Pelkään julkisia paikkoja. Kaupungilla, esimerkiksi jossain ostoskeskuksessa, en viihdy ollenkaan, näin kauniisti sanottuna. Yleensä ahdistus ei ole kovin vahvaa, mutta kuitenkin häiritsevää ja saan hirmuisen sätkyn jos joku ihminen kävelee liian läheltä. Joskus ahdistus kasvaa, ja kerran, sen saavutettua huippunsa, lähdin juoksemaan. Juoksin ostoskeskuksen läpi kiertäen ihmiset mahdollisimman kaukaa, syöksyin ulos ovista. En ole ikinä juossut niin kovaa, ennen enkä jälkeen. Sen verran sain mieleni tasoittumaan että avasin pyörän ja ajoin sillä tuhatta ja sataa päin monia punaisia valoja päin kaupungin laidalle metsiköön makaamaan maahan ja tasoittamaan hengitystäni.
Sosiaaliset tilanteet eivät niinkään pelota minua, vaan lähes päinvastoin. Olen avoin, uskallan puhua tuntemattomillekin ihmisille vaikka ruotsiksi jota osaan erittäin huonosti. Koulussakin sain vain kiitettäviä suullisista esitelmistä.
Vaiva alkaa olla jo melko kiusallinen, kun en oikein voi edes vaatekaupassa, marketeissakin yritän olla mahdollisimman nopea että pääsisin mahdollisimman pian pois.
Kesäisin vietän mahdollisimman paljon aikaa 3x4metrisen pressuni ja trangiani kanssa metsissä, joka on ollut todella rentouttavaa ja vapauttavaa, koska minun ei ole tarvinnut olla paikassa jossa on paljon ihmisiä.
Hankkiudunko hoitoon vai erakoidunko metsään?
Sosiaaliset tilanteet eivät niinkään pelota minua, vaan lähes päinvastoin. Olen avoin, uskallan puhua tuntemattomillekin ihmisille vaikka ruotsiksi jota osaan erittäin huonosti. Koulussakin sain vain kiitettäviä suullisista esitelmistä.
Vaiva alkaa olla jo melko kiusallinen, kun en oikein voi edes vaatekaupassa, marketeissakin yritän olla mahdollisimman nopea että pääsisin mahdollisimman pian pois.
Kesäisin vietän mahdollisimman paljon aikaa 3x4metrisen pressuni ja trangiani kanssa metsissä, joka on ollut todella rentouttavaa ja vapauttavaa, koska minun ei ole tarvinnut olla paikassa jossa on paljon ihmisiä.
Hankkiudunko hoitoon vai erakoidunko metsään?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Itse omaan täsmälleen saman ongelman. Ihmisille juttelu yms. ei vaivaa ollenkaan, mutta julkisilla paikoilla oleminen pistää hien virtaamaan.
Metsä kuulostaa hyvältä, mutta vaivaan on myös lääke. Lääkäriltä saa rauhoittavia. Itselläni auttaa kahvi ja meditointi ennen kauppaan menoa.
Teeppä niin että otat itsellesi aikaa (vaikka jonkun sunnuntain kun ovat auki kaupat nyt) ja menet ihan aamusta sinne kauppakeskukseen. Kiertelet siellä useamman tunnin ihan rauhassa katsellen kaikkea. Käy välillä pois ja mene takaisin. Etsi paikka mihin voit istuutua hetkeksi. Paras olisi jos pääsisit istumaan johonkin vaikkapa kahvilaan seuraamaan muiden ihmisten liikehdintää samalla kun saat itse olla paikallasi. Kutsu vaikka kaverikin sinne kahville.
Mieti että mikä siinä paikassa oikein niin jännittää?
Toista tuota muutamia kertoja jonka jälkeen voit mennä sinne apua hakemaan.
Voisihan tuota kokeilla. Jos vaan pää kestää. Ahdistus on suuri kuin pieni afrikkalainen valtio, mutta jos se auttaa niin ehkä se kannattaa. Olen kyllä pohtinut tuota, ja miettinyt aivan loogisesti mikä siinä pelottaa, ja olen jutellut veljeni kanssa, joka on matemaatikko ja on nuoresta asti omannut loistavan loogismatemaattisen päättelykyvyn, mutta tähän päivään mennessä emme ole sitä keksineet, koska eihän siellä mitään pelättävää ole. Korkeintaan se, että joku käy päälle, mutta sekin on todella harvinaista enkä minä sitä edes pelkää. Suuret ihmismäärät ja hälinä ympärillä ahdistaa. Ei sille ole mitään loogista selitystä, olen vaan niin kahjo että aivoihini on tatuoitu "pelkää ihmisjoukkoja!"- tarra.
Mikähän avuksi kun itsellä ahdistaa kaikki ihmisten kohtaamiset pelko tulee heti kun tiedän tai näen että joku on tulossa juttusille.joskus se unohtuu heti kun alkas juttelee mutta toisinaan pitää lähteä pakoon.puoli vuotta on ollu lääkitys kahdet eri lääkkeet ja ei auta.ekan paniikkikohtauksen sain viime kesänä auton ratissa ja sen jälkeen en oikeen oo autolla ajellut kun pelottaa ja ahdistaa.lääkäriinki piti mennä ampulansilla.nyt jäi viime kerta käymättä kun ei uskalla ja pelkää vain sitä kohtausta.tosi kiusallista.kotona oon mököttäny puolvuotta nyt ja onneksi metsästys harrastus auttaa unohtamaan arjen.mutta sekin vaan koiran kanssa kahdestaan.lääkkeiden kanssa on mennyt tunteet vaan ihan nolliin parisuhteessa.