Tämä ihastuminen on hiukan hölmöä ja lapsellista vaikka olen jo useamman vuoden teini-iän ylittänyt. Olisin silti kiitollinen jos kertoisitte mielipiteenne siitä, voisiko ihastukseni kohde mahdollisesti olla myös ihastunut minuun, tai mitä tässä tilanteessa voisi tehdä?
Kaikki alkoi pari kuukautta sitten kun Hän aloitti samassa työpaikassa kanssani. No, ei ihastus ihan heti ensisilmäyksestä alkanut. Pariin viikkoon en juurikaan noteerannut häntä, ei juteltu (ei ollut tarvetta) enkä kunnolla oikeastaan huomannut häntä. Tiedostin jotenkuten. Sitten hän yhtäkkiä jutteli minulle vähän, toisella kerralla vähän enemmän. Ei mitään ihmeempää, mutta ihastuin johonkin hänessä.
Tällä hetkellä ei olla oikeastaan edes päästy tuosta tilanteesta paljoa eteenpäin. Puhuttu ollaan tuon jälkeen muutamia kertoja hieman, kerran vähän enemmän. Tervehditään yleensä jos satutaan törmäämään päivän aikana jossain kahdestaan, mutta samantien toinen lähteekin pois sanomatta muuta. Minä teen niin koska olen liian paniikissa hänen seurassa, mutta miksi myös hän tekee samoin? Tavallaan tulee olo, ettei hän vain pidä minusta ja sillä selvä, tai sitten käyttäytyy noin koska vaistoaa että "haluan eroon" (mitä en halua, mutta olen tosiaan aika paniikissa) hänestä. Tai sitten hänkin on jotenkin jännittynyt itse?
Toinen juttu on katseet. Hän ei mielestäni kovin paljon "pälyile" ympärilleen ja katsele ihmisiä silmiin. Vähän aikaa sitten oli kuitenkin kausi jolloin hän "jäi kiinni" katsoessaan minua ja käänsikin katseen pois kun huomasin. Tuollaista kävi muutamia kertoja. Nyt tosin on hetken aikaa tuntunut siltä etten ole niitä katseita enää saanut :( Minä kyllä vilkuilen ja katselen häntä, toivottavasti en olisi kamalan ahdistava. No, käännän kyllä katseeni pois, en jää tuijottamaan pidemmäksi aikaa.
Lisäksi hän on alkanut kaveerata parin henkilön kanssa, joiden kanssa itsekin olen ehkä eniten tekemisissä. Tuntuu siltä, ettei kuitenkaan sellaisia tilanteita tule, joissa sekä Hän että minä olisimme yhtä aikaa tekemisissä tuon kolmannen/neljännen osapuolen kanssa. Tavallaan siis välttelemme ihastukseni kanssa siinäkin toisiamme, tämähän voi tietysti täysin johtua omasta ujoudestani ja ihastuksentunteesta :(
Silloin aluksi ihastukseni siis otti vähän enemmän minuun kontaktia puhumalla, mutta nyt kun olen tavallaan aika lamaantunut tästä ihastuksesta, ja kun minun "vuoro" ehkä olisi alkaa jutella ensimmäisenä, niin tuntuu että kaikki meneekin ihan väärään suuntaan. Kohta luultavasti vaan vältellään toisiamme niin paljon ettei edes uskalleta moikata...
Olen toivottoman ujo ja tämmöinen ihastuminen ei pidemmälle jatkuessa tee todellakaan hyvää jo valmiiksi huonolle itseluottamukselleni. Jotenkin olisi asiassa edettävä, jostain saatava rohkeutta. Mutta mikäli hän on yhtään kiinnostunut, voi hänestä tietysti tuntua samalta. Jos taas hän ei ole lainkaan ihastunut minuun, niin tuntuu että tämä jännite välillämme voi olla ahdistavaa häntä kohtaan, enkä niin haluaisi. Alussa tämä ihastus tuntui hyvältä ja joko sain tai kuvittelin saavani häneltä positiivista huomiota. Tällä hetkellä tilanne onkin mennyt jotenkin niin päinvastaiseen suuntaan (tämä "välttely"), että välillä tuntuu tosi pahalta. Siltä että hän voisi jopa inhota jotenkin minua. Mutta miksi? Äh..
Voisin pistää hankintalistalle elämän.
Kaikki alkoi pari kuukautta sitten kun Hän aloitti samassa työpaikassa kanssani. No, ei ihastus ihan heti ensisilmäyksestä alkanut. Pariin viikkoon en juurikaan noteerannut häntä, ei juteltu (ei ollut tarvetta) enkä kunnolla oikeastaan huomannut häntä. Tiedostin jotenkuten. Sitten hän yhtäkkiä jutteli minulle vähän, toisella kerralla vähän enemmän. Ei mitään ihmeempää, mutta ihastuin johonkin hänessä.
Tällä hetkellä ei olla oikeastaan edes päästy tuosta tilanteesta paljoa eteenpäin. Puhuttu ollaan tuon jälkeen muutamia kertoja hieman, kerran vähän enemmän. Tervehditään yleensä jos satutaan törmäämään päivän aikana jossain kahdestaan, mutta samantien toinen lähteekin pois sanomatta muuta. Minä teen niin koska olen liian paniikissa hänen seurassa, mutta miksi myös hän tekee samoin? Tavallaan tulee olo, ettei hän vain pidä minusta ja sillä selvä, tai sitten käyttäytyy noin koska vaistoaa että "haluan eroon" (mitä en halua, mutta olen tosiaan aika paniikissa) hänestä. Tai sitten hänkin on jotenkin jännittynyt itse?
Toinen juttu on katseet. Hän ei mielestäni kovin paljon "pälyile" ympärilleen ja katsele ihmisiä silmiin. Vähän aikaa sitten oli kuitenkin kausi jolloin hän "jäi kiinni" katsoessaan minua ja käänsikin katseen pois kun huomasin. Tuollaista kävi muutamia kertoja. Nyt tosin on hetken aikaa tuntunut siltä etten ole niitä katseita enää saanut :( Minä kyllä vilkuilen ja katselen häntä, toivottavasti en olisi kamalan ahdistava. No, käännän kyllä katseeni pois, en jää tuijottamaan pidemmäksi aikaa.
Lisäksi hän on alkanut kaveerata parin henkilön kanssa, joiden kanssa itsekin olen ehkä eniten tekemisissä. Tuntuu siltä, ettei kuitenkaan sellaisia tilanteita tule, joissa sekä Hän että minä olisimme yhtä aikaa tekemisissä tuon kolmannen/neljännen osapuolen kanssa. Tavallaan siis välttelemme ihastukseni kanssa siinäkin toisiamme, tämähän voi tietysti täysin johtua omasta ujoudestani ja ihastuksentunteesta :(
Silloin aluksi ihastukseni siis otti vähän enemmän minuun kontaktia puhumalla, mutta nyt kun olen tavallaan aika lamaantunut tästä ihastuksesta, ja kun minun "vuoro" ehkä olisi alkaa jutella ensimmäisenä, niin tuntuu että kaikki meneekin ihan väärään suuntaan. Kohta luultavasti vaan vältellään toisiamme niin paljon ettei edes uskalleta moikata...
Olen toivottoman ujo ja tämmöinen ihastuminen ei pidemmälle jatkuessa tee todellakaan hyvää jo valmiiksi huonolle itseluottamukselleni. Jotenkin olisi asiassa edettävä, jostain saatava rohkeutta. Mutta mikäli hän on yhtään kiinnostunut, voi hänestä tietysti tuntua samalta. Jos taas hän ei ole lainkaan ihastunut minuun, niin tuntuu että tämä jännite välillämme voi olla ahdistavaa häntä kohtaan, enkä niin haluaisi. Alussa tämä ihastus tuntui hyvältä ja joko sain tai kuvittelin saavani häneltä positiivista huomiota. Tällä hetkellä tilanne onkin mennyt jotenkin niin päinvastaiseen suuntaan (tämä "välttely"), että välillä tuntuu tosi pahalta. Siltä että hän voisi jopa inhota jotenkin minua. Mutta miksi? Äh..
Voisin pistää hankintalistalle elämän.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kuulostaa niin tutulta.
Ensin se on harmitonta mukavaa tervehtimistiä mutta vähitellen alkaa hiipiä kaikenlaisia ajatuksia. Yhtäkkiä huomaat että se on lähinnä se tervehtiminen (hyvä jos sekään kunnolla aina onnistuu) jonka jälkeen siirrytään juoksuaskelin muualle. Pälyillään toista aivan kuin hän suunnittelisi toisen salamurhaa. Ollaan epäileväisiä että mitä hän vehkeilee ja kenen kanssa sekä ettet vain jäisi itse kiinni samasta asiasta.
Lopulta sitä ei ole enää varma toisesta eikä oikein itsestäkään. Tilanne tuntuu mahdottomalta ja tulee tunne että siitä on pakko päästä pois muttei halua nolata itseään jos kaikki onkin ollut pelkkää omaa kuvitelmaa. Ei halua ahdistella toista mutta tulee tunne että ahdistelee toista pelkästään olemalla suurin piirtein läsnä. Aivan kuin nuo tunteet olisivat jollakin tavalla kiellettyjä varsinkin jos kyseessä on joku sellainen paikka kuin työpaikka. Samoin toista jo arvostaa että tulee tunne että itse on pelkkä maan matonen hänen rinnallaan tai että on muuttunut jonkinlaiseksi hirviöksi joka vaanii toista.
Ei halua nöyryyttää itseään ja nolata itseään sen henkilön edessä koska haluaa häneltä huomiota sekä tunnustusta.
Hassua miten pikku kipinästä ja rentoudesta päästään siihen että sitä on täysin epätoivoinen vapiseva kasa toimimattomuutta.
"Voisin pistää hankintalistalle elämän."
Ei vaan elämä vain on joskus samalla niin helvetin yksinkertaista ja myös niin mukamas mahdottoman vaikeaa. Kuin surullisen klovnin tarina.
ole varattu ihminen??
Hienosti kuvailtu näitä vaikeita ja tällä hetkellä jo aika ikäviä ajatuksia. Juuri noin. Surullista.
Tänä iltana aion kuitenkin pitää lomaa (hah, siltä se todella tuntuu!) tässä tunteessa vellomisesta, ihanan kevyt olo kun olen liiallisen ihastusmurehtimisen ja analysoimisen jälkeen päättänyt viettää rennon viikonlopun jonka omistan itselleni. Palaan sitten taas asiaan kun on sen aika, eiköhän vielä ole...
Ainakin jos minä jumitun jonkun katseeseen liian pitkäksi aikaa, niin olen kyllä ihan varmasti ihastunut. Mulla oli vähän samantapainen tilanne, ja mietin epätoivoissani olisiko mies ehkä ihastunut takaisin, koska miksi muuten katsoisi niin pitkään? Sitten kuitenkin mietin jos hän vain leikkii kanssani, koska ei muuten tehnyt asialle mitään, tai hän katsoo kaikkia yhtä pitkään. Lopulta tuntui, että parempi vältellä koko tyyppiä, koska tein itseni ihan naurunalaiseksi hänen lähellään. Välillä olin varma, että hän on ihan yhtä ihastunut ja koko se vetovoima välillämme ei voinut olla yksipuolista. Koko kommunikointi välillämme oli todella onnetonta, koska ainakaan minä en saanut sanotuksi mitään järkevää hänelle, eikä hänkään, mutta sitä en tiedä johtuiko se siitä, että hän oli myös ihastunut vai siitä, että hän piti minua idioottina? No nyt joka tapauksessa emme ole enää samassa työpaikassa, ja koska hän ei tehnyt mitään edes silloin kun tiesi, ettei enää ikinä nähtäisi, niin oletan, että hän ei todellakaan ollut ihastunut ja tosiaan piti minua vain idioottina.