Opiskelin yliopistossa ohjelmistotekniikkaa menestyksekkäästi 4 vuotta ja työskentelin samanaikaisesti osa-aikaisena oman alani työtehtävissä. Koska minulla on taipumusta perfektionismiin, niin ei tullut kovin suurena yllätyksenä, että paloin loppuun ja pahasti.
Tällä hetkellä tuntuu, että koko ala ei voisi vähempää kiinnostaa ja tekisin mieluummin töitä vaikka kaupan kassalla.
Onko kenelläkään kokemuksia vastaavasta tilanteesta? Voiko tästä enää toipua vai pitäisikö vain suosiolla lähteä lukemaan jotain muuta alaa?
Tällä hetkellä tuntuu, että koko ala ei voisi vähempää kiinnostaa ja tekisin mieluummin töitä vaikka kaupan kassalla.
Onko kenelläkään kokemuksia vastaavasta tilanteesta? Voiko tästä enää toipua vai pitäisikö vain suosiolla lähteä lukemaan jotain muuta alaa?
Vastaukset 52
Vanhimmat
Kyllähän moni polttaa itsensä loppuun, että et ole ainoa, joka niin tekee. Olen minäkin polttanut kynttilää kahdesta päästä ja ymmärtänyt lopulta miten hölmöä se on.
Eihän sitä kukaan ylempi voima määritä,että onnistutko vai et, eikä kukaan halua, että sinä epäonnistuisit; kaikki on sinusta itsestäsi kiinni. Kyllähän kassalle pääsee. Huhut kertovat, että Lidl olisi parempi työnantaja kuin suomalaiset kilpailijat. >
Burnout kokemus löytyy myös täältä ja ymmärrän hyvin ketjun aloittajan fiilikset. Tuli otettua läppäri kotiin joskus iltaisin ja viikonloppuisinkin ja olin jatkuvasti tavoitettavissa, samaan aikaan itseopiskellen vielä uutta iltaisin. Tämä ala on todella kova nykypäivänä kun pitää osata valtava määrä asioita ja sekään ei riitä kun uutta tulee koko ajan.
Jos olisi lukenut itsensä lääkäriksi, pääsisi varmasti helpommalla kun se ammattitaito on kerran hankittu. Toki lääkäritkin joutuvat pitämään tietämystänsä ajan tasalla, mutta valtaosa opituista asioista pätee vielä vuosienkin päästä.
Kukaan ei myöskään ole enää kiinnostunut teetkö hyvää jälkeä IT-puolella. Jos joku siitä olisikin kiinnostunut, niin esimies tuskin ymmärtää edes mitä teet joten miten ihmeessä esimies pystyy arvioimaan sinun työsi?
"Tuli otettua läppäri kotiin joskus iltaisin ja viikonloppuisinkin ja olin jatkuvasti tavoitettavissa"
Noita asioita ei koskaan kannata tehdä.
Pitää alusta asti sisäistää, että työaika on työaikaa ja vapaa-aika on vapaa-aikaa. Kukaan ei ole niin tärkeä tai korvaamaton, että pitäisi olla jatkuvasti tavoitettavissa, tai että työasioita pitäisi omalla vapaa-ajalla tehdä.
Tuollaista tapahtuu varsinkin vähän aikaa alalla olleilla, mutta kun ikää ja kokemusta tulee, niin huomaa, että ei siitä mitään "työnsankarin" titteliä saa vaikka vapaa-aikansa uhraisikin.
"Tämä ala on todella kova nykypäivänä kun pitää osata valtava määrä asioita ja sekään ei riitä kun uutta tulee koko ajan."
Totta, että uutta tulee koko ajan, mutta onko sen kaiken "krääsän" opiskelu työn kannalta tarpeellista ja välttämätöntä? Jos työtehtävissä tarvitsee jotain uutuutta, niin ainakin itse odotan, että työnantaja järjestää siihen koulutuksen ja työajalla. Niin kuin on tähän mennessä järjestänytkin.
Jos taas jokin uutuus kiinnostaa itseä, vaikka siitä ei sinänsä hyötyä tällä hetkellä olisikikaan, niin voihan sitä opiskella, mutta enempi harrastusmielessä. Eikä siitä stressiä tule.
Eikä tämä sen kovempi ala ole kuin muutkaan alat.
"Jos olisi lukenut itsensä lääkäriksi, pääsisi varmasti helpommalla kun se ammattitaito on kerran hankittu"
Ei pidä paikkaansa. Lääkärin ammatissa tulee kyllä uusia asioita ainakin samaa tahtia kuin IT-alalla, ellei enemmänkin. Ja niistä on suuri osa pakko omaksua, toisin kuin IT-alalla. Tosin eihän lääkärikään opiskele sellaisia uutuuksia, joilla ei juuri hänelle ole työn kannalta merkitystä. Niin kuin ei kannata IT-alallakaan. Ei sormigirurki opiskele sydänkirurgian uutuuksia. Ymmärrät varmaan yhhtäläisyyden IT-alaan. Eli ei kannata uhrata aikaa epäolennaisuuksien opiskeluun.
"Kukaan ei myöskään ole enää kiinnostunut teetkö hyvää jälkeä IT-puolella. Jos joku siitä olisikin kiinnostunut, niin esimies tuskin ymmärtää edes mitä teet joten miten ihmeessä esimies pystyy arvioimaan sinun työsi? "
Vaikka esimies ei ymmärtäisikään tekemääsi työtä, niin asiakaspalautteen kautta hän sen ymmärtää.
Lopuksi kertaus. Opi ja oppikaa erottamaan visusti työ ja vapaa-aika ja ymmärtäkää, että kukaan ei ole korvaamaton.
Tässä ajatuksia nimimerkiltä:
Yli 25 vuotta alalla, eikä koskaan pahemmin stressaantunut työn takia.
"ja ymmärtäkää, että kukaan ei ole korvaamaton."
Tämä on mennyt johdon idiooteille vähän liiankin hyvin kaaliin. Oikea versiohan on, että sinä et ole korvaamaton, mutta joku muu on, ja kun annat sille potkut niin annat potkut myös itsellesi. Tämä oman oksan poikkisahaaminen on nähty monta kertaa.
Toiset idiootit johdossa ovat vähän fiksumpia ja tietävät tämän kriittisten resurssien ongelman. Joten he yrittävät ratkaista sen muotoilemalla organisaation niin, ettei siellä ole näitä kriittisiä resursseja. Pieleen meni taas, koska se johtaa kilpailukyvyttömään organisaatioon ja firma menee sitten kokonaisuudessaan nurin. Organisaation kehittämistoimenpiteillä voi siis vaihtaa pienen konkurssitodennäköisyyden suureksi.
Mutta jos kurssi kohti konkurssia on hyväksyttävä vaihtoehto liiketoiminnassa niin mikäs siinä.
Hankalempia aikakausia työelämässä tulee toisinaan ja välillä todella väsyy koko paskaan. Perfektionismi on itsesi vihollinen numero yksi nykyisessä IT kaaoksessa. esim. Väliinpitämättömän tavan tehdä töitä oppii kyllä.
Pitää myös oppia sanomaan EI ja tarpeen vaatiessa vaikka lyödä nyrkkiä pöytään, jos tuntuu ettet muuten tule ymmärretyksi.
Kaikki riippuu siitä pystytkö muuttamaan käyttäytymistäsi vai luisutko tekmään töitä jälleen samalla tavalla.
Kiireettömämpi IT firma hakuun, joissa ylitöitä ei juuri tehdä ja tuotekehitystä tehdään pitkäjänteisesti, niin työilo voi palautua vielä.
Työssä kannattaa aina välissä pysähtyä ja muistuttaa itseä, että tämä on vain työtä. Ei elämäntapa.
Minulla on päällä ihan sama. Tuntuu että pitäisi vaan tehdä töitä entistä enemmän että saisi jotain palautetta miten on työnsä tehnyt. Lisäksi työn jatkumisen epävarmuus painoi tuossa myös ja opiskelin jopa siinä ohella. Tuota piinaa on kestänyt yli vuoden ja määräaikainen työsopimus on päättymässä joulukuussa, toisaalta vaikka elintaso romahtaa rahallisesti, olen ajatellut positiivisia puolia. Näen enemmän ystäviäni, en ole sidottu tuollaiseen paikkaan loppuelämäkseni kun kuitenkin elämä on niin lyhyt, miksi siitä ei sitten yrittäisi nauttia. Olen siis ajatellut ihan samaa että olenkohan oikealla alalla. Rupesin jo miettimään kansimiehen hommia johonkin kauppalaivalle vaikka somaliaan. Näkisi maailmaa, eri kulttuureita, työ olisi raskasta mutta niin yksinkertaista. Mutta luoja yksin tietää mitä on minulle seuraavaksi varannut. Työttömyysaika menisi mukavasti burnout lomasta =)
Jaksamisia kohtalotoveri!
Väitän, että IT-alalla esimiehellä on isokin vastuu Burnouttien ehkäisemiseen. Nuorella vastavalmistuneella on kauhea nälkä, näyttämisen tarve, pätemisen tarve, täydellisyyden tavoittelu, nuoleskelun tarve ja ei vielä osaamista nähdä metsää puilta. Paljon energiaa, vähän kokemusta. Esimies tietenkin myhäilee tyytyväisenä. Tiimiin on saatu kaveri, joka painaa hulluna duunia, varsinkin ilmaista duunia vapaa-ajalla.
Samalla esimies aiheuttaa kuitenkin pitkän aikavälin tuhoa kahdellakin osa-alueella:
1. nuori kaveri palaa loppuun muutamien vuosien aikana. Vähintään menettää motivaation. Työntekijä tuntee itsensä jopa hyväksikäytetyksi. Sen jälkeen työntekijä on jopa 10 vuotta tehoton. Jarruttelee kaikkia uusia asioita ("Ei tämmöstä kannata..."). Tämmösen kaverin kanssa vaikea kommunikoida mistään kun on niin negatiivinen kaikkeen. Palkka on iso, ja eroonkaan ei pääse. Kannattiko tappaa pätevä kaveri heti alkuunsa?
2. Kun nuori intoilija tulee tiimiin, ja esimies senkun kannustaa intoilemaan, niin muu tiimi ärsyyntyy. Tulokkaasta tulee esimiehen lemmikki. Esimies hokee kuinka muiden pitäisi ottaa hänestä esimerkkiä (kun joustaa ja tekee himasta hommia sunnuntaiaamuisinkin). Muu tiimi ärsyyntyy vaan lisää. Tappaa tiimihenkeä ja tiimin tehoa.
Just noin se menee.
Nyt tässä sitten jarrutellaan ja vastustetaan kaikkea ja idlataan. Kun on tullut töitä, niin nyt on takaisinmaksun aika.
Nostin itseni pimeydestä pois 6 vuotta sitten aloittamalla säännöllisen liikunnan, joka ei alkuun ollut muuta kuin ulos pääseminen ja puoli tuntiä kävelyä metsässä lenkkipolulla. Jossain vaiheessa kävely muuttui sauvakävelyksi. Kevättalvi muutti kaiken kun valoa alkoi tulvia pään sisään.
Siitä kun itse huomasin oireet - eli noin puoli sen jälkeen kun muut olivat ne huomanneet - toipumiseen meni toista vuotta. Sen jälkeen olen tehnyt töitä vain 7.5h x 5 ja käyttänyt säästyneen ajan itse mihin haluan. Töissä en enää pyri täydellisyyteen koska kukaan muukaan ei siihen pyri, joten miksi tehdä tuplatyö vain omaksi ilokseen?
Kiitos tästä vinkistä. Liikunta kohentaa mielialaa yllättävän paljon, vaikkakin vain väliaikaisesti. Ehkä säännöllinen liikunta pitkällä aikavälillä antaa pysyvämpiä tuloksia.
Perfektionismiin liitetään mielikuvat hyvästä ja pahasta, joita sitten perustellaan eri tavoin. Siinä vaiheessa on menty metsään. Kun perfektionismia ja sen seurauksia yrittää ymmärtää, tulisi aivan ensin mieltää mitä perfektionismi on. Silloin ei pidä yliyksinkertaistaen sanoa sen olevan täydellisyyteen pyrkimistä. Jokainenhan on tällöin perfektionisti. Joku vain optimoi tekemättömyyden suhteen (laiskuri), toinen rahan, kolmas jonkin muun suhteen. Vain harva osaa optimoida optimointia. Sen optimointi edellyttääkin filosofista otetta asiaan.
Esitä siis itsellesi muutama kysymys mitä kannattaa optimoida ja sen jälkeen vastaa näihin kysymyksiisi että miksi. Ketjuta kysymyksesi, jolloin huomaat miten jotkin itsestäänselvyyksinä pitämäsi arvot eivät kestäkään lähempää tarkastelua ts. joudut huomaamaan miten olet optimoinut vääriä asioita. Loppuunpalamisesi muistuttaa sinua tästä, jos et muuten usko.
Mitä toipumiseen tulee, niin aivan varmasti. Ehdotan silti ettet elättele jotakin epämääräistä haavetta tullaksesi täysin samanlaiseksi jollainen olit. Silloinhan vain palaisit loppuun uudelleen. Myöskään alanvaihdos ei ole ratkaisu perfektionismiin sen enempää kuin alkoholistille merkin vaihto. Osaamista ei kannata heittää hukkaan, koska se ei ole ongelmasi, vaan sen vääränlainen käyttö.
"Tällä hetkellä tuntuu, että koko ala ei voisi vähempää kiinnostaa"
n vuotta sitten et olisi uskonut sanovasi noin ko. alasta. Vastaavasti nyt et ehkä voi uskoa mitä k vuoden kuluttua ajattelet asiasta. Älä anna osaamisesi rapautua, vaan hyödynnä sitä ja etsi alaan liittyviä sellaisia ulottuvuuksia ja rajapintoja, joilla voit sekä hyödyntää jo valmista osaamistasi että saat mahdollisuuden itsesi kehittämiseen uusien, sinua kiinnostavien haasteiden parissa.
Kirjoitin tämän sillä kokemuksella, joka minulla on alanvaihdoksen myötä humanistisempaan suuntaan. Paluuta ei ole, tai se on hyvin vaikeaa. Humanistisilla aloilla ongelma on nimenomaisesti siinä, että generoidaan paskaa ja liirumlaarumia, mutta silti käytetään aivan samaa kyynärpäätaktiikkaa kuin muuallakin. Ehkä sen voi kiteyttää niin, että samanaikaisesti vaaditaan tasa-arvoa ja demokratiaa, vaikka nämä kaksi olisivatkin toisiansa vastaan useimmissa asiakysymyksissä, mutta järjestötasolla nämä kumpikaan eivät tule edes kysymykseen. Olin neekeri, jota silti kysyttiin Ku Klux-klaaniin maksamaan jäsenmaksuja. Piti tehdä työtä, jota ei arvostettu, siinä ei ollut talon puolesta toimintaedellytyksiä, eikä käytännössä edes palkkaa.
Hanttihommissa puolestaan joutuu usein alttiiksi työnantajan mielivallalle, vaikka laki sanoisi mitä hyvänsä. Yritän siis hienovaraisesti vihjata - ellet jo ymmärtänyt - että arvokas toiminta luo edellytyksiä kaikelle työlle - arvoton vie ne pois. Voit valita kumpaa pyrit edistämään.
Oma tilanteeni on nykyisin sellainen, että omaan mielestäni vankan osaamisen itse opiskelemissani asioissa, mutta en ole sitä vielä realisoinut. Yrittäjyyden kautta se kuitenkin onnistunee.
Tsemppiä sinulle!
Minä toivuin burnoutista aika hitaasti. Ensin olin pari kk pois töistä, vaihdoin työpaikkaa ja uudessa duunipaikassa oli todella mukavaa. Sain kuitenkin paniikkihäiriön, joka laantui vasta...jonkun 3 vuoden päästä. Urheilu auttoi kyllä tosi hyvin, siis rankka urheilu. Ei mikään, että "nyt ei oikein hotsita" vaan sitä tehtiin joka toinen päivä samaan tapaan kuin olisi töihin menty. No, kertoo sen hetkisestä tilastani.
Nyt ei ole mitään oireita, siitä on kyllä jo 10v. Samalla alalla, eri duunipaikka. - Nooo...nyt alkaa kyllä olla taas sama fiilis, läppäri aina kotona. Jos en tee töitä iltaisin, öisin, viikonloppuisin yms., kun niitä on paljon, saan firman vihat ja lisäksi lukuisten asiakkaitten vihat, kun en kykene hoitamaan tehtäviäni.
Haluaisin lopettaa koko työnteon, mutta kun on asuntolainaa ja lapsia. Pakko painaa vaan ja yrittää. Kun on vapaata, pitää katsoa, ettei tee yhtään mitään, nukkuu vaan kaikki mahdolliset ajat, sillä kovina duunikausina verenpaineeni laukkaa täysillä, sydän hakkaa, enkä saa oikein nukuttuakaan. En ole yksin, duunipaikassani on meitä monta. Mutta ei sitä voi muuta, pankki ei oikein katso hyvällä, jos ei tule palkkaa, lainaa on kamalasti, kun taloyhtiö on kokonaan juuri korjattu putkia myöten, eikä nyt oikein voi myydäkään. Ja...vuokrat ovat vieläkin kovempia. Eli kai sitä henkensä uhalla on vaan kärsittävä tästä tilanteesta. Kyllähän ne isovanhemmatkin tekivät vuorokauden läpeensä töitä ja pyörtyivät sänkyihinsä aloittaakseen taas saman rumban kaikkina muina päivinä, paitsi sunnuntaina.
Minulla on sekin ongelma töissä, että esimiehet ovat ihan eri alalle koulutettuja, eikä meillä ole yhteistä kieltä eikä ymmärrystä. On kuin avaruudessa työskentelisi, yhtä omituisia päätöksiä ja ratkaisuja. Ammattiosaamiseni tässä kyllä kärsii. Uutta paikkaa toki etsin, ei ole kolahtanut, olen kai liian luovuttanut persoona, sillä uupumus tekee tällaiseksi. ...tekee ja tekee ja tekee ja tekee ja tekee, kun vaan on pakko.
Kai tämä on koko Suomessa samanlaista. Pitää painaa, että investoijat saavat osinkonsa ja omalla perheellä on koti.
Tehtävä siis mitä isännät pankki, työnänantaja ja asiakkaat vaativat?
Minua ihmetyttää mikä ajaa ihmiset tämmöiseen tilanteeseen? Onko se sisäinen ääni joka pakottaa kantaamaan vastuunsa vaikka viimeiseen hengenvetoon asti. Jos itsellä olisi burnout aivan totaalisesti niin hanskat tulisi tiskiin. Pakottaako joku tekemään jatkuvasti töitä ohi työaikalakien? Eihän luovuutta vaativassa työssä voi edes saada mitään järkevää aikaiseksi, jos on jatkuvasti kestokykynsä äärirajoilla. On se ihme jos ei työnantajat sitä tajua. Siinä vaiheessa, kun tulos romahtaa täysin vaikka painettaisiin töitä kellonympäri se on varmaan selvää.
siis opiskelit samaan aikaan, olet siis ilmeisesti aika nuori, uran alussa oleva.
Miten voi tuossa vaiheessa saada burnoutin? Ei millään pahalla mutta pakko hieman ihmetellä?
Onko sinulla lapsia, vaimo? Asuntovelkaa, opintovelkaa?
Kun olet 4-kymppinen, puurtanut yli 10 vuotta, pari pientä lasta, vaimo kotona, velat päällä
niin silloinkaan ei saisi palaa loppuun! Miten ihmeessä voit sellaista kestää?
Mikä on vikana "nykyajan nuorissa"??
Ihmettelen itsekin, että mitä oikein tapahtui. Luultavasti tapahtunut on usean asian summa. Itseäkin välillä pelottaa, että kuinka heikko sitä oikein onkaan.
Tein opiskelujen eteen hullunlailla töitä, jonka lisäksi työskentelin opiskelun ohessa. Laiminlöin ystävyyssuhteita ja puolisoani. Ei niin yllättäen puoliso keräsi tavaransa ja lähti. Lisäksi sairastuin jossain kohtaa, epäiltiin mm. ihosyöpää. Nyt vaikuttaa, että alavalintakin on väärä ja aikaa tuli heitettyä paljon hukkaan. Onneksi ei ehditty tehdä lapsia, eikä velkaakaan ole kovin paljoa.
Mutta myönnettävä se on. Jotain vikaa tuntuu olevan nykyajan nuorissa, ainakin siinä osassa jota itse edustan. Kun pää ei kestä, niin se ei kestä. Mistä lie johtuu.
burnout ja työuupumus on sama asia. Burnout on työuupumusta joka sitten mene syvemmäksi ja syvemmäksi kunnes iminen sekoaa päästään lopullisesti.
En tiedä onko vikaa niinkään meissä 25-35, vaan systeemit IT työpaikoissa kusee täysin.
Perinteiset arvot ja suhtautuminen työntekoon ei päde enää IT alalla.
Pitkäjänteisesti työskentely hyvän lopputuloksen saavuttamiseksi ei merkitse yhtään mitään enää. Tärkeämpää on korulauseet ja illuusioiden luonti, nopeasti vähällä vaivalla pitäisi saada tehtyä rahaa valtavasi. Laadulla tai jatkuvuudella ei ole mitään merkitystä.
Mielestäni tällainen arvomaailma sotii usein rajusti työntekijän arvomaailmaa vastaan, se syö ihmistä. Kun tuota kuviota katselee vuosia niin alkaa taatusti masentaa.
Mitä vaatimuksiin tulee niin ne on aivan älyttömät IT alalla. Ei riitä, että hallitsee teknisesti asiat, vaan ihmisen tulisi olla täydellinen mestari kommunikoimaan ihmisten kanssa kielestä, kulttuurista ja uskonnosta riippumatta. Suotavaa olisi olla täysin vapaa ennakkoluuloista ja arvomaailmankin olisi hyvä olla täydessä sopusoinnussa firman kanssa (= moraalisesti arveluttavaa). Lisävaatimuksina on vielä, että henkilön tulisi olla mitä lipevin konsultti ja myyntimies kaiken muun ohella.
Jossakin perus ohjelmistosuunnittelijassakin pitäisi siis olla 3-5 superihmistä sisäänrakennettuna. Tarvitseeko enää ihmetellä, miksi joku palaa loppuun jo alkumetreilä?
Viimeinen myyntipäivä leima ihmisissä on viimeistään 40 v tienoilla, joten kyllä on mahtavaa olla töissä IT alalla, jossa inhimillisyys kukoistaa. Taitaa muutaman vuoden kuluttua olla paljon 40v IT ihmisiä työkyvyttömyyseläkkeellä, jos nykyinen meno jatkuu alalla.
Olen just ite ottamassa tonnin takkiin palkassa / kk, että pääsen pitkäjänteisimpiin hommiin.
Kun tekee liikaa töitä pitkäaikaisesti; unohtaa riittävän levon ja sosiaaliset kontaktit sekä mahdollisen perheen. Voi tulla burnout. Toipuminen riippuu burnoutin vakavuudesta; syvyydestä. Lepo on hyvä lääke. Samoin tärkeiden ihmisten kanssa oleminen levon aikana. Lepo pitää olla pitkäaikaista ja kunnollista. Eli, tekemästään työstä täytyy levon ajaksi irrottautua kokonaan. Mahdolliseen unettomuuteen voi pyytää lääkäriltä mietoja unilääkkeitä, määräaikaiseksi.
Burnout tulee yleensä sen takia, että tehdään liiaan vaikeaa työtä pitkään yötämyöten ja sitten saa kuunnella epämukavaa pomoa ja asiakkaita jotka valittaa vaikka mistä.
Näistä kyllä toipuu ajan kanssa muttaa se on vaikeaa koska burnout sekittaa helposti unirytmin lopullisesti a tulee maaniisdepressiivisuden tai skitsofranian kaltaisia juttua jolloun unen tarve on pienempi.
Ei auta mikään muu kun pitää lomaa vaikka 3-4 kk.. niin kyllä se siitä taas ja unirytmi palautuu.
Tosta tulikin mieleeni, että nykymaailmassa on olemassa käsite "mentorointi". Vanhempi ja kokeneempi työntekijä voi siis mentoroida eli konsultoida nuorempaa kaveria miten työtä kannattaa tehdä ja mihin laittaa paukkuja, että pärjäisi vähemmällä työllä käyttäen oikeita menetelmiä ja oikeaa fokusta. Itse en ole tuota kokeillut, mutta tuli mieleeni, että jos työpaikalla tuollasta harrastetaan niin siitä voisi olla apua burnoutin estämisessä, ja vaikka ei olisikaan kovin virallista toimintaa niin ainahan voi ottaa puheeksi asian jonkun luotettavan kolleegan kanssa, joka tuntuu siltä, että hanskaa homman järkevästi. Uskoisin, että jos joltain vanhemmalta tällaista kyselee niin se nostaa hänenkin omanarvontuntoa ja olisi erittäin halukas tällaisen järjestelyyn ja voisi hyvinkin panostaa paljonkin, että saa kerrottua omia hyviä kokemuksia.
> Tosta tulikin mieleeni, että nykymaailmassa on olemassa käsite "mentorointi".
Kun aloitin softakehityksen pari vuosikymmentä sitten, ensimmäinen kieleni oli Cobol, jota oli käytetty neljä vuosikymmentä. Tiimissä oli seniori, joka oli itse koodannut sillä puolet tuosta ajasta ja tunsi kaiken läpikotaisin. Siihen aikaan cutting edge tarkoitti C-kieltä, joka oli ollut käytössä "vasta" 20-vuotta. Oliokielistä ja muista eksoottisista ohjelmointi-paradigmoista puhuttiin korkeakouluissa, mutta töissä koodaus onnistui ihan hyvin vanhoillakin konsteilla. Silti koulusta oli aina tarjolla (tosin kurssit ulkomailla oli monessa yrityksessä rajattu yhteen vuodessa), eikä oletettu kenenkään hankkivan mainframe -konetta kotiin opetellakseen tekemään työtänsä vapaa-ajalla.
Sitten tuli 90-luku ja joka vuosi säkeittäin uusia konsteja. Nykyään kehittäjien työvälineet (kielet, kehitysympäristöt, platformit, frameworkit...) vaihtuvat ennen, kuin edes ehtii oppia edellisen. Tyypillisesti kehittäjä ei osaa käyttää tarvitsemiaan työkaluja. Usein tiimissä tai edes koko firmassa ei ole ketään, joka osaa. Mahdollisesti edes työkalun kehittäjät eivät itse osaa, koska mikään ei nykyään ohjelmistoalalla enää tule valmiiksi kuten ennen, vaan kaikesta tulee vuosittain uusi (rikkinäinen) versio. Viimeiset viisi vuotta melkein vuosittain olen päätynyt projektiin, jossa käytetään uutta kehitysympäristöä. Yleensä kukaan tiimissä ei osaa käyttää sitä ennestään, eikä kenelläkään ulkopuolisella ole kykyä taikka aikaa neuvoa. Siinä sitten aloitetaan taas kerran pystymetsästä. Koulutukseen ei työnantajalla tietenkään ole varaa. Kirjoja saa tilata edellyttäen, että niitä luetaan vapaa-ajalla, koska projektin ajan käyttäminen lukemiseen olisi sopimatonta. Toisaalta yleensä kehitysympäristöt ovat niin keskeneräisiä, ettei niistä ole edes kunnon dokumentaatiota kirjoista puhumattakaan.
Öisin nukun miten sattuu. Saatan nukahtaa illalla kahdeksalta ja herätä taas illalla kymmeneltä, jonka jälkeen saan vielä unta tai sitten en. Päivät elän toimistolla juomalla järkyttävät määrät kahvia. Viikonloppuna nukahdan, jos istahdan hetkeksi alas, joten vapaa-aika menee suurelta osin siihen, että nukun taikka yritän nukkua. Tietenkin haluaisin vaihtaa alaa, jos olisi realistinen vaihtoehto, mutta mitä sohtakehittäjä osaa paitsi kehittää softaa.
Tuttua huttua. Juuri noin se menee. Välillä on ollut työuupumus pahempaa, välillä lievempää. Touhussa ei ole mitään järkeä. Mutta totaalista burnouttia ei ole tullut. Mutta aika lähellä on.
Onko se hienoa että työntekijät haaveilee siitä, että jos pääsis vaikka vankilaan. Saisi olla ihan rauhassa jonkin aikaa.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9308744
Yllättäen teen IT hommia ja tällaista tämä jälki on. En tiedä onko vain töistä kiinni, vai onko muutakin taustalla. Mutta ainakin ilman töitä voin hemmetisti paremmin.
Kyseessä on vain business siis rahanteko ja kun on kysymyksessä rahan teko sellainen asia kuin laatu on täysin tuntematon käsite. Käytännössä kysymys on siitä, että tuotetaan mahdollisemman paljon halpaa paskaa ja myydään se halvalla mahdollisemman monelle. Tämä on se taloudellisesti kannattavin malli. Laatu ei kannata.
"Laatu ei kannata."
Kun asiakkailla ei ole keinoja eikä taitoja kontrolloida sitä laatua niin ne eivät suostu siitä maksamaan. Asiakkaat ovat yleensä sitä mieltä, että kaikki IT-firmat ovat suuria huijareita, ja olettavat, että kaikki softan toimittajat valehtelevat.
palkata ostopuolelle asiantuntijoita, jotka pitäis laadusta huolen.
järjestelmiä ja ohjelmia ymm palveluita kannattaa sopia ja ottaa hinnat selville.
muuten sama kuin veisi auton korjaamolle " tehkää mitä tarttee haen sen kuukauden kuluttua."
laatu on sitten tasan nolla.
Minä olen sellainen asiantuntija. Järjestin jopa ison näytön projektialueelle johon piirretään käyrää tuotteen teknisestä laadusta useilla erilaisilla tavoilla laskettuna. Kaikki mittarit punaisella, käyrät sojottaa johdonmukaisesti huonompaan päin kuukausitolkulla. Vaan johto ei reagoi. Ilmeisesti laadulla ei ole väliä asiakkaankaan puolella.
Tunnetko tekemäsi työn mielekkääksi ja tärkeäksi? Vai ponnisteletko ihan tuhraan ja ketään ei kiinnosta?
Millaisia tunteita tuo sinussa herättää?
Taidat olla vaan vähän tyhmä kun sinua kiinnostaa tuollaiset merkityksettömät asiat?
Laatu ei ole sillä tavalla tärkeää, että sen pitäisi aina olla parasta. Monesti huonompikin laatu välttelee, jos sen kanssa tullaan toimeen.
Burn-out kolmisen vuotta sitten (oireilua vahvasti edeltävästi noin vuoden ennen lopullista taittumista). Pari vuotta terapiaa (myös menneiden paskojen elämäntapahtumien käsittelyä), lääkkeitä kolme (ja edelleen syön), alkuun jokusen viikon saikku. Sama ala edelleen, mutta nyt yksikkö ja työtehtävä, jossa paljon vähemmän vastuuta ja työtä, palkka sama. Onhan tämä jonkinlainen uudestisyntyminen ollut kaikkiaan, suhde itseen ja ympäröivään maailmaan on tullut aivan uuteen arvioon. Kun lopullinen katkeaminen tuli, sen kyllä huomasi itsestä. Se oli sillä selvä, saikulla totesin, että A: tämä ei voi jatkua näin B: jotain on tehtävä C: on saatava apua. Kuin tilauksesta selvisi, että eräässä toisessa yksikössä olisi tilaa, yksiköllä tehtävineen oli hyvä maine. Siirryin sinne, V-käyrä laski 500% -> 0%. Vaihdoin edelleen tuosta yksiköstä pois, kun vaikutti, että paskaa olisi tullut niskaan uudelleenjärjestelyiden muodossa. Nyt uudessa mestassa edelleen samalla palkalla, työmäärän ollessa tuota edellistäkin paikkaa pienempi.
En ole katunut sekuntiakaan lähtöäni paikasta, jonne jääminen olisi merkinnyt aivan totaalista hajoamista ja paljon vakavampia ongelmia ja paljon syvempää loppuunpalamista. Nykyään ajattelen ensisijaisesti sitä, minkälainen työ palvelee minua, mitä eri työnantajilla ja työtehtävillä on minulle tarjottavanaan. Olen oppinut mielestäni terveellä tavalla itsekkääksi, paskaa en ota työn merkeissä enää missään mielessä vastaan, koen että minulla on aina mahdollisuus haistattaa vitut ja lähteä, jos alkaa näyttämään pahalta, sillä kysehän on vain työstä. Elämäänsä ei kannata tehdä työn takia vaikeaksi, sille ei ole mitään oikeita perusteluita. Jos joku haluaa polttaa itsensä loppuun jossakin, fine, tehköön sen, mutta itse en enää siihen suostu.
Ja lopuksi: olen edelleen raudanluja ja ahkera ammattilainen, teen työni siten, että siitä ei ole kenelläkään mitään valittamista, mutta ylitöitä oman jaksamiseni yli tai kyykytystä en ota enää vastaan, sillä se ei työtehtävieni sisältöön kuulu. Jos joku haluaa niitä sen sisään leipoa, saavat hankkia jonkun toisen tilalle.
Kiitos.
Mulla on ainakin ollut pitkä aikaisena projektina EVVK asenteen opiskelu. Ihan sama. Sitä vaan palaa loppuun, kyrsiintyy ja kyynistyy jos yrittää ottaa tätä päätöntä touhua tosissaan.
Pitää vaan nauraa sille että hommat kusee ja vähät välittää duuneista.
Potkuja ei tule ja viihtyvyys on paljon parempi.
Tuohon EVVK-asenteeseen kannattaa pyrkiä, koska se säästää psyykksitä terveyttä. Tällä en tarkoita mitään hommien tahallista kusemista, vaan kaiken ylimääräisen vouhkaamisen ignorettamista. Tyypillisiä tilanteita ovat mm.:
- Liukumasaldon puitteissa tehtävästä ylityöstä kieltäytyminen: On hyvin tyypillistä, että työntekijää painostetaan tekemään ylitöitä ilman oikeaa ylityömääräystä. Tätä käytetään etenkin, kun DL:t alkavat lähestyä. Mikäli haluat tehdä ylitöitä, älä ihmeessä tee niitä ilman erillistä lisäkorvausta. Tällöinkin muista kohtuus kaikessa ettei oma vapaa-aika kärsi suhteettomasti.
- Yllättävien lisävaatimusten toteuttamisen kiirehtiminen: Koodareille on tuttua, että tullaan sanomaan jotain tyyliin "lupasin asiakkaalle, että tämä uusi ominaisuus X tuleekin jo huomenna asennettavaan versioon". Tähän suosittelen tilanteesta riippuen naurua tai asiallista huomauttamista homman järjettömyydestä, jos kyseessä on oikeasti työ, jota ei voi tehdä annetussa ajassa. On turha ottaa tällaisesta stressiä itselleen ihan vaan sen takia, että joku idiootti ei tajua mitoittaa työmääriä oikein.
- Uuden teknologian käyttö ja siitä seuraavat ongelmat: On hienoa, että tekniikka ja välineet kehittyy jne, mutta hienous karisee siinä vaiheessa kun taas erittäin kiireinen projekti X päätetään toteuttaa teknologialla, joista ainoastaan sinulla sattuu olemaan 2 h opiskelua vastaavat tiedot. Tämä johtaa tilanteeseen, jossa olet ASIANTUNTIJA ja GURU kyseisestä välineestä. Sinun oletetaan osaavan kaikki tähän littyvät nippelit ja niksit, joten sinun vastuulle yritetään kaataa koko projekti. Sitten kun projektissa tuleekin yllättäen eteen ongelmia, ollaan huuli pyöreänä ja yllättyneitä, kun homma ei toimikaan kuten mainospuheissa. Tällaisesta on turha ottaa stressiä ja homman kusemisen syy ei todellakaan ole sinun. IT-ala nyt vaan sattuu olemaan välillä tällaista. Suosittelen jälleen toimintatavaksi naurua.
Edellä esitetyn kaltaisia kohtia on olemassa vaikka kuinka paljon lisää. EVVK-asenteen oppiminen kestää myös jonkin verran. Muista kuitenkin, että EVVK-asenteesta huolimatta voit olla rautainen ammattilainen ja hyvä työntekijä. Kaikki naurettavuudet kuitenkin kannattaa ajaa EVVK-filtterin läpi ja käsitellä EVVK-asenteella. Pomot ja johtajatkin saattavat joskus tajuta asioita, kun niille on nauranut päin naamaa.
myös päästä etsimään uutta työpaikkaa itsellesi. Milläs lailla käytännössä järjestät ne EVVK-tilanteet ratkaisuun asti? Entäs jos kukaan ei välitä mitä mieltä sinä olet vaan vastuu on vain sinun halusit tai et?
Tuollaiset EVVK-tilanteet ratkaistaan omalla painollaan normaalin työskentelytavan ja -tahdin mukaisesti. Järjettömyyksiin on hyvä tuoda oma mielipide esille varsin selvästi, muuten sama meininki jatkuu loputtomiin. Pointtina on olla ottamatta turhaa stressiä IT-alan perus kusennasta, joka lähes aina on peräisin ammattitaidottomasta suunnittelusta ja johtamisesta. Nykyisin YT-aikakaudella ongelmat vaan lisääntyvät, kun minimaalisista resursseista yritetään repiä kaikki irti.
Vastuu edellämainitun kaltaisissa tilanteissa on oikeasti korkeammalla tasolla, mutta sitäkin perinteisesti valutetaan alaspäin, jotta saadaan syyt muiden niskoille. Tällaista vastuuta ei perustyöntekijän tarvitse kantaa. Mikäli kuitenkin olet vastuullisessa asemassa, kannattaa miettiä asiat MAALAISJÄRJELLÄ, jotta tuollaisia tilanteita ei pääsisi syntymään.
Mikäli tällainen EVVK-asenne on liikaa tai siitä vedetään hernarit nenään, voi ko. puljusta ilomielin ottaa vaikka potkut. Jos olet asiasi osaava tyyppi, saat todennäköisesti töitä muualta. Tässä EVVK-asenne ei ole tarkoittanut tahallista töiden laiminlyöntiä tai mitään sabotointia, vaan rennompaa suhtautumista työhön ja sen ongelmatilanteisiin. Pointtina on oman jaksamisen parantaminen, joka voi auttaa esimerkiksi pidempään työuraan jne.
Puhut paljon asiaa. EVVK asennetta on pakko omaksua oman jaksamisen kannalta.
Toisinaan joutuu tarkkaan miettimään miten paljon laittaa itseään peliin missäkin asiassa. Hyvät työsuoritukset vaikeissa ongelmaprojekteissa palkitaan uusilla ongelmaprojekteilla eli kaikki otetaan irti lopulta. Oleellista on tajuta, että yritystä ei kiinosta työntekijän jaksaminen vaan se miten väsyneestä työntekijästä päästään eroon.
Ylätaso ei tule ikinä oppimaan mitään aikatauluista tai älyttömistä lupauksista, jos hommat ei epäonnistu.
Ei tulee enää venyttyä asioissa, etenkin jos ylemmille tasoille on alun alkaen sanottu, ettei tule onnistumaan.
Perus ohjelmistosuunnittelijalla ei loppujen lopuksi ole mitään vastuuta, joten turha ottaa tressiä, jos ylätasolta annetaan muuta ymmärtää. Ylätasolla vastuusta myös maksetaan.
Pelkäänkö työnantajan mahdollisesti antamia potkuja? Suhtaudun asiaan, että aivan sama. Työnantajan häviö se on, ei minun ;D
Yhden huomion olen tehnyt työyhteisöistä. Työantajan kannalta alistuneempaa ja tottelevaisempaa työntekijää ei olekkaan kuin perheellinen ja suuren lainan omaava henkilö. Ei niskuroi ikinä ja suostuu kaikkeen, mutta miten lienee jaksamisen laita...
Niin se vaan on.
Erittäin hyvin kirjoitettu. Tuo EVVK-asenteen oppiminen on nykyajan YT-työelämässä välttämätön taito edes jonkinlaisen psyykkisen jaksamisen takaamiseksi. Yritykset ovat potkineet väkeä pihalle urakalla ja teknisistä asioista tietämätön johto yrittää kuvitella, että jäljelle jääneet tekevät poispotkittujen työtehtävät vaikka omalla vapaa-ajallaan vapaaehtoisesti. Tällaiselle pitää osata sanoa ei ja pitää osata oppia nauramaan järjettömille pyynnöille.
Tämän allekirjoitan ja kokemusta on yli 10 vuotta alan työtehtävistä. Monet kerrat on omakin henkinen hyvinvointi ollut kiikun kaakun näissä tehtävissä viime vuosina.
Tottahan se on, mutta velasta huolimatta ei pidä suostua kaikkeen paskaan. Kun se henkinen terveys romahtaa tarkoittaa se usein käytännössä koko elämän tuhoutumista. Lukekaa ihmiset näistä asioista! Ottakaa selvää niistä ihmiskohtaloista jotka ovat joutuneet jäämään pysyvästi työeläkkeelle kun eivät kykene enää tekemään kuin maksimissaan pari tuntia työtä päivässä. Se raja on häilyvä ja se voi tapahtua kenelle tahansa meistä jos emme pidä huolta omasta jaksamisesta. Tämän päivän työnantaja ei pidä siitä huolta meidän puolesta. Meidän pitää jokaisen tehdä se itse ja tehdä työtä omilla ehdoillamme.
Jotenkin valaistuin itekki tässä taannoin. Stressasin ihan perkeleesti muutaman vuoden, mut sit tulin järkiini, kun tajusin, ettei sitä stressaamalla saa sen enempää aikaan edes todennäköisesti lyhyelläkään aikavälillä. Keskipitkällä aivan varmasti ei saa aikaan yhtään enempää.
Eli jos asuntolaina painaa niskassa, niin parhaiten siitä selviää sillä, ettei stressaa. Jos se oma normipanos ei riitä, niin sitten se ei riitä. Sitä ei oikeasti voi juurikaan venyttää stressaamalla. Et sitä enempää ei vaan oikeasti oo, ku työ on suht luovaa.
Joten ihan turha stressata. Jätetään se jumalten käsiin, että miten siinä käy. Ja usein ne hymyilee, kun teet vaan sen mikä luonnostaan tulee mukavasti. Ja tosiaan jos se ei riitä, ei se stressaminen auta mitään. Sit se lähtö tuli kuitenkin jossain vaiheessa.
Kyllä se vika usein on työpaikassa. Aluksi kuvittelin että vika on minussa. Mutta kun olen keskustellut kollegoiden kanssa, on asiat selvinnyt. Kaikki muutkin tässä talossa kärsii ihan samoista ongelmista kuin minä.
Johtaminen, resurssointi, koulutus jne kaikki täysin retuperällä.
Ihmisille vaan mätetään tehtäviä ja vastuita täysin mielivaltaisesti ja sitten haukutaan kun hommat ei suju. Maanantaina sovitaan että teet projektia A, joka päivä sanotaan että pitää tehdä jotain muuta projektia, B,C,E,X,Y,Z. Ja sitten perjantain palaverissa huudetaan naama punaisena kun projetki A ei ole edennyt suunnitellusti.
Johdon olisi syytä mennä itseensä, mutta eivät kykene. Koko porukka tuntuu kärsivän narsistisesta häiriöstä, eivätkä koskaan kykene näkemään omien tekojensa vaikutusta. Ei edes kun työntekijät lähtevät pois. Lähteneet olivat vaan kuulemma laiskoja ja epäpäteviä, kun eivät saaneet hommia toimimaan.
tuo tuntuu olevan alalla ihan normi
kuulostaa kovin tutulta
Voi kun kuulostaa niin tutulta. Otin Noketista paketin kainaloon ja häippäsin.
Tietotekniikan alalla on tietysti miltei välttämätöntä hankkia sen verran työkokemusta opiskelun ohella, että saa kontakteja firmoihin. Työhön kuitenkin hautautuu helposti niin, että opinnot joko jäävät, tai niitä yritetään harsia epätoivoisesti yötyönä. Riistäjäfirmat pitävät mielellään halpapalkkaisia opiskelijoita varsinkin jos nämä ovat vielä osaavia ja ahkeria. Paremmat firmat päin vastoin vaativat, että opiskelija valmistuu ennen kuin hänelle annetaan vakinaisempaa työtä.
Riistäjäfirmoille on uskallettava sanoa myös EI, jos aikoo valmistua joskus. Elintaso on pidettävä riittävän alhaalla, niin että täyspäiväisestä työnteosta ei tule taloudellista pakkoa. Jos huomaa joutuneensa kauhufirmaan, missä johto ei ole tehtäviensä tasalla, se kannattaa jättää sopivalla hetkellä ja yrittää uudelleen jossain muualla. Tälläisesta firmastahan joka tapauksessa saa potkut ennemmin tai myöhemmin.
Burnoutista voi kyllä toipua, mutta se vaatii oman aikansa. Sen jälkeenkin on oltava varuillaan, että ei joudu uudelleen samaan jamaan.
Yleisohjeena opiskelijoille ja nuorille työntekijöille sanon, että ei kannata yrittää tehdä sankaritekoja. Johtoportaassa on kyllä yllyttäjia, jotka haluavat, että teette ylipitkiä työpäiviä ja kehuvat tähän suostuvia työntekijöitä. Silloin voidaan epäillä, että firma on menossa konkkaan. Ei kannata uhrata terveyttään jonkin huonosti johdetun konkurssipesän vuoksi. Se ei ansaitse sitä.
"Johtoportaassa on kyllä yllyttäjia, jotka haluavat, että teette ylipitkiä työpäiviä ja kehuvat tähän suostuvia työntekijöitä. Silloin voidaan epäillä, että firma on menossa konkkaan. "
Ei kun pomo on hankkimassa uutta venettä.
Miten perfektionismi vaikuttaa burout-riskiin?
Eli et ole tyytyväinen työhösi, ja teet liika töitä saadaksesi työn sellaiseksi kuin haluat?
Teitkö työtä kotoa?
"Laiskuus" eli liika-ahkeruus ja itsenä vähättely on myös yksi syy burnoutiin.
Eli pyydät palkaa liian vähän kun pidät vain työ työtä työnä.
Vähättelet mm. sähköpostikeskustelua ja netistä työn opiskelua etkä pidä niitä työnä ja etä pyydä niistä palkaa..
Teet työtä aamulla, päivällä, illalla ja yöllä.
Et ehkä tee tiiviitä 8 h päiviä kello 08:00-16:00..
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Muistin ongelmat vaivaavat jo nuoriakin työntekijöitä/1135259966821?ref=rss
"Ihminen kyynistyy, muuttuu ärtyneeksi, on jatkuvasti väsynyt tai ei pysty nukkumaan. Hän voi olla myös yliaktiivinen, eikä pysty keskittymään tai alkaa unohdella. Voi tulla myös masennusta."
Laittakaa homma läskiksi vaan jos alkaa työnteko ahdistaa. Ei kannata tehdä mitään ajoissa. Antakaa kaikkien mielestänne tarpeettomien hommien venyä yli ja kusta, kyllä se siitä tokenee. Tuolla keinoin kun tekee niin huomaa sen, ettei sillä oikeasti ole mitään väliä onnistuuko vai ei. Jos joku tulee naama punaisena huutamaan niin kuuntelette ja kysytte keuhkoamisen lopuksi tyynenä: Oliko vielä muuta? Jatkatte tätä niin kauan kunnes keuhkoaminen loppuu.. Keskittykää tekemään homma kerrallaan ja kieltäytykää muista hommista, tai tehkää 'piikki' (To do list) johon homman voi laittaa ja josta hommaa alatte tekemään edellisen valmistuttua. Älkää suostuko esimiestehtäviin/tekemään esimiesten hommia.
Pitää osata ottaa oma tilansa ja tehdä hommat oman mielen mukaan. Jos se ei miellytä työnantajaa niin hommatkoot jonkun toisen tekemään hommat. En ole niin rakastunut työpaikkaani että sen säilyttämisen takia olisin valmis tinkimään omasta elämästäni yli päivittäisen 7.5h. Sitten lentää rukkaset naulaan. Ja viikonloppuhommiin en suostu koskaan.
No, tuossa ohjetta ~20 vuotta alalla heiluneeltä kyyniseltä koodinvääntäjältä. Suht selväjärkisenä olen näillä keinoin selvinnyt. Ja jos työt loppuu, ei haittaa. Aina jotain tekemistä keksii, jos ei muuta niin katselen ikkunasta kun linnut syö jyviä ja käyn naapurin mummoa jututtamassa. Se riittää mulle.
Minusta tuli varoittava esimerkki. Olen luonteeltani perfektionisti, mutta se on luonteenpiirre joka voi syöstä pahimpaan helvettiin. Opiskelin korkeakoulussa neljättä vuotta ja olin työskennellyt eri aloilla tienatakseni yhtä kauan kuin olin opiskellut siitä lähtien kun sain valkolakin. Sitä ennen olin varaäitinä pikkusisaruksilleni vanhempieni ollessa töissä. Minulla on siis mielettömän pitkä ja hektinen työhistoria. Kun romahdin vuosi sitten niin pyöritin yhtaikaisesti melkein kymmentä eri projektia. Työtehtäviä, koulua, talous -ja ihmissuhdehuolia. Lopputulos oli paha burn out, vakava masennus, alkoholiongelma, paniikkhäiriö ja kohonnut verenpaine. Päädyin melkein sairaalaan mutta itsepäisenä päätin hoitaa itseni kuntoon. Runsaasti lepoa ja terveellistä ruokaa, välivuosi koulusta, alkoholi pois, liikuntaa. Aloin saada tapettua inspiraatiota takaisin. Mutta vasta reilun puolen vuoden jälkeen ja edelleenkin rankempi ponnistelu kostautuu mahanpuruilla ja hyperunisuudella. Jos tiedän että olen tavallista kiireellisempi seuraavan viikon niin kroppani menee jarrutustilaan ja pistää nukkumaan pitkälle iltapäivään. Siitä tiedän että vaadin itseltäni vielä liikaa suhteessa toipumiseen. En tiedä kauanko toipuminen kestää jos on todella pahasti polttanut itsensä. Onko se laiskuutta jos kroppa tahtookin välillä vain nukkua? Kaikkein dramaattisimpia muutoksia on ollut nimenomaan koko urasuunnan täyskäännös. Nk. Oma ala markkinointialalla ei enää kiinnosta vaan vapaa taiteilijaelämä. Aloitin työt tanssijana ja olen viihtynyt loistavasti. Teen grafiikkaa ja tatuointidesigneja omalla tahdilla ja nautin vapaa-ajasta suunnattomasti. Teen silloin tällöin juontokeikkoja. Silti jos buukkaan vähääkään liikaa tekemistä niin keho ja mieli pistää väkisin hanttiin. Ehkäpä puolen vuoden päästä on vielä paremmin ja jaksaa enemmän mutta en koskaan enää halua palata vanhaan. Miksi tappaa itsensä työllä?