Kuulostaako kenestäkään nämä asiat tutulta? Ja jos tuntuu, niin miten ratkaisit kohdallasi nämä ongelmat. Vai kuuluisiko tämä kenties ihan muualle kuin mielenterveys osastolle? Mielestäni tämä on kuitenkin tälle ihan oikea osoite. Oli sitten syy mahdollisesti vaikka elimellinen tai psykologinen tms.
Asiaan...
Ahdistusta, unettomuutta, vatsasekaisin, yleistä krapulantunnetta (väsymyksestä) ja vaihtelevaa ahdistusta, ajoittain hyvinkin pahaa. Stressin kautta tulevaa rankkaa ylivireyttä. Eli lepo ei onnistu millään vaikka kuinka henkisesti väsyttäisi. Fyysistä väsymystä ei yleensä tunne.
Edellä mainitut asiat johtaa luonnollisesti suorituskyvyn ja keskittymiskyvyn romahtamiseen. Joka toisaalta lisää suorituspaineita, kun mikään homma ei suju ja jää jälkeen aikatauluista jne. Alunperin ainakin ahdistus tulee usein siitä, että töitä on aina vaan liikaa tehtäväksi. Joskaan en usko että se on perimmäinen syy, minulla on ollut tämän kaltaista ahdistumista muistaakseni aina, joskaan ei näin pahana. Unenpuute pahentaa tuota ahdistumistaipumusta hyvin merkittävästi, kun olo on mitä on.
Taustana pitkään jatkunut kahvin kohtuuton liikakäyttö, refluksi, ahdistus, mahdollisesti masennus, käytännössä krooninen stressitila jne. Nykyjään tuntuu että kahvin poisjättäminen ei edes ratkaise tätä ongelmaa.
Henkinen väsymys ja ahdistus, sekä toistuvat negatiivisten ajatusten ja epäonnistumisen pyörittämiset mielessä vievät kaiken ilon elämästä.
Elämää leimaa myös tyhjyyden ja turhuuden tunteet. Miksi edes ponnistella asioiden eteen, kun ei niillä kuitenkaan loppujenlopuksi ole mitään merkitystä. Monesti kun tuo olotila iskee, sitä ihmettelee miksi joskus onkin ollut niin tyhjä, että on jaksanut panostaa asioiden eteen ja pitää esimerkiksi innostumista vain todella tyhmien ihmisten asiana. Koska jos ajattelee loogisesti, innostumisessa ei ole mitään järkeä. Hyvin harvat asiat elämässä on niin uskomattoman mahtavia että niistä kannattaisi innostua.
Ikää on sitten 34v jos se vaikuttaa tähän mitenkään. Muistan kyllä että minulla oli jo samanlainen ajattelurumba kuin nyt niin käynnissä vuonna 2001. Silloin mietin kovasti mitä elämältäni haluaisin, mutta en saanut käytännössä mitään muutoksia tehdyksi.
Kommentteja kiitos. Jos joku haluaa keskustella asiasta in private, niin sekin sopii. Varsinkin jos on kokenut jotain vastaavaa ja saanut ongelman ratkaistua. Monta kertaa olen miettinyt lääkärille ajan buukkaamista, mutta tuskin pelkästään napit tätä ratkaisvat?
Voisiko mm. diabetes aiheuttaa jotain tämän kaltaista? Koska pakkomyöntää että elintavat ja edellämainitut tekijät kyllä varmasti saattavat minut riskiryhmään. Näkemyksiä kommentteja jne.
Se sähköposti (poista välilöynnit ja muuta @ ja .): in-private (at) weg werf mai l (dot) de
Asiaan...
Ahdistusta, unettomuutta, vatsasekaisin, yleistä krapulantunnetta (väsymyksestä) ja vaihtelevaa ahdistusta, ajoittain hyvinkin pahaa. Stressin kautta tulevaa rankkaa ylivireyttä. Eli lepo ei onnistu millään vaikka kuinka henkisesti väsyttäisi. Fyysistä väsymystä ei yleensä tunne.
Edellä mainitut asiat johtaa luonnollisesti suorituskyvyn ja keskittymiskyvyn romahtamiseen. Joka toisaalta lisää suorituspaineita, kun mikään homma ei suju ja jää jälkeen aikatauluista jne. Alunperin ainakin ahdistus tulee usein siitä, että töitä on aina vaan liikaa tehtäväksi. Joskaan en usko että se on perimmäinen syy, minulla on ollut tämän kaltaista ahdistumista muistaakseni aina, joskaan ei näin pahana. Unenpuute pahentaa tuota ahdistumistaipumusta hyvin merkittävästi, kun olo on mitä on.
Taustana pitkään jatkunut kahvin kohtuuton liikakäyttö, refluksi, ahdistus, mahdollisesti masennus, käytännössä krooninen stressitila jne. Nykyjään tuntuu että kahvin poisjättäminen ei edes ratkaise tätä ongelmaa.
Henkinen väsymys ja ahdistus, sekä toistuvat negatiivisten ajatusten ja epäonnistumisen pyörittämiset mielessä vievät kaiken ilon elämästä.
Elämää leimaa myös tyhjyyden ja turhuuden tunteet. Miksi edes ponnistella asioiden eteen, kun ei niillä kuitenkaan loppujenlopuksi ole mitään merkitystä. Monesti kun tuo olotila iskee, sitä ihmettelee miksi joskus onkin ollut niin tyhjä, että on jaksanut panostaa asioiden eteen ja pitää esimerkiksi innostumista vain todella tyhmien ihmisten asiana. Koska jos ajattelee loogisesti, innostumisessa ei ole mitään järkeä. Hyvin harvat asiat elämässä on niin uskomattoman mahtavia että niistä kannattaisi innostua.
Ikää on sitten 34v jos se vaikuttaa tähän mitenkään. Muistan kyllä että minulla oli jo samanlainen ajattelurumba kuin nyt niin käynnissä vuonna 2001. Silloin mietin kovasti mitä elämältäni haluaisin, mutta en saanut käytännössä mitään muutoksia tehdyksi.
Kommentteja kiitos. Jos joku haluaa keskustella asiasta in private, niin sekin sopii. Varsinkin jos on kokenut jotain vastaavaa ja saanut ongelman ratkaistua. Monta kertaa olen miettinyt lääkärille ajan buukkaamista, mutta tuskin pelkästään napit tätä ratkaisvat?
Voisiko mm. diabetes aiheuttaa jotain tämän kaltaista? Koska pakkomyöntää että elintavat ja edellämainitut tekijät kyllä varmasti saattavat minut riskiryhmään. Näkemyksiä kommentteja jne.
Se sähköposti (poista välilöynnit ja muuta @ ja .): in-private (at) weg werf mai l (dot) de
Vastaukset 14
Vanhimmat
Asiaan voi liittyä myös bipo, koska ajoittain minulla on uskomattomasti energiaa ja myös energiaa taistella raivokkaasti mitä turhimmistakin asioista. Sitten kun energiaa ei ole, sitä ei tunnu riittävän edes välttämättömiin asioihin. Tuo lienee normaalia bipoilua?
En tiedä onko tällä mitään tekemistä asian kanssa, mutta vastaavanlainen keskittymiskyvyn ja energia katoaminen tuli jo paljon aikaisemminkin, jos join sanotaan 1.5 litraa vettä. Sitten tuntui vaan siltä, että ei jaksa keskittyä mihinkään, eikä tehdä oikein mitään.
Onko tuo sinne normaalia vai epänormaalia, sitä tiedä en.
Kommentteja peliin kiitos. Kai jollain on sentään jotain sanottavaa? Vai onko tilanne niin säälittävä että parempi pistää ittensä vaan kiikkuun kattohirrestä?
No älä nyt sentään. Jos tilanne alkaa olla noin paha ja sen kun jatkuu, on varmasti paras että haet apua ammattiauttajalta. Kuulostaa kliseiseltä, mutta ammattilainen osaa varmasti auttaa enemmän kuin satunnaiset surffaajat täällä. Ota vaikka puheliluettelo käteen ja etsit esimerkiksi jonkin psykologin nimen, joita siellä on paljon. Hän osannee auttaa sinut eteenpäin, jos ei muuta. Tai pyydä jotain muuta läheistä ihmistä apuun.
Koita jaksaa!
Että ajoittain vaivaa ihan totaalinen henkisen energian puute ja siinä samalla keskittymiskykykin luonnollisesti häviää täysin. Eli ei nukuta, mutta ei todellakaan saa yhtään mitään järkevää tehtyä. Vain ja ainoastaan asiat jotka ovat viihdyttäviä, eivätkä vaadi minkäänlaista keskittymistä sujuvat tuolloin ja nekin välttävästi.
Pitkittynyt stressireaktio, burn-out, henkinen (=keskushermoston) ylirasitus.
Kyllä toi prosessi pitää saada poikki ja pikaisesti!
Nyt tilaat ajan lääkärille hetimiten. Ei kannata etukäteen kauheasti pohtia syntyjä syviä, kunhan menet vastaanotolle ja kakistat asiat ulos niin kuin ne ovat.
Sairaslomaa tulee takuulla, todennäköisesti nappejakin, mutta älä ota yhtään enempää kuin tarvitset. Esim. nukkuminen ja kunnon uni on elintärkeää, joten nukahtamislääke ja/tai rentouttava pilleri iltaisin on ihan ok. Pitäähän sinun tulla edes terapiakuntoiseksi. Minut aikoinaan rankattiin "liian huonokuntoiseksi, että terapiaa kannattaisi kokeilla".
Ystävän neuvo: älä jahkaile yhtä pitkään kuin minä.
Osa jutuistas kuulostaa tutulta mutta mulla ei ehtinyt mennä ihan noin pahaksi. Johtui varmaan osittain siitä etten ole koskaan ollut kova ahnehtimaan ja pätemään työn määrällä. Tein kyllä joskus harvoin esim. ylitöitä mutta yleensä kieltäydyin ja vastasin että ko. projekti mitoitettu väärin jos ylitöitä on jatkuvasti.
Mutta meillä tuntui olevan jatkuvasti tekemätöntä työtä ja se ilmeisesti rassasi kuitenkin välillä sen verran että tuli minullekin välillä univaikeuksia. Käytännössä se näkyi niin että päivisin tuntui olevan aina väsynyt ja kun lopulta illalla meni nukkumaan niin sitten sitä piti pyöriä pitkiä aikoja sängyssä ennenkuin taju meni.
Tuohon ilmiöön että tuntui "olevan jatkuvasti tekemätöntä työtä" vaikutti varmaan myös se että meillä oli
matriisiprojekti-organisaatio. Henkilöt oli listattu linjassa mutta varsinaiset duunit tuli matriisista. Kun niitä projekteja saattoi olla esim. pahimmillaan toistakymmentä samaan aikaan joihin oli sotkettu mukaan niin aika alkoi mennä niiden tärkeysjärjestykseen lajittelemiseen. Ja tietysti näiden eri juttujen mieleen palauttamiseen kun aika tuli. Kun tulee uniongelmia niin vaikeuskerroin on sitten tunnetusti luokkaa n. kertaa isompi muistamisen kanssa. Kun peliaika oli jo resursoitu jo varsinaisiin projekteihin ja käytännössä vähän ylikin tuli sitten vielä varsinaisen pomon vetämät "työnkehitys"-projektit. Alkuunsa linjapomona oli henkilö joka tiesi mitä mitä tein (ei ollut myöskään matriisia vielä silloin), ei ollut mitään ongelmaa ajankäytön suhteen mutta kun linjapomot vaihtui tyyppeihin jotka ei edes käsittäneet mitä alaiset tekee niin alkoi tämä ylibuukkaus ongelma.
Mulla toi henkinen "rassaaminen" jatkui eriasteisena versioina kunnes firmasta tarjottiin irtisanoutumispakettia pari vuotta sitten. Eikun paketti kainaloon ja ulos.
Töiden kannalta huono ajoitus koska juuri alkoi lama ja rekrytointi toppas siihen ja duunin vaihto ei ole onnistunut vieläkään. Ilmeisesti kaikki vähät duunit on menneet sukulaisille ja tutuille tänä aikana?
Joka tapauksessa itseni kannalta se oli hyvä ratkaisu. Vaikka mulla ei siis ihan pahaksi ehtinyt mennä ja en mitään kaulakiikkua vielä viritellytkään niin nykyään olen taas paremmin kiinnostunut ja innostunut eri asioista. Jopa duuni kiinnostais :)
Eikös nykyjään ole lähinnä kyse siitä että projektit, kun niitä on vähintään 10 auki samaan aikaan ja kaikki ovat myöhässä aikataulustaan.
mene sinne valittamaan muiden kanssakärsijöiden joukkoon, ei ole mielenterveysasia vaan töistä se on kiinni.
Oikeasti on houkuttanut vaikka Helsingin kaupungin puutarhayksikkö. Siellä olisi jotain oikeaa järkevää työtä, eikä aivan järjetöntä ja turhaa säheltämistä säätämistä ja vatvomista.
Kun homma on tehty ja sillä selvä.
Bring Up My Post aka BUMP!
Välillä on maha ihan kivikovalla ja ajoittain tulee taas ihan vetenä kaikki läpi täsmälleen samannäköisenä kuin meni sisäänkin.
MENE, älä edes vatvo asiaa, sillä se vain pahentaa ongelmia.
Itse päästin tilanteen liian pahaksi ja koin vuosi sitten kuinka pää löi lukkoon. Pitkään tuntui ettei mistään tule mitään, mutta en uskaltanut hakea apua, koska ajattelin uran kannalta olevan haitallista jäädä saikulle psyykkisistä syistä. Tilannetta jatkui talvesta kevääseen ja luulin että kesäloma auttaisi. Eihän se auttanut, vaan viime syksynä yhtenä päivänä, kun taas vain toljotin seinää edessäni ja pää meinasi silti haljeta, tajusin että pitää tehdä jotain ja lähdin työpisteeltäni ja marssin työterveysaseman vastaanottoon pyytämään aikaa. Saikkua 2vkoa, toipuminen alkoi vasta alkutalvesta, silloin työteho ehkä 5% alkuperäisestä ja muisti pätki pahasti. Nyt, kun on kulunut hieman yli vuosi, on vieläkin v-käyrä korkealla ja muisti pätkii ajoittain (esim. aamulla huomaa seisovansa asunnossa ja unohtaneensa mitä palasi hakemaan), mutta kesän jälkeen olin jo hetken samantapainen ihminen kuin olin joskus. Nyt tilanne on onneksi sen verran parempi että olen saanut työnhakuprosessin alkuun ja toivottavasti lähdössä tästä paskalafkasta (on muuten pikkasen haasteellista saada sitäkään alkuun).
Ja HUOM ! se ei ole pelkästään määrä mikä tappaa, myös huono johtaminen pelkästään voi riittää. Itsellä kuormitus oli jo aiemmin omaksumani EVVK-strategian ansiosta määrältään kohtuullinen, mutta totaalisen sählä esimies, työtilojen olosuhdeongelmat (mm. melu) ja kiinnostavien hommien loppuminen veivät yli laidan. Ja matriisihan täällä on, kuinkas muuten - näppärä keksintö, joka tekee sen että olosuhteista urputus tapahtuu eri luukullle kuin mistä työt vastaanotetaan...
> huono johtaminen pelkästään voi riittää.
> totaalisen sählä esimies
Mitä ikinä tekeekin tekee, aina väärin. Huonosti, liian hitaasti tms. Lisäksi toimeksiantoja muutetaan kesken kaiken ja prioritteetteja vaihdellaan täysin mielivaltaisesti 15 minuutin välein. Etkö sä nyt tee sitä, kun se soitti jne.