Eli jälleen esitän tämän epätoivoisen esityksen. Olen siis tällainen 2.4.1990 syntynyt kiiminkiläinen nuorimies, joka on viitisen vuotta kirjoittanut esikoisromaaniaan. Olen tarjonnut teosta jo WSOY:lle ja Gummerukselle, ja molempien jo torjuttua sen olen edelleen puolitiessä käsikirjoitusta korjaillessani. Juuri näistä syistä on epätoivoni teoksen laadun ja mahdollisuuksien suhteen melko syvä, ja tämän takia olenkin hankkinut jo monia lukijoita kriitikoikseni, mm. neljä opettajaani, ja kaksi palstalaista, mutta heidänkään aikansa ei riitä loputtomiin. Näin olen jälleen valmis esittämään tämän pyyntöni tällä palstalla, jos täältä sattuisi löytymään luotettavia ja halukkaita lukijoita arvostelemaan teostani.
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 59
Vanhimmat
että jos olet saanut kustantajalta hylkäävän päätöksen ilman korjausohjeita ei tältä palstalta löydy osaamista sinua neuvomaan.
minusta tuntuu myös, että olet liikaa takertunut esikoiseesi. meistä vanhemmasta väestä jokainen on joutunut joskus tunnustamaan kirjoitelman/työn/ihmissuhteen kohdalla että tämä ei nyt suju ja se on pitänyt laittaa hyllylle tai lopettaa. pettymykset, monumentaaliset, kuuluvat ihmisen elämään. eikä kässärisi hyllylle laittaminen ole lopullista. voit tulevina vuosina taitojesi lisäännyttyä ottaa sen uudestaan esiin.
olet saanut neuvoja kirjoittaa lyhyempää proosaa, koska olet ilmeisen lahjakas kirjoittaja. noudata saamiasi neuvoja äläkä pyydä sellaista mitä emme näköjään voi sinulle tällä hetkellä antaa. minä ja varmaan kaikki muutkin toivomme sinulle hyvää ja itseäni surettaa nalkki jossa olet kässärisi kanssa, mutta pääset siitä yli kun tunnustat tosiasiat.
kirjoita novelli, kirjoita kaksi, pane aina paremmaksi. romaanissasi sinulla on sata hyvää tarinanalkua!!!
Totta on, että olen liikaa takertunut siihen, mutta minkäs teet, kun on halu saada siitä jotain. Olette antaneet hyviä neuvoja, ja jos vain joskus pääsisinkin kirjailijaksi, sanoisin täysin totuuden nimessä, että tämä palsta teki minusta kirjailijan. Monetkin Teistä ovat pystyneet täyttämään sen, mitä olen etsinyt, ja sen takia kai juuri nytkin taas Teitä kyselen. Elä elä, siis sure nalkkiani, vaikka pahalta vaikuttaisikin. Lyhyttä aion kirjoittaa, jahka olen saanut pidempäni ensin pois päiviltä, tai nimenomaan "PÄIVILLE". Ja ei ole kyse siitä, etten vain suostuisi tunnustamaan tämän epäonnistumista, kuten niin monessa muussa eri tapauksessa voi käydä, vaan tämä on sitä tavanomaista kulkua eteenpäin siihen suuntaan, johon vain olen tottunut kulkemaan - eteenpäin, se on. Sillä orjantappurapensaiden läpi voi kulkea, jos vain pitää suuntansa eteenpäin, ja kun ei kyseenalaista tiensä laatua, vaan kulkee vain eteenpäin, voi löytää tästäkin suunnasta vielä jotain - kaiken ryönän ja tuskan takaa.
Mutta kiitos Sinullekin avusta, ja toivottavasti en taas saa katua näitä sen tähden, että olisin saattanut taas eräänkin vanhemman huolen partaalle...
Kannattaisi ehkä tosiaan jättää se hyllylle ja hakea potkua/kokemusta novellien tekemisestä. Luetutat käsikirjoitusta liian monilla, jokainen saa tarpeekseen. Huonoa mainosta myös valmistuvalle teokselle. Siihen myös saattaa tulla likaa lukijoiden mielipiteitä juonen suhteen, ettet ehkä sitten enää tunnista omaksesi.
5 vuotta, on aivan liikaa hakata päätä seinään, siinä ei seinä murru vaan pää halkeaa. Etkö jo huomaa, ettei tämä latu luista? Silloin pitää vaihtaa latua ja siirtyä liustelutyyliin. Jääräpäisyys ei ole eduksi.
© Sherskan haamu
Tiedetään, mutta hiihtomies tietää, ettei latu välttämättä ole käyntikelvoton vain siksi, että se jossain vaiheessa ei luista. Tietenkin jääräpäisyys on aivan oma lukunsa, mutta siihen en nimenomaan aio sortua, vaikka muulta näyttäisikin.
Ja kuusi lukijaa on ehkä toisaalta liian vähän, kun monien valmiiden kirjailijoiden tapauksissa muodostavat mielipiteensä yksittäisistä teoksista jopa kymmenet tuhannet. Tiedän kuitenkin mitä tarkoitat, mutta olen silti edelleen sitä mieltä, että mitä enemmän kuulen erilaisten ihmisten mielipiteitä, sitä parempi, vaikka teoksen pitäisikin kulkea lähinnä kirjoittajansa tahkossa.
Mutta en aio jättää siltikään teosta hyllylle - kaikin puolin voin sanoa, etten pysty, eikä se ole pelkkää jääräpäisyyttä. Sillä olen jo lukijoideni arvioiden mukaan saattanut löytää sellaisen tunnon, joka voi aikaansaada kunnollista, joidenkin mielestä jopa julkaisuvalmista tekstiä. Tämän tietysti määrittelevät ammattilaiset, kustannustoimittajat, mutta tämä kaikki silti myös rohkaisee jatkamaan eteenpäin, sillä niin monet muutkin ovat käyneet niillä rajoilla, joissa ollaan vellottu yritysten, jääräpäisyyden ja joko-onnistumisten-tai-epäonnistumisten rajoilla.
Mutta koska en vielä voi tietää, mihin minun tieni voi näillä main johtaa, en voi muuta kuin tehdä valintani suunnastani, ja tähänastiseen tapaani aion jatkaa tätä tietä, ja tunnustella kepillä jäätä, josko onnistuisin tämän suuren järven ylittämään, vaiko en.
Olet minua about neljä kuukautta vanhempi...jännää kohdata suht samanikäisiä kirjailijanalkuja täällä, kun yleensä väki on enemmän tai vähemmän päälle 30:n (tai mistä minä tiedän kuinka vanhaa porukkaa täällä kulkee kun ei naamoja voi nähdä, mutta siltä välillä vaan tuntuu). Hienoa väkeä ovat, mutta ikä aina muuttaa asenteita.
Viisi vuotta on kyllä aika pitkä aika, mutta toisaalta jotkut vain kirjoittaa ja kehittää hitaammin. Itse olen kirjoittamassa vuoden kääntämisen ja vääntämisen jälkeen omaa tarinaani tekstin muotoon. Ajatuksissa olisi vuoden vaihteeseen mennessä saada teksti kasaan ja sitten aloittaa iloinen korjailun ja parantamisen rumba.
Mutta se mitä minun piti kysyä oli, että voisitko hieman kuvailla millainen tämä tarina on?
Voisin varauksellisesti olla kiinnostunut lukemaan ja antamaan parantamisehdotuksia, mutta ensin haluaisin hieman tietää tyylistä ja juonesta, että tiedän mitä olisi vastassa. Ei mitään kovin ihmeellistä tarvitse kertoa, kunhan siitä saa vain yleiskuvan. ^^
Kiinnostaisi tietää miten suuresta käsikirjoituksesta on kyse ja minkä tyyppistä tekstiä? Kerrotko enemmän.
Sinulla on hyvä aihe.
Kuten monet ovat sanoneet, ongelmasi ovat liian koukeroiset ja vaikeaselkoiset lauseet. Keskity niiden hiomiseen, pyri sanomaan asia mahdollisimman lyhyesti ja selkeästi. Pitkissä lauseissakaan ei toki ole sinänsä mitään vikaa, mutta hyvien sellaisten kirjoittaminen vaatii erityistä rytmitajua, jota sinulle ei - toistaiseksi - tunnu olevan.
Onnea projektin kanssa!
tarkoittava mutta täysin epäolennainen ja jopa tuhoisa neuvo. tyyli on jokaisen kirjailijan oma valinta ja vaikka se olisi vajavainenkin, sitä voi käsikirjoituksen puitteissa kehittää. lauseita ei missään nimessä tule keinotekoisesti lyhentää, sillä lyhyt lause ei ole mikään universaaali tavoite. mieluummin pitää opetella rakentamaan pitkistä lauseista hyviä.
olennaista on yurin valtaisan suuren tekstimassan kohdalla, löytyykö siitä romaanin rakenne, juoni, teema, konfliktit ym. osatekijät. oma neuvoni on edelleen, että kässäri menisi lepoon ja yur keskittyisi lyhyemmän proosan kirjoittamiseen ja kirjoittamisen opiskeluun.
Olet vain yksi niiden monien joukossa, jotka ovat kehottaneet kehittymään lyhyeen muotoon, heh...
pitäisi ryhtyä kuuntelemaan niitä monia, sillä uskon että he minun laillani toivovat sinun parastasi.
Ei sillä, ettenkö kuuntelisi, mutta siinä vain on se oma toteutuksensa ja vaatimuksensa.
Itseasiassa oli tarkoitukseni suunnata juuri Oriveden opistolle, mutta sinne ei pääse kuin 500 euron kuukausimaksulla, ja sellaista en kanna edes Kelan tukemana. Muuten olisin kyllä valmis opiskelemaan erilaisissa instituutioissa, jos olisi mahdollista.
Kielesi on uskomattoman epäselvää. Jos proosatekstisi on yhtä vaikeaselkoista kuin kirjoitelmasi täällä, en voi syyttää niitä, jotka tekstiesi lukemiseen kyllästyvät.
"Eräänä päivänä hän saa kohdata tapauksen, joka muuttaa hänen elämänsä: hänen perheenjäsenensä päätyvät yhteiseen poislähtöön elämästä, kohtalokkaalla autoreissulla.
-> Toistat jatkuvasti sanoja, etkö voisi keksiä edes välillä synonyymejä? "Saa kohdata tapauksen". Kuka hänelle antaa luvan?
"Päätyä yhteiseen poislähtöön"? Ymmärrän, että yrität kaikessa ilmaisussasi olla teennäisen runollinen, mutta tämä on jo niin väkisin väännetty, että huh huh. Jos joku kuolee onnettomuudessa, hän ei "päädy" siihen.
"Mutta yllättäen hänen elämänsä rikkoo kirje, jossa hän saa yllättäen tietää 'oikeista sukulaisistaan' - perhe, jossa hän on elänyt, ei siis olekaan hänen oikeaa sukuaan."
-> yllättäen, yllättäen, oikeat, oikeat - kaikki on ihanan yllättävää ja oikeaa!
"Samalla hän saa mielenkiinnon mielenkiintoista sukuaan ja sen historiaa kohtaan, ja oltuaan koko ikänsä tuntemattomat sukulaistensa kanssa, hän päättääkin lähteä kesäretkelle ympäri maata, ja kohdata sukulaisensa päästä päähän, ja kerätä sukuhistoriikin."
-> Karmea virke! Liikaa rinnasteisia sivulauseita, jolloin koko merkitys muuttuu hämäräksi ja vaikeaselkoiseksi. Toistoa taas (mielenkiintoinen, saada). Ei voi sanoa "olla tuntemattomat sukunsa kanssa", se ei yksinkertaisesti ole suomea. Ja, ja, ja - muuta tapaa yhdistää lauseita et tunnu osaavan. Mitä tarkoittaa "kohdata sukulaisensa päästä päähän"?
Samalla päähenkilö kiinnostuu salaperäisestä suvustaan ja sen historiasta. Hän päättääkin lähteä kiertämään Suomea, jotta voisi tutustua vielä tuntemattomiin sukulaisiinsa ja kerätä sukuhistoriikin.
Ainakin palstalla käyttämäsi kieli on tökeröä epäsuomea, joka on vielä usein höystetty keinotekoisilla kliseillä. Toivottavasti romaanisi kieli on toisenlaista. Kiinnostaisipa nähdä, mitä on tämä kieli, joka on "melkoisen vanhanaikaista".
No pyydän anteeksi sitten. Mutta sellaista se kai on, kun nopeasti heittää kiireisen vastauksen, jonka tarkoitus on yksinkertainen, ja josta ei uskoisi, että joku niin kireästi rupeaa vääntämään kritiikkiä tämän perusteella. Romaanissa se jokseenkin on hallitumpaa, tai ainakin se on väännetty huolitellummin.
"Runoilu ja kliseily" johtuvat aspergerilaisille tyypillisestä piirteestä, eli puheidensa ja juttujensa maalailusta alituisella "huumorilla", joka sopii myös kirjoitukseni piirteeksi.
"Eräänä päivänä hänen elämänsä muuttuu: hän menettää kaikki perheenjäsenensä näiden yhteisellä kohtalokkaalla autoreissulla. Mutta pian tämänkin jälkeen hänen nykyelämänsä rikkoo kirje, jossa hän saa yllättäen tietää "oikeista sukulaisistaan" - perhe, jossa hän on elänyt, ei siis olekaan hänen "oikeaa sukuaan". Hän päättää ottaa asiasta selvää. Hän kohtaa erään vanhan sukulaisensa, joka kertoo koko tarinan päähenkilän vanhemmista, ja kaiken selvittyä hän kohtaa myös muut sukulaisensa sukukokouksessa. Samalla hän saa mielenkiinnon mielenkiintoista sukuaan ja sen historiaa kohtaan, ja oltuaan koko ikänsä tuntemattomia heidän kanssaan, hän päättää lähteä kesäretkelle ympäri maata, ja tavata lopultakin heidät kaikki, ja kerätä samalla sukuhistoriikin."
Olisiko sitten vielä ehdotuksia taiturimaisista novellisteista? Oma listani on:
- F.E. Sillanpää
- Waltari
- P. Haanpää
- Guy Maupassant
- Tshehov
- Tolstoi
- A-L Härkönen
- Rosa Liksom
ala-arvoista käytöstä.
… lisään listaan:
Gabriel Garcia Marquez / Surullinen ja uskomaton tarina
Anna Gavalda / Kunpa joku odottaisi minua jossakin
Annie Proulx / Maan tomua
Charles Bukowski / Etelän vetelät
ja onhan niitä muitakin paljon paljon paljon...nämä nyt vaan tulivat mieleeni.
Sinun tekstimaailmahan on varsin onnistunutta ja lupaavaa ja kun elämää tekstin takana niin vain taivas kattona etten sanoisi. Mielelläni lukisin tuollaista. Jos tarvitset lukijaa, niin minkälaista lukijaa oikeastaan etsit? Mitkä on sinun odotukset, toiveesi ja ehdot asiaan?
Oliko viestisi tarkoitettu minulle, nuuru?
En ymmärrä, mitä ala-arvoista on siinä, jos joku pyytää arvosteluja ja saa niitä.
Minusta Yurin teksti on poukkoilevaa, eikä kovinkaan omaperäistä. Lisäksi se ei monilta osin noudata suomen kielioppia.
Annoin arvostelun näkemäni tekstin perusteella, en Yurin persoonan mukaan, niin kuin te monet tunnutte tekevän. Ei minua oikeastaan kiinnosta hänen yksityinen elämänsä ja ongelmansa, joista hän kuitenkin tuntuu runsaasti täällä kertoilevan. Ja miksi toistelisin sitä, että Yurilla mukavia ideoita, omaperäinen tyyli ja ihailtavaa periksiantamattomuutta - sitähän hänelle täällä jo toitotetaan.
En ymmärrä, mitä iloa on jatkuvalla kannustuksella ja ymmärtämisellä, siitä ei ole hyötyä tekstinhuollossa. Monet täällä kannustavat uupumatta Yuria jatkamaan kirjallista työtä, mutta ei se taso oikein paapomalla parane.
Toki olisin voinut antaa palautteeni hienovaraisemmin, pirteän positiivisella tatsilla. Koetan nyt uudestaan. Tässä suosittu voileipä:
Sinulla on muutamia oikein mielenkiintoisia ideoita, joita jalostamalla voit saada aikaan jotain nautinnollista ja luettavaa.
Tekstintuottamisesi on kuitenkin vielä sen verran alkeellisella tasolla, että keskittyisin tässä vaiheessa harjoittelemaan ihan sitä teknistä puolta, ilmaisun selkeyttä ja kielioppia.
Olet kuitenkin ihailtavan uuttera työssäsi, ja selvästi innostunut - sillä pääsee jo pitkälle!
... mitä
kärkästelyä,
kirjoita lisää !
Vaatimuksia ei ole. Vain rehellinen lukija.
Arvostelussasi ei ollut mitään vikaa, ellei sitten se, että se oli hieman liian yksipuolista - kaipaan ja hyväksyn kaiken kritiikin, mutta silti olisi mukavaa, jos antaisi samalla kertaa molemmanlaatuista arvostelua, ts. sekä virheet ja puutteet, että myös hyvät puolet.
Kiitos tästäkin, sillä sekin auttoi huomattavasti kiinnittämään huomiotani tekstiini.
kannattaisi täällä netissä paljastaa juonta, muutenkin olet aika turhan avomielinen, vähemmänkin avoimuutta riittäisi.
… jaahas Yur ! ... Sinä se jaksat ainakin jauhaa täällä,
ja toisinaan minulle on tullut mieleeni, että oletkin joku nettifuula joka provoilee... joku suomipoika vauhdissa tekemässä väitöskirjaansa kirjoittamisen vaikeudesta!
No, olet mitä olet, mutta
minä (nimimerkkini scarabaeus ja nimimerkin takana ihan oikea harrastajakirjoittaja)
tykkään rönsyilevästä tekstistäsi, siis siitä sellaisesta mitä silloin luin niistä näytteistäsi.
Tyylisi on omasi.
Jotenkin kovasti toivon, että pidät sen siinä ekassa käsikirjoituksessasi. - Ja sitten niissä seuraavissa, jotka kirjoitat, voit leikitellä vaikka millaisilla eri tyyleillä.
Et ole tavis kirjoittaja, et lainkaan.
-
Oletko muuten lukenut kirjoja kirjoittamisesta? Suosittelen aina kaikille kirjoittajille ja niillekin, jotka eivät kirjoita vaan elävät taiteen/taiteilijoiden parissa, Julia Cameronin kirjoja. Niitä on ainakin Helsingin kirjastoissa, joten varmaan muissakin. Joskus olen nähnyt niitä myös Kirjatorilla edulliseen hintaan, samoin kuin Stephen Kingin Kirjoittamisesta.
Minä kirjoitin ensimmäisen romaanikäsikseni n. 20-vuotiaana. Sain siitä palautetta, mutta sellaisenaan se ei kelvannut kustantamolle, joka antoi palautteen. Suutuin nuorena ja tulisieluisena, ettei "suurta taidettani ymmärretty". Deletoin koko paskan koneeltani ja revin printit. Toisen romaanikäsiksen kirjoitin yli 30-vuotiaana. Siitäkin sain palautetta ja tapasin jopa kustannustoimittajan parannusehdotuksien merkeissä. Nyt en suuttunut, vaan aloin pitää itse käsistäni tyhjänpäiväisenä roskana ja hylkäsin se kokonaan. Printit sentään ovat jäljellä... Kolmas käsis on nyt n. 40-vuotiaana tekeillä. Tuntuu, että olen kypsynyt ihmisenä ja kirjoittajana, uskallan olla jopa toiveikas tämän romaanin läpimenosta jossain kustantamossa. Nuorena ei ehkä osaa etäännyttää tekstiä itsestään ja omasta maailmastaan tarpeeksi vaan se saattaa olla hieman terapiakirjoituksen tyylistä. Näin uskon omalla kohdallani tuolloin. n. 20 vuotta sitten olleen. Mutta siis ei kannata luovuttaa. Unelmani kirjan julkaisemisesta on elänyt kaikki nämä vuodet. Ja luulen, että jos se tällä kertaa toteutuu, olen myös valmiimpi hyväksymään sen, että minusta ei tule mitään kuumaa nimeä vaan saatan hyvinkin jäädä yhdeksi rivikirjoittajaksi monien muiden joukossa. Tärkeintä on oman unelman toteuttaminen: saada julkaistua oma kirja.
Olet siis Esimerkki vain kirjoittanut kymmenen vuoden välein yhden romaanikäsikirjoituksen. Uteliaisuus heräsi:
* mitä olet oppinut romaanin kirjoittamisesta välillä 20 vee ja 40 vee?
* mitä haluaisit oppia romaanin kirjoittamisesta?
* mikä on vahvuutesi romaanikirjoittajana?
* mikä on heikkoutesi romaanikirjoittajana?
Luovuttaminen ei selvästi ole lajisi, hienoa. Miten toimit kirjoittaessasi nyt romaania, kirjoitatko ensin synopsis-mallin, sitten tarkemman treatmentin vai kirjoitatko mitään suurempia suunnittelematta?
Itse muistan saman tilanteen: 18-20 - vuotiaana loukkaantui kustantamoiden antamista palautteista verisesti. En tyhmyydessäni edes ymmärtänyt, miten lähellä julkaisurajaa vierailin.
Vähän alle 30-vuotiaana kirjoitin romaanikäsikirjoitusta määrätietoisesti, mutta suht laiskasti. Kun se julkaistiin, ymmärsin, että ongelmani oli aiemmin ollut lopetusten ja sulkemisten hutaisu.
Kirjoittaminen on sitkeyslaji. Menestymistä ja oppimista ei anneta, ne on otettava itse. Kukaan muu ei kirjoittamista tee kuin sinä.
Nyt hieman yli 40-vuotiaana huomaan nauttivani samoista kirjoittamisen asioista kuin parikymppisenä: keksimisestä ja hulluttelusta kirjallisuuden tradition kanssa. Ehkä en koskaan kasvanut aikuiseksi...
Eli löytyisikö jotakuta arvostelijaksi, pelastamaan päiväni...?
Yur kannattaisi lähettää käsikirjoituksesi Nuoren Voiman Liittoon, Maakuntakirjailijoille tai paikalliskirjailijayhdistykselle? On aikamoinen ajan uhraus lukea palkatta jonkun käsikirjoitusta vain pro bono -periaatteella.
Myös kirjoittajakoulutus voisi olla paikallaan: Oriveden Opisto, Jyväskylän yliopiston kirjoittamisen maisteriopinnot, Teatterikorkeakoulun d-puoli tai avoin puoli, Taik:n käsikirjoituskoulutuksen avoimen opinnot, Ilmajoen kirjoittajakoulutus jne. En tiedä, ehkäpä yliopiston kirjallisuuden opinnoista voisi myös olla jotakin inspiroivaa sinulle?
Kuten sanottu, Orivedelle tai muuallekaan en pääse niiden hintavuuden takia. Olen kyllä tänään yrittänyt ottaa yhteyden Oulun kirjallisuuden läänintaiteilijalle, mutta en vielä ole saanut vastaista. NVL:ssa olen jo käyttänyt keväällä, mutta palaute oli melkoinen pettymys, kun en saanutkaan ihan niin tarkkaa palautetta ja korjausehdotuksia kuin olin toivonut. Kiitos kuitenkin ehdotuksista, tutustun niihin pikimmiten.
NVL antaa tietysti yleisen havaintomatriisin. Kustannustoimittaja on se, joka antaa tarkempia korjausehdotuksia mikäli näkee tekstin korjausmielekkäänä. Loppu viimein tärkeimmät havainnot tekee kirjoittaja itse. Ehdotukseni: näe mikä tekstissä on oleellista ja mikä epäoleellista. Oma havaintoni tekstissäsi oli se, ettei siitä saa tarinallista mielikuvaa, koska siitä uupuu odotus. Kieli on hieman sekavaa, mutta suurin huoleni on tarinallisuuden kantavuudessa.
Saanko kysyä, millä tavalla tarkoitat tätä "tarinallisuuden kantavuutta"? Kysyn sitä nyt jälleen kuin täysin sieluin jotain johtolankaa tihrustellen ja haparoiden.
Ja millä tavalla "uupuu odotus"?
että lukiessa tekstiessä minulle ei synny halua empaattisesti eläytyä a) tarinan olosuhteisiin b) henkilöhahmojen maailmaan, koska niissä ei ole sellaista elementtiä, joka herättäisi halun lukea romaanin loppuun asti. Tarina ei siis kannata, koska ei hahmoilla ei ole päämäärää, joka synnyttäisi odotusta.
Koska kirjoitat konventionaalista, et kokeilevaa romaania, antaisin näille dramaturgisille elementeille enemmän painoa. Esimerkkejä, joissa näin hienosti tapahtuu Dickens, Hugo, Dostojevski, Camus, Dumas, Hemingway - mutta ne ovat jo ajat sitten unohtuneita konventioita, joten nykylukijalle pitää tarjota uusia, voimakkaampia elämyksiä. Douglas Kennedy, M. Atwood, M. Cunningham, A. Peréz-Reverte taitavat mielestäni hyvin näitä keinoja uusin painotuksin.
Modernimpaa ja kokeilevampaa suuntaa ehdottaisin kielen käyttöön. Tavassasi käyttää kieltä on jotakin jäykkää, paikallaan junnaavaa. Mutta makuasioita sinulla. Sitä kirjoittaa niin kuin näkee tärkeäksi, kertoo miten kuten näkee oleelliseksi. Tulet omaksi itseksesi, siksi havaintojen on oltava omiasi. Myös korjaustyössä. Kirjailijan työ on korjaamisen työtä.
En tiedä, en oikein ymmärrä miksi niin paljon haluat apua, kun omat subjektiiviset havainnot ovat mielestäni yleisiä havaintoja paljon tärkeämpiä.
Päteekö tämä "paikoillaan junnaavaa" myös siihen Kirjailijaksi VI -keskustelussani esittämääni pätkään, meinaan, jos teit tämän päätelmäsi vain tässä keskustelussa nähtyjen pätkieni kautta? Mutta totisesti tällainen junnaavuus on ollut vikani jo vuosia, ja siihen on psykologiset ja psykoneurologiset syynsä... Ja monet ovat jo ehdotelleet, että pitäisi lähestyä modernia kieltä, mutta tätä en vain tehnyt, sillä pysyn paikoillani tässä omassa, arkaaisemmassa tavassani, ja sitä paitsi tuntuu tämä modernimpi kirjoitustapa jo nykyaikana niin kuluneelta ja yleiseltä. Mutta tällekään en vain voi mitään.
Mutta harmi, jos kertomukseni eivät riitä herättämään mielenkiintoasi, mutta toisinkin tällä palstalla on käynyt, sillä monet ystäväni täällä ovat juuri kannustaneet jatkamaan tätä omaa tietäni. Mutta vikoja on, ja ne täytyy korjata.
on yleiset ja yksityiset dramaturgiset havainnot. Jos olet sitä mieltä, että tekstisi toimii, on se yksi näkökulma. Jos kustantaja on toista mieltä. Se on toinen näkökulma. Kysymyksen ydin on tässä: mitä aiot tehdä seuraavaksi? Kehittää omaa näkemystäsi vai antaa asioiden olla.
Olen seurannut tekstiäsi pitkin poikin pätkinä eikä mikään - valitettavasti - ole herättänyt minussa lukuintohimoa. Mitäpä siitä, minä en edusta kustantajaa, vain jotakin muuta tahoa. Mutta sillä ei ole merkitystä. Pointti on tässä: haluatko uudistaa kirjallisuutta vai kulkea tallottuja polkuja?
Loppu viimein painopiste on tuotannon ja lukijoiden puolella. Tekijän rooli on tekeminen, tekstin suunnan korjaaminen on sen tärkeimpiä taitoja. Mutta suunta ja tyyli ovat sinut, uskot mihin uskot, maailma uskoo mihin haluaa uskoa. Ei sen kummempaa. Joillakin kirjallinen julkinen ura on lyhyt, toisilla pitkä, joillekin sellaista ei suoda lainkaan. Kaikki ovat mahdollisia vaihtoehtoja.
Koska olet nuori, lähtisin opiskelemaan jotakin sellaista, joka antaa mahdollisuuksia avata oman tajunnan keinoja pidemmälle. Korkeakoulut? Ehkä neurologiaa jos olisin luonnontieteellinen ihminen, lääketiedettä ja psykiatriaa myös, kenties biokemiaa. Uskontotieteitä jos olisin kulttuurihistoriasta kiinnostunut, aatehistoriaa tai taidehistoriaa, filosofiaa.
Mutta onko Suomi mielenkiintoisin ja haastavin opiskelupaikka, miettisin sitäkin. Englannin yliopistoissa on puolensa, Italian myös. Bolognan sopimus avasi mahdollisuuksia. Ammattikorkeakouluissa kenties viestintää, mutta onko se siellä liian käytännön värittämää ja liian vähän teoreettista? Kenties. Tai ehkä opiskelulla ei ole merkitystä, vain elämisellä ja kirjoittamisella. Haasta itsesi. Unohda muu.
Olet oikeassa, haluaisin uudistaa kirjallisuutta, mutta tietysti omalla persoonallisella tavallani, jonka on uskottu voivan olla tämä nykyinen arkaaisuus. Mutta muistutat jälleen siitä, kuinka sen täytyy mennä - jos aikoo ryhtyä tälle polulle, kirjailijaksi, tuo tie kulkee kuitenkin lukijoiden ja kustantajienkin pillin mukaan, ei vain kirjoittajan itsensä, sillä hänen jäädessään yksin tälle tielleen on tämä "työ" vain pelkkää yksinäistä itsetyydytystä.
Mutta juuri vaikeudet esim. taloudellisissa seikoissa vaikeuttavat pääsyä opiskelemaan kirjoittamista.
Jokainen valitsee tiensä ja polkunsa, myös tavan miten itseään kannattelee ja millaisia jälkiä jättää, millaisia verkkoja veteen heittää. Jotkut kulkevat taiteen tietä nöyränä, toiset ylpeinä, jotkut kieroina ja vinoon kasvaneina. Miten vain, kaikki on sallittua.
Jos haluat olla julkaistu kirjailija, on sinun löydettävä suotuisa julkaisija. Jos et haluaa mitään julkaista, on tiesi vapaa ja keinosi myös. Kirjailija kirjoittaa itselleen, mutta hän vaikuttaa lukijoittensa tajuntaan jättäen näihin kenties muistiin jotakin. Jäljen, merkin. Parhaimmat vaikutukset kestävät monia sukupolvia, jotkut vain 3 kk. Kaikki on mahdollista.
Opiskelua varten on tukijärjestelmänsä, pankilla lainansa. Kaikesta pitää maksaa jos jotakin haluaa, eikö se ole vapaassa kapitalismissa aivan normaalia? Minä suosittelen oppimista, en välttämättä kirjoittamisessa, mutta sellaisessa, joka haastaa ajatuksiasi. Oletko fysiikasta kiinnostunut? Paini ja haasta itesi siinä. Latinassa, ranskassa, koptissa? Kokeile sitä ja ota opista kaikki irti. Itsesi kanssa ja itsesi takia sitä teet.
Sama asia kirjoittamisessa: se on työ, joka vie sinut jonnekin, mutta matka lienee tärkeämpi kuin finaali ja maali. Vai onko? Ehkei kaikille, ei kaikkina aikoina, kaikissa paikoissa. Siksi miettisin muita maita.
Oma kokemukseni: toisessa kulttuurissa näet oman suomalaisen kulttuurisi terävämmin ja näin siitä on helpompaa, kriittisempää kirjoittaa. Mutta miten vain, ehkä liikkumattomuus ja samassa paikassa maleksiminen inspiroi kirjoittamista. Kiiminki on yksi paikka, Rooma toinen. Mitä tapahtuu kirjailijan mielelle, kun sen ympäröi vuosituhansien historialliset kerrokset, lukemattomat arkistot ja lämmin ilmasto? Ehkei mitään yhdelle, mutta toiselle kyllä.
Kasvat elementtien läpi.
Nyt ainakin tiedän, mitä varmasti kirjoittaisin seuraavaksi, mikäli tämä nykyinen esikoiseni ei millään pääsisikään mistään läpi...
omaa myös palvelun, missä arvioidaan aloittelevien kirjailijoiden kirjoituksia.
Toki se palvelu maksaa sivumäärien mukaan, ellei ole muuttunut.
Hakukoneeseen Nuoren voiman liitto
ja sitten selaamaan
eli
http://www.nuorenvoimanliitto.fi/
oikealta puolelta löytyy linkki Arvostelupalvelu
Olen jo käyttänyt sitä keväällä, ja tuntui melkeinpä rahanhaaskuulta, kun en saanutkaan aivan kaikkea, mitä olisin toivonut.
En ymmärrä mikä järki tuommoisessa arvostelupalvelussa on , PAITSI RAHANKERUU. '
Lyhyesti: MINUN MIELIPITEENI (saa väitellä tietysti) on että textin laadun määrää suuri yleisö - tavalliset lukijat. Näin ollen jos haluaa tietää onko texti yleisesti ottaen hyvä (tietysti teos voi olla omalle itselle hyvä/terapeuttinen/ilmaiseva vaikkei kukaan muu sitä tajuaisi!) - jos haluaa tietää onko texti yleisesti ottaen hyvä, pitää panna se vaikka kotisivulleen ja kysyä internet-tuttavilta rehellisiä mielipiteitä - mahdollisimman MONELTA. Satunnaisten lukioitten mielipiteet ovat sitä aidointa palautetta! Etenkin yksinkertaisesti se, KUINKA mONI JAKSAA LUKEA LOPPUUN. Näissä arvostelupalveluissa on niinkun joku yksi säätäjä joka leikkii kaikkitietävää... ei näin!
varmuuden, että yksi lukija antaa yhden äänen?
Yksi ja sama lukija saattaa antaa monta "Hyvä" kuin "Huono" ääntä.
Mikä siis takaa sen tasapainon?
Sukulaisilla ja tuttavilla on tapana kaunistella totuutta, eikä heidän mielipiteillä ole niin paljon arvoa, kuin tuntemattoman lukijan. Ja tuonhan me jo tiedämme.
Joku kateellinen voi hyvinkin sabotoida kotisivulla olevan kirjoituksen laadun.
Toki, jos ei voi perustella mielipidettään, voi päätellä ettei kommenttia ole kirjoitettu vakavissaan.
Sinänsä, jos kustantajat torppaa, se kertoo ettei kirja todennäköisesti tuota myyntikatetta.
Niinhän Harry Potterin kanssa kävi, oliko kaksi vai kolme ensimmäistä kustantamoa torppasi Potterin tarinan ja seuraava uskoi. Mahtoi torppaajia vi**ttaa.
Suomi sinänsä on pieni maa ja tässä maassa on noin kymmenen kirjailijaa, jotka elää pelkällä kirjoittamisella.
Sitten on omakustannekirjat.
Huono puoli siinä, jos haluaa suurempaan levitykseen, joutuu itse hoitamaan kirjakaupat, kirjastot, marketit.
Mikäli järjestää kirjastoihin tilaisuuden kertoakseen kirjastaan, mahdollisesti paikalla on pari kuulijaa, mikäli ei millään lailla ei ole kuuluisuus, jonka nimi vetää paikalle.
No nyt on yhteydet läänintaiteilijaan, saa vain nähdä, kuinka paljon veloittaa.
Kannatti ottaa häneen yhteys, sillä suunnattoman hyvältä vaikuttaa hänen ehdottamansa sopimus:
"Palautteen hinta on 100 euroa, ja se sisältää
-kirjallisen lausunnon, jossa on muutosehdotuksia esimerkkeineen ja
ohjausta jatkomuokkaukseen
-käsikirjoitusliuskoille tehtyjä tarkempia merkintöjä erityisissä
solmukohdissa
-mahdolliset jälkikysymykset, kun olet lukenut lausunnon ja miettinyt
sitä. Tapahtuu joko sähköpostin kautta tai tunnin tapaamisella esim.
kirjaston kahviossa."
Ja nyt taas ralli päälle. Käsissäni on Pulkkisen esikoinen, ja aion haalia käsiini myös Sillanpään, Linnan ja Päätalon esikoiset, samoin myös parin muun modernimman tapauksen. Päivä päivältä käyn läpi itse laatimiani kysymyksiä, ja yhä uudempia kertoja huomaan, mitkä ovat omassani vialla.
On jälleen marssin aika - kohti Parnasso-vuoren kaltevia rinteitä...
Eipä tainnut löytyä...
vai esilukijaa?
Mietin miksi sinua kiinnostavat kirjallisuudessa vanhat keinot, toki pätevät, mutta jo vanhaksi käyneet keinot, joita Päätalo, Sillanpää, Linna ja osittain Pulkkinenkin edustaa?
Miten olisivat seuraavat kiehtovat tuttavuudet:
J. G. Ballard
Julian Barnes
Panu Räty
Don DeLillo
Samuel R. Delany
Jacques Derrida
Junot Diaz
Louise Erdrich
Péter Esterházy
Philip K. Dick
Josh Dies
Alex Garland
Romain Gary
William H. Gass
Eckhard Gerdes
Richard K Morgan
Toni Morrison
Bharati Mukherjee
Chuck Palahniuk
Orhan Pamuk
Suzan-Lori Parks
Tim Parks
Milorad Pavić
Derek Pell
Victor Pelevin
Alice Munro
Haruki Murakami
William Gibson
Allen Ginsberg
J. P. Donleavy
Marguerite Duras
Denis Johnson
B. S. Johnson
Chaim Potok
E. Annie Proulx
Thomas Pynchon
Raymond Queneau
Ishmael Reed
Jean Rhys
Adrienne Rich
Tomás Rivera
José Luis Rodríguez Pittí
João Guimarães Rosa
Joseph McElroy
Ian McEwan
Jon McGregor
Medbh McGuckian
Vladimir Nabokov
Péter Nádas
Lawrence Norfolk
Jeff Noon
Ib Michael
Steven Millhauser
Arthur MillerMichael Joyce
Pahoittelen, että et ole saanut täältä kaipaamaasi esilukijaa. Ihan ystävällisesti kannustan tajuamaan todellisuuden: aikaa ei ole kenelläkään liikaa. Minäkin periaatteessa ihan mielelläni lukisin tekstisi läpi ja kommentoisin, mutta mistä se aika?
Tällä palstalla käy kirjoittajia, joista suurin osa joutuu kamppailemaan löytääkseen omalle kirjoittamiselleen edes vähän aikaa, perheen ja työn ja muiden velvollisuuksien ohesta. Monta sataa sivua pitkään teokseen syventyminen vie todella paljon aikaa, valitettavasti harvassa ovat ne ihmiset, jotka siihen tuosta vain pystyvät venymään.
Totta, ja sen tähden en niin kovin vaatinutkaan ketään tuhlaamaan aikaansa tällaiseen, kun on myös oma elämä, ja tämä harrastuksensa. Mutta onneksi hoksasin Oulun läänintaiteilijan, jolla on aikaa työnsä puolesta antaa palautetta.
oletettavasti kaatuu myös taloudellisiin syihin katsoen
http://www.kriittinenkorkeakoulu.fi/kirjoittajakoulu.html#
Wikipediassa
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kriittinen_korkeakoulu
on aina suhteellista. Jostakin se on aina pois; ajasta, perheestä, lemmikeistä, työstä, ystävistä tai kukkarosta. Kysymys on tämä: mikä on tärkeintä itselle. Haluaako kirjoittaa eniten, elää eniten vai mitä?
tämä on harrastuksena. Kynä ja paperi riittävät hyvin alkuun. Kirjastoissa on tietokoneet. Ja printtausmahdollisuudet. 1. version kirjoitan aina kynällä.
kun ihmistä ei ole julistettu kuolleeksi, hän elää.
Jos ihminen haluaa kirjoittaa kirjan, se hänelle suotakoon.
"PALAUTE
Käsikirjoituksesi osoittaa tyyli- ja kirjallisuus- ja
kulttuuritietoisuutta. Tekstissä esiintyvät kirjailijat ja filosofit ovt
muutakin kuin vain nimiä, oikeasti sisällöllisiä. Se vaatii myös
lukijalta, sen huomasien lukemisen aikana.
Käsikirjoitus on romanttinen (filosofiessa mielessä siis)
vaellusromaani. Olet valinnut vanhastavan tyylilajin eli siinä mielessä
se on pastissi eli toisen ajan tyyliä tietoisesti mukaileva teos.
Vaellustarina on useimmiten myös mehitystarina, ja niin on tämäkin.
Satiiriselta laadultaan se tuo mieleen mm. Voltairen Candiden, ja
jostain syystä se toi mieleeni myös Hessen Arosuden, mutten tässä ryhdy
sitä perusteellisemmin jäljittämään. Viitteitä tietenkin antaa
kehykseksi valitsemasi Nietzchen Zarathustra.
Tarinan henkilöt ovat valitsemaasi lajiin kuuluvasti vertauskuvallisia
tyyppejä, mikä yhdessä päähenkilön ajatusmaailman kanssa mahdollistaa
yhteiskuntasatiirin. Päähenkilö on kuitenkin syvennetty miltei
psykologiseksi henkilöksi, mikä mahdollistaa hänen kasvutarinansa.
Hallitset monia kielirekistereitä muodollisesta (vanhastavasta)
kertojanäänestä dialogien puhe- ja murrekieliin. En ole murteiden
erityisasiantuntija, mutta ne tuntuvat uskottavilta. Kerronnan
muodollisuus ja puhe - murrekielten vaihtelu on toimiva kontrasti."
"MURTEEN KIRJOITTAMISESTA
Pitkinä jaksoina murteet ovat raskaita lukea, varsinkin jos murre ei ole
tuttu. Siksi niitä kannattaa tyylitellä ja pelkistää kirjoitetussa
tekstissä. Etenkin Taave-jakson keskusteluissa pianonsoittajatytön
kanssa on pitkiä repliikkejä, joissa olet "litteroinut" murrepuhetta -
tarkoitan tässä heittomerkein merkittyjä puheeseen kuuluvia
hengähdyksiä. Näistä ainakin karsisin, sillä kaikki erikoismerkit
kirjoitetussa kielessä keskeyttävät lukemista ja vaikuttavat sitä kautta
tekstin kulkuun lukijan mielessä.
KIELI JA TYYLI
Kieli on kuvailevaa ja kerronnallista. Joistakin ilmaisuista tulikin
mieleen Volter Kilpi. Kuvaileva tyyli etenee hitaasti ja vaatii
paneutumista. Se kuuluu asiaan ja on ok. Se tietenkin myös rajaa
lukijakuntaa tässä actioniin tottuneessa ajassa. Sitä myös tulee
miettimään kustannustoimittaja, jos tai kun tarjoat käsikirjoitusta
julkaistavaksi.
Polveileva kerronta pysähtyy taitavasti kuvauksiin ja yksityiskohtaisiin
tilanteisiin. Hitaus kuuluu tähän tyyliin. Tahdonkin sanoa tämän
erityisesti siksi, että osaat ottaa sen huomioon tekstiä kustantajille
tarjotessasi.
Lauserytmiä hidastaa oletettavasti tietoisesti valittu ajatuspilkku
lauseiden kuin-sanan edessä (tätä on varsinkin alkupuolella).
Kieliopillisesti pilkkua ei siihen kuulu, joten tekstin
ilmavoittamiseksi kannatan niiden poistamista. Olen joihinkin kohtiin
merkinnyt näitä, mutta en kaikkiin.
Alkupuolella minua ensimmäisellä lukemisella vaivasivat runsaat
omistuspäätteet (-ni-päätteet kuten esim. "kasvojani"). Toisella
lukemisella en niitä niinkään huomannut, joten ehkä oli kyse tyyliin
totuttautumisesta. Tekstiä läpi käydessäsi kannattaa kuitenkin
kiinnittää huomio siihen, voisiko senkaltaisia päätteitä jostain
paikasta poistaa. Ne ovat kieliopillisesti oikein, mutta sopivin kohdin
niiden karsiminen keventää ilmaisua, mikä tämäntyylisessä kuvailevassa
tekstissä on hyväksi.
Jossain kohden merkitsin myös -kin, -kaan -päätteitä poistettavaksi.
Kolmet pisteet: Käytät repliikeissä runsaasti kolmea pistettä
merkitsemään niiden avoimeksi jäämistä. Sekin on "oikein", mutta tekstiä
raskauttava ja vanhastava keino. Tyyli on vanhastava, joten siinä
mielessä se on yksi yhteen, mutta toisaalta yksi yhteen -ratkaisuja
kannattaa murtaa kontrastin hyväksi. Se tuo ilmaisuun liikettä. Kannatan
pistettä kolmen pisteen sijasta aina kun se vain on mahdollista.
Nykyisin kolmea pistettä käytetään lähinnä päällepuhumisen merkkinä
(toinen henkilö katkaisee toisen puheen).
SISÄLTÖ
Muutosehdotukseni koskevat tuollaisia tyylillisiä (lähinnä)
pikkuseikkoja, jotka kuitenkin ovat sisällön kannalta tärkeitä.
Tekstissä on hienovaraista tilannekomiikkaa. Herkullista on ylevän ja
arkisen yhdistäminen esim. muodollisen kielen ja puhekielen
vuorottelussa ja sen tyyppisissä vastakkainasetteluissa kuin Tolkien -
Paasilinna, Dostojevski - Tervo. Ne avautuvat kirjallisesti tietoiselle
lukijalle.
Sivulla 292 äidin kuolinpäiväksi on merkitty 31. syyskuuta. Syyskuussa
on kuitenkin vain 30 päivää, joten suosittelen vanhempien kuolinpäivien
aikaistamista 29. ja 30. päiväksi, jos tahdot niiden olevan peräkkäiset.
Kokonaisuudessaan teksti liikkuu ajattomalla pohjalla. Alku,
"Kiiminki-osa" Oulun rautatieasemalle asti poikkeaa siitä jonkin verran.
Mietin, voisiko alkuakin vähän tyylitellä ja tiivistää. En kuitenkaan
osaa antaa tarkkaa ehdotusta. Esimerkiksi, että päähenkilö antaisi
vaikka ensimmäisessä virkkeessä lukijan tietää, että kasvattivanhemmiksi
osoittautuneet vanhemmat ovat nyt kuolleet autokolarissa. Silloin sitä
ei kerrottaisi ajallisesti edeten, vaan annettaisiin lähtökohdaksi.
Henkilön vaeltelua Oulussa voisi kuitenkin olla mukana ennen
rautatieasemalle päätymistä.
Liuskoille on jonkin verran esimerkinomaisia merkintöjä muokkausmielessä
mietittäviksi. Käsikirjoitus on taitava ja tyylipuhdas. Siinä ei ole
kömmähdyksiä. Luultavasti olet harkinnut sen tarjoamista kustantajille,
ja kannatankin sitä. Kustantajien myötämielisyys on riippuvainen
kirjallisista suhdanteista ja muodista, joka ei tällä hetkellä suosi
laajaa kuvailevaa muotoa. Sillä saattaa kuitenkin olla tilausta."
ohhoh! onneksi olkoon! eihän tavallinen kirjoittajanalku melkein edes saanut selvää koko palautteesta, kun oli niin syvällistä :D onneksi olkoon oikein paljon! tuo arvio kannattaa tietysti ehdottomasti liittää mukaan kun lähetät kässäriä kustantajille!
... tiesin jo ensimmäistä tekstiäsi silloin aikanaan lukiessani, että ei huonost kää, siis ei ainakaan
jos nyt
kaikki Te asioista tietävät annatte Yurille kaikki mahdolliset vinkit, että sopparit sun muut menee
niin et varmasti hänelle hyvin kää...
Onnea toivotan Yur!
hänen tekstinsä täällä? Jos ei ole, olet syyllistynyt toisen tekstin luvatta julkaisuun.
Hän ei sitä paitsi ehkä halua olla kovin lyttäävä, vaikka pitäisi jonkun sepustuksia huonoinakin. Yhden ihmisen kritiikki on vain yhden ihmisen kritiikki. Minusta sinun tekstisi ovat teennäisiä, hyvin nuoren ihmisen tekstejä. Aika ja tietoinen harjoittelu parantanee asiaa.
omien kirjeiden julkaiseminen ei ole kiellettyä. täällä on aikaisemminkin julkaistu esimerkiksi kustantajien vastauksia.
esittele meille omat "sepustuksesi" kuten yurin tekstin niittaat, jotta pääsemme arvioimaan millä kirjallisilla kompetensseilla arvioitasi nakkelet.