Se, että lapsia aletaan hankkia jo nuorella iällä jakaa mielipiteet.
Haluaisin vain todeta sen, ettei lapsi siis ole este elämälle. Vastuullinen ihminen, iästä riippumatta, voi pitää huolta lapsestaan.
Nuori vanhempi saattaa tarvita enemmän apua ulkopuolisilta, mutta ei tämä tarkoita etteikö olisi vastuullinen tai hyvä vanhempi! Onhan aivan selkiö, että 27vuotias työssä käyvä äiti on mm. taloudellisesti paremmassa asemassa kuin 17.vuotias lukiolais äiti! Sitä tosiasiaa on turha kieltää. Mutta eihän tämä tee kahdesta täysin eri-ikäisestä ihmisestä toisiaan huonompia vanhempia!
Ollaanhan vastuullisia, iästä huolimatta!
Haluaisin vain todeta sen, ettei lapsi siis ole este elämälle. Vastuullinen ihminen, iästä riippumatta, voi pitää huolta lapsestaan.
Nuori vanhempi saattaa tarvita enemmän apua ulkopuolisilta, mutta ei tämä tarkoita etteikö olisi vastuullinen tai hyvä vanhempi! Onhan aivan selkiö, että 27vuotias työssä käyvä äiti on mm. taloudellisesti paremmassa asemassa kuin 17.vuotias lukiolais äiti! Sitä tosiasiaa on turha kieltää. Mutta eihän tämä tee kahdesta täysin eri-ikäisestä ihmisestä toisiaan huonompia vanhempia!
Ollaanhan vastuullisia, iästä huolimatta!
Vastaukset 22
Vanhimmat
Ja ihan kuule on totta! :)
tämä oli mielestäni täysin asiallinen keskustelu, ja tässä on arvot kohdallaan. Ketään ei pidä tuomita iän perusteella, koska jos katsotaan vanhempiakin ihmisiä, ei heilläkään ole läheskään kaikilla asiat kunnossa. Rahallisesti voi olla, mutta se ei ole ainut asia millä lapsia kasvatetaan.
hienosti olet asian paketoinut! :)
Totta! Itse olen nuori aikuinen, 20v. Isä ei ole kuvioissa, omasta tahdostaan. Sukulaiset ja perheeni sekä muut läheiset auttavat minua lapsen kanssa, mutta kukaan ei ole koskaan kutsunut minua huonoksi vanhemmaksi sen takia. Olen jopa monesti kuullut sanottavan, että vaikutan äidillisemmältä persoonalta kuin moni muu ikäiseni. Tuohon en mitään mene sanomaan, mutta lastani rakastan ja hänestä välitän enemmän kuin mistään koko maailmassa.
Joten vaikken olekaan enää ala-ikäinen nuori äiti, olen silti törmännyt henkilöihin täällä jotka puhuvat minunkin ikäisen olevan liian nuori.
Tämä on minusta jokseenkin omituista, että joku puhuu minun puolesta. Itse en koe olevani liian nuori äidiksi millään muotoa.
Kyllä 20v on nuori äidiksi, mutta ei toki kelvoton äidiksi.
Jos joku sanoo ( tarkoittamatta juuri Sinua) 20v nuoreksi äidiksi, ei se välttämättä ole negatiivinen asia.
Enemmän minua huolestuttaa tämä ajan trendi. Tehdään nuorena lapsia ja sitten kehutaan, että kuinka oma äiti, isä, suku ja sisaret auttavat. Jos tekee päätöksen tehdä lapsensa nuorena, pitää osata ottaa myös vastuuta. Vastuuta itsestä ja lapsesta. Ei voi olla koko ajan vanhempi opastamassa ja hoitamassa.
Ilman työtä, suunnitelmia ja miksei vähän unelmiakin on elämästä tulossa hyvin äkkiä pettymys. Kyllä perusasiat on syytä olla kunnossa eli koulu käytynä ja työtä eli toimeentuloa, että ottaa vastuulleen pienen lapsen elämän. Ei kannata ajatella, että kyllä ne muut auttaa ja sossu rahoittaa vaan täytyy tarkasti miettiä, mihin omat rahkeet ja rahat riittää.
Lapsen hankkiminen on aina iso päätös, johon pitää sitoutua. Kaikista siihen ei ole. Ikävä kyllä. On toki olemassa nuoria, jotka ovat kypsiä vanhemmiksi hyvinkin varhaisessa vaiheessa.
Meillä on nyt kuitenkin olemassa tämä ns. lama-ajan sukupolvi eli 1990 luvun alun lapset, jotka ovat nähneet ja kokeneet monenlaista elämässään niin oman perheen kuin yhteiskunnan muutoksen myötäkin.
Nuorena äidiksi / isäksi tulleelle toivon kärsivällisyyttä ja jaksamista. Täällä yhteiskunnassa ei voi olla heikko, vaan määrätietoisesti pyrkiä eteenpäin. Elämä on kallista, kaikki maksaa eli kannattaa miettiä miten taloudellisesti pärjää. Peruskoulu ja mielellään ammattikin kannattaa hankkia. Vaikka vanhempana ehtii toki opiskella uutta ja lisää, mutta perustoimeentulo on tärkeää.
Kaikkea ei toki voi ajatella rahassa. Kuitenkaan ilman rahaa täällä ei pärjää. Olen joskus miettinyt, että jos 20v on nuori äidiksi ( en tarkoita, etteikö ole sovelias äidiksi) ja yhteiskunta pitää 30v vanhana ensisynnyttäjänä, että kuinka yhteiskunta sitten haluaa niitä lapsia lisää ? Onko 25v sopiva ikä =)
Jokaiselle nuorelle äidille ja isälle toivon kaikkea hyvää. Nauttikaa lapsenne kasvusta ja kehityksestä tarjoamalla hänelle hyvä ja rakastava koti. He ovat sen ansainneet =)
"Enemmän minua huolestuttaa tämä ajan trendi. Tehdään nuorena lapsia ja sitten kehutaan, että kuinka oma äiti, isä, suku ja sisaret auttavat. Jos tekee päätöksen tehdä lapsensa nuorena, pitää osata ottaa myös vastuuta. Vastuuta itsestä ja lapsesta. Ei voi olla koko ajan vanhempi opastamassa ja hoitamassa."
Totta puhut, mutta oletko ajatellut sitä siltä kannalta, että eikö se ole parempi jos on tukiverkko, kuin että on yksin. Minusta on outoa ajatella, että vaikka auttavia käsiä onkin, niin apua ei saisi ottaa vastaan vain siksi että on päättänyt tehdä lapsen nuorena? Mites sitten iäkkäämmät vanhemmat? Jos äiti jääkin yksin lapsen kanssa, hän ei saa ottaa apua vastaan läheisiltä? Minusta tuo on aika outo käsite.
"Ilman työtä, suunnitelmia ja miksei vähän unelmiakin on elämästä tulossa hyvin äkkiä pettymys. Kyllä perusasiat on syytä olla kunnossa eli koulu käytynä ja työtä eli toimeentuloa, että ottaa vastuulleen pienen lapsen elämän. Ei kannata ajatella, että kyllä ne muut auttaa ja sossu rahoittaa vaan täytyy tarkasti miettiä, mihin omat rahkeet ja rahat riittää."
Itselläni ei ole koulutusta eikä vakityöpaikkaa. Mutta olen ottanut vastuun toisesta ihmisestä ja olen pärjännyt mielestäni hyvin, rahallisestikin. Koskaan en ole sossun luukulla vieraillut ja saan tarpeeksi rahaa lapsen elättämiseen per kk.
Hyvän pointin toit kyllä esille tekstissäsi, enkä viittaa mitenkään etteikö tuo kaikki olisi totta. Kerroin vain oman kantani asiaan, koska olen 20-vuotias yksinhuoltaja 3 kk ikäisen vauvan kanssa. Isä ei ole kiinnostunut lapsestaan, ikävä kyllä. Mutta saan apua läheisiltä lapsen kanssa, enkä todellakaan häpeä myöntää sitä. Mielummin minä otan avun vastaan, kuin että ylpeänä en suostuisi ja lopulta väsyisin lapsen kanssa. Kuitenkaan se ei tee minusta sen huonompaa vanhempaa kuin kukaan muukaan. Raha-asiani hoidan itse, ei minun puolestani kukaan lainaa ottanut pankista tms, vaan minä itse. Eihän se lapsen kasvatus halpaa ole todellakaan, rahaa uppoaa kuukaudessa vaippoihin, korvikkeisiin, vaatteisiin jne paljon. Mutta lapsen edusta en ole koskaan tinkinyt.
Olet elellyt lapsesi kanssa elämää yhdessä nyt PERÄTI kolme kuukautta ja esität täällä jo syvällisiä analyysejä tilanteesta?
Aika järkyttävää oikeasti olisikin, jos jo nyt olisit ongelmissa. Valitettavasti ON olemassa ihmisiä, jotka todellakin ovat ongelmissa jo tuossa vaiheessa.
Kasvatustyötä ja sen onnistumista tai toimintaa äitinä ei kuitenkaan EHKÄ kannata tuossa vaiheessa vielä kovin lopullisesti arvioida. Se todellinen äitiyden ihanuus & onnistuminen siinä arvioidaan vuosissa ja vuosikymmenissä.
Kun lapsia hankkii, heistä on kyettävä itse huolehtimaan. Muutamat vanhemmat ulkoistavat kasvatustyön tehokkaasti isovanhemmilleen ja osalle isovanhemmista touhu kyllä sopiikin. Isovanhemmista osa on kuitenkin unohtanut omat hyvät(?) kasvatustaitonsa ja lapset lellitään piloille.
Suosittelen kuitenkin sinulle, että keskityt oleilemaan lapsesi kanssa rauhassa jonkin aikaa. Se todellinen ihanuus nimittäin alkaa sitten, kun se tavallinen arki töissä käymisineen ja väsyneen lapsen herättämisineen & tavallisine rytmeineen alkaa. Vauva-aika on siitä kasvatustyöstä vain hyvin lyhyt aika.
Jos joku sanoo että lapsen kanssa on mennyt hyvin on todella väärin. Koska on nuori henkilö kyseessä, silloin ainoastaan lapsen kanssa voi mennä huonosti. Lapsen kanssa pitää olla väsynyt ja valittaa netissä kuinka poikki on, jotta voidaan sanoa että on kokenut sen lapsen kasvatuksen todellisen puolen. Eli mielestäsi ne, jotka täällä puhuvat siitä, kuinka he jaksavat lapsensa kanssa eivätkä häpeile myöntää, että heillä on tukiverkkoa, ovat väärässä ja tulevat vielä kokemaan sen kauheuden.
Kamalaa miten te puhutte lapsien hoidosta yleensä, kuinka se olisi jokin rangaistus tai helvetillinen kokemus. En minä ainakaan elättele mielikuvia siitä, että vanhemmuus tulisi ainakaan helpottumaan tulevaisuudessa. Sanoiko kukaan niin? Mielestäsi täällä ei vaan saa puhua vanhemmuudesta, ennen kuin oma lapsi on teini-ikäinen ja kasvatus on vaikeaa.
"Kun lapsia hankkii, heistä on kyettävä itse huolehtimaan. Muutamat vanhemmat ulkoistavat kasvatustyön tehokkaasti isovanhemmilleen ja osalle isovanhemmista touhu kyllä sopiikin. Isovanhemmista osa on kuitenkin unohtanut omat hyvät(?) kasvatustaitonsa ja lapset lellitään piloille."
Eli minä en siis mielestäsi huolehdi lapsesta itse, jos minulla on läheisten tuki jos sitä tarvitsen? Eli vanhempikaan äiti ei saa jättää lastaan hoitoon kenellekään, saatika pyytää apua jos sitä tarvitsee. Omituista, että nuorille vain vouhotetaan tästä, vaikka tuskin jokainen keski-ikäinenkään yh loputtomiin jaksaa ylpeässä yksinäisyydessään. Typerä väite.
Ja on sinulta todella naurettavaa kyseenalaistaa muiden kasvatustyötä. Riittääköhän sinulla itselläsi rahkeet arvostelemaan muiden kasvatustyötä, tuskinpa. Jos se on sinulle noin kamalan rankkaa, että mielestäsi kukaan ei saa iloita onnistumisestaan, suosittelisin sinulle vaikkapa terapiaa. Pessimistiset ihmiset eivät ansaitse minulta ainakaan kunnioitusta, eikä minulla ole mitään intressiä kuunnella neuvojasi.
Ja lisään vielä loppuun, etä itse en enää ole teini. Että turhaan ainakaan siihen vetoat.
Lue nyt rauhassa tekstini läpi. Takerruit lähinnä lillukanvarsiin eli yksittäisiin asioihin.
Totesin niin, ettei sinun tai kenenkään muunkaan EHKÄ kannata kolmen kuukauden vanhemmuuden perusteella vetää johtopäätöksiä kasvatustyön ihanuudesta tai siitä, miten se onnistuu.
Ja kyllä. Minulla riittää rahkeita kommentoida ihmisten toimia kasvatustyössä. Toimin itse kasvatustyössä ja olen saanut aitiopaikalta nähdä kovin erilaisiin tuloksiin johtaneita kasvatusprosesseja.
Tämän lisäksi oma jälkikasvuni on kaukana 3 kuukauden iästä. Oman kasvatustyöni opetukset minulle ovat olleet PALJON suuremmat kuin työni.
Se, oletko teini vaiko parikymppinen ei merkitse minulle mitään. Jos ihminen höpisee joutavia, iällä ei merkitystä ole. Haihattelu on haihattelua, iästä viis.
Realismi ja pessimismi ovat kaksi eri asiaa. Yltiöoptimistiset kuvitelmat ovat kaukana realismista.
olla mitään olettamuksia tulevaisuudesta, koska sinä tiedät jo miten kaikki menee jne. Olitko noin varma asiasta silloin kun oma lapsesi oli sen 3 kk? Tiesitkö kaiken, millaista se tulee olemaan jne? Olet ollut melko taitava!
Kyllä minäkin olen realistinen, en kulje ruusunpunaiset lasit silmillä ja kuvittele että kaikki itsestään hoituu. Mutta pitäisikö minun sitten vain kasvattaa lastani periaatteella, että paskemmaksi se tästä vain muuttuu, kun minulle niin on kerta joku akka netissä sanonut. Niin ajattelisi masentunut ihminen, en minä. Joten itse voisit olla haihattelemasta, kun tuskin tiesit itsekään ennen yhtään sen paremmin.
itsekkin teini-äiti ja ylpeä siitä,nyt 25.ensimmäinen sain kun olin melkein 16,itse halusin äidiksi eikä kaduta. hyvin pärjäsin ja hoidin,nyt 3 luokkaa käy ja vanhempain illoissa tunnen itseni ulkopuoliseksi nuoren iän puolesta.
jos nuori ottaa vastuun niinkuin vanhemma kuuluu,ikä vain sivuseikka.
Kuules nyt. Luet koko ajan tekstiäni kuin piru Raamattua; tehden omia tulkintojasi siitä mitä sanon.
Tutkipa avaustasi. Otsikkosi oli "Lapsi ei ole este elämälle!"
Tämän jälkeen esitelmöit kolmen kuukauden vanhemmuuden antamalla syvällisellä kokemuksen äänellä siitä, miten nuori ikä ei mikään ongelma kasvatuksessa ole ja miten sinulla hyvin menee.
Et ilmeisesti halua lainkaan käsittää kirjoitukseni peruspointtia. Väännän siis sen sinulle vielä kerran rautalangasta: ET TIEDÄ LAPSEN KASVATUKSESTA MITÄÄN SIINÄ VAIHEESSA, KUN ENSIMMÄINEN LAPSESI ON NOIN NUORI!!!!
Mikä ihme siinä on niin vaikeaa? En ole myöskään väittänyt, että itse olisin tuossa vaiheessa lapsen kanssa ollut kasvatuksen guru; pikemminkin päinvastoin. Oma lapsi kasvattaa ihan eri tavalla kuin se, että kasvattaa toisten jälkeläisiä.
Sinun ei myöskään kannata tehdä liian äkkinäisiä johtopäätöksiä tänne kirjoittavien ihmisten sukupuolesta. Voit nimittäin kokea yllätyksenkin sen suhteen.
Koeta siis ymmärtää myös tämä: EN OLE MISSÄÄN KOHTI VÄITTÄNYT TIETÄVÄNI, ETTÄ SINULLA MENISI KASVATUSTYÖ PIELEEN!
Ainoa asia minkä kyseenalaistan, on se, oletko millään tavoin kykenevä yleistämään sen, että kasvatustyö on teiniäideillä tai kenelläkään muullakaan sujuvaa ja helppoa sen kokemuksen perusteella, joka sinulle on kolmessa kuukaudessa muodostunut.
Minulla itselläni on vanhemmuudesta pian 11 vuoden kokemus. En lähtisi silti väittämään, että kaikki on ollut helppoa tai sitä, että kaikki ehdottomman varmasti sujuu hyvin. Ongelmia voi tulla. Teini-ikäisten kanssa pelaaminen on eri asia kuin ala-asteikäisten lasten. Yllätyksiä voi eteen tulla vuosien vieriessä.
Turha kai tätä on jauhaa. Jos et ymmärrä ajatusteni ydintä, et ymmärrä. Et ilmeisesti oikeastaan edes halua.
Kukahan se n yt tulkitsee väärin.. Minä en ole tätä ketjua aloittanut vaan joku aivan toinen.
Kerro missä kohtaa olen yleistänyt?
Kerro missä kohtaa olen verrannut 3 kk vanhan tyttäreni kasvatusta toisen kasvatustaitoihin, tai ´sen sujuvuutta lähinnä.
Käyttäkää samaa nimimerkkiä edes kahden kirjoituksen ajan, niin tässä keskustelussa on järkeä.
Voi myös itse päätellä, kenelle tekstini oli suunnattu.
on nimimerkki, vaan se että sinä se tässä teet omia johtopäätöksiäsi.
Ja jos et tajua kuka sinun viesteihisi vastaa, kun puhutaan 3 kk ikäisestä vauvasta, kuinka moni muu on maininnut saman?
Kysyin, että kerro missä kohtaa yleistän? Äläkä vaihda aihetta nimimerkkeihin. Olet itse ihme haihattelija ja vain koska olet vanhempi kuin minä, ei tarkoita että olisit oikeassa. Kyllä luulisi kaikkien tietävän, että jokainen lapsi on erilainen ja minä vain satuin mainitsemaan, että olen päässyt tähän asti helpolla. Kerro missä kohtaa väitin, että kyllä se kasvatus yhtä helposti menee myöhemminkin?
Jos kirjoitukseni ei siis sinuun kohdistunut, älä turhaan marise!
OK. ET yleistänyt. Et ainakaan siinä asiassa, josta kirjoitin.
Nimimerkkien vaihtaminen ON oikeasti ongelmallista ja turhauttavaa varsinkin silloin, jos yrittää oikeasti jostakin asiasta edes vähäisessä määrin KESKUSTELLA.
Jos minä jossakin kohti kirjoituksiani olen haihatellut, voit mielellään kertoa sen, missä kohti niin tein? Mitkä kirjoitusteni kohdat olivat sellaisia, että minun virheellinen ajattelumallini korjaamista vaatii? Anna tulla vain.
ei sillä nimimerkillä ole kuule väliä, jos sinä tajuat mistä siis kuitenkin puhut ja mitä luet. Jos minä olen ainut kuka kirjoitan 3 kk ikäisestä lapsesta ja kirjoituksestani kyllä huomaa kun käytän persoonaa Minä, enkä Hän tms. Luulisi tajuavan.
Ajattelumallisi on juurikin siinä kohtaa virheellinen, että sanot etten voi tietää millaista kasvatus on myöhemmin. Todellisuudessa minä en ole sanonut edes millaista sen kuvittelen olevan, vaan totesin millaista kasvatukseni on tähän asti ollut.
Taidat olla vain niitä ihmisiä, jotka tykkäävät päteä nuoremmille tunteakseen itsensä jotenkin paremmaksi. No sinuna lopettaisin jo, kun tuo pätemisesi ontuu aika pahasti. Eikä minua itseasiassa kiinnosta millaista sinun 11 vuotta kestänyt kasvatuksesi on pitänyt sisällään. Puhuin omasta kokemuksestani nyt, kun olen ollut äitinä pian 4 kk. En puhunut mitään siitä, millainen tulevaisuus luultavasti tulee olemaan, koska en voi sitä tietää. Sinä vain jostain vetäisit ilmaan tuon väitteen, että minä kuvittelen sen olevan jotenkin yhtä helppoa, eikö vain?
Ja nyt voin jatkossa käyttää sitten tätä samaa nimimerkkiä, niin et varmasti erehdy!
Sanoin oikeastaan kaiken sanottavani tähän asiaan jo ensimmäisessä kirjoituksessani. Loput kirjoitukseni ovat menneet turhan jankutuksen puolelle.
Yleisesti ottaen aika ja elämä opettavat. Useimmat oppivat ainakin jotakin elämän varrella ja mahdollisesti ne opit sitten seuraavallekin sukupolvelle välitetään.
Muistan itse hyvin, miten totaalisesti pihalla olin muutaman kuukauden ikäisen käärön kanssa. Minulla ainakaan ei ollut sellaista kuvitelmaa, että kaikki olisi ollut "helppoa" tai kaikki olisi mennyt hyvin. Onneksi puolisoni tilanteen hallitsi munua paremmin. Isovanhemmat olivat satojen kilometrien päässä, joten heistä ei iloa hommassa ollut kuin satunnaisesti. Eikä kyllä olisi tarvinnutkaan; aika aikansa kutakin. Kun lapsia hankkii, heidät on ITSE kasvatettava.
Teiniäitien kuvitelmat maailman menosta tuntuvat naiveilta. Todelliset haasteet elämässä tulevat eteen vauva-ajan jälkeen. Jossakin vaiheessa on töihin lähdettävä ja toimeentulosta huolehdittava. Olipa huoltajia sitten kaksi tai yksi, lapsiperheen elämä on kovaa. Tiedän sen hyvin, koska olen itse kouluttamattoman, pienituloisen yksinhuoltajaäidin jälkelä'inen. Minun tapauksessani sen turvaverkonkin toimintakyky oli hieman kyseenalainen. Minun näkökulmani yksinhuoltajuuteen ja sen seurauksiin on inhorealistinen. Taustalla ovat omat kokemukseni.
En toivo sinulle tai yhdellekään muullekaan nuorelle tai iäkkäämmällekään äidille pahaa. Pikemminkin toivoisin harkintakykyä ja viisautta käyttää ehkäisyä. Minulla on sen verran tukeva kokemus yksinhuoltajuudesta niin oman elämäni kuin työnikin kautta, että näen ilmiön riskit. Teinityttösten tuulettelu siitä, miten valtavan hyvin kaikki asiat ovat ja miten helppoa kaikki on, lähinnä ärsyttää.
Joka tapauksessa toivon sinulle kaikkea hyvää. En jaksa muotoilla lauseitani tämän paremmin nyt, joten on viisaampaa antaa tämän keskustelun olla.
ymmärsin kyllä jo, että ei se helppoa tule olemaankaan. Varsinkaan kun olen yksinhuoltaja, mutta ei kukaan ole minua "inhonnut" sen takia, vaikka realistista keskustelua olen tilanteestani aiemminkin käynyt. Mutta en tosin netissä, koska täällä ihmisten on helppo kritisoida, varsinkin nuoria äitejä.
En kyllä tajua miksi ei saisi pyytää apua lapsen kanssa? Outoa että sinä ajattelet noin, mutta esim. neuvolassa henkilökunta ajattelevat tämän asian vain positiivisena. He aina sanovat kuin tärkeää on, että on tukiverkostoa, varsinkin jos ei yksin jaksa. Aina saamme tytön kanssa kehuja, kuinka iloinen vauva hän on jne. Meillä menee hyvin, enpä häpeä myöntää jos saan apua.
Enpä ole ennen kuullut moista, ettei apua saisi vastaan ottaa vaan lapset pitää kasvattaa yksin jos on niitä halunnutkin. Se, että saan apua, ei tee minusta yhtään sen huonompaa äitiä.
Jokainen kai oppii itse millaista se kasvatustyö pohjimmiltaan on. Enkä tajua miksi nuoriin äiteihin, kuten minä, suhtaudutaan niin kriittisesti. Jokainen on kuitenkin oma yksilönsä, ja en sano etteikö varmasti löytyisi nuoria äitejä joilla on elämän arvot toista luokkaa kuin minulla. Olen kuullut ainoastaan positiivista palautetta elämäntavoistani ja tavasta miten suhtaudun asioihin. Surullisempaa minusta on se, jos kyseessä on vanhempi äiti, eikä edelleenkään osata pistää asioita tärkeysjärjestykseen, sellaistakin on.
Ja kiitos kuitenkin kun toivotit hyvät jatkot, sinulle toivotan samaa.
moi 20 v. äiti ! onnea sulle pienokaisen johdosta! älä välitä mitä muut puhuu nuoremmista äideistä,kyllä sä varmasti vielä opit jättämään ne omaan arvoosi,mulla siihen tosin meni muutama vuosi :D .sain poikani ollessani 20 ja yksin olen ollut siitä asti kun poika oli 8 kk.Asun lähellä vanhempiani ja yhtään ei ole hävettänyt pyytää apua.yleensä menemme molemmat,minä ja poika, vanhempieni luo ja vietämme aikaa siellä.Tahdon,että poikani saa jonkinlaisen miehen mallin elämäänsä,koska omaa isää ei paljon näy :( ja tuolta lapsuudenkodistani niitä malleja löytyy.ja isovanhemmat tykkkää,että poika käy,poika tykkää käydä siellä niin mikä siinä nyt voi jotain ulkopuolista häiritä??? mutta tiivistän nyt huimalla melkein 4-vuoden kokemuksella vanhemmuudesta ;) että AINA tulee olemaan niitä ihmisiä,jotka osaisivat(muka) kasvattaa lapsesi miljoona kertaa paremmin kuin sinä itse,mutta älä välitä,lapsellesi sinä olet varmasti paras mahdollinen vaihtoehto siihen tehtävään :D Hauskaa kesää teille :)
olen yrittänytkin jättää nuo puheet omaan arvoonsa, koska ei kukaan voi täällä tietää millainen äiti olen. Helppo se on spekuloida sen mukaan mitä täältä lukee. Ja en tajua kyllä sitä, että ei saisi missään nimessä sanoa jos lapsen kanssa nyt sattuu menemään hyvin. Ja minäkin jaksan fyysisesti paremmin, kun on tuki lähellä. Minusta lapsen parasta ajatellen, on todellakin parempi, että minulla on tukea kuin että väsyisin lapsen kanssa yksin.
Onneksi on kuitenkin muitakin, jotka ovat saman kokeneet ja tietävät mistä puhuvat. Omituista on, että joku kuka ei ole samassa tilanteessa ollut tulee arvostelemaan. Tärkeintä on, että lapsellani on hyvä olla ja hän saa kaiken tarvitsemansa.