FST5 uskaltaa

FST5:llä alkaa sunnuntaina nuorille tarkoitettu nuortensarja, joka hyllytettiin Ruotsissa liian epäkorrektina.

Wollah Wollah -niminen nukkesarja kertoo maahanmuuttajista, ja sen hahmot ovat hellyttäviä kuin lasten pehmolelut. Päähenkilöinä on kaksi kaverusta, jotka aikovat tulla kunnon gangstoiksi.

Ruotsin SVT:ssä koettiin, että sarja saattaisi herättää pahennusta.

Suomessa päätöksen esittämisestä teki FST5:n kanavapäällikkö Mary Gestrin. "Ruotsissa ei haluttu ottaa riskiä, että joku ymmärtäisi sarjan väärin", Gestrin arvelee.

Gestrinin mielestä Suomessakin voi olla riskinsä. "Onhan täälläkin ollut epämiellyttävää keskustelua maahanmuuttajista."
4154
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Miksi surut rinnastavat itsensä usein maahanmuuttajiin?

Eikö 500 vuotta kotoutusta ole riiittänyt?

Ihmeellistä!

Äänestä

Aivan mahtava sarja, tuli eilen vilkaistua. Khatia pizzan päälle tyrkyttävä pitserian pitäjä, masennuslääkkeannostusta päivä päivältä lisäävä kirjastonhoitaja ja täysin ghetto ympäristö Ruotsin malliin sai kyllä meikäläisen repeemään. Sarja täynnä ironiaa alusta loppuun kyllä osu ja uppos.

Vielä kun olis tullu joltain oikeelta kanavalta, niin joku muukin olis kuullu tästä.

Äänestä

uskonut että niinkin tyhmä ruotsalainen kuin Gestrin alkaisi vihdoinkin tajuta, että ruotsalaiset ovat maahanmuuttajia!

Ruotsalaisten maahanmuuttajien kotoutus onkin jäänyt pahasti puolitiehen ruotsalaisten oman asennevamman vuoksi: he eivät halua kotoutua. No, siitähän seuraa epämiellyttäövää keskustelua maahanmuuttajista.

Äänestä

Eihän sitä kukaan katso.

Pois pakkoruotsi.
Pois FST5

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Harald. kirjoitti:

FST5:llä alkaa sunnuntaina nuorille tarkoitettu nuortensarja, joka hyllytettiin Ruotsissa liian epäkorrektina.

Wollah Wollah -niminen nukkesarja kertoo maahanmuuttajista, ja sen hahmot ovat hellyttäviä kuin lasten pehmolelut. Päähenkilöinä on kaksi kaverusta, jotka aikovat tulla kunnon gangstoiksi.

Ruotsin SVT:ssä koettiin, että sarja saattaisi herättää pahennusta.

Suomessa päätöksen esittämisestä teki FST5:n kanavapäällikkö Mary Gestrin. "Ruotsissa ei haluttu ottaa riskiä, että joku ymmärtäisi sarjan väärin", Gestrin arvelee.

Gestrinin mielestä Suomessakin voi olla riskinsä. "Onhan täälläkin ollut epämiellyttävää keskustelua maahanmuuttajista."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu