Palstan sheriffi (?) on kahdesti poistanut keskusteluun "Kysymys kuolinpesän varoista" laatimani kirjoituksen. (Lieneekö tätä kirjoittaessani ehtinyt jo kolmannenkin poiston tehdä, ei kai kahta kolmannetta.) Poistamisen perusteluja en ole saanut pyynnöstäni huolimatta. Toivottavasti saan selityksen Enirolta/Suomi24:n ylläpidolta, jota nyt olen sensuroinnista informoinut.
Keskustelupalstojen sääntöjen mukaan keskusteluissa mm. ei saa esittää asiattomia ja loukkaavia kommentteja muista keskustelijoista. Onko kirjoituksessani siis esitetty sanotunlaisia kommentteja - sillä mitään muuta po. sääntöjen vastaisuutta siitä ei voi löytyä? Poistajan käsityksen mukaan näin ilmeisesti asian laita on.
Minun mielestäni ko. keskustelussa todella on esitetty asiattomia ja loukkaavia kommentteja - mutta niiden esittäjä en ole minä, vaan nimimerkki "haretaja" sekä nimimerkkiään kommentista toiseen vaihtava "Sivistynyt".
haretaja:
"Nix nax Täällä leikkii lakimiestä mistä ei näköjään tiedä suoraan sanottuna hevonvittua.Siis älä ainakaan hänen juttuja ota todesta nimittäin täysin hänen omia ajatuksiaan,joita sitten voimassa olevana lakina tulkitsee niinkuin tulkitsee."
Sivistynyt:
"Sanat tietämätön aasi ,hevonvittua,olemattomin tiedoin varustetut ym.Nämä kuuluukin nimimerkin vakio kielenkäyttöön ja kertookin olennaisen."
"Sivistyneen" kommentti on asiaton ja minua loukkaava, koska se on karkeasti touuden vastainen.
Edellä mainittuja kommentteja palstan sensori ei ole katsonut asiattomiksi/loukkaaviksi, koska niitä ei ole poistettu. Minun vastinekommentaarini sitä vastoin on poistettu. Mikä siinä on ollut poistamiseen oikeuttavalla tavalla asiatonta/loukkaavaa? Kun en vastausta poistajalta ole saanut, olen koettanut sitä itse löytää.
Parhaalla tahdollanikaan en kirjoituksestani löydä mitään muuta, jota joku muu kuin "Sivistynyt" (kestomollaajani vuosien takaa) saattaisi pitää epäasiallisena/loukkaavana kuin tämän: "Minun mielestäni sivistykseen kuuluu oleellisena osana totuudessa pysyminen. Se taas ei näytä - kuten alussa osoitin - kuuluvan sinun hyveisiisi." Jos kirjoitukseni on tällaisen faktaperäisen toteamuksen "epäasiallisuuden/loukkaavuuden" takia poistettu, en voi muuta kuin todeta: voi voi! Tällaisissako kantimissa siis keskustelijoiden sananvapaus on Suomi24:n Perintö- ja testamenttipalstalla?!
Vierailkaapa joskus Poliisi-palstalla, niin näette ronskia kielenkäyttöä: poliisin murhaajien ylistämistä ynnä muuta vastaavaa. Sellaista en toki tänne toivo, mutta rajansa sensuroinnille täälläkin tulisi olla. Tai lukekaa koko keskusteluketju alla olevasta linkistä, niin saatte pienen aavistuksen siitä, millaisten loukkausten kohteena minä vuosien mittaan olen täällä ollut - sheriffin tai ylläpidon asiaan mitenkään puuttumatta. (Jos linkki ei aukea, kopioi se, siirrä ylös http-riville ja klikkaa OK.)
http://keskustelu.suomi24.fi/node/5138824/flat_thread#comment-27563392
Nuo minuun kohdistetut herjat eivät ole sen vertaa minua hetkauttaneet, että olisivat saaneet minut harkitsemaan vuonna 2003 aloittamani lakineuvonnan lopettamista. Mutta palstan valvojan mielivaltaisen sensuurin kohteeksi joutuminen kyllä tuo tällaisenkin ajatuksen mieleen.

Vastaukset 20
Vanhimmat
"Nuo minuun kohdistetut herjat eivät ole sen vertaa minua hetkauttaneet, että olisivat saaneet minut harkitsemaan vuonna 2003 aloittamani lakineuvonnan lopettamista"
En muista että nim. nix nax olisi esiintynyt vuonna 2003, eli millä nickillä esiinnyit silloin alkuvuosina? Muistelin että vaihdoit nimimerkkiä parikin kertaa, mutta mitä nämä ensimmäiset nickisi mahtoivat olla, kun ei tule mieleen?
Oletko muuten koko ajan pyörinyt vain perintöjuttujen parissa? Eikö se käy tylsäksi ja ala viedä jo motivaatiota noin kapealla alalle keskittyminen ja vielä vapaa-aikana?
Ensimmäinen nikkini oli muistaakseni "Nimimerkki". (Äskettäin luin huvittuneen pitkää väittelyä "oik.yo:n" kanssa lokakuulta 2003). Sitten seurasivat "sianajaja", "Puristi" ja "yx tavallinen", viimeisenä "nix nax". Kaikkiaan kommentteja on tuolta ajalta liki 3000.
Enimmät kirjoitukseni ovat tällä palstalla, mutta myös muilla lakipalstoilla, kuten Laki, Avioehto, Avioero, Poliisi (jolla tosin en aikoihin ole kommentoinut).
En ole hajottanut itseäni vaikkapa moraalikeskusteluihin, joihin olen huomannut sinun osallistuneen. Oma mielenkiintonsa niilläkin toki on.
Asia selvä, piti oikein verestää haulla muistia (ja muistojakin).
Tosin edelleenkin haunkin jälkeen minulle jäi kuva, että olet segmentoitunut varsin selvästi lähinnä näihin vain siviilioikeutta käsitteleviin keskusteluihin. Mutta eipä siinä mitään, jos kiinnostaa, niin silloinhan kannattaa jatkaa niissä aiheissa joista on kiinnostunut.
Ai niin, moraalikeskustelut ovat mitä hauskinta ajanvietettä, tosin en ole aivan viime aikoina niistäkään innostunut, kun ne sitovat aikaa tuhottomasti ketjujen venymisen takia.
Omaa ensimmäistä nickiä en edes muista, mutta aloittaessani laki at rikos -foorumilla, ei siellä tainnut ollakaan muita kuin laki ja rikos -foorumit. Voi olla etten edes käyttänyt mitään vakionikkiä, ennen kuin aloin C.E.:ksi. (Jos kiinnostaa, ihan vastavuoroisesti tiedoksi)
Miksi haluat terrorisoida aloittamaani asiallista kysymysketjua?
Esittämäsi asiat eivät ole missään tekemisissä kysymykseni kanssa.
Miksi et saman tien kysy nimimerkeiltä "haretaja" ja "Sivistynyt", miksi he halusivat terrorisoida aloittamaasi kysymysketjua?
Heidän kontribuutionsa eivät olleet miltään kannalta katsottuna hyödyllisiä; sen sijaan "nix nax" sentään vastasi kysymykseesi.
Se, että keskustelu lähti sivuraiteille, on vain ja ainoastaan nimimerkkien "haretaja" ja "Sivistynyt" syytä. He aloittivat loanheiton (nähtävästi siksi, että itse antoivat täysin väärän vastauksen sinulle, eivätkä voineet sietää sitä että "nix nax" korjasi vastausta.
Ikävä kyllä näin joskus käy näillä keskustelupalstoilla joilla ei ole rekisteröitymispakkoa; kuka hyvänsä voi kirjoittaa mitä roskaa hyvänsä.
>>Miksi haluat terrorisoida aloittamaani asiallista kysymysketjua?
Tajusin tuon vasta edellisen kirjoitettuani, että juuri sinä olit se joka vastasi ensin kysymykseeni. kiitos siitä ja muutamista muista aikaisemmista vastauksistasi. kyllä nimimerkkisi nix nax asiantuntemus tällä palstalla on kiistaton. siksi en käsittänyt, että alennut tuolle väittelyn asteelle
Kommentointisi palstalla ovat periaatteessa ihan positiivista: Olet ottanut selvää perintö- ja testamenttiasioista, ne kiinnostavat sinua ja annat kysyjille ilmaisia neuvoja ensi hätään. Tähän asti kaikki on positiivista ja OK, koska asianajaja saattaa velottaa ensimmäisesta soitosta 200€.
Jouduttuani tahtomattani vuonna 2005 vaikeaan perintö- ja pesänjakoriitaan etsin täältä vastausta joihinkin harvinaisiin kiistakysymyksiin. Sain joitakin vastauksia, mutta ne olivat vääriä. Seurasin, ja seuraan palstaa edelleen.
Muistan jo alkuajoilta, että nix nax lyttäsi muiden mielipiteet lyttyyn, hyvin härskisti. Kukaan oikea asianajaja ei sitä tee.
Näkisin, että tämä foorumi olisi todella hyödyllinen kävijöilleen, jos sen palstoilla kerrottaisiin, miten k.o. (oikeus)tapauksessa kävi ja mistä syystä.
>>Loukkaantuneelle nix naxille>Olet ottanut selvää perintö- ja testamenttiasioista, ne kiinnostavat sinua>Jouduttuani tahtomattani vuonna 2005 vaikeaan perintö- ja pesänjakoriitaan etsin täältä vastausta//Muistan jo alkuajoilta, että nix nax lyttäsi muiden mielipiteet lyttyyn, hyvin härskisti. Kukaan oikea asianajaja ei sitä tee.>Sain [2005] joitakin vastauksia, mutta ne olivat vääriä.
"Saamasi vastaukset eivät olleet ainakaan minulta, jos ne vääriä olivat."
Nyt kyllä ylensit itsesti jumalan tasolle.
Kaikki (huom. ihan kaikki) erehtyvät joskus, mmailmasta ei löydy sellaista ihmistä joka olisi aina oikeassa.
Ja voin kertoa että minä ilmiannoin sinut seriffille ja syynä oli justiinsa tuo käyttäytyminen muita kohtaan.
Kerroin myös seriffille että sulta löytyy monesti oikeita vastauksia mutta ilmeisesti mielialoissa on sen verran vaihtelua että taasen kerran olet erittäin herkällä päällä hyökkäämään muita vastaan.
Käytöksesi on myös vainoharhaista, hyökkäät jonkun toisen kirjoittajan tekstien kimppuun toisen kirjoituksien pohjalta, oletat että kaikki kirjoitukset ovat saman henkilön tuotetta.
Itse päätin jo aikoja sitten etten käytä mitään vakionimimerkkiä koska silloin kokisin näitä hyökkäyksiä jatkuvasti.
Tiedoksesi olet vastannut useisiin minun kysymyksiin ihan asiallisesti mutta toisinaan taasen haukkunut kirjoituksiani etkä hyväksy eri näkökulmista esitettyjä vaihtoehtoja.
Oikeudessakin voittaa se joka pystyy perustella parhaiten oman näkökantansa.
Pyydän pikkuisen nöytyyttä peliin ja perseeseen nuo puheet omasta täydellisyydestä, ja pakkoko se on provosoitua jos jotkut provosoi.
>>"Saamasi vastaukset eivät olleet ainakaan minulta, jos ne vääriä olivat."
Nyt kyllä ylensit itsesti jumalan tasolle.
Kaikki (huom. ihan kaikki) erehtyvät joskus, mmailmasta ei löydy sellaista ihmistä joka olisi aina oikeassa.>Ja voin kertoa että minä ilmiannoin sinut seriffille ja syynä oli justiinsa tuo käyttäytyminen muita kohtaan.
[...osa 2]
>>Kerroin myös seriffille että - - - ilmeisesti mielialoissa on sen verran vaihtelua että taasen kerran olet erittäin herkällä päällä hyökkäämään muita vastaan.>Tiedoksesi olet vastannut useisiin minun kysymyksiin ihan asiallisesti mutta toisinaan taasen haukkunut kirjoituksiani etkä hyväksy eri näkökulmista esitettyjä vaihtoehtoja.>Oikeudessakin voittaa se joka pystyy perustella parhaiten oman näkökantansa.
Ote:
>>Kerroin myös seriffille että sulta [id est nix nax, lisäys M.P.] löytyy monesti oikeita vastauksia mutta ilmeisesti mielialoissa on sen verran vaihtelua että taasen kerran olet erittäin herkällä päällä hyökkäämään muita vastaan.
Olen aiemminkin kirjoittanut tällä palstalla ja sen voi kaivaa esille joku joka haluaa, jos laki olisi niin yksinkertaista kuin täällä asintuntijana esiintyvät väittävät niin mihin tarvitaan oikeusasteita?
Olen nähnyt täysin värmojen asioiden päättyvän oikeusasteissa ihan erilailla kuin aavisteltiin.
Mihin perustuu sitten valitusoikeus ja siihen että tuomio voi muuttua valittaessa ihan eriksi, ovat ko esim. käräjäoikeuden tuoarit sitten huomattavsti ammattitaidottomampia kuin nämä tällä palstalla kirjoittavat asiantuntijat?
Te asiantuntijat katsotte asiaa omasta näkökannasta, toinen saattaa katsoa eri näkökannasta ja kunpikin voi olla oikeassa mutta te viisaat ette hyväksy mahdollisesti toistakin oikeaa vaihtoehtoa. Teille on olemassa vain yksi totuus, se teidän totuus.
Toinen asia on se että tällä palstalla esitetään asioita ilman täydellistä taustaselvitystä ja silloin kun joku esittää epätödennäköisen vaihtoehdon (joka saattaa olla oikein) hänet lytätään heti.
Monet ovat kirjoittaneet juuri tuosta asenteesta jolla lyödään lyttyyn kaikki eri vaihtoehtoja tarjoavat joskus suorastaan pöljäksi haukkuen.
Näitä kirjoittajia nämä viisaat ilmeisesti pitävät yhtenä ja samana henkilönä.
Pyydänkin seriffiä sensuroimaan kaikki viestit jossa edes vihjaillaan toisen älyyn tai jos asia menee tinkaamiseksi.
Eräällä suomi 24 palstalla seriffi toimi niin tehokkaasti että poisti aina koko ketjun jos joku kirjoitti pikkuisenkaan riitelevään sävyyn.
Tai perustetaan ihan oma palsta nixnax ja muut viisaat vastaavat, sinne ei saa muut vastailla.
Vastineeksi jätätte tämän palstan rauhaan niin teidän ei tarvitse kaivella niitä herneitä nenästä.
Toisekseen te kyseenalaistatte kaikkien lukijoiden älyn, lukijalla on vastuu tarkistaa tieto ja tehdä äätöksensä sen pohjalta. Jos joku on kertonut perätöntä tietoa niin kyllä se siinä tarkistuksessa selviää.
Te viisaat vain vaaditte että teidän teksti pitää hyväksyä ehdottomana totuutena.
Kuten aiemmin mainitsin olen saanut nixnaxilta ihan päteviäkin vastauksia mutta olen saanut myös vastauksia joita minä en ole allekirjoittanut ja siitä syystä toiminut toisin (ne eivät ole välttämättä toimineet kaikissa tilanteissa).
(Taitaa olla peräisin Suuresta Kirjasta: "Älä anna väärää todistusta lähimmäisestäsi.")
Jatkat edelleen linjallasi:
>>Te viisaat vain vaaditte että teidän teksti pitää hyväksyä ehdottomana totuutena.
en malta olla lainaamatta netissä olevaa juttua kovan ammattitaidon insinööristä, joka sai ratakiskon taipumaan paljain käsin- no sehän onnistui koska viisaampi antoi periksi!
Itse olen myös liikkunut jo ainakin viisi vuotta Laki & rikos-palstalla. Olen saanut neuvoja ja varmistellut omaa tietoani ja havainnut, että nix nax ja maalaisjuristi, jos oikein muistan tuon nimimerkin, antavat oikeaa tietoa perintöoikeudesta. Isyysasioihin olen perehtynyt pakon sanelemana sekä seurauksiin, mutta huomautan heti, että en ole miespuolinen. Kiitos mainitsemilleni nimimerkeille osallistumisesta tälle palstalle.
Olen tallannut tätä maata jo pitkälti yli 70 vuotta, En omaa juristin kolutusta, mutta olen kiinnostunut oikeustieteestä. Minulle on lyöty jo lapsena takaraivoon oikeudentaju ja hyvin helposti tuon sen joskus esille. Isä opetti "Ihmisen pitää tietää mitä tekee ja mitä tekemättä jättää". Kuri oli kova !
Palstan seriffi on fiksu mies, oikeustieteen opiskelija. Hän voi halutessaan oikaista, jos olen väärässä. Seriffi vastailee itse tällä palstalla, mutta ihmettelen jos hän on lähtenyt poistamaan nix nax nimimerkin viestejä. Kerrohan "Maanmittari" miten pitkällä olet opinnoissasi !
"Ja voin kertoa että minä ilmiannoin sinut seriffille ja syynä oli justiinsa tuo käyttäytyminen muita kohtaan."
Jos sääntöjä ei ole rikottu, viestin poistaessaan seriffi on toiminut palstan periaatteita vastaan. Epämiellyttävyys ei ole sääntöjen rikkomista! On vain surku että seriffit eivät ole tehtäviensä tasalla vaan poistavat kaiken mitä vaaditaan tarkistamatta onko todella syytä.
Ei todellisessa elämässäkään ketään tuomita siksi kun joku nyt ei vaan tykkää, ja paitakin on niin ruman värinen nyyh, vaan rikoksesta.
Voisitko kertoa, mikä on koulutuksesi, kun annat täällä ilmaisia, ilkeitä lakineuvoja?
Mene huu haa palstalle. Voit löytää vertaisesi !