Eipä Uutisoinut

puna-media opiskelijavaalien tuloksia, 3-4. 11, kun demupellet jäivät viidenneksi 3%:n, SIIS KOLMEN PROSENTIN äänisaaliillaan.

Nuo demarimafian aikoinaan masinoimat vaalithan oli tarkoitettu vain demrimafian politrukkien pääsemiseksi tunkeutumaan jo aikaisesssa vaiheessa nuorison aivopesuun demriksi, van kuinkas sitten onkaan käynyt?

Aikaisenpina vuosina, jolloin demut ovat jotenkin pärjänneetkin niin kyllä noista valeista on toitotettu suureen ääneen.
Nytkin kyllä ennen vaaleja puna-yle yritti tehdä propakandaansa, vaan miksikähän ei sitten julkaise tuota suurta demarimenestystä. Suorastaan mahtavaa ja veretsaisauttavaa torjuntavoittoa.Kokonaista 3%:a on enää demuja. HYVÄ KASVATUSTIETEEN "maisteri"URPILAINEN. Olet tehnyt hyvää työtä nuorisonkin parissa. Olet suorastaan "pessy"t demujen kasvot, ja sieltä on paljastunut ahneus, kierous ja kansankutetus suurten valheiden kera.
Buahhahahhaaa.

HALLITUSPUOLUEET OTTIVAT POINTSIT KOTIIN TUOSSAKIN SKABASSA.
5100
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

vaaleissa kävi, ettei Urpilaisen laulut tehonneet, vaikka yrittikin ahkerasti kierrellä opinahjoissa akiteeraamassa.
Ilmeisemmin Urpi sai vain hallaa aikaiseksi. En ihmettele yhtään, sillä niin saatanan ätlö, ja leuhka ämmä tuo on.

Kolmen prosentin äänisaalis ei ilmeisemmin ylittänyt punaylen julkaisukynnystä.
jos tuo olisi ollut kepun saldo, niin siloin siitä olisi tehty jo ylimääräinen uutislähetyskin.

Vihreät ovat näköjään joutuneet nyt vasemiston, ja ennenkaikkea demarimafian raateluhampaisiin.
Ilmeinen syy tuohon on juuri nuo vaalit, ja siten se, että vihreät tullevat viemään demuilta laajapohjaisenkin hallituksen perustamiseen johtavissa neuvoteluissa tuon hallituspaikan.
Eli pyhkäisevät demujen ohi, elleivät siten demarit liity vasemmistoliittoon.

Demarit ovat nyt hurjassa syöksykierteessä, johtuen sitä, että vihreät ja vasemmistoliitto ottavat omansa pois.

Kyllä täytyy ihmisen tosiaankin olla tyhmä jos köyhäksi itsensä tuntevana äänestää demareita, ja on sak:n jäsenliiton jäsen.

Äänestä


  • tiedä... kirjoitti:

    että, kenelle kannattaisi luvata ja mitä.

    http://www.kaleva.fi/uutiset/Kotimaa/Urpilainen-vaatii-teollisuuden-sahkoveron-poistoa/824466

    Kannattaa lukea myös hauskat kommentit :)

    on kuin palstasaasta-kapin tuherrusta. Yritää noin naurettavalla tavalla muka korostaa olevansa luonnonystävä.
    On siinä sitten kans täystyhmä narsistipaska, tuo urpikuminaama.

    Mistä noita tyhmiä kusipää demuja oikein sikiää?
    Lipposestapa tietenkin.

    Äänestä

  • aamu-uutisia kirjoitti:

    on kuin palstasaasta-kapin tuherrusta. Yritää noin naurettavalla tavalla muka korostaa olevansa luonnonystävä.
    On siinä sitten kans täystyhmä narsistipaska, tuo urpikuminaama.

    Mistä noita tyhmiä kusipää demuja oikein sikiää?
    Lipposestapa tietenkin.

    Niin..mutta kyllähän puna-media uutisoit että Urpilainen haluaa jatkaa
    Kapteenina SDP-purtelossa..vanha merenkäviöiden periaatehan on,
    että Kapteenin pitää upota laivansa mukana ja niinhän se tapahtuukin
    vuoden 2011 eduskuntavaaleissa...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


aamu-uutisia kirjoitti:

puna-media opiskelijavaalien tuloksia, 3-4. 11, kun demupellet jäivät viidenneksi 3%:n, SIIS KOLMEN PROSENTIN äänisaaliillaan.

Nuo demarimafian aikoinaan masinoimat vaalithan oli tarkoitettu vain demrimafian politrukkien pääsemiseksi tunkeutumaan jo aikaisesssa vaiheessa nuorison aivopesuun demriksi, van kuinkas sitten onkaan käynyt?

Aikaisenpina vuosina, jolloin demut ovat jotenkin pärjänneetkin niin kyllä noista valeista on toitotettu suureen ääneen.
Nytkin kyllä ennen vaaleja puna-yle yritti tehdä propakandaansa, vaan miksikähän ei sitten julkaise tuota suurta demarimenestystä. Suorastaan mahtavaa ja veretsaisauttavaa torjuntavoittoa.Kokonaista 3%:a on enää demuja. HYVÄ KASVATUSTIETEEN "maisteri"URPILAINEN. Olet tehnyt hyvää työtä nuorisonkin parissa. Olet suorastaan "pessy"t demujen kasvot, ja sieltä on paljastunut ahneus, kierous ja kansankutetus suurten valheiden kera.
Buahhahahhaaa.

HALLITUSPUOLUEET OTTIVAT POINTSIT KOTIIN TUOSSAKIN SKABASSA.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu