Kolmas tie

Kolmas tie veisi ökyrikkailta tuloja köyhempien hyväksi eikä keinotteluvoittojakaan tulisi osakekapitalisteille yhtä runsaasti.

Asiaa tulee lähestyä suunnitelmatalouden ja suunnittelemattoman talouden näkökulmista. Niiden synonyymit eivät kuitenkaan ole sosialismi ja kapitalismi. Kapitalismi on aika lähellä suunnitelmataloutta, koska siinä pyritään esim. monopoliasemiin ja rajoittamaan kilpailu kartellien avulla. Parempi alkuasetelma on sellainen, missä vastakkain asetetaan talousliberalismi ja yhteiskuntavetoinen suunnitelmatalous.

Yhteiskuntavetoinen suunnitelmatalous on sellainen, missä valtiovalta taikka niiden yhteenliittymä kuten EU, WTO, Maailmanpankki tai jokin muu vastaava puuttuu ohjaten ja valvoen markkinoiden toimintaa tai ottaa sen kokonaan hallintaansa (sosialismi tai muu vastaava). Talousliberalimi taas lähtee siitä, ettei valtiovallan tai vastaavan pidä lainkaan puuttua talouden ja markkinoiden toimintaan taikka ainakin rajoittaa puuttuminen vähimpään mahdolliseen.

Talousliberalismi valtasi alaa erityisesti 1980-luvulta lähtien, kun USAn ja Britannian hallitukset (Reagan ja Thatcher) alkoivat voimakkaasti ajaa kehitystä tähän suuntaan. Sitä ennen länsimaisessa taloudessa vallitsi keyneslainen malli, missä esim. kysynnän ruokkiminen ja valtiovallan talousohjaaminen kuuluivat keinovalikoimiin. Meillä esim. tuporatkaisut ja kolmikantayhteistyö ovat perua tuolta ajalta. Keyneslaisen talouspolitiikan näyttönä pidettiin sitä, että se nosti USAn ja maailman 1930-luvun lamasta uuteen nousuun.

Talousliberalistinen ajattelu sysäsi globaalin talouden ennennäkemättömään nousuun, kun nousua mitaan BKT-mittareilla tai vastaavilla, jotka eivät ota huomioon tulonjakokysymyksiä ja talousmallin pitkäaiaikaisia haittavaikutuksia esim. ympäristöongelmia. Talouslibrealismi ja sen yksi ilmentymä globalismi sai runsaasti ideologisia ja käytännöntason vastustajia. Poliittisesti talousliberalismia vastustavat erityisesti vasemmistopuolueet ja ympäristöliikkeet.

Talouslibrealismia ensimmäisenä vakavasti horjuttanut liike tuli kuitenkin talousmallin sisältä finanssikriisin muodossa. Vapaus johti vastuuttomaan ahneuteen, joka oli lähellä syöstä useita länsimaisia talouksia suoranaiseen vararikkoon. Lamasta tuli paljon helpompi tapaus kuin mitä olisi voinut tulla pahimpien kauhuskenaarioiden mukaan. Nämä eivät olleet mitään talouslibrelismin vastustajien mielikuvituksen tuotteita, vaan meillä esim. valtionvarainministeri Katainen on kertonut sykysyn 2008 tilanteen vakavuudesta ja äärimmäisesti kriittisyydestä.

Tässä yhteydessä eli finanssikriisin vuoksi Kepun puheenjohtaja Matti Vanhanen otti esille kolmannen tien oppinsa. Vanhasen ajattelu oli tässä yhteydessä pelkkää huuhaata ja yritystä kerätä kriisin vuoksi poliittisia irtopisteitä. Meillä Suomessa ei ole onneksi sovellettu niin täysimääräisesti talouslibrelismin oppeja kuin USAssa ja Britanniassa. Markkinatalouteemme on kuulunut suhteellisen hyvä vastuullisuus, mikä varmaan juontaa paljossa siihen, että 1990-luvun lamasta otettiin opiksi ja historiallisesti siihen, että hyvinvointivaltioperinteemme on ollut sen verran vahva, ettei sitä voitu hetkessä nujertaa, vaikka yritystä olikin. Siitä yrityksestä vastasi talousliberalismia meillä kannattanut Nuorsuomalaisten puolue, joka ei saanut kansaa kuitenkaan vakuuttuneeksi opeillaan.

Suomessa on siis ollut tilanne, missä Kokoomus on kannattunut talousliberalismia vain rajoitetusti. Poliittisesti se kuvaa omaa puolueettaan vastuulliseksi markkinatalouspuolueeksi, joka sallii yhteiskunnan puuttumisen talouselämän ohjailuun ja valvontaan ainakin jossain määrin, mutta paljon enemmän kuin talousliberalismia täysimääräisemmin soveltavissa maissa kuten USAssa, Britanniassa ja naapureistamme Virossa. Vasemmistopuolueet ovat olleet puolestaan valmiita muutamaa astetta suurempaan yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Mitään erityisiä vaatimuksia finanssisektorin valvonnan lisäämisestä meillä ei edes ole esitetty, koska ongelmia tässä kohdin ei ollut ja valvontaa lisättiin 1990-luvun laman oppien myötä.

Varsin suuresta yhteisymmärryksestä vasemmiston ja oikeiston välillä kertoo se, että meillä oli laman jälkeen 8 vuoden ajan sinipunahallitus. Se ei siis ollut mikään kriisihallitus, vaan vapaaehtoiselta pohjalta syntynyt koalitio. Tämä jo osaltaan kielii siitä, ettei ole olemassa mitään rakoa millekään kolmannelle tielle. Sosiaaloidemokraattien politiikka on ollut täysimääräisesti jo pitkät ajat sitä Vanhasen ehdottomaa kolmatta tietä. Mitään uutta asiasisältöä Vanhanen ei siihen tuonut. Sen vuoksi on ymmärrettävää, että Kokoomuksessakin Vanhasen höpinät kuitattiin poliittisen irtopisteiden keruuyrityksenä.