Viikonvaihteessa kerrottiin viimeisin ja ehkä vakavin.
iLTA-SANOMAT:
SUOMI TYRI OSTI HALVIMMAN
Kyse oli pandemiarokotteesta. Kaiken kukkuraksi viivyteltiin tilaamisessa niin, että rokote saatiin kuukauden myöhässä. Ilta-Sanomat antaa ymmärtää, että maailmalla on useita pandemiarokotteita. Asiantuntijat sanovat taas, että ei olisi pitänyt ottaa vain yhtä rokotetta. Toimitusvarmuus vaarantui. Nytkin sitten saadaan 30 000-200 000 rokotetta viikossa, kun tarve olisi ollut 5 000 000.
Kokoomuslainen ministeri valitsi osin saman tien kuin baltianmaiden oikeistohallituksetkin. Ne eivät tilanneet mitään ja meillä hidasteltiin sekä valittiin halvin.
Ja mikä on tulos. Ruumiita ilmeisesti ihan turhaan.
TÄTÄ ENNEN
Ministeri Risikko esti varotuskirjoituksen alkoholipullojen kylkeen. Alkoholi on syöpävaarallinen kansainvälisten selvitysten perusteella. Vaara sairastua on tiettävästi nelin kertainen verrattuna täysraittiisiin nähden.
Ministeri Risikkop ryhtyikin siis alkoholivalmistajien tukiministeriksi.
Molemmat ovat osoitus taitamattomuudesta ministeritehtävässä. Ja ehkä on aika miettiä valtakunnanoikeutta. Ministerin on otettava poliittinen vastuu. Iltalehti pyrkii kertomaan, että vastuu on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tai sosiaali- ja terveysministeriön virkamiehillä. Näinhän tämä ei ole tässä nimenomaisessa asiassa.

Vastaukset 9
Vanhimmat
mitkä olivat Risikon vaikuttimet oikeesti.
Ehkä kokoomuslaisen talouspolitiikan epäonnistuminen tai jokin muu salainen. Mielenkiintoa herättää, että alkoholipulloihin ei saanutkaan kiinnittää varotusta, jossa olisi varotettu syöpävaarallisesta aineesta.
Joku virkamies on tuhertanut sellaisen lakialoitteen kimpussa, jonka mukaan lapset voisivat osallistua lääketieteellisiin kokeisiin ja tutkimuksiin ilman vanhempiensa suostumusta ja jopa vanhempiensa tietämättä. Risikko ei ole antanut tämmöistä toimeksiantoa virkamiehelle. Aikooko hallitus ja Risikko selvittää keneltä suomalaiset vikramiehet ottavat toimeksiantoja ohi ministerin. Minusta olis korkea aika. Samoin kyseisen nimettömäksi jääneen virkamiehen kytkennät pitää selvittää. Asia koskee sentään kaikkia Suomen lapsia ja heidän vanhempiaan.
ensin alennetaan rikkaitten VEROJA.toiseksi nuoriso voi erittäin huonosti KOULUSURMAT.kolmanneksi tämä SIKA ROKOTTEEN HANKINTA JA TIEDOTTAMINEN.neljänneksi KOKOOMUS MINISTERIT TÖPPÄILEE KOKO AJAN.
KOKOOMUKSEN tiedottamine hallitukselle ja pressalle.on ala arvoisaa ja röyhkeää...
kysymys kuuluu MONTAKO RUUMISTA PITÄÄ TULLA ETTÄ ero ilmoituksia tulee..???
Säästäminen terveyspalveluissa aiheuttaa jo nyt kestämättömän tilanteen. Terveyskeskuksissa ja sairaaloissa on henkilöstö pula. Lääkärille pääsyä saa jonottaa. Välttämättömiä tutkimuksia ei suoritetaa riittävällä tehokkuudella.
Voimme olla varmoja, että hoidon puutteeseen kuolee suuret määrät ihmisiä ja ilmeisesti luvut ovat huomattavasti korkeammat kuin koskaan aikaisemmin.
Kokoomus tilille.
Kokoomuksen peruspalveluministeri Risikko ei ole kyennyt vastaamaan ajan haasteisiin. Pandemia tulee aiheuttamaan kuolemia siihen sairastuneiden keskuudessa sekä niiden joukossa, jotka odottavat pääsyä sydän- tai muihin leikkauksiin. Puute suurelta osin käsipareista.
Kokoomus uhoili valmistellessaan vaalivoittoaan ainakin kahdella asialla. Panevansa kuntoon terveydenhoidon palkkauksen 500 euron palkankorotuksilla. Luvattiin 20 000 hoitohenkilökunnan palkkaamista. Tulos näyttää pahalta. Hoitohenkilökunta ei saa 500 euroa ja terveyskeskuksiin ja sairaaloihin ei palkata koulutettua henkilökuntaa.
Terveydenhoito on peruspalveluministerin vastuulla. Hän ei voi siirtää vastuuta kuntiin kuten hän jatkuvasti
näyttää edellyttävän. Peruspalveluministeri näyttää enemmänkin kiinnostuneen kokoomuslaiseen tapaan siitä, että valtiontalouden tila saadaan kuntoon velkarahalla tai velkoja vähentämällä. Kokoomus on lähti elvyttämään, mutta vääriä kohteita. Varakkaat saivat elyvytystä, mutta hoidon ja huollon tarpeessa olevat jätettiin. He kun eivät ole potenttiaalisia Kokoomuksen rahoittajia.
RUHAHAHAHHAHHAHHARUHAHAHAHAHAHHAHARUHAAHAHHAHAHAHAHHARUAHAHHAHAHAHAH!!!!!
siko
Paha töppäys rokotteen hankinnassa, jos valittiin heikoin sekä viivyteltiin päätöstä niin, että rokotukset ovat kuukauden myöhässä. Moni viaton suomalainen kuolee, kun asialla on nainen joka ei tiedä, ei osaa tai ymmärrä.
miten kokoomuspolitiikot sotkee kaiken.