Tuota kalenteria kurkkasin, niin huomasin että nythän se taas on perjantai ja kolmastoista päivä. Ja minunkin pitäisi lähteä Tampereelle käsityömessuille. Yksi ystäväni on ostanut, ja maksanut reissun, niin kai sinne täytyy lähteä. On kuulemma minulle niin paljon velkaa, mistähän lienee velkaantunut. No enhän minä taikauskoinen ole, mutta äitini oli, sillä oli kaikenlaisia merkkejä. Suuta syyhytti, harakan nauru ei hyvää tiennyt, palokärki ei saanut tulla pihapiiriin, se tiesi ihan kuolemaa, mustat kissatkaan ei saaneet juosta tien yli, ja vaikka mitä muuta. Ihan naurattaa, kun ajattelen sitä kaikkea. No joskus ne enteet kävi toteenkin, mutta niinhän ne mustalaistenkin ennustukset, kun paljon puhuu niin jotain sattuu. Kysynkin onko muita taikauskoisia ja enteisiin uskovia, ja miten on toteen käynyt?
No minä uskon, että kaikki on sattumaa, JA MINÄ LÄHDEN TAMPEREELLE!
No minä uskon, että kaikki on sattumaa, JA MINÄ LÄHDEN TAMPEREELLE!
Vastaukset 32
Vanhimmat
Uskon vakaasti, että jos kulkee tikapuitten ali ja siellä yläpäässä on maalari työssään, niin (minun tuurillani) voi saada maalitörpön päähänsä. Muihin ilmiöihin suhtaudun kylmän rauhallisesti.
Tuon mustalaisten viisauden olen kuullut tässäkin muodossa: Kaikkea mahdollista kun epäilee, aina jotain kohdalleen sattuu. Ja vaikka pahinta pelkää, voi parasta toivoa.
Äiti sanoi aina, että vieraita käkiää, kun nenää kutitti, ja usein joku naapuri pian tupsahtikin ovesta sisälle.
Perjantai kolmastoista päivä voi olla erityisen turvallinen matkapäivä, kun taikauskoisimmat eivät lähde liikenteeseen ja hiukan taikauskoiset ovat tavallista varovaisempia.
Nauti messumatkastasi ! Minä olin viime viikonvaihteessa Helsinkgin kädentaito- ja maaseutumessuilla - antoisaa olikin.
aina sanon, että mitähän pahaa tapahtuu, kun on perjantai ja kolmastoista päivä, vähän varpaillaan pitää olla! Kyllä niissä joissain uskomuksisa perääkin on.Kun kättä kutittaa, sanotaan, että oikea ojentaa, vasen vastaanottaa.
uskon uniin, jos nään jotain pahaa unta, niin silloin myös jotain ikävää tapahtuukin.
Kaikki varoitukset on otettava vakavasti! Jos niitä ei kestä, on ennustajat ja muut ennusmerkit kierrettävä kaukaa.
En usko että 13pvllä ja perjantailla on jotain erikoista pahaa, taikauskoiset voi istua paikoillaan, niin ei tapahdu mitään, varsinkaan jos ei syö eikä juo ettei leipä mene väärään kurkkuun.
Tikapuiden alta voin kulkea en edes huomaa tilannetta, koskaan ei ole sattunut mitään.
Musta kissa saa juosta vasemmalta oikealle tai päin vastoin hyvä ettei jää auton alle.
Ei kaiken aikaa voi voi elää ja pelätä, pitää vapautua noista ja elää, on paljon mielekkäämpää.
Eräs naapurini on aivan hysteerinen, kaikkien täiden uskomusten takia, muratinkin kantoi biojätteisiin kun on kuullut että tuo huonoa onnea sisäkukkana.
Vai ei palokärki saa tulla pihaan! Mites nyt, kun sillä on ollut pesä männyssä vuosikausia siinä ihan pihatien kohdalla! Onhan sitä kaikenlaista sattunut vuosien aikana. Mistä ihmeestä olisin voinut arvata, että palokärki oli ne aiheuttanut. Ei ole kyllä kuoltu sentään.
Alan kiillottaa ilmakivääriäni justiinsa.
Harakoitakin tässä on ja räkyttäväthän nekin. Söivät tintin talipallonkin alta aikayksikön.
Minä olen ollut ihan tietämätön lähestyvästä vaarasta. Perjantaina pitää varmaan pitää ovet säpissä koko päivä. Saattaa muuten tapahtua...., niin mitä?
Viime perjantaina iskin pahasti jalkani ja se on turvoksissa. Allakkani edisti?
kaikkien täiden uskomusten takia..po. kaikkien näiden....
täillä ei ole osaa eikä arpaa ;-DDD
Justiin tuolla myönnettiin, että näiden vuosien aikana on tapahtunut vaikka mitä.
tikka käy joka talvi syömässä, hätistelen sen pois kun kokonaisen talipallon vie mennessään jos saa irti, enkä ole sairastanut sen enempää varmaan vaikkei se lintu tuossa olisikaan.
En usko noihin, unet on niitä joista joskus selviää mitä tuleman pitää.
lapsuudesta.
Nytkin vielä kun musta kissa juoksee kadun ylitse edessäni, muistan mitä äiti oli sanonut ja toivon ettei mitään pahaa tapahtuisi.
Kävelen ylväästi tikapuiden alle mutta varmistan ettei kukaan ole siellä maalia päälle pudottamassa.
Perjantai 13 tulee kyllä mieleen jos joku muistuttaa, mutta en kalenteria seuraa ja olen lentänytkin pari kertaa tuona päivänä.
Heikoissa lie Käpytikan eineet. Joka päivä se käy pihallamme nokkimassa puunoksalla roikkuvaa siemenseos-talipötköä.
Se tietty pitää laittaa rautalankahökötyksen sisälle, muuten harakat repisivät sen kilon pötkön muutamassa päivässä.
Tinttien lisäksi oravakin siinä käy osillaan. Mut se taikausko! Uskon Kuun vaikutukseen. Kuu oli tervakapan korkuisesta alkaen aivan yliveto ilmiö.
Nyt Kuu on maanvarjon takana kunnes ma. 16.11 iltana taas lähtee 'kasvavalle puolelle'. Sen verran kaihdan mielikuvitusolioiden palvontaa etten lähde 'saatananpalvelusriitteihin' mukaan.
Minun kalenterissani on 11.11. ja päivänä keskiviikko. Oletko etuajassa?
Puhun päivästä kolmastoista päivä, ja perjantai. Joten olen etuajassa , mutta en kuitenkaan vielä viikkovintiössä!
monenlaisia. Myös onnellisuudesta. Onnea tuo milloin mikäkin, ja voi niin ollakkin jos tarpeeksi uskoo.
ja usein se on osunut perjantaihin. Kun en ole tippaakaan taikauskoinen, olen päättänyt sen olevan onnenpäiväni! Ja sellaiseksi se onkin muodostunut :D
Minulla oli 28 vuotta tilipäivä kolmastoista päivä. Sattui siihen perjantaipäiviäkin. Hyvä päivähän se aina oli, kun rahantuloakaan ei voinut estää.
Muuten olen sitä mieltä, että ne taikauskoisuudet ja enteiden ja enneunien noteeraaminen juontaa siitä, mitä lapsena on kuullut ja lähipiirissä kerrottiin. Hyviä esimerkkejä olen nähnyt. Perintönä kulkevat.
Kun oikein pahaksi pääsee noiden merkkien seuraaminen, niin kaikessa jo merkityksiä näkee.
olen ristinyt. Olen synnyttänyt tytön perjantaina ja kolmastoistapäivä. Ja monta ihanaa syntymäpäiväjuhlaa olen saanut viettää. Kaikista päivistä ihania muistoja!
perjantai 13. päivä on onnea tuova päivä.
Suomessa on kaikki muukin päälaellaan, niin miksei onnet ja onnettomuudet!
Täällä asser Utsjoki city, Suomen päälaki. Poronhoitoalueillamma on vielä lumettomia paikkoja. Soma alkutalvi. Aviisi kertoi olleen sähöt poikki eilen runsaan lumentulon katkottua puita linjoille.
Tuo jossain Itäsuomen piirikunnassa.
on minun onnenpäiväni. En ymmärrä mistä tuo tulee, että olisi onnettomuuksien päivä. Hyvää Tampereen reissua, ihan rauhallisella mielellä.
Kolmetoista on luku opetuslapsista ja Kristuksesta. Yksi 13 kavalsi Jeesuksen, siis onnettomuuden luku.
Pitkänäperjantaina Hänet ristiinaulittiin, siitä perjantain synkkä maine.Kun ollaan taikauskoisia niin luodaan älyttömyyksiä !
"Perjantai 13. päivä on yleisen taikauskoisen käsityksen mukaan epäonnen päivä. Erään tarinan mukaan päivä on saanut merkityksensä kun Ranskan kuningas Filip IV Kaunis vangitutti Temppeliherrain ritarikunnan jäsenet. Kuningas oli lähettänyt kaikkiin kaupunkeihin, joissa temppeliherroja oleskeli, kirjeen, joka oli luvallista avata vasta 13. lokakuuta 1307. Kirjeessä kuningas syytti temppeliherroja saatananpalvonnasta. Temppeliherrat vangittiin ja poltettiin roviolla." Wikipedia
Jostakin olen lukenut tuon oman tulkintani, kaikki yhtä huuhaata :D Omituinen otus on joskus ihminen :D
http://www.health.fi/tapaturmapaiva/suomi/
Tapaturmapäivä. No ensiaputaidot on kunnossa! Täältä tullaan Tampere, pois alta risut, ja männynkävyt!
PERJANTAI, JA KOLMASTOISTA PÄIVÄ.
Marja-Liisa, nauti matkasta ja ja palaja virkistyneenä takaisin.
Talleta ideoita muistiin ja kerro niistä meillekin.
Sää oli mitä parhain. Päivän puuhat melko penkin alle. Ei kai silti 13 ja pe syytä.
toinen kenkä, eilen aamulla se vielä oli tallessa. Se oli se paha perjantai!
kankkusesi kuntoon! Kyllä se kenkä löytyy, kun saat ohranjyvän pois silmästäsi!