Hei,
Olen iloinen lukiessani parantumiskokemuksista ja muiden tilanteista. Olen itse paraikaa osastohoidossa nenämahaletkussa ja yritän taistella näitä sairaita ajatuksia vastaan. Ahdistusta tuottaa se, että syön normaalisti, mtuta sen lisäksi joudun ottamaan yli 1000kaloria ravintoliuoksena. Mitat ovat nyt 173/41 ja pääsen letkusta kun paino nousee BMI 14 asti. Matka ei ole pitkä, mutta kärsivällisyyteni alkaa pettää. Yllätyin kuitenkin alkuahdistuksen jälkeen siitä, että paino ei lähde räjähdysmäiseen nousuun vaikka saankin lähemmäs 3000kaloria päivässä. Nousu on ollut n.400g muutamassa päivässä, mikä on itsellekin suhteellisen hyväksyttävä tahti. Odotan että pääsen letkusta eroon ja saan syödä pelkästään normaalia ruokaa! Uskon tällä hetkellä että pystyisin normaaliin ruokailuun--mitä tahansa että en joudu enää koskaan tähän letkutukseen!
Oma pää on niin sairas että en edes tunnista kaikkia sairaita ajatuksiani. On havahduttavaa huomata joskus ajattelevansa, että nyt syön paljon ja kun on pari kiloa tullut ja pääsen irti letkuista, voin taas palata omaan sairaaseen kuviooni! On tärkeää kun havaitsee itsessään nämäkin ajatukset ja oppii tunnistamaan niiden hulluuden. Kyllä tämä on yhtä suurta taistelua. Kuolemankielissä olen ollut ja käynyt läpi todella rankkoja hetkiä. Olen haukkunut hoitajat pystyyn, huutanut ja itkenyt ja lupaillut vaikka kuuta taivaalta etten joutuisi letkuihin. Noh, alkujärkytys lauhtui hieman kun huomasin että tämä neste onkin sellaista, että se ei jää vatsaan turvottamaan vaan ravintoaineet imeytyvät nopeasti. Tiedostan myös että näissä litkuissa ei ole mitään ylimärääistä, se kun oli suurin pelko alussa; että se varastoituu ja on vaan lisäkaloreita. Olotila on vireämpi ja labraluvut alkavat näyttää paremmilta. Osaan ajoittain jopa olla ylpeä siitä että olen hakeutunut hoitoon ja selviytynyt näinkin pitkälle. Seuraava voitto on se, kun letku otetaan pois!
Liikkumattomuus ahdistaa suunnattomasti. Minulla on liikkumislupa vain pyörätuolissa ulkona, joten ei tule liikuttua ollenkaan. Toisaalta olen huomannut että voimatkin ovat hyvin vähissä ja jokaisen syömisen jälkeen on uupunut olo; keho käyttää nyt kaiken saamansa energian niin kovalla teholla pitkän aliravitsemusajan jälkeen. Paino heittelehtii näin alussa rajustikin ja pelästyin aivan punnistusaamuna kun paino olikin laskenut 200g. Mutta se johtunee vain siitä, kun keho korjaa puutostiloja ja vauriokohtia kovalla teholla, eikä kykene todellakaan vielä aikoihin varastoimaan mitään. Silti liikkumattomuus aiheuttaa lihomisenpelon. Tulee huoli siitä että kun ei jumppaa, niin kaikki syömäni ruoka varastoituu suoraan selluliittina takapuoleen jne. :D Hullua. Eihän se mitään varastoidu! Yritän kääntää ajattelumallini toisin päin, oikein; en liho vaan tulen TERVEEKSI! ja sehän tässä on kaiken ydin. eivät hoitajat halua mua kiusata tai tehdä ylipainoiseksi, vaan auttaa ja tehdä TERVEEKSI! yritän jankuttaa sitä itselleni.
Teillä jotka sanotte tervehtymisenne jälkeen lihonneenne suunnattomasti, selluliitin ja läskin kera, niin onko se oikeasti tapahtunut perusruokavaliolla? vai luuletteko että syynä on ahmiminen, tai liiallinen epäterveellinen syöminen tms.? Itseä vähän huolettaa tosiaan se, että kun ravintomääräni ovat niin suuret ja liikkuminen nollassa, että kertyykö kaikki ylimääräinen lopulta läskiksi, ja sitten kun pääsen pois täältä, onkin vaan hurja urakka saada itsensä ihmismäiseen kuntoon? Vai pelkäänkö ihan suotta, jos pystyn jatkamaan normaalia säännöllistä syömistä? Antakaa mitä tahansa parantumista tukevia ajatuksia, sillä tämä vaihe parantumisessani on kuin astelua heikolla jäällä... Olen ihan vaakalaudalla ajatusteni ja pelkojeni kanssa, ja letkun poiston jälkeen voi tapahtua käänteitä suuntaan tai toiseen... Pelkäänkö turhaan? Jos saan 2kg viikossa, onko se liian nopeaa, ja kilot kertyvätkin löllönä ihrana reisiin ja takapuoleen? Auttakaa terveisiin ajatuksiin kanssasisaret! =)
Tsemppiä kaikille parantujille ja sairastajille!
Olen iloinen lukiessani parantumiskokemuksista ja muiden tilanteista. Olen itse paraikaa osastohoidossa nenämahaletkussa ja yritän taistella näitä sairaita ajatuksia vastaan. Ahdistusta tuottaa se, että syön normaalisti, mtuta sen lisäksi joudun ottamaan yli 1000kaloria ravintoliuoksena. Mitat ovat nyt 173/41 ja pääsen letkusta kun paino nousee BMI 14 asti. Matka ei ole pitkä, mutta kärsivällisyyteni alkaa pettää. Yllätyin kuitenkin alkuahdistuksen jälkeen siitä, että paino ei lähde räjähdysmäiseen nousuun vaikka saankin lähemmäs 3000kaloria päivässä. Nousu on ollut n.400g muutamassa päivässä, mikä on itsellekin suhteellisen hyväksyttävä tahti. Odotan että pääsen letkusta eroon ja saan syödä pelkästään normaalia ruokaa! Uskon tällä hetkellä että pystyisin normaaliin ruokailuun--mitä tahansa että en joudu enää koskaan tähän letkutukseen!
Oma pää on niin sairas että en edes tunnista kaikkia sairaita ajatuksiani. On havahduttavaa huomata joskus ajattelevansa, että nyt syön paljon ja kun on pari kiloa tullut ja pääsen irti letkuista, voin taas palata omaan sairaaseen kuviooni! On tärkeää kun havaitsee itsessään nämäkin ajatukset ja oppii tunnistamaan niiden hulluuden. Kyllä tämä on yhtä suurta taistelua. Kuolemankielissä olen ollut ja käynyt läpi todella rankkoja hetkiä. Olen haukkunut hoitajat pystyyn, huutanut ja itkenyt ja lupaillut vaikka kuuta taivaalta etten joutuisi letkuihin. Noh, alkujärkytys lauhtui hieman kun huomasin että tämä neste onkin sellaista, että se ei jää vatsaan turvottamaan vaan ravintoaineet imeytyvät nopeasti. Tiedostan myös että näissä litkuissa ei ole mitään ylimärääistä, se kun oli suurin pelko alussa; että se varastoituu ja on vaan lisäkaloreita. Olotila on vireämpi ja labraluvut alkavat näyttää paremmilta. Osaan ajoittain jopa olla ylpeä siitä että olen hakeutunut hoitoon ja selviytynyt näinkin pitkälle. Seuraava voitto on se, kun letku otetaan pois!
Liikkumattomuus ahdistaa suunnattomasti. Minulla on liikkumislupa vain pyörätuolissa ulkona, joten ei tule liikuttua ollenkaan. Toisaalta olen huomannut että voimatkin ovat hyvin vähissä ja jokaisen syömisen jälkeen on uupunut olo; keho käyttää nyt kaiken saamansa energian niin kovalla teholla pitkän aliravitsemusajan jälkeen. Paino heittelehtii näin alussa rajustikin ja pelästyin aivan punnistusaamuna kun paino olikin laskenut 200g. Mutta se johtunee vain siitä, kun keho korjaa puutostiloja ja vauriokohtia kovalla teholla, eikä kykene todellakaan vielä aikoihin varastoimaan mitään. Silti liikkumattomuus aiheuttaa lihomisenpelon. Tulee huoli siitä että kun ei jumppaa, niin kaikki syömäni ruoka varastoituu suoraan selluliittina takapuoleen jne. :D Hullua. Eihän se mitään varastoidu! Yritän kääntää ajattelumallini toisin päin, oikein; en liho vaan tulen TERVEEKSI! ja sehän tässä on kaiken ydin. eivät hoitajat halua mua kiusata tai tehdä ylipainoiseksi, vaan auttaa ja tehdä TERVEEKSI! yritän jankuttaa sitä itselleni.
Teillä jotka sanotte tervehtymisenne jälkeen lihonneenne suunnattomasti, selluliitin ja läskin kera, niin onko se oikeasti tapahtunut perusruokavaliolla? vai luuletteko että syynä on ahmiminen, tai liiallinen epäterveellinen syöminen tms.? Itseä vähän huolettaa tosiaan se, että kun ravintomääräni ovat niin suuret ja liikkuminen nollassa, että kertyykö kaikki ylimääräinen lopulta läskiksi, ja sitten kun pääsen pois täältä, onkin vaan hurja urakka saada itsensä ihmismäiseen kuntoon? Vai pelkäänkö ihan suotta, jos pystyn jatkamaan normaalia säännöllistä syömistä? Antakaa mitä tahansa parantumista tukevia ajatuksia, sillä tämä vaihe parantumisessani on kuin astelua heikolla jäällä... Olen ihan vaakalaudalla ajatusteni ja pelkojeni kanssa, ja letkun poiston jälkeen voi tapahtua käänteitä suuntaan tai toiseen... Pelkäänkö turhaan? Jos saan 2kg viikossa, onko se liian nopeaa, ja kilot kertyvätkin löllönä ihrana reisiin ja takapuoleen? Auttakaa terveisiin ajatuksiin kanssasisaret! =)
Tsemppiä kaikille parantujille ja sairastajille!
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tiedän joitankin sekä virallisesti että epävirallisesti syömishäiriöitä sairastaneita, jotka ovat saaneet ihan normaalin vartalon toipumisen jälkeen. Tässä vaiheessa sinun silmin katsottuna normaali vartalo on varmaan kauhea läskivuori, mutta luota painotaulukoihin. Kun olet kunnossa, voit harjoitella terveellä tavalla ja pitää kropan kiinteänä. Ei sinun tarvitse miksikään rasvavuoreksi muuttua. Sitä tuskin kukaan edellyttää. Jossain vaiheessa toivon mukaan tunnet, minkä verran on tarvetta syödä, ja pystyt nauttimaan tarveellisestä ruuasta kuten myöskin satunnaisista nautinnoista.
Eilen jossain telkkuohjelmassa oli 42-vuotias nainen, muistaakseni amerikkailainen perheenäiti, jolla oli teini-ikäisen vartalo. Hän oli treenannut hulahulavanteilla koko ikänsä. Itsensä voi pitää kunnossa myös hauskalla tavalla elämästä nauttien!
Ja vaikka pyöreyttä vähän tulisikin, ei se ole maailman loppu. Tsemppiä, pärjää!
Ei se kerry läskiksi jos normaalisti syöt. Läskiä alkaa tulla sitten rasvaisesta ruuasta (pizza, ranskikset jne.) ja kaikelaisesta kakasta (sipsit, uppopaistetut leivokset ym.) jos niitä vielä vetää överit.
Mulla oli taannoin anoreksia ja kun siitä pikkuhiljaa toivuin niin huomasin et sain syödä aika hemmetisti ennenkuin tosissani aloin lihomaan, saamaan painoa siis (toi lihominen sanana kuulostaa niin negatiiviselta).
Sit olin jo parantunu anoreksiasta ihan kunnolla kun mulle kävi niin et sain erään lääkityksen jonka ansiosta mun ruokahalut kasvoi hirmuisesti ja aloin vain surutta syömään ja herkuttelemaan. Sit olin painavimmillani koskaan, mutta hei, yhä normaalipainoinen! :D jopa hoikka! ...Siis mä saatoin syödä kasan ranskalaisia ja jotain pariloitua broiskua sen kans, päälle herkkumajoneesia :D voi että mä rakastin sitä. Sit jälkkäriks kahvit ja iiiiiso donitsi. Illalla saatto mennä pellillinen lämpimiä leipiä ihanalla juustokuorrutteella.. Joulun aikaan mä muistan ku söin 2 suklaarasiaa päivässä!! Okei, eihän se enää ollu terveellistä, mut siis pahimpina aikoina oli tollaset mielihalut. Silti paino pysy ihan normilukemissa.
...Mutta jotenkaan en sulattanut kai sitten sitä mun kuosia koska sairastuin uudestaan anoreksiaan. Siinä hotakassa laihduin 10kiloa. Ekaa kertaa voin sanoa et anoreksia anto mulle jotain, nimittäin olin lopettanu kasvisten syönnin kokonaan -> nyt osaan taas nauttia niistä.
Nyt mä oon taas parantumassa siitä anoreksiasta siis jälleen... oon syöny kyl kunnolla ja saanu ihan herkutellakkin päivittäin. Kahvin kanssa aina jotain herkkua, mut kohtuudella. Enkä enää valitse sitä rasvaisinta donitsia. Ja illalla saatan ottaa pari karkkia. Mut paino ei oo noussu merkittävästi taaskaan.
Toki mulla sitten on näitä ylilyöntejäkin käynyt..tottakai. Kun jotain on pitkän aikaa kieltänyt iteltään niin siihen vaan tulee sellanen sairas suhtautuminen et sit kun sitä saa, niin sitä syö kuin viimestä päivää. Mut sen mä opin jo viime kerralla kun olin tässä paranemisvaiheessa, et sen pitää sit antaa mennä yli. Koska muuten sen yli ei pääse! Kunhan se nyt ei sit rupee jatkumaan tai siitä ei kehkeydy mitään bulimiaa!!
Eilenkin mä hotasin ihan mielettömästi suklaata :( kääks....nyt on vaan pakko hyväksyä se tosiasia sit :) Normaalisti syömällä se ei hetkauta mun painookaan suuntaan eikä toiseen. Eriasia jos vetäisin sitä suklaata joka ilta.
Tässä vähän mun ajatuksia...:) koitetaan kaikki nyt vaan jotenkin kerätä ittemme. Kyllä tää tästä. Tää on vaan elämää, ei sen enempää ja eikös me haluta olla terveitä ja onnellisia kun me vaan täällä yhden kerran ollaan!