Joko palstaa aiemmin terrorisoinut toisinajattelija on tukehtunut kiukkuunsa vai onko verisuoni katkennut päästä hampaita kiristellessä ja otsasuonia pullistellessa? Aattelin vaan kun on oppositiorintamalla ollut viime aikoina niin rauhallista.
Oppositio loistaa poissaolollaan
13
404
Vastaukset
- Aivan sumussa.
Olen pannut merkille, että palsta elää. Välillä on hiljaista ja välillä rupatellaan. Tapasin ystävättäreni, hän on aurinko Rapu. Kerroin hänelle, kuinka minut oli kutsuttu erääseen paikkaan, mutta kutsu jäi puolitiehen, syistä, joita en kerro, ja jätin menemättä kutsuttuun paikkaan. Rapu kysyi minulta, olenko Härkä? Minä vastasin, olen. Rapu alkoi nauraa ja kertoi, kuinka ihmeessä hänelle kertyy Härkä-ystäviä! Rapu-naisen mielestä Härät ovat itsepäisiä. Minä olen toista mieltä. Ei voi pettyä, kuin vain omiin odotuksiinsa, minun mottoni. Oppositio etsii uusia planeettoja, mustia aukkoja, kaukaisia tähtiä ja tähtisumua.
- kerrotko
Ketähän tarkoitat palstaa terrorisoivalla kiukkuisella toisinajattelijalla?
- astrologi Airaksinen
varmaan tarkoitettiin. Rohkenin aikanaan esittää, että horoskooppeja käytettäisiin hyväksi liikennevakuutusmaksujen bonuksia määritettäessä. Siis jos horoskooppi lupaa vahinkovapaata
tulevaisuutta niin bonuksia lisättäisiin. Loukkaannuin, kun esitystä ei otettu vakavasti, etenkin
kun uskoni horoskooppien ennustearvoon on horjumaton.
Palstan vanhoillisella piirillä on näköjään käsitys, että horoskoopit ovat käyttökelpoisia vain puolison valinnassa.
Lisäksi ehdotustani tutkia pikkuplaneettojen vaikutuksia ihmiskohtaloihin, ei otettu vakavasti,
vanhoilliset piirit vastustavat kaikkea astrologian uudistamiseen ja kehittämiseen liittyvää työtä.
Eihän tällainen kohtelu innosta palstalle kirjoittelemaan - Moneen tarkoitukseen
astrologi Airaksinen kirjoitti:
varmaan tarkoitettiin. Rohkenin aikanaan esittää, että horoskooppeja käytettäisiin hyväksi liikennevakuutusmaksujen bonuksia määritettäessä. Siis jos horoskooppi lupaa vahinkovapaata
tulevaisuutta niin bonuksia lisättäisiin. Loukkaannuin, kun esitystä ei otettu vakavasti, etenkin
kun uskoni horoskooppien ennustearvoon on horjumaton.
Palstan vanhoillisella piirillä on näköjään käsitys, että horoskoopit ovat käyttökelpoisia vain puolison valinnassa.
Lisäksi ehdotustani tutkia pikkuplaneettojen vaikutuksia ihmiskohtaloihin, ei otettu vakavasti,
vanhoilliset piirit vastustavat kaikkea astrologian uudistamiseen ja kehittämiseen liittyvää työtä.
Eihän tällainen kohtelu innosta palstalle kirjoittelemaanItsetuntemusta etsimässä horoskoopeista, astrologiasta. Eilisestä listasta jäi uupumaan kaksi eri paikasta tullutta tulkintaa. Toinen tuli Ruotsista, toista en muista mistä, koska pian tulee kolmekymmentä vuotta astrologisiapalveluita käyttäneeksi, ei muista kaikkia. Siis 9:n eri tulkinnantekijän tulkintaa, paljon olen opiskellut itsetuntemusta. Erikoista oli erään tulkinnan alkaminen äidin tilasta raskauden aikana minun ollessa kehittyvänä sikiönä ja vauvana kohdussa.
- Kiitos tack
Moneen tarkoitukseen kirjoitti:
Itsetuntemusta etsimässä horoskoopeista, astrologiasta. Eilisestä listasta jäi uupumaan kaksi eri paikasta tullutta tulkintaa. Toinen tuli Ruotsista, toista en muista mistä, koska pian tulee kolmekymmentä vuotta astrologisiapalveluita käyttäneeksi, ei muista kaikkia. Siis 9:n eri tulkinnantekijän tulkintaa, paljon olen opiskellut itsetuntemusta. Erikoista oli erään tulkinnan alkaminen äidin tilasta raskauden aikana minun ollessa kehittyvänä sikiönä ja vauvana kohdussa.
Laila. Kerros nyt meille kaikille että miten helvetissä tuo sinun kommenttisi liittyy millään tavalla tämän ketjun aiheeseen eli skepoihin tai edeltävään kommenttiin?
"Eilisestä listasta..." Mistä listasta?
Kommenttisi ei liity tässä käytyyn keskusteluun mitenkään. Haluatko että ilmoitan sen poistettavaksi?
Laila. Netiketin perussääntöjä on se että tämä on keskustelupalsta, ei chat. Tänne ei voi heittää ihan mitä tahansa paskaa tuosta vaan ja olettaa että ihmiset ymmärtävät. Täällä keskustellaan sellaisen säännön mukaan että ketjuissa pyritään keskustelemaan aloituksen aiheesta ja sitten kommenttien lisääntyessä tartutaan kommentteihin ja kommentoidaan niitä ja niiden aihetta jolloin ketju elää ja voi hyvin.
Toisinsanoen, täällä ei huudella puskista ja oleteta että seuraava lukija tajuaa että mitä ketjua ja minkä ketjun kommenttia olet mahdollisesti tarkoittanut, esimerkiksi tuolla listallasi.
Tuollainen puskista huutelu on keskustelua sekoittavaa, mutta se on sen lisäksi aloittajaa ja kommentoijia kohtaan erittäin epäkohteliasta. Jos Laila sinulla on jotain järkevää sanottavaa, niin sano se, mutta sano se sillä tavoin että se liittyy aloitukseen tai kommenttiin. Tuon ikäisen arvokkaan naisen pitäisi osata jo keskustella asiallisesti varsinkin kun on elämää takana.
Minä en haluaisi alkaa ilmoittamaan viestejäsi poistettavaksi koska olen ollut erittäin vahvasti viestien poistamista vastaan, mutta koska sinun viestisi ovat täysin aiheeseen kuulumattomia, niin tässä on varmaan kohta pakko alkaa ilmoittelemaan viesteistäsi että palsta ja keskustelu pysyy siistinä koska en voi tietää mihin sinun kommenttisi pitäisi siirtää. Siispä pyydän, ÄLÄ heittele oman elämäsi ongelmia keskusteluihin joissa ei keskustella sinun elämästäsi koska en halua niistä ilmoittaa. Tee sille ongelmallesi vaikka oma ketjusi, mutta älä sekoita muita keskusteluja.
Opettele käyttäytymään niin että meillä kaikilla on täällä hyvä keskustella. - Kiitos tack

Opettele käyttäytymään niin että meillä kaikilla on täällä hyvä keskustella. - Mallikäyttäytyminen
Kiitos tack kirjoitti:

Opettele käyttäytymään niin että meillä kaikilla on täällä hyvä keskustella.Kertoo palstan laadun. Olen käyttäytynyt palstan laadun mukaisesti sekä asiaan liittyvien ihmisten käyttäytymisen laadun mukaisesti. Periaatteella, niin metsä vastaa, kuin sinne huudetaan. Koska kirjoitit nimeni, tiedät toki, että vastapuoli esittelee myös itsensä. Nimesi on? Ryhmäsi, henkilöstön nimet ovat?
Jos olet psykologista astrologiaa harjoittava mies, tiedät kaiken käyttäytymisestä. Itse olen sitä opiskellut, voisi hyvin sanoa, että olen alan ammattilainen.
Jupiter saapuu 14.12 kartalleni, asiaa harrastavat tietävät, mitä se tulee merkitsemään, hakeudun muualle. Jään odottamaan Sinun nimeäsi, vähintään, mielummin koko työryhmäsi.
Teitä tervehtien Laila E Puustinen 27.4.1949 Helsinki klo 17.09 - kiitos tack
Mallikäyttäytyminen kirjoitti:
Kertoo palstan laadun. Olen käyttäytynyt palstan laadun mukaisesti sekä asiaan liittyvien ihmisten käyttäytymisen laadun mukaisesti. Periaatteella, niin metsä vastaa, kuin sinne huudetaan. Koska kirjoitit nimeni, tiedät toki, että vastapuoli esittelee myös itsensä. Nimesi on? Ryhmäsi, henkilöstön nimet ovat?
Jos olet psykologista astrologiaa harjoittava mies, tiedät kaiken käyttäytymisestä. Itse olen sitä opiskellut, voisi hyvin sanoa, että olen alan ammattilainen.
Jupiter saapuu 14.12 kartalleni, asiaa harrastavat tietävät, mitä se tulee merkitsemään, hakeudun muualle. Jään odottamaan Sinun nimeäsi, vähintään, mielummin koko työryhmäsi.
Teitä tervehtien Laila E Puustinen 27.4.1949 Helsinki klo 17.09Onko sinulla korvien välissä jotakin vikaa joka estää asiallisen tiedon läpipääsyn vai pelkästä ylpeydestäkö yrität väittää vastaan ja kieltäydyt ymmärtämästä järkipuhetta?
Koita nyt jo tajuta että tässä ketjussa keskusteltiin OPPOSITIOSTA, mikä ei tarkoita mitään kahden planeetan oppositiota tai sinun elämäntilanteen vatvomista, vaan pelkästään sitä ihmettelyä että missä on tämän palstan skeppostelijat jotka kritisoivat astrologiaa yleensä.
Opettele käyttäytymään eli kirjoittamaan viestejäsi keskusteluihin joihin kannanottosi sopivat tai alan ilmoittamaan viestejäsi poistettavaksi jos niitä vielä eksyy vääriin keskusteluihin kuten nyt tähän keskusteluun. Tuo sinun metsään huutamisvertauksesi menee pahasti metsään.
Aloittaja kysyi "Joko palstaa aiemmin terrorisoinut toisinajattelija on tukehtunut kiukkuunsa vai onko verisuoni katkennut päästä hampaita kiristellessä ja otsasuonia pullistellessa? Aattelin vaan kun on oppositiorintamalla ollut viime aikoina niin rauhallista."
Sinun viestisi, jorinasi ei liittynyt millään tavalla tuohon kysymykseen ja aloitukseen. Sinä et vastannut niinkuin huudettiin, vaan sinä sekoilit.
Minä en halua ilmoituksia viesteistäsi tehdä koska mikään viesteistäsi ei ole varsinaisesti häiriköintiviesti tai itsessään asiaton, mutta se on pakko tehdä jos postitat niitä keskusteluihin joihin ne eivät kuulu millään tavalla koska silloin sinä viestilläsi sekoitat keskustelua. Yritä ymmärtää tämä pointti.
Minä en tästä aiheesta tämän enempää jauha. Minä tiedän että sinulla ei ole mitään mielenterveysongelmia joka estäisi asiallisen tiedon perille pääsyn ja ymmärtämisen, ja tiedän että ymmärrät varsin hyvin pointtini ja pelkästä ylpeydestä yrität nyt tapella vastaan.
Nimesi olet palstalle ihan omasta aloitteestasi julkaissut jo kauan sitten, vaikka siitäkin on sinua varoitettu, joten minun nimeä sinun on ihan turha vaatia. Ellei nämä netiketin kohteliaisuus ja turvallisuussäännöt sinua kiinnosta pätkän vertaa ja et viitsi kunnioittaa muita käyttäjiä niin se on sinun ongelmasi, ei minun. Minun maailma ei kaadu siihen että painan yhtä nappia ja kirjoitan lyhyen perustelun, mutta sinun maailmaasi se voi vaikuttaa kun sinun mielipiteesi katoavat keskustelusta. Minä olen yleensä siirtänyt väärään keskusteluun eksyneet kommentit jos olen tiennyt mihin se eksynyt viesti oli tarkoitettu, mutta sinun viestejäsi ei voi alkaa jäljittämään koska ne ovat niin sekavia kun viittaat niissä vaikka mihin mistä kukaan ei ymmärrä mitään, niinkuin nyt siihen listaasi.
Sinulle on sanottu, että oman nimen käyttö julkisesti tällaisella julkisella palstalla voi olla vaarallista varsinkin kun olet liittänyt nimeesi melkoisesti yksityistä elämääsi. Minä en ole sinulle vaaraksi, mutta osoitan vain sen että minäkin tiedän sinun nimesi koska olet sitä täällä levitellyt, samoin kuin kotiasioitasi. Se osoittaa minulle vain sen että taidat olla netin käyttäjänä aloittelija kun et ymmärrä mikä vaara identiteettivarkauksissa piilee? Sinun on aika oppia käyttäytymään netissä aivan toisella tapaa kuin ylimielisesti ylpeillen minulle ja vaatien muka kohteliaisuussäännön mukaan minua kertomaan sinulle nimeni.
Koita ymmärtää että tämä palsta on täysin samanlainen paikka kuin jokin julkinen kauppakeskus, pankki tai tori. Se mitä täällä sanot, tavoittaa kaikki kauppakeskuksissa toreilla ja turuilla liikkuvat ihmiset! Vai levitteletkö kaupassa käydessäsi kaikki kotiasiat tuntemattomille ihmisille? Jos levittelet, niin sitten vedän sanani takaisin siitä ettei sinulla ole mielenterveydellisiä ongelmia.
Toivottavasti tajuat mitä kirjoitan koska minä yritän ajaa tässä sinun parastasi vaikka otatkin sen hyökkäyksenä. Hyökkäsin tahallani siksi että tajuaisit että netti EI OLE turvallinen paikka koska täällä sinä et tunne ketään!
Joten opettele käyttäytymään muiden viihtyvyyden ja oman turvallisuutesi vuoksi koska et voi olla varma millaisia henkisesti sairaita kusipäitä näitäkin viestejä lukee vielä kymmenen vuoden päästä. Olet varmasti itsekin kuullut sen sanonnan että kerran nettiin joutunut informaatio (kuvat, tekstit jne) ei sieltä poistu koskaan. Vasta vajaa tunti sitten luin erästä kommenttia jonka joku oli kirjoittanut tänne yli seitsemän vuotta sitten. Haluatko itse että joku tuntematon henkilö lukee vielä kymmenenkin vuoden päästä sinun henkilötietojasi? - astrologi Airaksinen
astrologi Airaksinen kirjoitti:
varmaan tarkoitettiin. Rohkenin aikanaan esittää, että horoskooppeja käytettäisiin hyväksi liikennevakuutusmaksujen bonuksia määritettäessä. Siis jos horoskooppi lupaa vahinkovapaata
tulevaisuutta niin bonuksia lisättäisiin. Loukkaannuin, kun esitystä ei otettu vakavasti, etenkin
kun uskoni horoskooppien ennustearvoon on horjumaton.
Palstan vanhoillisella piirillä on näköjään käsitys, että horoskoopit ovat käyttökelpoisia vain puolison valinnassa.
Lisäksi ehdotustani tutkia pikkuplaneettojen vaikutuksia ihmiskohtaloihin, ei otettu vakavasti,
vanhoilliset piirit vastustavat kaikkea astrologian uudistamiseen ja kehittämiseen liittyvää työtä.
Eihän tällainen kohtelu innosta palstalle kirjoittelemaantaisivat konservatiivit kuolla kiukkuun, kun eivät ylläolevaan protestoi
- Kone rikki, anteeksi
astrologi Airaksinen kirjoitti:
taisivat konservatiivit kuolla kiukkuun, kun eivät ylläolevaan protestoi
On kyse ammattietiikasta, moraalista, ihmisena olemisesta , koneessa ei toimi tarvittavat kirjaimet, joten ei ihmetysta siihen. Suomesta ei loydy montaa ihmista, jolla on ollut yhta karmeita, vaikeita koettemuksia, raskas elama, kuin minulla on ollut. Kun sitten haen ymmarrysta elamaani astrologiasta ammattiastrologeilta, ja kun he lupaavat yhdeksan hyvaa ja kymmenen kaunista, eivatka nuo ennusteet koskaan ole toteutuneet, vaikka olisin ne tarvinnut, jotta paremmin olisin selviytynyt, oikeudentajuni sanoo, etta nyt astrologi ei ole kunnossa, han ei ole astrologin tyon vaatimukset sisaistanyt, eika ymmartanyt ihminen. Minua ei saa kiukustamaan kukaan, voin kertoa syyt, mutta minua on kielletty sita tekemasta taalla. Kaykaa helvetti lapi ja miettikaa sen jalkeen, kuka saa mitakin aikaiseksi. Voisin kirjoittaa listan, mita toivon tuolle astrologille, mutta tarkastaja poistaisi sen, lahetan kotona toivomuksia. Mainittakoon, etta astrologinen ennuste on eri asia, kuin viihdepalvelupuhelimen ennustaja. Astrologi ei saa tehda ennusteita. Eiko, nain.
- Eikö, näin?
Kone rikki, anteeksi kirjoitti:

Tarkastajalle : Olet enemmän, kuin tervetullut työsi ääreen poistamaan KAIKKI kirjoitukseni. Vielä tahdon muistuttaa kokemuksistani elämästä, en tiedä, kuka voisi haavoittaa minua käyttämällä tietoja omaksi edukseen. Olenhan jo tämän ikäinen kaikkien kokemusteni tulos. En tiedä, mistä pelästyisin, tai loukkaantuisin. Jupiter tuleekin jo 7.12.2009. Vielä tahdon kysyä tarkastajalta, mitä yhteyttä löydät Hugo Boss tuoksulla ja astrologialla? Puutuitko siihen artikkeliin? Jos et puuttunut, niin miksi?
- oihoi
Eikö, näin? kirjoitti:

"Vielä tahdon kysyä tarkastajalta, mitä yhteyttä löydät Hugo Boss tuoksulla ja astrologialla? Puutuitko siihen artikkeliin? Jos et puuttunut, niin miksi?"
Laita linkki niin käyn katsomassa artikkelia. - Astrologiaa.
oihoi kirjoitti:
"Vielä tahdon kysyä tarkastajalta, mitä yhteyttä löydät Hugo Boss tuoksulla ja astrologialla? Puutuitko siihen artikkeliin? Jos et puuttunut, niin miksi?"
Laita linkki niin käyn katsomassa artikkelia.Tarkastaja kenties on työpaikallaan sattumanvaraisesti. Kirjoitus on kuin suoraan hiekkalaatikolta : "Olen ollut täällä jo vuosia ennen sinua." Tämä on minun hiekkalaatikkoni tyyliin. En lähde tuohon, olet joko hyvin nuori, tai sitten sinulla on horoskoopin huone 1 hyvin painottunut, Mars voi olla Leijonassa, olet ikuinen nuorukainen. Olet hyväveli.
Eräs astrologi kertoi minulle, että omasta paikastaan työssään on taisteltava. Tuo taistelu ei voisi olla näkyvänpää. Jos olisin tiennyt kirjoitukseni kehuista kyseistä astrogia kohtaan hänen laittavan sen nimensä alle googlen hakuun, olisin miettinyt kaksi kertaa kirjoitanko kehumiset.
Tarkastajalla on varmasti parempaa tekemistä, kuin leikkiä täällä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä1233982Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3142049Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2481811- 1051727
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21710IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4391661Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4431518Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat441266MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar531252Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun4401218