Lestadiolaiset Kalle Päätalon

kirjoissa

Tänään tulee kuluneeksi 90 vuotta kirjailija Kalle Päätalon syntymästä. Hänen kuolemastaan on lähes 9 vuotta. Entinen Posion kirkkoherra Pekka Tapaninen on kirjoittanut kirjan ”’Lestatiuksen oppiin seuraajia’. Kalle Päätalon kirjojen lestadiolaiset ynnä muita kirjoituksia” (2008). Tapaninen kirjoittaa mm:

>>Yllättävin lestadiolainen on ”Pölhökanto Iijoen törmässä” kerrottu, nimeltä mainitsemattomaksi jäävä sodassa rintamalla ollut ”nuoren polven” ilmeisen ”asevelihenkinen” saarnamies, joka muuttaa Taivalkosken uskovaisten asenteet Päätalon kirjoja kohtaan myötämielisiksi. Olisi näet odottanut saarnamieheltä toisenlaista kannanottoa – sitä, että vaikka Päätalo ei pilkkaakaan uskovaisia, niin silti hänen ”syntielämän” kuvauksensa eivät ole uskovaisille sopivaa luettavaa.

Huomattakoon kuitenkin, että myös nykypäivinä lestadiolaisuskovien keskuudessa on ymmärtämystä Päätalon ”inhorealistista” kerrontaa kohtaan. Jopa uskovaisten ihmisten vikojen kuvailu saatetaan tunnustaa totuudelliseksi ja näin ollen hyväksyttäväksi.

Vuoden 1998 Päätalopäivien yhteydessä Taivalkosken seurakunnan silloinen kappalainen Erkki Piri, itsekin vanhoillislestadiolainen, totesi, että Päätalo kertoo lestadiolaisuudesta ”lämpimästi, mutta totuudenmukaisesti” ja että on kyse totuudenmukaisuudesta myös silloin, kun kirjailija kuvailee lestadiolaisten ”vilpillisyyttä ja kaksinaamaisuutta”. Myös lestadiolaiset näet ovat ”raadollisia ihmisiä”, Piri painotti.>>

9

982

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kirjanwaarat

      Emmekai me lähde tuolle tielle, että lukisimme epäuskoisten kirjailijoiden tuotantoa. Parempi pysytellä esimerkiksi Hyryn uuden uunin äärellä, Päätalo ei tiettävästi ollut uskovainen!

      • Karitsa**

        niin, että vanhoillislestadiolaiset voivat lukea ainoastaan vanhoillislestadiolaisten kirjoittamia kirjoja? Kuulostaa melkoisen huvittavalta:)

        Olisi muuten mukava tietää, kuinka moni suomalainen kirjailija on vanhoillislestadiolainen.


      • asiaa tunteva

        Kallen äiti Riitu oli lestadiolainen.

        Kallellekin saarnattiin synnit anteeksi ja hän tuli uskovaiseksi, mutta kirjailijan tuotanto osoittaa, että hän myöhemmin kielsi uskonsa, ja vietti hyvin jumalatonta elämää.


      • dsgedgee
        Karitsa** kirjoitti:

        niin, että vanhoillislestadiolaiset voivat lukea ainoastaan vanhoillislestadiolaisten kirjoittamia kirjoja? Kuulostaa melkoisen huvittavalta:)

        Olisi muuten mukava tietää, kuinka moni suomalainen kirjailija on vanhoillislestadiolainen.

        ei nyt ihan kaikkea sentään pidä uskoa mitä tällä palstalla lukee :D


    • Polsoi Huja

      vanhempana miehenä, tuleeko naisille ihan tosissaan viidenkymmenen kieppeissä räystäänpudotukset?

      • kukaan...

        palstalaisista ole senvertaa Päätaloa lukenu että tietäis mistä on kyse?


    • Tewva

      mitä Erkki Piri on sanonut, mutta sen totean itse, että uskovainen on viallinen ja vikoihin joutuva, kuten muutkit ihmiset, Päätalon mainitsemiinkin.Siitä se murhe onkin uskovaisella itselläänkin, kun Jumalan tahtoa haluaisi noudattaa ja elään , kuin Pyhälle Hengelle sopii.Tuo ihmisen kuolevainen osa on aina eri mieltä, eikä se ole parannusta tehnyt. Jumalan kuva ihmisessä turmeltui syntiin lankeemuksessa.Siksi me tarvitsemme paljon armoa ja anteeksiantamusta, että pääsemme kerran Taivaaseen .

      • tahtoahan

        se vl-lahkolainen haluaa noudattaa - raamatut ja jumalat on heitelty saunan taa


    • lapsena oppima

      iltarukous:

      Panna maata maan tavalla, kaiken kartanon luvalla. Maarian miekka, ympäri molemmin puolin. Saltti salvat painakoon, Luoja lukot lukitkoon. Herra Jeesus herättäköön meidät tältä syntiseltä, uniselta vuoteelta, ettei raskas synnin uni meitä upottaisi, eikä vihollinen raateleisi…. Amen, amen päätökseksi, suo enkelit suojelukseksi, me maata lepoon menemme, Jeesuksen nimeen nukumme. Amen.

      (Eero Marttinen: Mestarin eväät. Kalle Päätalon taival kuvin ja sanoin, s. 63)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään

      Kaikkosen erityis­avustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po
      Maailman menoa
      212
      7480
    2. Halaisin sua mies

      Jos voisin 💗
      Ikävä
      58
      2933
    3. Onkohan meillä kummallakin joku pakkomielle toisiimme

      Vähän luulen että on..
      Ikävä
      192
      2343
    4. Mitä tämä on

      Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut
      Tunteet
      10
      1753
    5. Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?

      gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.
      Maailman menoa
      165
      1712
    6. Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.

      Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke
      Helsinki
      20
      1396
    7. Olen valmis

      Kohtaamaan sinut tänä kesänä, jos sellainen sattuma osuu kohdalleni.
      Ikävä
      75
      1251
    8. Nyt on konstit vähänä.

      Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,
      Kiuruvesi
      38
      1173
    9. Hyvää yötä kaivatulleni

      En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä
      Tunteet
      27
      1155
    10. Tilinpäätösvaltuusto 27.5

      Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty
      Pyhäjärvi
      50
      1029
    Aihe