläjä ostaa ruosteläjän ylihitaan.
Kaupunginhallituksen 23.11.2009 pidetyn kokouksen esityslistalla on kohta 10/527§, jossa käsitellään kaupungin antamaa vastinetta Kuopion hallinto-oikeudelle koskien Savcorin maakauppoja. Tässä ote valituksen kohteena olevasta kauppakirjasta:
"KAUPAN KOHDE
Mikkelin kaupungin Tuskun (20) kaupunginosan korttelin n:o 22 tontin n:o 3, jonka pinta-ala on 18.1.1974 vahvistetun asemakaavan (TT-aluetta) ja 22.5.1997 hyväksytyn tonttijaon mukaan 38.778 m2. Tontilla olevan rakennuksen (teollisuushalli) omistusoikeus siirtyy eri yhtiölle eri kauppakirjalla, joka allekirjoitetaan samanaikaisesti tämän kauppakirjan kanssa.
KAUPPAHINTA
Kauppahinta kuusikymmentäseitsemäntuhatta kaksisataakahdeksankymmentäkahdeksan (67.288) euroa, joka kuitataan maksetuksi kaupungin ja yhtiön välisen 17.6.1996 allekirjoitetun teollistamissopimuksen maksamattomista lunastus- ja korkoeristä."
Kuka viisaapi osaisi kertoa minulle kuka kauppahinnasta saa ja mitä? Käsittääkseni tässä ei raha liiku vaan vastineeksi tontista Mikkelin kaupunki antaa anteeksi 67.288 euron verran Savcorin velkoja kaupungille. Ymmäsinkö nyt jotenkin väärin? Eikö Savcorin pitänyt olla menestyvä yritys? Mistä nämä velat?
Ja mitä tämä spekulointi Cencorpin joidenkin toimintojen siirtämisestä Mikkeliin tarkoittaa? Kuinka menestyvä yritys Cencorp on? Kuinka suurta työllistäjää siitä odotetaan Mikkeliin ja kuka odottaa??
Kaupunginhallitus on esittänyt kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto myöntäisi edellä kauppakirjassa mainituin perustein 67.288 euron lisämäärärahan maa ja vesialueet -vastuuyksikölle. Voi ...tu!
Tiedän, että nämä kaksi seuraavaksi esittämääni asiaa eivät ole suoraan vertailukelpoisia asioista keskenään, mutta mitä lisämäärärahoja kaupunginhallitus on ajatellut ehdottaa valtuustolle esim. tk-sairaalan kammottavan sairaanhoitaja/lähihoitaja vajauksen helpottamiseksi. Nykyisellään tilanne on joillakin osastoilla sietämätön sekä hoitajille että potilaille. Kaupungin päättäjät ovat hyvät ja lunastavat lisää tontteja ja halleja velkaantuneilta yrityskumppaneiltaan. Ehkäpä niihin on hyvä siirtää vanhustenhoito siinä vaiheessa, kun nykyiset päättäjät vanhenevat/sairastuvat ja ovat hoidon tarpeessa. Katsotaan sitten, vieläkö on olemassa joku, joka jaksaa hoitaa.
Perussuomalaisten leirissä on yksi valtuutettu, joka säntäilee kovasti valituksen perumisen puolesta! Liekö hänet lahjottu vai mitä mutta hurjalle kuulostaa kaverin tarinat......
Olis päässy kiskoja pitkin kontaten kapakasta kotiin, mut ko Kaupunginhallitus ei ymmärrä parastaan, olis muuten yhtä kannattava hanke kuin tämä aamuisessa Länkkärissä ollut kirjoitus Savisalon firasta.
Länsi-Savo 27.11.2009
"Savcor Groupin järjestämä rahoituspaketti turvaa Cencorpille riittävän käyttöpääoman vuoden 2010 loppuun sekä liiketoiminnan toimintaedelytysten kehittämisen, todetaan pörssitiedotteessa."
Eikös tämä MEIDÄN MIKKELIN KAUPUNKI MAKSA HALLI- JA TONTIKAUPASSA SAVCORILLE 4,23 MILJ.EUROA! SIINÄHÄN SE RAHOITUSPAKETTI ON - ILMANKOS ON HÄTÄ SAADA KAUPPA SYNTYMÄÄN, KUN KONKURSSI UHKAA!
Länsi-Savon teksti jatkuu:
Rahoitusaseman paranemisen perusteella pörssi on siirtänyt Cencorpin pois tarkkailulistaltaan. Mikkelin kaupunki ja Cencorp Oyj ovat tehneet sijoittumissopimuksen, joka käsittää Cencorpin pääkonttoritoimintojen siirtämisen Mikkeliin. SOPIMUKSEN MUKAAN MIKKELIN KAUPUNKI TUKEE CENSORP OYJ:N TOIMINTOJEN KEHITTÄMISTÄ MUUN MUASSA TOIMITILAJÄRJESTELYIN.
Henkilömäärä konsernissa putoaa non 100:sta 60:een, kun yt-neuvotteluissa päätetyt toimenpiteet on viety loppuun.
Voisiko Viitamies vastata jo vihdoin kysymykseeni. Tiedän, että lut myös tätä keskustelua. JA TOIMENKUVAASI KUULUUKIN , VAI MITÄ?
Tämmöinenkin löytyi. Huomatkaa se, että tuossa on sanottu Savcor Group Oyj:n edustajien ilmoittaneen, että Savcor Face Group Oy vapauttaa tontin kiinnityksistä. Savcor Face Group Oyj:tä kun ei ole olemassakaan. Todella tumpeloita kaupungilla. Ja Mikanderin pitäisi olla juristi !
Kaupunginhallitus 9.11.2009 § 515
Mikkelin kaupunki ja Savcor Group Oy ovat jatkaneet neuvotteluja kiinteistö- ja tonttikaupoista. Savcor Group Oyj:n edustajat ovat ilmoittaneet, että Savcor Face Group Oy vapauttaa Insinöörikatu 7:n tontin 2,2 miljoonan euron kiinnityksistä ja tontti myydään kaupungille kiinnityksistä vapaana. Tällä menettelyllä aikaisemmin todettu kaupunkia rasittamaan jäävä taloudellinen riski poistuu.
Sorry, tuli oma moka tuossa yläpuolella, pitäisi olla näin :
Tämmöinenkin löytyi. Huomatkaa se, että tuossa on sanottu Savcor Group Oyj:n edustajien ilmoittaneen, että Savcor Face Group Oy vapauttaa tontin kiinnityksistä. Savcor Group Oyj:tä kun ei ole olemassakaan. Todella tumpeloita kaupungilla. Ja Mikanderin pitäisi olla juristi !