Onko se niin väärin? Olisi ihana tavata "nainen" ja saada se kaikki: parisuhde, suloisen seksielämä ;), mahdollisesti ehkä jopa jonkinasteiseksi perheeksi kutsuttu instituution. Mutta mistä tämä nainen Sinut tapaisi, joka hyväksyisi ja rakastaisi Sinua?
What on earth am I meant to do
In this crowded place there is only you
Was gonna leave now I have to stay
You have taken my breath away
What on earth am I meant to do
In this crowded place there is only you
Was gonna leave now I have to stay
You have taken my breath away
Vastaukset 12
Vanhimmat
Heipä hei vaan. Lainausmerkit ei innosta ainakaat tällaista transtaustaista naista, jolla on tavismies, joka ei tiedä tuon taivaallista koko asiasta. Kukahan kaipaa sitten miestä, joka etsii itselleen "naista"...... En tiedä.
Tuollaiset vihjailut lainausmerkeillä aiheuttaa sen ettei kirjoitusta ota todesta. Enkö muka kelpaisi ilman lainausmerkkejä. Perhekin tulisi siivellä, lapset valmiina.
En mitenkään voi kuvitella tai uskoa, että transtaustaisuus voisi olla parisuhteessa jokin kantava tai keskeinen asia. Ainakin itselläni se on menneisyyteen liittyvä asia kuten muutkin henkilöhistorian yksityiskohdat. Se ei kuulu tähän päivään eikä ole parisuhteessa todellakaan mikään teema. Ihan muut asiat ovat ne tärkeät asiat ja ne on samoja asioita kuin kaikissa muissakin parisuhteissa.
Korostamalla "naisesi" hyväksymistä tekisit hallaa suhteelle. Sillä alleviivaisit, että vaikka tämä on vain "nainen", SINÄ hyväksyt hänet ja samalla antaisit ymmärtää, että muut eivät hyväksyisi. Joku tiitti voisi tämän ehkä nielläkin, mutta heissä on harvoja heteroita täyspäivänaisia. Transtaustainen nainen varmasti tuskastuisi sinun korostettuun hyväksymiseesi, koska kodin ulkopuolella häntä kohdellaan ihan kuin ketä tahansa muuta ilman mitään hyväksymislitanioita.
Ehkä ihan alussa kaikki "ajattelen sinua/hyväksyn sinut naisena/miehenä"-kommentit saattaa imarrella, mutta kun on vähän aikaa elänyt omassa sukupuolessaan, kommentit alkaa jo loukata. Ei toisaalta viitsisi valittaa, kun toinen yrittää olla kohtelias, mutta... Jotkut sukulaiset on vieläkin sillä asenteella, että he ovat niin suvaitsevia, kun puhuvat musta uudella nimelläni. Niin kuin meillä olisi joku yhteinen salaisuus, jonka he hyvää hyvyyttään pitävät. Ja valta on heillä, he voivat päättää "hyväksyvätkö" he mut vai eivät. Sitähän heidän käytöksensä korostaa, vaikkeivat he ehkä itse sitä edes tajua.
Jos taustani selviää keskustellessa toiselle henkilölle (tai hän tietää sen muutenkin) niin mikäli hän sanoo olevansa suvaitsevainen ja hyväksyvänsä, siirryn heti puolustuskannalle. Alan epäillä tuollaista ihmistä että mitä hänellä on taka-ajatuksena (esim. suvaitsen sinua vaikka todellisuudessa oletkin mies). Miksi hän ei voi suhtautua minuun aivan kuten johonkin muuhunkin naiseen korostamatta suvaitsevaisuuttaan (esim. ai kiva, mitä olet tehnyt viime aikoina).
Muistan asuttuani jo pitkään Saksassa kerran aamulla leipurilla käydessäni leipurin rouva kysyi, että mistäs päin sitä alunperin ollaan. Kun sanoin että Suomesta, muuttui naisen käytös: kieli muuttui yksinkertaistetuksi saksaksi ja kun sanoin haluavani neljä sämpylää, hän varmisti sormimerkein, että neljä. Siihen asti oltiin puhuttu kuukausitolkulla ihan tavallista perussaksaa.
Sain hetkessä leiman Ausländerin ja niille puhutaan ihan omalla tavallaan.
Samoin voi tipahtaa transleima hetkessä niskaan. Välttäkäämme sitä!
Eilen just yks kaukaisempi sukulainen soitti ja toitotti hyväksyntäänsä ja joidenkin vielä kaukaisempien sukulaisten järkytyksen jälkeistä hyväksyntää. Meinasin lyödä luurin kiinni, kun todellakin kaikesta on kohta kymmenen vuotta ja elän tuiki tavallista elämää ilman mitään hyväksymishyminöitä. Yritin sanoa itselleni, että siinäpä veivaavat omia ongelmiaan, tuo ei ole enää ollut aikoihin minun juttuni.
Joo rasittavaa on kuunnella hyväksymishäiriöistä ihmistä. Hänelle voi vastata että "minäkin olen ponnistellut ennakkoluulojeni ylitse ja nyt olen päättänyt yrittää hyväksyä sinut vastavuoroisesti."
Tuo hyväksymisilmoitus tuntuu todellakin hassulta. Jos prosessista on jo vuosia, mitä siitä nyt enää ilmoittelemaan, ellei sitten ole tähän saakka ollut vastaan. Eikä sitäkään tarvitsisi erityisesti ilmoittaa. Minulla sukulaiset suhtautuvat kutakuinkin kuten ennenkin. Puheenaiheet ovat ehkä muuttuneet sukupuolen perusteella, äidin on paljon helpompaa puhua määrätyistä asioistaan tyttärelleen kuin pojalleen.
Minustakin on outoa, että kyseinen ihminen soittaa pari kertaa vuodessa ja JOKA kerta muistaa korostaa hyväksyntäänsä. Siis vuodesta toiseen.
Aivan, mitä tehdä näille hyväksymishäiriöisille? Hyväksymisen hokemalla he muistuttavat, että sinä et ole normaali, toisin kuin he. Se on jotenkin tärkeää heille, ehkä nostaa heitä itseään hieman ylemmäs. He ovat ikäänkuin ylempänä ja silti armollisesti hyväksyvät. Kuinka jaloa ja ylevää heiltä. Tosin tällaiselle tavistallaajalle, joka on jo vuosia sitten jättänyt taistelukentän taakseen ja elää mitä parhaimmassa sovussa itsensä ja ympäristönsä kanssa, aina repäisy takaisin menneisyyteen. Ehkä pitäisi katkaista suhteet näihin suvaitseviin hyväksyjiin.