Huolestuttavaa!!!

Olen töissä eräässä paikallisessa päivittäistavarakaupassa. Olen laittanut merkille, kuinka meidänki kaupassamme kiertää koulun jälkeen 10-15 vuotiaita tyttöja ja poikia. Keräävät pulloja ojan pientareilta (se on hyvä juttu), palauttavat ne kauppaan ja ostavat rahoilla energiajuomia ja karkkia. Osa näistä lapsista/nuorista melko varmasti myös varastavat em. juttuja, niin pälyileviä katseita heiltä välillä saa kassojen suuntaan, ku ovat karkkihyllyjen välissä. Asia mikä minua huolestuttaa on se, että miten näitä lapsia/nuoria ei kaivata kotona?! Heitä alkaa kaupassa näkymään klo. 13-15 aikaan, ja saattavat monta kertaa iltapäivän aikana käydä kaupassa. Jopa välillä klo. 20 asti he ramppaavat kaupassa. Huolestuttaa että eikö kotona ole minkäänlaista kuria, kotiintuloaikaa jne. Minun lapsuudessani ei koulumatkalla saanut viivytellä. Kotiin tarvi mennä ja pian, koska siellä odotti ruoka. Tai vaikkei ruokakaan ollut juuri valmista, niin kotiin tarvitsi kuitenki mennä, ei kylällä saanut luuhata.
3959
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

pyörii päivästä toiseen samat tytöt suihkuttelemassa hajuja. Luulisi et sen ikäiset jo tajuaa, että ne on tarkoitettu ostettaviksi ei siihen et joka ilta haetaan tuoksua itseensä!!! Toivottavasti tiedätte kenestä on kysymys!!!!

Äänestä
  • sama äijä sovittamassa gummia päivästä toiseen, eikä sitten edes osta niitä!

    Äänestä

Se on vain huomionhakuisuutta. Kotona ei sanota, että rakastetaan, kavereilta ongitaan hyväksyntää ja ihailua kun saa varastettua suklaapatukan. Kai sitä voisi myyjänä mennä siihen viereen ja kysyä suoraan miksi täällä parveillaan joka päivä ja jatkuvasti. Etenkin jossei osteta mitään.

Ja voihan olla että kotona on niin kova kuri, ettei edes viikkorahaa saada ja karkkipäivä on jokin tietty. Tai energiajuomat on kielletty kotona. Eihän jatkuva energiajuomien juominen ole nuorille hyväksi eivätkä he saa sitten illalla nukutuksi kun on koko päivän litkitty energiajuomaa.

Toki voi kotona olla ongelmiakin, ja siksi vältellään sinne menemistä iltaan saakka.

En tiedä, mutta nämä tuli nyt mieleeni asiaa hetken miettiessäni.

Toisaalta pullojen kerääminen on vain positiivinen asia, jos nuoret eivät pääse kesätöihin tienaamaan omaa rahaa. Yleensähän kesätöihin pääsee vain suhteilla ja nämä suhteilla päästetyt ovat siellä vuodesta toiseen. Epäreilua, mutta totta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Huolestunut täti kirjoitti:

Olen töissä eräässä paikallisessa päivittäistavarakaupassa. Olen laittanut merkille, kuinka meidänki kaupassamme kiertää koulun jälkeen 10-15 vuotiaita tyttöja ja poikia. Keräävät pulloja ojan pientareilta (se on hyvä juttu), palauttavat ne kauppaan ja ostavat rahoilla energiajuomia ja karkkia. Osa näistä lapsista/nuorista melko varmasti myös varastavat em. juttuja, niin pälyileviä katseita heiltä välillä saa kassojen suuntaan, ku ovat karkkihyllyjen välissä. Asia mikä minua huolestuttaa on se, että miten näitä lapsia/nuoria ei kaivata kotona?! Heitä alkaa kaupassa näkymään klo. 13-15 aikaan, ja saattavat monta kertaa iltapäivän aikana käydä kaupassa. Jopa välillä klo. 20 asti he ramppaavat kaupassa. Huolestuttaa että eikö kotona ole minkäänlaista kuria, kotiintuloaikaa jne. Minun lapsuudessani ei koulumatkalla saanut viivytellä. Kotiin tarvi mennä ja pian, koska siellä odotti ruoka. Tai vaikkei ruokakaan ollut juuri valmista, niin kotiin tarvitsi kuitenki mennä, ei kylällä saanut luuhata.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu