kissa ja raskaus

stressaantunut

Rv 35 menossa ja tulipa hankittua tuttavalta kissa, kun olisi muuten lopetettu. Ajatus tuntui hyvältä, kun kissan otimme, vaikka tiesinkin toksoplasmoosin vaarasta. Meillä ennestään lapsia ja aikaisemmassa raskaudessa testattu toxplasmoosin vasta-aineet ja minulla niitä ei ole, eli käytännössä mahd. saada toxoplasmoositartunta on. Asumme maalla ja kissa ulkonakin on jonkun verrran ollut päivittäin vapaana. Mitä enemmän tätä tartunta-asiaa ajattelee, sitä vainoharhaisemmaksi tulen ja käsienpesu on kohta jo neuroottista. Tarttuuko toxoplasmoosi vain ulosteita käsiteltäessä vai voiko tarttua esim. kun kissaa silittää ja syö jotain ilman että käy käsipesulla. Tai tartuuko pinnoilta, eli jos lapset kissan kanssa oltuaan eivät pese käsiään ja käyvät jääkaapilla, voinko saada tartunnan esim. kahvasta. Mieheni mielestä olen ylihuolehtivainen ja enpä kyllä voi vastaankaan väittää, mutta kun asia huolettaa..

15

2653

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kissatäti

      "Toksoplasmoosi leviää kissan ulosteiden välityksellä, raa`asta lihasta tai likaisista kasviksista

      Ennaltaehkäisy:

      · Lihan huolellinen kypsentäminen

      · Välttää kontaktia kissan ulosteisiin. Jos tyhjentää kissan hiekkalaatikkoa, käsineiden käyttö ja huolellinen pesu tyhjennyksen jälkeen

      · Vihannesten ja hedelmien huolellinen pesu tai mielellään kuoriminen

      · Puutarhatöiden tai hiekkalaatikolla oleskelun jälkeen huolellinen käsienpesu

      · Välttää pastöroimattoman maidon juomista sekä raakojen kanamunien syömistä

      · Välttää matkustamista korkean riskin alueille "

      http://www.hus.fi/default.asp?path=1,28,824,2049,2265,2260,3437,26262,28103

      Sanallakaan ei mainita että tartunnan välttämiseksi ei saisi silittää kissaa. Kissahan on tunnetusti puhdas eläin. Ei se missöön paskassa pyöri joten tuskimpa turkkikaan sisältää taudinaiheuttajaa...

    • engelmama

      Meillä on kolme kissaa, oli jo, kun odotin esikoista. Toxoplasmoosin vasta-aineet testattiin silloin ja niitä ei minulla ole. Kuitenkaan mikään ei ole kissojeni suhteen muuttunut, eli ihan samalla lailla niitä rapsutan ja pidän sylissä. Kissojen hiekkalaatikot siivoaa yleensä mies, mutta jos satun sieltä ottamaan paakkuja pois, niin pesen sen jälkeen kädet hyvin.

      Toxoplasmoosi-bakteeria löytyy nimenomaan kissankakasta. Eli ei turkista tms. Ja se ei todellakaan voi tarttua jääkaapin kahvasta...

      • 1611

        Meille on toinen lapsi tulossa ja meillä on kummankin raskauden aikana ollut 3 kissaa(2 sisäkissaa ja yksi ulkokissa).Nyt tällä hetkellä ja niin kuin esikoistanikin odotin niin mieheni on hoitanut kissanlaatikon siivouksen.Ei sen kummosempia muutoksia olla tehty.Hellin ja hoidan kissojani ihan niin kuin ennenkin enkä pelkää tuota toxoplasmoosi-bakteeria.Joillakin ihmisillä on jo tuo bakteeri ennestään jo kropassaan.Sen saa selville verikokeella ja kysyin itse ihan mielenkiinnosta asiasta neuvolassa.Meillä päin ei tuota katota verikokeesta,mutta voihan sitä kysyä aina miten muualla Suomessa,jos asia kovastikin vaivaa.

      • jops...
        1611 kirjoitti:

        mullakin kaksi kissaa. Toinen on ulkokissa, toinen ei ole ulkona pienen ikänsä aikana koskaan käynyt (oli niin huonokuntoinen kun meille tuli) niin ei uskalla koittaa.

        Yleensä meillä siivoaa veskin joku muu kuin minä, mutta jos on minun vuoroni en koske tietenkään käsineni ulosteisiin, vaan veskin tyhjennys "lusikalla", mikä lie onkaan.

        Ainut mikä minua inhottaa on, että toi pentu ei vielä oikein osaa aina käydä siististi veskissä. Saa aina tarkistella takajalkoja jne. Heh.

    • --------------------

      Mekin asumme maatalossa ja täällä kylällä lähes kaikilla on paljon kissoja. Myös meillä on 5 ja jokainen niistä menee ja tulee ulkoa sisään niin kuin tykkäävät. En ole ajatellutkaan sressata asiaa, sillä kissat ovat niin olennainen osa arkea. Lapset pussaavat niitä ja kissat vuorostaan nuolevat lasten kasvoja. Minäkin pusuttelen kissoja eikä tulisi mieleenkään, että siitä olisi jotain vaaraa.

      Kädet toki jokainen oppii kotonaan pesemään ennen ruokailua ja muutenkin säännöllisesti. Kunhan et syö sitä kissanpaskaa ja pidät huolen normaalista käsihygieniasta, niin tuskin kannattaa murehtia.

      Melkein kaikilla on kissoja! Ajattele nyt kuinka harvinaisia toksoplasmoosiongelmat siihen nähden ovat.

      • ms75

        Ajattelin kysäistä teiltä kissaihmisiltä että miten kissat ovat suhtautuneet vauvaan? Mua varoteltiin että kissaa pitää vahtia koko ajan koska se voi mennä vaunuihin tai vauvan sänkyyn nukkumaan. Kauheeta jos menis päälle niin että tukehtuis! Meillä kaksi kissaa ja ensimmäinen lapsi syntyy huhtikuussa..

      • nybä
        ms75 kirjoitti:

        Toi tukehtumisjuttu on NIIN urbaanilegendaa!

        Itselläni kaksi kissaa, eivät ole paljoa vauvasta välittäneet. Vauvan sängyn päälle olemme virittäneet varmuuden vuoksi verkon, etteivät katit mene sinne nukkumaan. Tämäkin lähinnä hygieniasyistä, joskin itsekin olen kuullut tuon tukehtumisteorian. En tiedä sinun kissoistasi, mutta omani painavat 3kg ja 4,5kg. Vauva on niin pieni, että vaikka tuo isompi kolli saisi päähänsä mennä hänen päälleen makaamaan, kissan vartalon paino jakautuisi aika isolle alueelle. Koko 4,5 kiloa ei siis kohdistuisi rintakehälle/keuhkoisin, joten en usko, että tuo tukehduttamisteoria on käytännössä mahdollinen.

        Sisarellani on myös kaksi kissaa ja vauva, heillä ei ole ollut mitään ongelmia. Samoten työkaverillani kaksi lasta ja kaksi kissaa. Jälkimmäinen perhe ei kuulemma edes verkottanut vauvan sänkyä, kissat saivat halutessaan nukkua vauvan sängyssä. Ei ollut ongelmia. Ystävälläni 1 kissa ja nyt parikuukautinen lapsi. Kissa kuulemma välttelee vauvaa, vähän näyttää pelkäävän. Yksikään edellä mainituista perheistä ei ole kertonut, että kissat olisivat suhtautuneet jotenkin aggressiivisesti lapseen! Päinvastoin, tämä kaksilapsisen perheen äiti kertoi että esim. hänen käydessään suihkussa kissa tuli oven taakse maukumaan aina jos vauva itki yläkerrassa. Muita vastaavia juttuja riittää.

        Älkää ihmiset tehkö kissoistanne ongelmaa (ainakaan ennen kuin niitä ongelmia on oikeasti vauvan yhteydessä ilmennyt!)

      • engelmama
        nybä kirjoitti:

        Meillä ainakin kissat pelkäsi alussa esikoista. Tytöllä oli heti alusta lähtien oma huone, jossa nukkui ja sen ovea pidettiin alkuun aina kiinni, etteivät kissat sinne päässeet (tosin varmaan vain siksi, kun minun kotikäyntejä tehnyt kätilö ei tykännyt kissoista, pitkä tarina). Sitten kun tyttö alkoi kasvamaan, annettiin oven olla päivät auki, paitsi jos tyttö nukkui. Tämä käytäntö meillä on vieläkin. Sänkyä ei verkoitetu milloinkaan. Ja kun vauva ensi keväänä syntyy, niin homma toimii samalla tavalla.

      • T i i
        engelmama kirjoitti:

        Meillä on kaksi 7 kiloista kollia ja esikoinen syntyy tammikuussa. Olemme ajatelleet laittaa sängyn päälle ensin jonkinlaisen verkon, varmuuden vuoksi. Jos näyttää siltä, että kissat eivät vauvan sänkyyn pyri, otamme verkon pois. Kissamme nukkuvat kaikki yöt minun ja mieheni sängyssä. Toinen viihtyy jalkopäässä, toinen tulee usein mahan päälle nukkumaan (nyt raskausaikana en tosin ole kissaa vatsani päälle päästänyt, joskaan en ole selälläni pystynyt nukkumaan muutenkaan). Makuuhuoneen ulkopuolelle kissoja on turha yrittää sulkea, koska toinen kissoista saa oven auki leikiten. Emme ole olleet tilanteesta ollenkaan huolissamme, voihan olla ettei kissamme edes viihdy makuuhuoneessa enää vauvan sinne tultua :D

      • engelmama
        T i i kirjoitti:

        Noinkin voi käydä, että kissat eivät välttämättä halua aluksi edes tutustua uuteen tulokkaaseen. Ei meilläkään halunneet. Meillä tosin saivat jäädä meidän sänkyyn nukkumaan, koska tyttöhän oli omassa huoneessaan. Tämä oli muutenkin hyvä ratkaisu, kun neiti tottui heti alusta asti nukkumaan omassa sängyssään. Ei ole tarvinnut enää opetella ja hyvin toimi.

      • ap

        Vielä tuohon alkuperäiseen kysymykseen liittyen. Entäs kun kissa vasta vajaan vuoden ikäinen. Eikös silloin ole suurempi vaara, että saa tartunnan kissalta? Entä kauanko tartunnan saaatuaan kissa noita tartunnan aiheuttavia jätöksiä tekee? Meillä kissa tekee tarpeeensa ainoastaan ulos eli sisällä ei tarvitse kissalle hiekkalaatikkoa olla, kun osaa tarpeen vaatiessa pyytää ulos. Ottaavatkohan vastasyntyneeltä kokeita, josta näkis, että onko saanut toksoplasmoositartunnan raskausaikana. Mietityttää vaan, kun oireiluhan ei näy välttämättä heti vastasyntyneellä, vaan myöhemmin. Lääkehoidollahan olisi tartunta kumminkin hoidettavissa. Tämmösiä mietin. Kaikenlaista stressinaihetta sitä itsellensä hommaakin näin loppuraskaudesta.

      • ms75
        nybä kirjoitti:

        Toi tukehtumisjuttu on NIIN urbaanilegendaa!

        Itselläni kaksi kissaa, eivät ole paljoa vauvasta välittäneet. Vauvan sängyn päälle olemme virittäneet varmuuden vuoksi verkon, etteivät katit mene sinne nukkumaan. Tämäkin lähinnä hygieniasyistä, joskin itsekin olen kuullut tuon tukehtumisteorian. En tiedä sinun kissoistasi, mutta omani painavat 3kg ja 4,5kg. Vauva on niin pieni, että vaikka tuo isompi kolli saisi päähänsä mennä hänen päälleen makaamaan, kissan vartalon paino jakautuisi aika isolle alueelle. Koko 4,5 kiloa ei siis kohdistuisi rintakehälle/keuhkoisin, joten en usko, että tuo tukehduttamisteoria on käytännössä mahdollinen.

        Sisarellani on myös kaksi kissaa ja vauva, heillä ei ole ollut mitään ongelmia. Samoten työkaverillani kaksi lasta ja kaksi kissaa. Jälkimmäinen perhe ei kuulemma edes verkottanut vauvan sänkyä, kissat saivat halutessaan nukkua vauvan sängyssä. Ei ollut ongelmia. Ystävälläni 1 kissa ja nyt parikuukautinen lapsi. Kissa kuulemma välttelee vauvaa, vähän näyttää pelkäävän. Yksikään edellä mainituista perheistä ei ole kertonut, että kissat olisivat suhtautuneet jotenkin aggressiivisesti lapseen! Päinvastoin, tämä kaksilapsisen perheen äiti kertoi että esim. hänen käydessään suihkussa kissa tuli oven taakse maukumaan aina jos vauva itki yläkerrassa. Muita vastaavia juttuja riittää.

        Älkää ihmiset tehkö kissoistanne ongelmaa (ainakaan ennen kuin niitä ongelmia on oikeasti vauvan yhteydessä ilmennyt!)

        Kiitos vastauksista, en kyllä ole koskaan kuullutkaan että kissa olis tukehduttanut vauvan! Olen vaan ajatellut että katit varmaan pelkää vauvaa niin etteivät edes haluais sen lähelle. Meillä kissat tykkäävät nukkua sängyssä ja varmaan annan jatkossakin niiden olla. Tietysti tollanen pelottelu saa helposti tässä tilassa miettimään kauheuksia.

      • Kississ

        Hei. Vähän inhottavampi juttu. 8kk ikäinen kissani nuolee KAIKKEA, ja erään kerran heräsin aamulla siihen, kun kissa nuoli minua haarovälistä (kyllä, olen nainen ja nukun ilman alkkareita). Kissahan tunnetusti nuolee peffaansa, niin liekö riskiä saada tartuntaa tuosta? :o Kissaa pitää muutenkin jatkuvasti kieltää nuolemasta, hakee huomiota tuolla ja nykyään ei pääse makuuhuoneeseen yöllä.

    • rv19

      Olen raskaana ja meillä on kaksi kissaa. Olen ihan normaalisti touhuillut kissojen kanssa. Ja toinen kissa nukkuukin meidän sängyssä. Minulla on hyvä käsihygienia yleensäkin, joten en ole tehnyt edes mitään muutoksia verraten aikaan ennen raskautta. Enkä ole tätä asiaa sen kumemmin miettinyt. Jos sitä kaikkea alkaa miettimän ja pelkäämään, menee elämä ohi.
      Eli otahan rennosti :D

      • ???

        Kauankos kissa levittää tuota toksoplasmoosia, jos se tartunnan saa. Entä voiko kissa kerran sairastuttuaan ja levitettyään toksoplasmaa sairastua ja levittää sitä uudelleen. Entäs ulkona tarpeilla käyvät kissat, voivatko tassuissa tuoda mukanaan toksoplasmaa?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. 606
      9908
    2. 24h Kirppis

      Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?
      Jämsä
      10
      2448
    3. Suomessa eletään liian pitkään

      "Ihmisten on kuoltava" Asiantuntija varoittaa: Suomi ei ole valmis siihen, että niin moni elää pitkään: ”Kaiken täytyy
      Maailman menoa
      210
      1805
    4. Kerotakaa joensuun kontiolahden paiholan laitoksesta jotain

      Mun kaveri joutuu paiholan laitokseen nyt lähi aikoina niin voisko ihmiset kertoa minkälaista siellä on tarinoita jne ja
      Joensuu
      23
      1583
    5. Näyttääkö kaivattusi

      Miten hyvältä ❤️
      Ikävä
      71
      1010
    6. Sun ulkonäkö on

      Kyllä viehättävä. Kauniit piirteet. Todella sievät. Ja olemus on ihana. Olet tehnyt vaikutuksen.
      Ikävä
      43
      963
    7. Oletko koskaan

      Tavannut/tuntenut ihmistä, jonka kanssa vuosisadan rakkaustarina olisi ollut mahdollinen, mutta joku este tuli väliin?
      Sinkut
      74
      862
    8. Olen niin haaveillut

      Sinusta. Ollut hullun rakastunut. Ajatellut kaikkea mitä yhdessä voisimme tehdä. Mutta ei ei yhtään mitään. Usko vaan lo
      Ikävä
      57
      852
    9. En voi ottaa

      Jos ikinä aiot ottaa yhteyttä, niin tee se nyt. On aika, kun todella todella tarvitsisin sinua. Naiselle.
      Ikävä
      43
      822
    10. Tuo yksi tampio vielä ilmeisesti kuvittelee

      Että joku itkee peräänsä täällä vinkuen jotain utopistista kadonnutta rakkauttaan kaksoisliekit silmissä leiskuen. Pyhä
      Ikävä
      80
      766
    Aihe