Kannabis tv - ohjelma

Jim

Itselläni ei ole (eikä tule) digiboksia, mutta käsittääkseni ohjelman voi katsoa myöhemmin netistä.


JIM tiistaina 17.11.2009 klo. 21:00
http://www.jimtv.fi/dokumentit.asp

JIM D: Marihuanan tarina

Marihuanaa on kuvattu nuoruuden tappajaksi ja pidetty syypäänä väkivaltaiseen, mielipuoliseen käytökseen. Vaikka sen kasvatus, myynti, hallussapito ja käyttö ovatkin useimmissa maissa laittomia, se ei ole ikinä ollut yhtä suosittua eikä sitä ole jalostettu yhtä voimakkaaksi. Dokumentissa kerrotaankin Yhdysvaltojen lainvalvojien taistelusta marihuanaviljelmiä vastaan, sillä muun muassa Floridassa kotikasvatus on lisääntynyt niin paljon, että siitä on tullut maan suurin marihuanan tuottaja. Nämä kasvattajat ovat pystyneet korvaamaan luontoemon, jolloin säällä ja sijainnilla ei ole merkitystä. Nykypäivän marihuanalla ei kuitenkaan ole mitään tekemistä entisaikojen kasvin kanssa, sillä sen ominaisuuksia on paranneltu ja päihdyttävää vaikutusta lisätty. Vastapainoksi dokumentissa kuullaan myös marihuanan puolestapuhujia, jotka taistelevat kaikin keinoin sen laillistamisen puolesta sekä sitä lääkkeenään käyttäviä, joille mistään muusta ei ole ollut apua. Amerikkalainen dokumenttisarja.

0

431

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois

        Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait
        Maailman menoa
        150
        4029
      2. Hei! Halusin vain kertoa.

        En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso
        Tunteet
        15
        3909
      3. Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?

        Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani
        Rakkaus ja rakastaminen
        12
        3052
      4. Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd

        Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai
        Maailman menoa
        66
        3038
      5. Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa

        Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl
        Maailman menoa
        149
        2602
      6. Teboili alasajo on alkanut

        Niinhän siinä kävi että teebboili loppuu...
        Suomussalmi
        71
        2510
      7. Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?

        Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist
        Ikävä
        28
        2223
      8. Pystyisitkö pitämään

        Näppejä erossa jos tulisi siihen tilaisuus
        Ikävä
        30
        1619
      9. "Sanna Marinin kirja floppasi", kertoo eräs median otsikko

        "Miljardien tappio - Sanna Marin vaikenee", kertoo toinen otsikko. Marin ei siis siinä kirjassaan kerro sanallakaan For
        Maailman menoa
        114
        1554
      10. Tuntuuko ettet tiedä

        Enää miten toimia mun suhteen. Kun en taida tietää itsekään
        Ikävä
        20
        1405
      Aihe