Kiinteistönvälittäjät

Laitoimme osakehuoneiston myyntiin. Välittäjä oli ehdottomasti sitä mieltä että asunto menee kaupaksi määrittelemäänsä hintaan. Asunto oli pintaremontin tarpeessa ja koitimme ehdottaa että tekisimme remontin ja asunto menisi siten paremmin kaupaksi. Välittäjä oli jyrkästi tätä vastaan ja sanoi että asunnon neliöhintaan ei vaikuta mitenkään se minkä kuntoinen asunto on.
Asunto ei näyttänyt kelpaavan ja silloin välittäjä halusikin hintaa laskettavan. Edelleenkään remontti ei tullut kysymykseen. Välittäjä tiesi että meillä oli tavallaan pakko saada asunto myydyksi, joten hän painosti vain alentamaan hintaa, edelleen.
Välittäjä houkutteli esittelyssä käyneitä tekemään minkälaisen vain tarjouksen, kunhan se olisi paperilla ja siten sitova. Alkuun tuli pieniä tarjouksia ja niihin ólisi pitänyt ehdottomasti suostua, perusteena että asunnosta ei parempaa tarjousta tulla ikinä saamaan. Pari viikkoa myöhemmin tuli kuitenkin tarjous, joka oli edellistä 16% korkeampi ja kuitenkin vielä 16% siitä mitä välittäjä alunperin arvio.
Hyväksyimme tarjouksen ja parin päivän päästä tuli tieto että ostaja vetäytyy kaupasta, koska ostajan ja välittäjän henkilökemioihin tui ongelma. Sanoimme välittäjälle että ei haittaa, teemme asuntoon remontin ja katsomme sitten mitä teemme jatkossa. Tähän välittäjä vastasi että se ei käy, olimme hyväksyneet kirjallisen tarjouksen ja tarjouksen tekijä on velvollinen suorittamaan sopimussakon, josta puolet kuuluu välittäjälle ja puolet meille. Hän kertoi että välillä tulee tällaisia tilanteita mutta sitä varten heillä on tj, että hän hoitaa asian kaupoille. Välittäjä ilmoitti meille sopimus-sakon olevankin lähes kolmanneksen pienemmän kuin tarjoukseen kirjoitettu.

Lopulta olimme taas päätymässä kaupoille ja minua kiellettiin olemasta yhteydessä tarjouksen teikijään. Tämä vaivasi, sillä toiminta ei ollut tuntunut kovinkaan rehelliseltä. Soitin ostajalle ja sanoin etten halua kauppoja jos tuntuu että asiassa on painostusta tms. Sanoin ettei meillä ole vaateita ja että minun puolestani on ihan ok jos haluaa purkaa kaupan. Hän otti puheeksi sopimussakon ja kertoi että se on kyllä aika suuri. Hän sanoi että kokee tulleensa harhaanjohdetuksi ja siksi harkitsee vakavasti kaupasta vetäytymistä ja että häneltä on muidenkin syiden vuoksi mennyt luottamus välittäjän uskottavuuteen. Hämmästyin kuultuani summan. Sanoin että välittäjä oli minulle sitä varten soittanut ja kertonut joutuneensa ilmoittamaan tarjouksen tekijälle että sopimus-sakko onkin pienempi ja samoin meille tilitettävä osuus lähes kolmanneksen pienemmän.......
Ostaja sanoi että hän olisi maksanut tuon alkuperäisen summan, koska hänelle ei oltu muuta ilmoitettu eikä hän olisi sitä lähtenyt tarkistamaan. Sanoin että siinä taitaa olla syy miksi en olisi saanut olla ennen enkä jälkeen ostajaan yhteydessä. Sitten puhe meni asunnon kuntoon ja siihen että olimme kertoneet välittäjälle että voisimme mielelämme tehdä asuntoon remontin mutta välittäjä kertoi että ei kannata ja että tarjouksen tehneellä on tiedossa firma joka heille on aikaisemminkin tehnyt remontteja, he ovat kertoneet aikovansa remontoida asunnon samoja tekijöitä käyttäen. Tämän kuultuaan tarjouksen tehnyt henkilö alkoi kertomaan että välittäjä oli lähes anellut heitä ostamaan kyseisen asunnon ja että välittäjän mies voisi tulla tekemään kauppojen jälkeen asuntoon remontin. Ei toki ilmaiseksi mutta edullisesti kuitenkin. Kauppa väännettiin välitystoimiston painostuksesta loppuun ja alkuperäinen välittäjä vedettiin pois asiaa hoitamasta. Kaupat vaadittiin tehtäväksi, koska oli olemassa tarjous ja se oli hyväksytty. Nimet olivat paperissa. Kysymyksiin välittäjän "virheistä" ei otettu kantaa, samoin välittäjä itse vastaili kysymyksiin sanoen "minä en enää kommentoi tähän asiaan kuuluviin seikkoihin, joku muu meiltä ottaa yhteyttä".
Joku muu otti sitten, kaksikin ja vastauksena vain "en voi ottaa kantaa kun en ole ollut paikalla" ym ym.
Kauppa vain piti saada tehtyä ja siinäå vaiheessa painoi vain se että oli olemassa tarjous ja sen hyväksyntä.
Ostajaa painostettiin sopimussakolla ja meitä kaupan viivytyksestä 1000€ ja sen jälkeen 300€ vuorokaudessa maksettavaksemme tulevasta maksusta.
Ilmeisesti kyseisellä nimeä mainitsemattomalla Vantaalaisella välitysfirmalla on vastaavia sattunut aikaisemminkin, koska henkilökunta osasi hoitaa asian todella tottuneen tuntuisesti. Tj oli aluksi ollut ystävällinen ostajalle, yrittäessään saada kaupanpurun perutuksi ja kaupat tehdyksi (tottakai isomman rahan toivossa). Kun ostaja sitten tiedusteli miksi sopimussakon määrää ei oltu hänelle ilmoitettu oli tj ostajan kertoman mukaan raivoissaan maininnut että sillä ei ole mitään väliä mitä siihen tarjoukseen sopimussakon paikalle kirjoitetaan, se korjataan sitten jos se tulee aiheelliseksi. Tj oli myös maininnut heillä olevan erittäin taitavat lakimiehet, jotka tulevet asiaa tarvittaessa hoitamaan....
Enpä enää tule välityssopimusta allekirjoittamaan.
4425
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

kukaan täysjärkinen ei sitä tee. murheuta tulee väistämättä..

Äänestä
  • Ei tarvitse antaa 5% kauppahinnasta välittäjille. Sama se kuka ne litaniat asunnon ostajalle latelee, peruskoulutaidot riittävät.

    Äänestä

Ilmeisesti isot kiinteistövälittäjät ovat turvallisimpia? Olen myös myyntiaikaisessa tällä
hetkellä ja tavoite saada asunto myytyä joulukuun loppuun mennessä. Ensimmäinen
kerta kun kiinteistövälittäjä toimessa. Jos joitain vinkkejä (yleisiä tai erikoisempia)
asuntokauppaan, niin mielellään kuulen. Asunto on uudehko rivitalo Helsingissä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


AjattelinpA vain kirjoitti:

Laitoimme osakehuoneiston myyntiin. Välittäjä oli ehdottomasti sitä mieltä että asunto menee kaupaksi määrittelemäänsä hintaan. Asunto oli pintaremontin tarpeessa ja koitimme ehdottaa että tekisimme remontin ja asunto menisi siten paremmin kaupaksi. Välittäjä oli jyrkästi tätä vastaan ja sanoi että asunnon neliöhintaan ei vaikuta mitenkään se minkä kuntoinen asunto on.
Asunto ei näyttänyt kelpaavan ja silloin välittäjä halusikin hintaa laskettavan. Edelleenkään remontti ei tullut kysymykseen. Välittäjä tiesi että meillä oli tavallaan pakko saada asunto myydyksi, joten hän painosti vain alentamaan hintaa, edelleen.
Välittäjä houkutteli esittelyssä käyneitä tekemään minkälaisen vain tarjouksen, kunhan se olisi paperilla ja siten sitova. Alkuun tuli pieniä tarjouksia ja niihin ólisi pitänyt ehdottomasti suostua, perusteena että asunnosta ei parempaa tarjousta tulla ikinä saamaan. Pari viikkoa myöhemmin tuli kuitenkin tarjous, joka oli edellistä 16% korkeampi ja kuitenkin vielä 16% siitä mitä välittäjä alunperin arvio.
Hyväksyimme tarjouksen ja parin päivän päästä tuli tieto että ostaja vetäytyy kaupasta, koska ostajan ja välittäjän henkilökemioihin tui ongelma. Sanoimme välittäjälle että ei haittaa, teemme asuntoon remontin ja katsomme sitten mitä teemme jatkossa. Tähän välittäjä vastasi että se ei käy, olimme hyväksyneet kirjallisen tarjouksen ja tarjouksen tekijä on velvollinen suorittamaan sopimussakon, josta puolet kuuluu välittäjälle ja puolet meille. Hän kertoi että välillä tulee tällaisia tilanteita mutta sitä varten heillä on tj, että hän hoitaa asian kaupoille. Välittäjä ilmoitti meille sopimus-sakon olevankin lähes kolmanneksen pienemmän kuin tarjoukseen kirjoitettu.

Lopulta olimme taas päätymässä kaupoille ja minua kiellettiin olemasta yhteydessä tarjouksen teikijään. Tämä vaivasi, sillä toiminta ei ollut tuntunut kovinkaan rehelliseltä. Soitin ostajalle ja sanoin etten halua kauppoja jos tuntuu että asiassa on painostusta tms. Sanoin ettei meillä ole vaateita ja että minun puolestani on ihan ok jos haluaa purkaa kaupan. Hän otti puheeksi sopimussakon ja kertoi että se on kyllä aika suuri. Hän sanoi että kokee tulleensa harhaanjohdetuksi ja siksi harkitsee vakavasti kaupasta vetäytymistä ja että häneltä on muidenkin syiden vuoksi mennyt luottamus välittäjän uskottavuuteen. Hämmästyin kuultuani summan. Sanoin että välittäjä oli minulle sitä varten soittanut ja kertonut joutuneensa ilmoittamaan tarjouksen tekijälle että sopimus-sakko onkin pienempi ja samoin meille tilitettävä osuus lähes kolmanneksen pienemmän.......
Ostaja sanoi että hän olisi maksanut tuon alkuperäisen summan, koska hänelle ei oltu muuta ilmoitettu eikä hän olisi sitä lähtenyt tarkistamaan. Sanoin että siinä taitaa olla syy miksi en olisi saanut olla ennen enkä jälkeen ostajaan yhteydessä. Sitten puhe meni asunnon kuntoon ja siihen että olimme kertoneet välittäjälle että voisimme mielelämme tehdä asuntoon remontin mutta välittäjä kertoi että ei kannata ja että tarjouksen tehneellä on tiedossa firma joka heille on aikaisemminkin tehnyt remontteja, he ovat kertoneet aikovansa remontoida asunnon samoja tekijöitä käyttäen. Tämän kuultuaan tarjouksen tehnyt henkilö alkoi kertomaan että välittäjä oli lähes anellut heitä ostamaan kyseisen asunnon ja että välittäjän mies voisi tulla tekemään kauppojen jälkeen asuntoon remontin. Ei toki ilmaiseksi mutta edullisesti kuitenkin. Kauppa väännettiin välitystoimiston painostuksesta loppuun ja alkuperäinen välittäjä vedettiin pois asiaa hoitamasta. Kaupat vaadittiin tehtäväksi, koska oli olemassa tarjous ja se oli hyväksytty. Nimet olivat paperissa. Kysymyksiin välittäjän "virheistä" ei otettu kantaa, samoin välittäjä itse vastaili kysymyksiin sanoen "minä en enää kommentoi tähän asiaan kuuluviin seikkoihin, joku muu meiltä ottaa yhteyttä".
Joku muu otti sitten, kaksikin ja vastauksena vain "en voi ottaa kantaa kun en ole ollut paikalla" ym ym.
Kauppa vain piti saada tehtyä ja siinäå vaiheessa painoi vain se että oli olemassa tarjous ja sen hyväksyntä.
Ostajaa painostettiin sopimussakolla ja meitä kaupan viivytyksestä 1000€ ja sen jälkeen 300€ vuorokaudessa maksettavaksemme tulevasta maksusta.
Ilmeisesti kyseisellä nimeä mainitsemattomalla Vantaalaisella välitysfirmalla on vastaavia sattunut aikaisemminkin, koska henkilökunta osasi hoitaa asian todella tottuneen tuntuisesti. Tj oli aluksi ollut ystävällinen ostajalle, yrittäessään saada kaupanpurun perutuksi ja kaupat tehdyksi (tottakai isomman rahan toivossa). Kun ostaja sitten tiedusteli miksi sopimussakon määrää ei oltu hänelle ilmoitettu oli tj ostajan kertoman mukaan raivoissaan maininnut että sillä ei ole mitään väliä mitä siihen tarjoukseen sopimussakon paikalle kirjoitetaan, se korjataan sitten jos se tulee aiheelliseksi. Tj oli myös maininnut heillä olevan erittäin taitavat lakimiehet, jotka tulevet asiaa tarvittaessa hoitamaan....
Enpä enää tule välityssopimusta allekirjoittamaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu