Mijailovicille murhatuomio
Tukholman käräjäoikeus on tuominnut Mijailo Miljailovicin elinkautiseen vankeuteen ulkoministeri Anna Lindhin murhasta.
Oikeus totesi jo tammikuussa, että Mijailovicin on osoitettu puukottaneen Lindhiä ja aiheuttaneen tämän kuoleman.
Mijailovicille tehdyn mielentilatutkimuksen mukaan hän ei ollut tekohetkellä vakavasti psyykkisesti sairas. Oikeus hylkäsi viikko sitten Mijailovicin vaatimuksen mielentilatutkimuksen lähettämisestä Sosiaalihallitukseen tarkistettavaksi.
Lindhin leski Bo Holmberg ja perheen kaksi poikaa saavat kukin vahingonkorvauksia 50.000 kruunua eli noin 5400 euroa.
Osapuolilla on tuomion julistamisen jälkeen kolme viikkoa aikaa valittaa tuomiosta hovioikeuteen. Käräjäoikeus perusteli ratkaisuaan muun muassa teon erityisen suurella rangaistavuudella.
Käräjäoikeus ei uskonut Miljailovicin vakuutteluja, joiden mukaan tämä hyökkäsi Lindhin kimppuun hetken mielijohteesta.
Miljailovicilla katsottiin olleen tarpeeksi aikaa suunnitella tekoaan, kun hän havaitsi Lindhin NK-tavaratalossa.
-----------------------------------------------
Toista se on liikenteessä :) Mitä pitää tehdä liikenteessä että saa elinkautisen? Osaako kukaan vastata tähän? Moni on suojatiellä päättänyt elämänsä mutta ei päälle ajanut siitä elinkautista saa :o
Tiedän mikä on tapon ja murhan ero ja kuoleman tuottamuksen. Vai mitä eroo niillä onkaan :)

Vastaukset 3
Vanhimmat
Njeuvostoliitossa sai kuolemantuomion siitä, kun ajoi kuorma-autolla juovuksissa kovaa vauhtia bussipysäkille ja tappoi tusinan verran työläisiä.
Näin meillä ennen 80-luvulla.
kertoi usein kiusaavansa rekkakuskeja, ajelee
edessä ja tekee jarrutuksia, kuulemma r-kuskit
hikeentyy ! Kerran oli ko tilanteessa rekka ajanut pellolle.
Tähänkö nyt on tultu, Rekkakuskit vastaan muut autoilijat toivon mukaan ei, vaikka rekkakuskit ovat jo kyllästyneet keskisormiin ja terrorisoivat muuta liikennettä. Eikö r-kuskien hermot pidä ? Kannattaa jättää rekka talliin jos ei kestä arvostelua.
Näitä on muuten suomi ihan pullollaan.. Ei niillä kavereilla taida kyllä hissi pysähdellä kaikissa kerroksissa. 895Kg vastaan 60000Kg Lopputulos on tyhmemmällekkin selvä..