Maailma muuttuu, ja asenteet sen mukana.
Ennen tatuointeja pidettiin prostituutioon rinnastettavana häpeänä. Ei se mitenkään ihmeellistä ollut, sillä parikymmentä vuotta sitten tatuointeja oli vain vangeilla ja merimiehillä.
Kun tatuoinnit alkoivat yleistyä, niin kukkahattutädit hermostuivat. Kaksi kukkahattutätiä kirjoitti Hesarin yleisönosastoon huolestuneen ja pitkän kirjoituksen siitä, että tatuoinnit ajavat ymmärtämättömät nuoret turmioon.
Kukkahattutätien logiikka oli seuraava:
Tatuointeja on lähinnä vangeilla ja rikollisilla.
Jos nuori ottaa tatuointeja, niin hän leimautuu rikolliseksi ja lopulta hänestä tulee rikollinen.
On siis ryhdyttävä toimiin sen estämiseksi, että ymmärtämättömät nuoret ottavat tatuointeja.
Ajat muuttuvat. Ennen oli ennen, ja nyt on nyt.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.