PÄIHDEPOLITIIKKA RATKAISU

ElmoTaahkuri

Minulla on ratkaisu päihdepolitiikkaan. Se on seuraavanlainen:

Henkilö, joka on juopotellut itsensä siihen tilaan, että ei kykene huolehtimaan velvoitteistaan, haetaan päihdetyöryhmän eteen ja hänet ohjataan hoitoon. Samalla kerrotaan, mikä on toiminta ellei henkilö ala käyttäytymään.

Tämän jälkeen henkilä tarkkaillaan. Jos hän jatkaa edelleen maleksimista ja juopottelua ja on haitaksi yhteiskunnalle, hänet haetaan uudelleen työryhmän eteen ja annetaan toinen varoitus.

Tämän jälkeen puheen pitäminen loppuu ja seuraavasta työryhmän eteen joutumisesta ei lähdetäkään
enää paskat housussa oikeiden ihmisten sekaan pyörimään, vaan matka käy venerantaan. Veneellä sitten kuskataan nämä paskaläjät jonnekin ulkosaaristoon ja laitetaan ennestään autioon saareen asumaan. Täällä nämä paskaläjät sitten saavat ryypätä kaikessa rauhassa. Saarelle rakennettaisiin majoituskorsuja ja kenttäkäymälä. Saareen toimitetaan tasaiseen tahtiin hiivaa ja sokeria että persereiät pyyvät kiljussa. Lisäksi työryhmä voisi hankkia vanhaksi menneitä makkaroita syötäväksi. Kerran kuukaudessa kävisi saaressa lääkäri ja vaatteet vaihdettaisiin uusiin.

Näin tämä homma toimisi ja ihan turha väittää, ettei näillä luusereilla olisi saarellaan parempi olla kuin jossain puistossa, kun kaikki ruokakin pitää anastaa ja olla vartijoiden hakattavana.

12

384

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ihimettelen vaan.

      Autiolle saarelle vienti on ihan hyvä idea, mutta sitä vain ihmettelen, miksi helevetissä sinä haluat sinne kuskata hiivaa ja sokeria päihdytävän aineen tekemistä varten ?

      Eikö lapio ja kuokka olisi parempi. No toki aluksi vähän ruokaakin, ennenkuin omat viljelykset alkaa tuottaan.

      • ElmoTaahkuri

        Minä olen suuri humanisti. En toivo edes paskakasan kärsivän ylettömästi kohtalostaan. Tästä syystä koen, että on hyvä tyydyttää paskakasan perusvietti eli humalanhakuisuus, koska hiivan ja sokerin kustantaminen verovaroista ei syökse kansantalouttamme raiteiltaan. On parempi idea juottaa paskakasa känniin ulkosaarella, kuin naarata ympäriinsä viinanhimon riivaamia paskakasoja, jotka ovat lähteneet hakemaan uiden tyydytystä himoonsa.

    • fuck you

      ensin koukutetaan täysin laillisella huumeella ja sitten kun on koukussa viedään saarelle.
      tämän toiminnan logiikka on ?

      • ElmoTaahkuri

        Heikot sortuu elon tiellä, harva meistä on rautaa, vain vahvin voi voittaa jne...Viinaa saa juoda, mutta paskakasa ei saa olla.

    • 1+1=11

      saattaisin itsekin lähteä saarielämää viettämään. Miten on, maksaisiko valtio ylläpidon vai pitäisikö sponsori hankkia muualta? Ja tulisihan saarelle tyttöpaskakasoja kans, muuten en lähe.

      Terv.
      nasu

      http://nasu.blogit.kauppalehti.fi/

      • ElmoTaahkuri

        Valtio maksaa paskakasan majoituksen korsussa, kiljuainekset ja lenkinpätkät ym. ruoantapaiset päivittäin.
        Se tulee kuitenkin pitkässä juoksussa halvemmaksi kuin paskakasan hyysääminen ja ruokkiminen kotiin tai majoitusparakissa pitäminen.

        Paskakasoja ei eritellä sukupuolen ym. seikkojen perusteella. Kaikki kulkevat kestävissä haalareissa, joissa talvisin on paksu vuori. Paritteleminen paskakasojan välillä on rangaistuksen uhalla kielletty, sillä parittelu voisi johtaa jälkeläisen syntymään ja paskakasat ovat osoittaneet kyvyttömyytensä suoriutua velvoitteista.

      • DarkNinjaHiiri
        ElmoTaahkuri kirjoitti:

        Sitten ne paskakasat maleksii netissä puhumassa paskaa.

      • KaljuPietu
        ElmoTaahkuri kirjoitti:

        Valtio maksaa paskakasan majoituksen korsussa, kiljuainekset ja lenkinpätkät ym. ruoantapaiset päivittäin.
        Se tulee kuitenkin pitkässä juoksussa halvemmaksi kuin paskakasan hyysääminen ja ruokkiminen kotiin tai majoitusparakissa pitäminen.

        Paskakasoja ei eritellä sukupuolen ym. seikkojen perusteella. Kaikki kulkevat kestävissä haalareissa, joissa talvisin on paksu vuori. Paritteleminen paskakasojan välillä on rangaistuksen uhalla kielletty, sillä parittelu voisi johtaa jälkeläisen syntymään ja paskakasat ovat osoittaneet kyvyttömyytensä suoriutua velvoitteista.

        Kuulostaa lähinnä katkeroituneen kitisijän avautumiselta. Olet vain kyllästynyt naapurin spurguun, joka on livauttanut mulkkunsa kerran jos toisenkin postiluukustasi sisälle ja pissinyt kännissä eteisen matolle.

    • TimotejTimmi

      Poekahan puhhuu assiata. Mieltäni vain askaroihtee muuannii assia. Noinkohan nuot nuoret immeiset malttovaa vallan nussimisen lopettoo.
      Elmo on mukava mies, hei, hei, hei, Elmo on mukava mies!

      • 1+1=11

        että seksiä voi harrastaa muillakin kuin sillä perinteisellä tavalla. Jos kuitenkin vahinko pääsisi tapahtumaan, niin mikä olisi rangaistus? Karkotus paratiisisaarelta tai sulkeminen ns. kuivakoppiin?

        nasu

      • ElmoTaahkuri
        1+1=11 kirjoitti:

        että seksiä voi harrastaa muillakin kuin sillä perinteisellä tavalla. Jos kuitenkin vahinko pääsisi tapahtumaan, niin mikä olisi rangaistus? Karkotus paratiisisaarelta tai sulkeminen ns. kuivakoppiin?

        nasu

        Tuotapa en ole tullut ajatelleeksi, sen joudun häpeäkseni myöntämään. Ehkäpä sinulla, arvon nasulla olisi jokin ehdotus mitä paratiisiin luikertelevalle kärmekselle tehdään.

        Pitäneekö tuonne saarelle laittaa jokunen vartiomies. Käveleepi kumipanppu vyöllä ympäriinsä ja vahtii, ettei juokaleet sorru haureuteen. Vaan olisipa siinä työmaa, ei mahtasi vartiomies ihan pikkurahalla lähtä paskakasoja paimentamaan. Siksipä voisi olla parempi luoda niin sanottu luottopaskakasajärjstelmä. Esim. niin että hyvin palvellut ja työryhmän puolesta vakoillut paskakasa saisi aikaajoin vaikkapa pullon tikkuviinaa kiljun sijasta.

      • 12+1=121

        Joo se on se rangaistuspuoli vähän vaikea asia, mutta kyllä sieltä paskakasojen joukosta varnaan löytyy juristejakin. Annetaan niiden kehitellä rangaistus, niin siitä varmaan tulee mahdollisimman paskamainen.

        Luottopaskakasajärjestelmän luominen kuulostaa todella paskamaiselta, pidän sitä hyvänä ideana.

        Tuosta saaren valinnasta, joku ehdotti jo Ahvenanmaata, mikä olisi mielestäni aika hyvä valinta. Siellä on jo parakitkin valmiina. Siitä en kyllä tiedä, miten verotuloille kävisi, jos natiivi väestö alkaisi muuttaa Ruåtsiin hajuhaittojen takia.

        Tilaa joka tapauksessa tarvitaan, on niitä paskakasoja sen verran paljon. Ehkä voidaan tarvittaessa asuttaa useampi saari. Moni luotohan on jo merimetsojen valmiiksi paskantama.

        Sitten voitaisiin tehdä paskakasojen saaristosta turistikohde. Ulkomaisille turisteille myytäisiin paskamaisen kalliita risteilyitä, joilla maihinnousu olisi kiellettyä, mutta turistit saisivat heitellä paskakasoille paatista käsin lenkkimakkaranpalasia ja leivänkannikoita (tuulen yläpuolelta). Matkailusta saadut verotulot kerryttäisivät valtion pohjatonta kassaa. ja mantereella asuvat voisivat vähän hellittää jatkuvaa raadantaansa.

        Kulttuuriakaan ei saisi unohtaa, paskakasojen joukossa olisi varmasti paljon esimerkiksi kirjailijoita. Ehdotan, että saarelle toimitettasiin kynä ja jäykähköä kirjoituspaperia. Itse odottaisin mielenkiinnolla, mitä tuotoksia sieltä syntyisi. "Tuhat ja yksi herkullisinta lenkkimakkarareseptiä" saattaisi olla mantereellakin ihan käyttökelpoinen, varsinkin näin lama-aikaan. Mutta sensuuri pitää olla, joku mahdoton paskakasa saattaisi laatia poliittisesti värittyneen "Paskakasojen saaristo"-kirjan, ja se olisi jo arveluttavaa.

        Nämä tuli just hyt mieleen.

        nasu

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois

      Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait
      Maailman menoa
      11
      2919
    2. Tykkäsin rakas

      Tuottaa sulle nautintoa❤️🔥olet paras ja nautin itsekkin suunnattomasti
      Suhteet
      39
      2527
    3. Mies mä oon ihan helppo

      Miehelle johon oon ihastunut. Olen harvoin ihastunut, mutta suhun olen. Ei tarvitse kuin pyytää, niin...
      Ikävä
      38
      1393
    4. Hyvää iltaa!

      Mikä on päivän viisaus?
      Ikävä
      84
      1330
    5. Olet onnellinen sinkku

      Näin se on nähtävä.
      Ikävä
      63
      1211
    6. Mies olen aika erakko nykyään

      Vanhentunutkin olen muutamana viime vuonna parikyt vuotta. Kun en ennenkään kelvannut, niin tuskin nytkään kelpaan. Lisä
      Tunteet
      40
      959
    7. Lavroville taitaa olla jo ikkuna raollaan?

      Lavrovin syytä välttää korkeita paikkoja ja ikkunoiden läheisyyttä.Ettei vain keikahda ikkunasta pihalle.
      Maailman menoa
      124
      863
    8. Haittaako jos

      kaivattusi käy tosi usein pissalla ja/tai kakalla?
      Ikävä
      32
      786
    9. Ylen johdon hulppeat bonukset alkavat taas

      Suora kopio Iltalehdestä: "Asiasta kertoo Iltalehdelle Ylen hallituksen puheenjohtaja Matti Apunen. Mitä tulospalkkioi
      Yle
      27
      635
    10. Skenaario

      Elämä ja kuolema ovat merkillisin nyytti olevaisuutta. Mutta kun kumpaakaan ei ole, syntyy lapsuksia, joita korjaamaan
      Sinkut
      58
      606
    Aihe