Nimim. ex-virkamies kirjoittaa pitkään ja hartaasti Jäätteenmäen-Mannisen oikeudenkäynnistä pitkään ja hartaasti. Hän painottaa olevansa oikein juristi. Kyllä me kuitenkin tiedämme ettei tämä ”kirjoittelijapoika” ole tehnyt päivääkään juristin työtä saati koskaan alaa edes opiskellut….
rauhoittukaa!
ex-virkamies 5.3.2004 12:47
Miksi ihmeessä te kuohutte täällä tällä tavoin tuon meneillään olevan Mannisen ja Jäätteenmäen oikeudenkäynnin vuoksi? Rauhoittakaa itsenne, sillä oikeus kyllä tekee työnsä. Oikeuden työrauhaa kuohuntanne ei onneksi pääse häiritsemään, rasitatte sillä vain turhaan hermojanne ja vaikutatte ulkopuolisen silmissä kovin yksinkertaisilta. Tuollaistako on siis se ”vaalikarja”, mistä joskus puhutaan. Nautoja loukkaava nimitys mielestäni!
Minua hämmästyttää se, että varsinkin noiden syytettyjen puolella olevien usko Suomen oikeuslaitokseen on niin heikko. Millä perusteilla? Koska ja millaisissa oikeustapauksissa meillä on annettu poliittisia tuomioita, joita täällä jotkut näkyvät nyt oikeudelta odottavan tai pelkäävän? Sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä tietysti niin tapahtui, mutta siihen oli olemassa tunnetut syynsä. Mutta se ei päässyt demoralisoimaan oikeuslaitostamme tuota kertatapausta pidemmälle, eikä sitä varten taannehtivasti vaikuttavaksi säädetty laki ulottanut vaikutuksiaan muuhun lainsäädäntöömme eikä oikeusjärjestelmäämme.
Politiikka voi olla ja onkin usein kovin kieroa peliä, missä liikutaan laillisuuden rajoilla niitä rikkoenkin, kuten on nähty, mutta sellaista ei esiinny oikeuslaitoksessamme. Ei tule mieleeni yhtään oikeusjuttua, jossa olisi annettu poliittinen tuomio edes Kekkosen pitkän ja yksinvaltaisen kauden aikana. Hyvinkin monet tapaukset, jotka olisi pitänyt tuoda oikeuteen, jäivät tosin sinne tuomatta vallanpitäjien sen tavalla tai toisella estäessä. Luulenpa, että tämä meneillään olevakin kuten myös Olavi J Mattilan juttu olisi silloin painettu villaisella, mutta jos ne olisi oikeuteen tuotu, oikeus olisi kyllä antanut niistä lainmukaisen päätöksen. Vaikka ”valta turmelee ja ehdoton valta turmelee ehdottomasti”, ei Kekkonenkaan niin turmeltunut ollut, että olisi yrittänyt vaikuttaa oikeuden päätöksiin, sillä juristina hän sentään ymmärsi hyvin, mitä siitä olisi seurannut.
Ei tuo politiikan ”turmeltuneisuus” tuolloin rajoittunut vain Kekkoseen eikä maalaisliitto/keskustaan, vaan samat käytännöt vallitsivat yleisesti hyväksyttyinä muissakin valtapuolueissa ja vallanpitäjissä. Monia selviä väärinkäytöksiä pystyttiin ”suhmuroimaan” niin, että ne eivät joutuneet oikeuden käsittelyyn, ja jos ne olivat olleet oikeudessa, niin oikeuden antama tuomio lievennettiin poliittisin toimenpitein ainakin rahallisten korvausten osalta. Jos kokoomus pysyi keskustaa ja demareita puhtaampana, niin se tapahtui ehkä vain siksi, ettei se ennen Holkerin pääministerikautta päässyt poliittisesti johtavaan asemaan. Mutta oikeus kuitenkin toimi ja antoi tuomionsa käsittelyynsä saamissaan jutuissa tuolloinkin lain mukaan. Niin se tulee toimimaan nytkin, olkaa siitä huoletta. Ja kun se on tuomionsa antanut, olkoon se langettava tai vapauttava, niin ”pulinat pois”, kuten Johannes Virolainen muistettavassa yhteydessä esimerkkiä näyttäen sanoi.
Politiikkakin on muuttunut puhtaammaksi noista Kekkosen ajoista. Sitä alkoi määrätietoisesti puhdistaa Mauno Koivisto, joka halusi jäädä historiaan laillisuusmiehenä kuten todellisena parlamentaarikkonakin. Kun Kekkonen usein käytti presidentin valtaoikeuksia äärirajoille, jopa niitä ahtaassa katsannossa rikkoenkin, Koivisto meni vain kerran noille rajoille pysyen kuitenkin rajojen sisällä: ohittaessaan Väyrysen ja Suomisen kassakaappisopimuksen nimittäessään Holkerin hallituksenmuodostajaksi. Tästä sitten Väyrynen sai tarinan mukaan aiheen tiedustella lääkäriltään ”voiko vitutukseen kuolla”. Politiikan puhdistumista ovat tukeneet vakiintuneet parlamentaariset menettelytavat. Niiden kehitys alkoi Holkerin kaudella, jatkui Ahon johdolla ja vahvistui Lipposen pitkällä pääministerikaudella. Lipposta tosin helpotti työssään pieni ja heikko oppositio, mutta toisaalta oli taidonnäyte pitää koossa ja toimivana niin monista puolueista koostuva hallitus.
jatkuu...

Vastaukset 2
Vanhimmat
...Jäätteenmäen kohdalla nyt meneillään olevassa jutussa on vaarana puurojen ja vellien sekoittuminen, eli poliittisen asian kääntyminen oikeudelliseksi ja päinvastoin. Minusta Jäätteenmäen puolustus on taitava, kun se ei yritä puolustella syytettyä poliittisilla perusteilla eikä pyri vähättelemään syyttäjän esittämien syytösten rikosoikeudellista luonnetta, vaan aivan oikein keskittyy vain kiistämään kaikki syytteet. Puolustuksen mielestä Jäätteenmäki ei siis ole tehnyt niitä tekoja, joista häntä syytetään. Tämä on ainoa oikea ja onnistuessaan syytetyn todennäköisesti vapauttava menettely. Jäätteenmäki itsekin juristina tämän hyvin tietää. Ihmettelen Mannisen puolustuksen ottamaa asennetta, jossa ilmiselvässä rikosjutussa – Mannisen jutun kääntäminen poliittiseksi on vielä vaikeampaa kuin Jäätteenmäen kohdalla – puolustaja yrittää vähätellä syytteitä pitämällä selviä lainrikkomuksia kyseenalaisina, ikään kuin poliittisina käytäntöinä. Sellainen ei tule menemään läpi. Onkohan Vuori ollut jo liian kauan poliitikko ja liian vähän oikeuden istunnoissa?
Siis: rauhoittukaa, hyvät ihmiset, teitä ei nyt tuossa jutussa tarvita, sillä aivan ilmeisesti ette ole kelvollisia enempää puolustajiksi, syyttäjäksi kuin tuomariksikaan eili oikeuden puheenjohtajaksi, ette lautamiehiksikään. Ja vielä kerran: oikeus kyllä tekee tehtävänsä ja antaa ihan oikeat tuomiot tässä jutussa kuten muissakin.
Jomman kumman tekstiä ilman muuta. Esitystavan perusteella veikkaan kapia, vaikka toisaalta oikeuskäytäntöihin viittaaminen kallistaisi vaa`an lakimies mpp:n puolelle.
Hyvää tekstiä joka tapauksessa, sekä asiallisesti että kielellisesti.