Debka File:
Yhdysvallat ja Venäjä: Iranin armonaika alkaa loppumaan
Iran kaivaa kuumeisesti uusia ohjussiiloja
Iranilla on nyt kolmivaiheinen Ghauri 3 ydinkärjellä varustettu ohjus
Iranin presidentti katselee huolestuneena olkansa yli lähestyvää hyökkäystä
Yhdysvallat takavarikoi yhteensä 500 miljoonan USA:n dollarin arvosta iranilaista omaisuutta New Yorkissä, Marylandissa, Kaliforniassa ja Houstonissa. Takavarikko käsittää islamilaisia keskuksia mukaan lukien kouluja, neljä moskeijaa, Manhattanilla sijaitsevan 36-kerroksisen pilvenpiirtäjän, 100 eekkeriä = 404700 aaria maata Virginiassa sekä pankkitilejä. Omaisuus kuuluu muodollisesti ALAVI-säätiölle, jonka toimialaksi on merkitty hyväntekeväisyys. Kyseessä on Yhdysvaltain historian suurin terrorismin vastainen takavarikko. Iranin parlamentin puhemies Ali Larijani on protestoinut jyrkästi takavarikkoa.
Ali Larijani: Iranin parlamentin puhemies ja Iranin ylimmän kansallisen turvallisuusneuvoston jäsen
Iranilaiset kaivavat kuumeisesti uusia ohjussiiloja keskisessä ja läntisessä Iranissa valmistautuessaan USA:n tai Israelin hyökkäykseen heidän ydinaselaitoksiaan vastaan. Läntiset lähteet ovat huomanneet, että he rakentavat enemmän siiloasemia kuin heillä on toimintavalmiita ohjuspattereita hämätäkseen vihollisiaan todellisten ohjuspatterien sijainnista. Valesiilot on varustettu täydellisesti ilmapuolustuksella mukaan lukien ilmatorjuntaohjukset, jotka ovat myös pahvisia.
Ne komentajat, jotka johtivat kaksi viikkoa kestänyttä USA.n ja Israelin yhteistä Juniper Cobra 10, yhteissotaharjoitusta tiesivät kaiken Iranin kiihtyneestä ohjussiiloprojektista. Sitä johtavat Iranin Vallankumouskaartin Joukot, jotka ovat vastuussa Iranin ohjusohjelmasta.
Iranilaiset työskentelevät yhtä kiihkeästi muuttaakseen Shehab-3, Shehab-4 ja Sajil-2 ohjukset ballistisiksi ohjuksiksi. Heillä on myös neljäs salainen ICBM = mannertenvälinen ohjus, jonka uskotaan olevan suunnitellun kantamaan ydinkärki. Sen uskotaan olevan rakennetun pakistanilaisen Ghauri 3- ohjuksen pohjalle. Ghauri 3 on kolmivaiheinen kiinteää polttoainetta käyttävä ohjus, jonka kantomatka on 3000 km. Jos he saavat tämän salaisen aseen sarjatuotantoon, se on Iranin asearsenaalin ensimmäinen kolmivaiheinen ohjus.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Että ne on saanut USA:lta lupuksen hyökätä Iraniin
Israelin uholla ei ole painoarvoa
vettoperseitä pelkureita!
Ei tule hyökkäystä!
Tietenkin sota Irania vastaan tulee ennemmin tai myöhemmin, samoin Syyria tullaan kukistamaan, tavalla tai toisella.
USA:n strategia on aivan sama kuin Britannian 1800-luvun lopussa käyttämä. Tavoitteena on saartaa Venäjä nyt vielä kun se on heikko, alistamalla kaikki sen reuna-alueiden valtiot USA:n vasalleiksi.
Kaiken sodankäynnin syyt löytyvät aina taloudesta, viis siitä miksi ne naamioidaan juhlapuheissa.
USA tarvitsee öljyä. Me kaikki tarvitsemme sitä. Se on kaiken maailmanpolitiikan avain. Muut strategiset raaka-aineet ovat tällä hetkellä vähemmän tärkeitä, koska niitä tuntuu toistaiseksi riittävän.
Voi tulla lättyyn!
ne vaan uhoaa.. Suureen ääneen!
ja kiusaa pienempiään
israelista ei ole kuin Gazaa pommittamaan.
näin kertoo Web-Bot