Olen nykyisin siinä vakaumuksessa, että miehen ei ylipäänsä pitäisi ;jollei
oteta lukuun aivan erikoisen lahjakkaita poikkeuksia ;puuttua julkisesti
politiikkaan, ennen kuin on täyttänyt kolmekymmentä vuotta. Hänen on syytä pysyä
siitä erossa sen vuoksi, että yleensä vielä tuohon ikään asti jatkuu sellaisen
yleisen tason muodostuminen, josta käsin hän nyt voi eri poliittisia ongelmia
tarkata ja lopullisesti määritellä asenteensa niiden suhteen. Vasta sen jälkeen,
kun on saanut hankituksi sellaisen perustavan maailmankatsomuksen ja siten
vakautetuksi oman suhtautumisensa päivän eri kysymyksiin, tämän ainakin
sisäisesti kypsyneen miehen pitää tai hän saa ottaa osaa yhteisön poliittiseen
johtoon.
Jos asianlaita on toisin, häntä uhkaa vaara, että hänen täytyy ennemmin tai
myöhemmin muuttaa siihenastista asennettaan olennaisen tärkeissä kysymyksissä,
tai hänen täytyy, vastoin parempaa tietoaan ja tuntoaan, yhä edelleen riippua
kiinni katsantokannassa, jonka hänen järkensä ja vakaumuksensa ovat jo aikoja
hylänneet. Edellisessä tapauksessa tämä on hänelle omakohtaisesti hyvin
kiusallista, kun hänellä ei nyt ; koska itse on ruvennut horjumaan ; ole enää
oikeutta odottaa, että hänen kannattajiensa luottamus häneen pysyy yhtä
järkähtämättömänä kuin ennenkin; mutta hänen johtamilleen merkitsee johtajan
kaatuminen neuvottomuutta sekä varsin usein häpeän tunnetta niiden vuoksi, joita
vastaan sitä ennen on taisteltu. Mutta jälkimmäisessä tapauksessa tapahtuu
sellaista, mitä nykypäivinä näemme kovin usein: samassa määrin kuin johtaja
lakkaa luottamasta siihen, mitä itse sanoo, hänen puolustuksensa käy ontoksi ja
pinnalliseksi, mutta sen sijaan halpamaiseksi keinojen valinnassa. Samalla kuin
hän itse ei enää aio vakavasti asettua puolustamaan poliittisia julistuksiaan
(sellaisen asian puolesta ei kuolla, mihin ei itse uskota), hänen
kannattajilleen asettamansa vaatimukset kasvavat sentään samassa suhteessa yhä
suuremmiksi ja häpeämättömämmiksi, kunnes hän lopuksi uhraa viimeisen lopunkin
johtajasta ajautuakseen poliitikoksi, s.o. sellaisten miesten joukkoon, joiden
ainoa kanta on kannattomuus rinnan julkean tungettelevaisuuden ja usein
hävyttömyyteen saakka kehitetyn valehtelemisen taidon kera.
Jos sellainen olio vielä ihmiskunnan kunniallisen osan onnettomuudeksi
kaupanpäällisiksi pääsee parlamenttiin, silloin tiedettäköön heti alusta alkaen,
että hänelle politiikan olemus merkitsee ainoastaan sankarimaista taistelua
maitopullon säilyttämisestä itselleen ja perheelleen. Kuta enemmän vaimo ja
lapset ovat sen varassa, sitä sitkeämmin hän taistelee edustajanpaikkansa
puolesta. Jok'ikinen toinen ihminen, jolla on poliittista vaistoa, on jo yksin
tästä syystä hänen mieskohtainen vihollisensa; jokaisessa uudessa liikkeessä hän
vainuaa oman loppunsa alkua ja jokaisessa tavallista mittavammassa miehessä
tämän taholta todennäköisesti joskus vielä uhkaavaa vaaraa. Tuonnempana aion
vielä perusteellisesti puhua tuollaisista parlamenttiluteista.
Kolmikymmenvuotiaallakin on vielä paljon oppimista elämänsä varrella, mutta se
on ainoastaan niiden puitteiden täydentämistä ja täyttämistä, jotka hänen
periaatteellisesti omaksumansa maailmankatsomus hänelle asettaa. Hänen
oppimisensa ei ole enää periaatteessa uudelleenoppimista, vaan hän oppii lisää
uutta, eikä hänen kannattajiensa tarvitse niellä sellaista ahdistunutta
tunnetta, että hän on siihen saakka antanut heille vääriä tietoja, päinvastoin:
heidän johtajansa ilmeinen elimellinen kasvu tuottaa heille tyydytystä, koska
hänen oppimisensa merkitsee ainoastaan heidän oman oppinsa syventymistä. Mutta
se on heidän mielestään todistuksena heidän siihenastisten käsitystensä
paikkansapitävyydestä.
oteta lukuun aivan erikoisen lahjakkaita poikkeuksia ;puuttua julkisesti
politiikkaan, ennen kuin on täyttänyt kolmekymmentä vuotta. Hänen on syytä pysyä
siitä erossa sen vuoksi, että yleensä vielä tuohon ikään asti jatkuu sellaisen
yleisen tason muodostuminen, josta käsin hän nyt voi eri poliittisia ongelmia
tarkata ja lopullisesti määritellä asenteensa niiden suhteen. Vasta sen jälkeen,
kun on saanut hankituksi sellaisen perustavan maailmankatsomuksen ja siten
vakautetuksi oman suhtautumisensa päivän eri kysymyksiin, tämän ainakin
sisäisesti kypsyneen miehen pitää tai hän saa ottaa osaa yhteisön poliittiseen
johtoon.
Jos asianlaita on toisin, häntä uhkaa vaara, että hänen täytyy ennemmin tai
myöhemmin muuttaa siihenastista asennettaan olennaisen tärkeissä kysymyksissä,
tai hänen täytyy, vastoin parempaa tietoaan ja tuntoaan, yhä edelleen riippua
kiinni katsantokannassa, jonka hänen järkensä ja vakaumuksensa ovat jo aikoja
hylänneet. Edellisessä tapauksessa tämä on hänelle omakohtaisesti hyvin
kiusallista, kun hänellä ei nyt ; koska itse on ruvennut horjumaan ; ole enää
oikeutta odottaa, että hänen kannattajiensa luottamus häneen pysyy yhtä
järkähtämättömänä kuin ennenkin; mutta hänen johtamilleen merkitsee johtajan
kaatuminen neuvottomuutta sekä varsin usein häpeän tunnetta niiden vuoksi, joita
vastaan sitä ennen on taisteltu. Mutta jälkimmäisessä tapauksessa tapahtuu
sellaista, mitä nykypäivinä näemme kovin usein: samassa määrin kuin johtaja
lakkaa luottamasta siihen, mitä itse sanoo, hänen puolustuksensa käy ontoksi ja
pinnalliseksi, mutta sen sijaan halpamaiseksi keinojen valinnassa. Samalla kuin
hän itse ei enää aio vakavasti asettua puolustamaan poliittisia julistuksiaan
(sellaisen asian puolesta ei kuolla, mihin ei itse uskota), hänen
kannattajilleen asettamansa vaatimukset kasvavat sentään samassa suhteessa yhä
suuremmiksi ja häpeämättömämmiksi, kunnes hän lopuksi uhraa viimeisen lopunkin
johtajasta ajautuakseen poliitikoksi, s.o. sellaisten miesten joukkoon, joiden
ainoa kanta on kannattomuus rinnan julkean tungettelevaisuuden ja usein
hävyttömyyteen saakka kehitetyn valehtelemisen taidon kera.
Jos sellainen olio vielä ihmiskunnan kunniallisen osan onnettomuudeksi
kaupanpäällisiksi pääsee parlamenttiin, silloin tiedettäköön heti alusta alkaen,
että hänelle politiikan olemus merkitsee ainoastaan sankarimaista taistelua
maitopullon säilyttämisestä itselleen ja perheelleen. Kuta enemmän vaimo ja
lapset ovat sen varassa, sitä sitkeämmin hän taistelee edustajanpaikkansa
puolesta. Jok'ikinen toinen ihminen, jolla on poliittista vaistoa, on jo yksin
tästä syystä hänen mieskohtainen vihollisensa; jokaisessa uudessa liikkeessä hän
vainuaa oman loppunsa alkua ja jokaisessa tavallista mittavammassa miehessä
tämän taholta todennäköisesti joskus vielä uhkaavaa vaaraa. Tuonnempana aion
vielä perusteellisesti puhua tuollaisista parlamenttiluteista.
Kolmikymmenvuotiaallakin on vielä paljon oppimista elämänsä varrella, mutta se
on ainoastaan niiden puitteiden täydentämistä ja täyttämistä, jotka hänen
periaatteellisesti omaksumansa maailmankatsomus hänelle asettaa. Hänen
oppimisensa ei ole enää periaatteessa uudelleenoppimista, vaan hän oppii lisää
uutta, eikä hänen kannattajiensa tarvitse niellä sellaista ahdistunutta
tunnetta, että hän on siihen saakka antanut heille vääriä tietoja, päinvastoin:
heidän johtajansa ilmeinen elimellinen kasvu tuottaa heille tyydytystä, koska
hänen oppimisensa merkitsee ainoastaan heidän oman oppinsa syventymistä. Mutta
se on heidän mielestään todistuksena heidän siihenastisten käsitystensä
paikkansapitävyydestä.
Vastaukset 3
Vanhimmat
asialla, eihän sitä kepureppanat tuollaista osaa. Kiitos, kiitos.
Ossi-reppanakaan, kopsasi valmiin tekstin.
Annettakoon hänelle kuitenkin tunnustus siitä, että taito riitti käyttää tietotekniikan mahdollistavaa ominaisuutta, jota täytyy jo pitää suorituksen ylärajoilla liikkumisena.
tuon avauksen, sen täytyy olla ikämies joka osaa noin viisasta kirjoittaa!