Refluksi - keuhkolima

Saana22222

Minkälaista keuhkovaivaa teillä refluksi aiheuttaa? Aloitin itse nexiumin syönnin juuri viikonloppuna jo kuukausia jatkuneeseen polttavaan närästyksen tunteeseen (hörpin pitkät ajat iltaisin Gavisgonia) , mutta mietin että onko tämä minun jatkuva köhiminen myös refluksista johtuvaa vai pitäiskö mennä lääkäriin tarkistuttamaan esim. poskiontelot (flunssa oli n. kk sitten) ettei siellä ole mätää. Nenä ei kyllä ole tukkoinen kuin aamuisin.. No, eli minulla tuntuu koko ajan keuhkoissa niinkuin siellä olis jotain ylimääräistä. Ei ole ärsytysyskää, mutta täytyy vähän väliä kakia kurkkua ja köhäistä ja koittaa saada limaa ulos keuhkoista. Yskäistessä hieman aina saan limaa irtoamaan, mutta vähän, ja köhäisy auttaa vain hetkeksi, sama "möykky" tuntuu kohta uudellee ja taas saa kakoa. Kun ei varsinaisesti tunne ole sellainenkaan kuin oikeassa yskässä jolloin tuntee selvästi että on limaa keuhkot täynnä, mutta limaa kuitenkin erittyy aina vähän kuin yskäisee. Ihan kuin jatkuvasti olisi keuhkojen sisällä ohut kerros limaa joka palaa heti kun yskäisee. Ihan ok on hengittää eikä astmaakaan ole. Kuulostaako tämä teistä refluksista johtuvalta?

15

24494

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mä....

      oli vaikeaa hengenahdistusta ja limaisuutta, vuosia hoidettiin astmana, luonnollisestikkaan astmalääkkeet eivät auttaneet. Sitten kurkkuni kipeytyi (närästystä ei missään vaiheessa) sain happosalpaajia, keuhkoni paranivat täydellisesti!!

      Kannattaa sun käydä nuo poskiontelot näyttää ellei kohtapuoliin helpota.

    • tyuio

      Jos oireet jatkuvia, mene lääkärille. Jos refluksitautia, saat reseptillä happosalpaajia. Käsikauppalääkkeet tulee kalliiksi, ne ei ole yhtä tehokkaita eikä niitä pidä käyttää pitkään ilman lääkärin tarkastusta. Jos sulla onkin astmaa tai kroonistunut poskiontelotulehdus, on niidenkin mahdollisuus tutkittava. Tuollaisia gavisconeja ei pidä nauttia kuin satunnaisesti.

    • tyuio

      Unohtu sanoa, että kilpirauhasen vajaatoiminta voi myös aiheuttaa kuvaamiasi oireita eli limaa kurkussa ja närästystä. Jos sulla ei ole sellaista todettu, tutustu sairauden hyvin moninaisiin oireisiin kilpparisivustolla tai googlaa. Jos huomaat osan oireista sopivan sinuun, pyydä lääkäriltä lähete kilpirauhaskokeisiin.

    • ja jälkeen

      Hei, Minulla ennen nexiumin käyttöä oli riesana monta kertaa vuodessa keuhkoputken tulehdus jokaisen pienimmänkin flunssan jälkeen... Nexiumin käytön aloitettuani, keuhkoputken tulehdukset vähenivät ja nyt kun olen syönyt ko lääkkeitä päivittäin reilu 5 vuotta, ei minulla ole ollut 2 vuoteen kertaakaan keuhkoputkentulehduksia. :)

      • refluksitauti

        Minulla tulee jatkuvasti myös limaa, joka esim pahenee syömisen myötä. Myös nenä on monesti tukossa ja jatkuva nuha. Se lima ei välttämättä tule keuhkoista, vaan esimerkiksi ruokatorvesta, johtuen refluksin aiheuttamasta tulehduksesta. Kyllä vain refluksi saattaa tehdä jatkuvan rykimisen tarpeen, niin se oli minullakin. Useamman kuukauden pistelin happosalpaajia, ennenkun oireet lievittyneet. Kokonaan ne eivät lähde ikinä johtuen minun löysästä vatsaportista. Niin minäkin aluksi luulin, että keuhkoista se lima tulee, mutta kun keuhkoissa ei kait mitään vikaa, niin kait se on se toinen putki, mistä sitä erittyy. Refluksi voi myös aiheuttaa kuulemma poskiontelotulehduksia ja kait käsittääkseni myös tulehdusta keuhkoissa johtuen happaman nesteen pääsystä keuhkoputkeen. Kroonisen poskiontelotulehduksen voidaan nähdä huuhtelunesteestä, joka olisi sameaa. Minulta on useasti huuhdeltu posket ja ne ovat myös leikattu, ei kuitenkaan ole vielä mennyt krooniseksi. Se tarkottaisi sitä että olisi jatkuvasti ikäviä poskiontelotuntemuksia, esim paine poskissa. Poskionteloihin auttaa nenäkannu, itse käytän sitä kun tuntuu kovasti limaa olevan nenässä, tai kun kurkku kipeä. Se auttaa silloin. Myös suolasuihkeita kannattaa kokeilla. Ne irrottavat karstaa nenästä ja ylimääräistä räkää. Itse ostin apteekista. Nasonex myös hyvä nenään. Allergiasumute. :)


    • koita pärjätä

      tonne refluksipalstalle www.refluksi.fi ..siellä on noita oireluetteloita.
      ja astama ja refluksista löytyy selitystä kuink noi keuhko-oireet voipi syntyä.
      lima yskä rykiminen on refluksioireita ... ontelotulehduksiin sil
      voil ollakanss merkitystä. se lima on sitä suojakerrosta sitä
      hapoo vastaan..

      • mullakin

        Mulle auttoi gasterix-niminen lääke. Vaiva oli palleatyrä, joka tulehdutti ruokatorven ja siitä limaisuus.


      • riipsu
        mullakin kirjoitti:

        Mulle auttoi gasterix-niminen lääke. Vaiva oli palleatyrä, joka tulehdutti ruokatorven ja siitä limaisuus.

        sua, sää kärsit sitten koko ajannoista. niin monilla on
        palleatyrä eikä kertakaikkiaan mitään oiretta. Epistä!
        vai leikattiinko sulla palleatyrä?


      • riipsu
        riipsu kirjoitti:

        sua, sää kärsit sitten koko ajannoista. niin monilla on
        palleatyrä eikä kertakaikkiaan mitään oiretta. Epistä!
        vai leikattiinko sulla palleatyrä?

        kauan sä söit tota happosalpaajaa ..lantsopr. toi sun lääkkesi´oli?
        kuinka paljon jousdut syömään nyt estol'ääkkeenä ettei uudistu?


      • PM
        mullakin kirjoitti:

        Mulle auttoi gasterix-niminen lääke. Vaiva oli palleatyrä, joka tulehdutti ruokatorven ja siitä limaisuus.

        Sain tänään ensimmäistä kertaa elämässäni Gasterix 30 mg-kuurin. Minulla on ollut ruokatorviperäisiä oireita yli 16 vuotta, mutta pahoja muutoksia ruokatorvessa ei pitäisi tähystysten mukaan olla. Olen syönyt mm. Nexiumia, ei oikein hyvin sovi vaan aiheuttaa "lääkekipuja" pitkään syötynä. 40 mg:n Nexiumista tuli tosi kovat viiltelyt ruokatorveen, ja lääkäri kehotti lopettamaan sen. 20 mg:n Nexiumia olen syönyt pienissä pätkissä, 3 päivää-2 viikkoa putkeen pisimmillään. Nyt sekin aiheutti oudon painelukivun rintalastan päälle, kipu loppui päivässä kun lopetin Nexiumin syönnin. Oliko Gasterixissa mitään ikäviä sivuoireita? Eräs tuttavani ottaa yhden Gasterix-tabletin joka päivä, ja elää oireetonta elämää. Odotan toiveikkaana miten minun käy, oireettomia päiviä kun ei ole enää vuosiin ollut.


      • Läkelaitos
        PM kirjoitti:

        Sain tänään ensimmäistä kertaa elämässäni Gasterix 30 mg-kuurin. Minulla on ollut ruokatorviperäisiä oireita yli 16 vuotta, mutta pahoja muutoksia ruokatorvessa ei pitäisi tähystysten mukaan olla. Olen syönyt mm. Nexiumia, ei oikein hyvin sovi vaan aiheuttaa "lääkekipuja" pitkään syötynä. 40 mg:n Nexiumista tuli tosi kovat viiltelyt ruokatorveen, ja lääkäri kehotti lopettamaan sen. 20 mg:n Nexiumia olen syönyt pienissä pätkissä, 3 päivää-2 viikkoa putkeen pisimmillään. Nyt sekin aiheutti oudon painelukivun rintalastan päälle, kipu loppui päivässä kun lopetin Nexiumin syönnin. Oliko Gasterixissa mitään ikäviä sivuoireita? Eräs tuttavani ottaa yhden Gasterix-tabletin joka päivä, ja elää oireetonta elämää. Odotan toiveikkaana miten minun käy, oireettomia päiviä kun ei ole enää vuosiin ollut.

        tuolta viralliselta puolelta - kohta 4.8. :

        http://spc.nam.fi/indox/nam/html/nam/humspc/2/740112.shtml


    • R.potilas

      Hei,

      Oli käytössä lääkettä tai ei niin limaa irtoo ja ja saa rykiä usein ja varsinkin ruuan jälkeen. Huomasin tai mulle kerrottiin että myös Tee voi aiheuttaa limaa ja kyllä piti sekin paikkansa.

      Töissä mua ihan hävettää kun saa rykiä kokoajan ja olen kertonut työkavereille että mulla on refluksia ja se jotekin erittää limaa ja siksi ryin koko ajan.

      • Mullakin on oireena rykimistä ja liman nousua pientä kroonista nuhaa. Nexiumit auttaa hyvin närästysoireisiin, mutta se vie ainakin minulta jostain syystä vastustuskyvyn kokonaa, niin että olen kipeenä jatkuvasti kun käytän Nexiumia. Jos taas en käytä, niin refluksioireet pahoja. =(


      • refluksia

        on vältettävien listalla ilman muuta! kun on niin koffeiiniä paljon.
        puhumattakaan että voi olla just niitä aineistatehty jotka löystyttelee.


    • Anonyymi

      Pitkään paksua limaa vihreenkeltasta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Asiakkaalle ei myyty energiajuomaa - tuomio tuli syrjinnästä

      Vaikka oli ilmeisesti täysi-ikäinen. Tosin ei lapsiakaan saisi syrjiä, koska oppivat helposti itsekin syrjimään, jos koh
      Maailman menoa
      82
      4300
    2. Jos venäjällä olisi kansan valitsema presidentti, olisiko Ukrainan sotaa?

      Ei varmasti olisi. Sehän on tiedossa, että raskaalla vaalivilpillä putin jatkaa pressana.
      Maailman menoa
      137
      3352
    3. Pakkoruotsista luopumalla kymmenien miljoonien säästöt

      Pakkoruotsin opiskelun kustannuksista ei ole juurikaan tehty kustannusselvityksiä, mutta joidenkin arvioiden mukaan siit
      Maailman menoa
      121
      3307
    4. Luterilaisen kirkon koko kastekaava on väärä

      Uudessa testamentissa on kaksi täysin ristiriidassa olevaa kastekäskyä Matt 28:19 ja Ap. t. 2:38. Matteuksen evankeluimi
      Kaste
      41
      2754
    5. Miten Yxäri iskettiin?

      Voisin tässä unta odotellessani kertoa, miten mieheni lähestyi minua. Tunsimme entuudestaan. Hän kyseli minulta aina j
      Sinkut
      218
      2544
    6. "Kostokakka!" Farmi Suomen pehtoori avaa sanaisen arkkunsa Frederikin haisevasta jäynästä

      Voi hyvänen aika Reetun touhuja! Pehtoori Terho Häkkinen sai ennen näkemätöntä höykytystä heti Farmi Suomi -realityn alk
      Tv-sarjat
      19
      2201
    7. Katsoitko Petolliset, mitä mieltä?

      Vanajanlinnan käytävät ja salongit täyttyvät jälleen kuiskailuista, salaisuuksista ja petoksista. Petollisten uudella
      Tv-sarjat
      11
      2016
    8. Ei se halua mitään!!

      Arkailija koko tyyppi!
      Ikävä
      29
      1964
    9. Ylen juontaja möläytti suorassa radio-ohjelmassa

      Ylen Radio Suomen juontaja Samuli Aaltonen käytti törkeää kieltä maanantaiaamupäivän Koko Suomen radio -ohjelman lähetyk
      Maailman menoa
      47
      1960
    10. Onko Janne Naakka tuttu kasvo ja mitä mieltä olet Farmi-kokoonpanosta?

      Somevaikuttaja Janne Naakka on tubettaja ja bloggaaja sekä yksi uuden Farmi Suomi -kauden kisaajista. Naakka tuottaa mm.
      Tv-sarjat
      0
      1913
    Aihe