Kannattaako hyväksyä pesänjakaja?

Sain kuulla, että kaksi siskoani hakee pesänjakajaa isän ja äidin kuolinpesää selvittämään. Keskenämme saimme vain riidan aikaan. Tuomari tulee kuulemma pyytämään minulta kirjallista kannanottoa. Hyvänen aika, enhän minä osaa edes semmoisia papereita laatia! Soitin veljelleni, mutta hän ei halua puuttua koko asiaan.

Kannattaako minun hyväksyä "vastapuolen" nimeämä asianajaja pesänjakajaksi? Tekeekö hän sitten kaiken niinkuin siskolikat haluavat?
91791
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Kysäjä on varmaankin käräjäoikeus ja voit olla vastaamattakin, niin prosessi etenee omaan tahtiinsa. Ei siis kannata vastustaa, ellei sinulla ole tosi hyviä perusteluita esitetyn henkilön sopimattomuudesta ja esittää toista oleellisesti pätevämpää lakimiestä.
Siskojen esittämä pesänselvittäjä/-jakaja tekee hommansa oikeuden määräämänä itsenäisesti, eikä ole mitenkään sisartesi talutuksessa.
Menet kutsun saatuasi rohkeasti mukaan kokouksiin yksin tai jonkun haluamasi avustajan kanssa ja esität kokouksessa tai kirjeellä omat toivomuksesi perinnönjaosta.
Aikanaan saat jakokirjan, jonka jälkeen voit 6kk kuluessa nostaa kanteen omalla kustannuksellasi mielestäsi liikaa saaneita sisaruksiasi vastaan. Älä kuitenkaan lähde pelkillä omilla käsityksilläsi vähäsistä asioista oikeuteen, koska hävitessäsi homma voi maksaa helposti kyppitonnin.

Äänestä
  • Mitä se pesänjakaja oikeastaan tekee? Kun emme ole tähänkään asti saaneet sopua aikaan, niin tuskin saamme pesänjakajan välityksellä yhtään sen enempää. Miten pesänjakaja sitten menettelee, jos ei sopua synny? Ja kuinka suuren palkkion selvittäjä saa vaivoistaan?

    Äänestä

  • Lakia tuntematon kirjoitti:

    Mitä se pesänjakaja oikeastaan tekee? Kun emme ole tähänkään asti saaneet sopua aikaan, niin tuskin saamme pesänjakajan välityksellä yhtään sen enempää. Miten pesänjakaja sitten menettelee, jos ei sopua synny? Ja kuinka suuren palkkion selvittäjä saa vaivoistaan?

    Pesänjakaja tekee juuri sen mitä tittelissä lukee, kun ette kerran itse siihen pysty.
    Hän myös laskuttaa tuntitaksaa selvityksistää ja jakotoimista, palavereista yms. Tyhmyydestä sakotetaan, kovin mitättömän asian takia ei tuota jakajaa kannata hakea.

    Äänestä

  • rekku007 kirjoitti:

    Ensin on pesänselvittäjä, joka selvittää mitä pesään kuuluu. Useimmiten sama henkilö on myös pesänjakaja, eli jakaa pesän oikeaksi katsomallaan tavalla. Pesänjakaja luultavasti ehdottaa kerran pari jakoa, hyvässä tapauksessa osakkaat sen hyväksyvät ja pesän voi jakaa. Jos sopua ei synny, niin pesänjakaja lopulta jakaa pesän ja jättää jaon käräjäoikeuden vahvistettavaksi. Tässä vaiheessa kaikilla osakkailla on 6kk aikaa moittia jakoa käräjäoikeuteen, se pitää tehdä perustellusti, eli "mutku mä en haluu" ei kelpaa syyksi. Jos kukaan ei moiti tuon 6kk aikana, niin oikeus vahvistaa jaon ja se on heti lainvoimainen. Jos jakoa yksikin moittii, niin oikeuteen mennään ja se kestää loputtomasti.

    Äänestä

  • pahvipääkö kirjoitti:

    >>pesänjakaja lopulta jakaa pesän ja jättää jaon käräjäoikeuden vahvistettavaksi.>Jos kukaan ei moiti tuon 6kk aikana, niin oikeus vahvistaa jaon ja se on heti lainvoimainen.

    Äänestä

Olen tällä hetkellä samassa liemessä kuten sinäkin. Minulla on 2 siskoa ja olemme selvittämässä isän ja äidin kuolinpesää. Isä kuoli äidin jälkeen keväällä ja emme ole onnistuneet sovinnossa jakamaan irtaimistoa kiinteistöstä puhumattakaan. En ole tavannut siskojani 4-5 vuoteen koska yksi sisko tuli toiselta paikkakunnalta isää holhoamaan ja kulutti isän rahoja siksi irtaimiston jakaminen ei onnistu. Haluavat myydä koko irtaimiston kun minä taas haluan saada äidin ja isän muistoja.
Olemme niin riitaantuneet ettei siitä tule mitään vaan ovat harkinneet pesänselvittäjän.
En ole silti antanut vielä mennä pesänselvittäjä/jakajaan asti koska siinä liikku kaikenlaisia kauhupuheita palkkioista ja pitkistä toimitusajasta niin siinä tahtoo mennä pahimmassa tapauksessa koko perintö.
Heidän riitojen tähden on turhaa menettää kaiken.

Äänestä
  • //Olemme niin riitaantuneet ettei siitä tule mitään vaan ovat harkinneet pesänselvittäjän.
    En ole silti antanut vielä mennä pesänselvittäjä/jakajaan asti //
    Otsikkosi kysymys, "kannattaako?" Kysymykseen on vaikea ennalta vastata tai edes arvata aikaa ja kuluja.

    Toisenkin kysyjän saamista vastauksista ilmenee, että sisaresi eivät tarvitse sinun hyväksyntääsi hakeakseen pesänselvittäjä/-jakajan tekemään toimitusjaon. Sinä voi välttää toimitusjaon ainoastaan suostumalla sisarustesi vaatimuksiin, vaikka ne olisivat mielestäsi epäoikeudenmukaisia tai hölmöjä.

    Äänestä

Alioikeuden määrämä pesänjakaja lähes aina laskuttaa ja pitkittää kuolinpesän tyhjäksi ja perilliset jäävät nuolemaan näppejään. Vaikka siskosi hakee pesänjakajan määrämistä, kuolinpesä maksaa kulut.

Ehdota siskollesi menettelyä , jossa hän hakijana vastaa pesänjakokuluista ja tee siitä kirjallinen sopimus hänen kanssaan jos se on mahdollista.

Äänestä
  • "Ehdota siskollesi menettelyä , jossa hän hakijana vastaa pesänjakokuluista ja tee siitä kirjallinen sopimus hänen kanssaan jos se on mahdollista."

    Kuten tuossa aiemmin on mainittu pesänselvittäjän/jakajan hakeminen on jokaisen osakkaan lakiin kirjattu oikeus, sitä ei voi muut osakkaat estää.

    Kyllä se on tässä tapauksessa paras vain sopia jos haluaa välttyä isoilta kuluilta.

    Toisaalta jos on kyse ryöstöstä (ahne osakas haluaa suurimman osan perinnöstä) niin silloin ei kannata alkaa sopimaan, meinaan jos vaakakupissa on ahne vie kaiken tai pesänselvittäjä vie kaiken.
    Tuossa tapauksessa antaa ahneen hakea pesänselvittäjää ja vielä lyödä kapuloita rattaisiin sen minkä kerkeää niin hakija joutuu maksamaan loput kuluista kun pesän varat loppuvat.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Lakia tuntematon kirjoitti:

Sain kuulla, että kaksi siskoani hakee pesänjakajaa isän ja äidin kuolinpesää selvittämään. Keskenämme saimme vain riidan aikaan. Tuomari tulee kuulemma pyytämään minulta kirjallista kannanottoa. Hyvänen aika, enhän minä osaa edes semmoisia papereita laatia! Soitin veljelleni, mutta hän ei halua puuttua koko asiaan.

Kannattaako minun hyväksyä "vastapuolen" nimeämä asianajaja pesänjakajaksi? Tekeekö hän sitten kaiken niinkuin siskolikat haluavat?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu