Mä en jaksa... Olis helpompi olla jo haudassa... En jaksa taistella tätä vastaan, tätä et saan yhen leivän syötyä 12 tunnissa... Ja silti haluun vaan oksentaa sen leivän ulos, tuijotan itteeni silmät kyynelissä peilissä, nään miten läskistyn koko ajan... Joku sanoo "se oli vaan leipä, sä tarvit sitä että jaksat!" VÄÄRIN!!! Mä en jaksa enää.... Haluun vaan käpertyy johonkin lämpöseen ja pehmoseen paikkaan ja nukahtaa, en haluu herää, en jaksa herää.. Sattuu selkään niitten tuhansien vatsalihas liikkeitten takia ja silti niitä tulee tehtyä liian vähän... 300 ei riitä... Vielä pari lisää? 350? Älä naurata, ei tosta määrästä oo mitään hyötyä, ei edes satu lihaksiin vielä... Poikkis, voi ei!!! Pakko lopettaa, se ei saa nähä... Uskottelin sille jo, että kävin syömässä. Tuskin se usko, muttei ainakaan tunge ruokaa eteen...
Haluun kuolla muutenkin ennen joulua... Ahdistaa ihan tosissaan joutua joulupöytään syömään, äiti vahtii kuitenkin silmä kovana ja on valmis valittaan kaikesta... Ja siskot valittaa lisää... En jaksa sitä "syö nyt kunnolla! kyllä sä jaksat!" Ja ruuan jälkeen tökitään mahaan että kyllä tänne vielä mahtuu, ja tungetaan lisää ruokaa nenän eteen ja sanotaan "Syö!" Äiti lupas, etä kun meen käymään mökillä, kukaan ei kato miten syön ja miten paljon.. Kieltäydyin kohteliaasti kermatoffeesta, ja voi luoja miten pahasti äiti suuttu.. Se tunki sen kirjaimellisesti mun suuhun... Ja se huuto siihen päälle "kyllä sä syöt kun kerran tarjotaan!" Se luulee edelleen että mä vaan päätän, että en syö tota tai tota enkä tota... Ja oih, kaipaan niitä aikoja kun pystyin ite valiteen sen mitä syön! Mutta eipä se onnistu enää... En vaan voi päättää että syön ton ja ton, on vähän nälkäkin... Jos on nälkä heitän purkan suuhun tai juon vähän vettä.. Ja se veden juonitikin, voi luoja se on vaikeeta... Jep, tiedän kyllä ettei siinä oo mitään mikä vois lihottaa ja ihminen tarvii nestettä, mutta en kestä sitä läskipallo oloo sen vedenjuonnin jälkeen...
Enkä tiedä kumpi ärsyttää enemmän... Kaverit joille oon kertonu syömiongelmistani ja mahollisesta anorexiasta vaan nauraa, ettei sulla oo mtn, et oo ees laiha!! Hah joo tiedän etten oo laiha!! Mut haluuko kukaan oikeesti kuunnella sitä mitä todella tunnen ja ajattelen?
Ja vielä pakko sen verran valittaa poikkiksesta... Se itkee, et "ethän sä käyttäydy niikun muut, haet ite apua." ja kun kysyn miten mun sitä pitäis käyttäytyä ni vastaus on vaan "nokun ne itkee kun niitä viedään hoitoon..." NIIMPÄ!!! Niitä sentään autetaan ja mistä se tietää miten mä käyttäytyisin jos joutuisin siihen tilanteeseen että se veis mut oikeesti hoitoon? Ehkä se haluu että kuolen sen silmien alle, kun en muka ansaitse apua... Kun en käyttäydy oikein. En käyttäydy niikun muut... Satun haluun vaan tästä helvetistä eroon, vaikkei kukaan oo valmis auttaan...
Ahdistaa...
32
1140
Vastaukset
- teres
anteeksi,että aloitan lauseella"-voimia,kyllä se siitä.tätä sain itse kuulla,vaan KYLLÄHÄN SE SIITÄ,vaan ei noiden sanojen hokevien kavereiden auttamana,eihän ne voineet ymmärtää.minäpä valaisen hieman:"olin teini,vanhepien sairas parisuhde paheni pahenemistaan.ahdistuin kotioloista ja löytyi lohtu makeasta ainakin hetkellisesti.vaan kilpavoimistelian luuranko kropalle alkoi muotoa pukkaa,sen huomasi myös idiootti isäni,joka siintä vitsiä väänti kera nännieni nipistelyn tokaisi:"katos,alkaa meidän neidilekkin tissit kasvaa.( eipä idiootti tinnyt,mihin"leikittely"johti).tuli anoreksia ja sai kaverikseen vielä bulimian.näin minä,kaverini a ja b aloitettin raskas,tuskallinen yhteinen matka,kohti aikuisuutta,johon kuului paljon salailua,valhetta,masennusta,ja HÄPEÄÄ.eristyin toisinaan ulkomaailmasta,vain minä ja salaisuuteni.20 vuotta,enkä tiennyt kuinka yleinen sairaus oli.en osannut hakea häpeältäni apua.minut pelasti raskaus(sain syödä),ja lapsen syntymä...elämäni sai muuta ajateltavaa.
Jotenkin toi lausahdus on joltain muulta kuultuna ärsyttävä, mutta ihmiseltä joka tietää mitä kokee, mitä saa kestää, muuttaa asian jotenkin hyväksyttävämmäks... Tai ainakin helpommin ymmärrettäväks. Kun on huomattavasti vaikee uskoo täysin tervettä ihmistä, joka tuskin tietää lähellekkään mitä on taistella päivittäin ruuan kanssa, on paljon helpompi huutaa että SYÖ!!
Ja suurin ärsytys oli tänään psykologiselta sairaanhoitajalta... "me kaikki halutaan auttaa sua, MUTTA! otatko tosissas avun vastaan? Ei voi auttaa jos jos et haluakkaan käydä, kun mä aistin susta sellasta ettet oo varma mitä haluat tehdä." Voi vittu, mä oon käyny sielä vaan sen takia, että saisin jotain apua tähän syömättömyyteen, ja nyt sillä lyödään vasten kasvoja... "ota tosta lääkkeitä, niin kaikki helpottuu, muista syödä rautaa.." Juu, uskon kyllä että lääkkeillä vois olo helpottua, mut oikeesti!! Suljetaan se syömisongelma mahollisimman kauaks taakse, eihän sillä ole väliä, ota lääkkeitä, et oo niin ahdistunut ja masentunu... HAISTAKKAA VITTU!!! Jipii, mä saan lääkkeitä!! Mut siinä onkin kaikki apu mitä voin ees kuvitella saavani...
joku huonomman päivän jälkeen teen jonkilaisen rasvaimu yrityksen itelleni, vedän mahan auki, ja päästän irti elämästä....- Teres
kilpsu kirjoitti:
Jotenkin toi lausahdus on joltain muulta kuultuna ärsyttävä, mutta ihmiseltä joka tietää mitä kokee, mitä saa kestää, muuttaa asian jotenkin hyväksyttävämmäks... Tai ainakin helpommin ymmärrettäväks. Kun on huomattavasti vaikee uskoo täysin tervettä ihmistä, joka tuskin tietää lähellekkään mitä on taistella päivittäin ruuan kanssa, on paljon helpompi huutaa että SYÖ!!
Ja suurin ärsytys oli tänään psykologiselta sairaanhoitajalta... "me kaikki halutaan auttaa sua, MUTTA! otatko tosissas avun vastaan? Ei voi auttaa jos jos et haluakkaan käydä, kun mä aistin susta sellasta ettet oo varma mitä haluat tehdä." Voi vittu, mä oon käyny sielä vaan sen takia, että saisin jotain apua tähän syömättömyyteen, ja nyt sillä lyödään vasten kasvoja... "ota tosta lääkkeitä, niin kaikki helpottuu, muista syödä rautaa.." Juu, uskon kyllä että lääkkeillä vois olo helpottua, mut oikeesti!! Suljetaan se syömisongelma mahollisimman kauaks taakse, eihän sillä ole väliä, ota lääkkeitä, et oo niin ahdistunut ja masentunu... HAISTAKKAA VITTU!!! Jipii, mä saan lääkkeitä!! Mut siinä onkin kaikki apu mitä voin ees kuvitella saavani...
joku huonomman päivän jälkeen teen jonkilaisen rasvaimu yrityksen itelleni, vedän mahan auki, ja päästän irti elämästä....aivan,tämänajan yksi suurimmista ongelmista on,että mömmö lärviin,niin taas lääkäreillä hetkeksi yksi potilas "hoidossa".ok,anorektikko/bulimikko on masentunut ja ahdistnut olotilastaan,vaan masennuksen syy on pakonomainen painonkontrolointi,ja siihen kun EI valitettavasti masennuslääkkeet auta,sitä ptäisi lähteä purkamaan,MIKÄ tämän on laukaissu???MIKSI minä teen itselleni näin???MITEN minä voisin itseäni auttaa?? minä elin 20:n vuoden ajan löytämättä vastausta MITEN SELVIÄN tästä kuiville,ja jotenkin sairaalla tavaalla....en edes kovin yrittänytkään.muistan alkuajoilta kun painoni oli 50,ja lähti tippumaan,VOI MITEN NAUTIN,kun ihmiset huomauttelivat laihuudesstani,mikä sai minut vielä innokkaammin jatkamaan painonpudotusta.Vaan enpä huomannu itse että missä menee sairaaloisen laihuuden raja.Vaikka painoni oli enää 45,hypin,pompin,juoksin,jumppasin itseni läkähdyksiin,olo oli heikko ja voimaton,mutta kalorilaskin jakso tikittää pääkopassani.Painoa 40,,,,alkoi kunnon henkinen helvetti,Taistelu ulkomaailmaa vasstaan,kaverit ja vieraatkin kokoajan suulaasti kimpussani,eikä aina säälinmerkeissä.En tiennyt miten reakoida,suuttuako,vihatako,vai olla kiitollinen....
- Teres
Teres kirjoitti:
aivan,tämänajan yksi suurimmista ongelmista on,että mömmö lärviin,niin taas lääkäreillä hetkeksi yksi potilas "hoidossa".ok,anorektikko/bulimikko on masentunut ja ahdistnut olotilastaan,vaan masennuksen syy on pakonomainen painonkontrolointi,ja siihen kun EI valitettavasti masennuslääkkeet auta,sitä ptäisi lähteä purkamaan,MIKÄ tämän on laukaissu???MIKSI minä teen itselleni näin???MITEN minä voisin itseäni auttaa?? minä elin 20:n vuoden ajan löytämättä vastausta MITEN SELVIÄN tästä kuiville,ja jotenkin sairaalla tavaalla....en edes kovin yrittänytkään.muistan alkuajoilta kun painoni oli 50,ja lähti tippumaan,VOI MITEN NAUTIN,kun ihmiset huomauttelivat laihuudesstani,mikä sai minut vielä innokkaammin jatkamaan painonpudotusta.Vaan enpä huomannu itse että missä menee sairaaloisen laihuuden raja.Vaikka painoni oli enää 45,hypin,pompin,juoksin,jumppasin itseni läkähdyksiin,olo oli heikko ja voimaton,mutta kalorilaskin jakso tikittää pääkopassani.Painoa 40,,,,alkoi kunnon henkinen helvetti,Taistelu ulkomaailmaa vasstaan,kaverit ja vieraatkin kokoajan suulaasti kimpussani,eikä aina säälinmerkeissä.En tiennyt miten reakoida,suuttuako,vihatako,vai olla kiitollinen....
....niinpä elelin omassa maailmassani lopuksi todellakin ahdistuneena.Jokin aivoistani lähetetty singaali löysi perille suojamuurin läpi,että rupesin varovasti syömään,sehän tapahtu tietenkin omassa huoneessani,missä minä sairauteni puhetessa aina"söin"....siis ruuat lautaselta pönttöön,ja kas,lautanen tyhjä,ja kaikilla hyvä mieli.jep,siis sain alettua symään keittoja,missä 45kg/100mg. kun ruokahalu sitten kasvoi,nousi painonikin...tosin siihenkin meni yli vuosi,että se oli 47.mutta mullehan se oli liikaa,joten tässä vaiheessa tutustuin seuraavaan "ystävääni"Bulimiaan".eipä elämänlaatuni kohentunut,sillä ahmin ekstaasissa kaikkea mitä kaupasta keksin ostaa,makeasta suolaiseen...sitten rangaistus,-sormet kurkkuun,ruoka pönttöön,kuten rahatkin.ja AHDISTUS,häpeä tilalle;vaan lohdutukseksi taas ahmin,oksensin,masennuin...kierre oli valmis.Välillä pitkiäkin taukoja,vaan laukes uudestaan.nyk,painoni 48-49,hallitsen itseni,vaan takaraivossa aina mielessä.ok,KALORILASKIN :-)
- TERES
Teres kirjoitti:
....niinpä elelin omassa maailmassani lopuksi todellakin ahdistuneena.Jokin aivoistani lähetetty singaali löysi perille suojamuurin läpi,että rupesin varovasti syömään,sehän tapahtu tietenkin omassa huoneessani,missä minä sairauteni puhetessa aina"söin"....siis ruuat lautaselta pönttöön,ja kas,lautanen tyhjä,ja kaikilla hyvä mieli.jep,siis sain alettua symään keittoja,missä 45kg/100mg. kun ruokahalu sitten kasvoi,nousi painonikin...tosin siihenkin meni yli vuosi,että se oli 47.mutta mullehan se oli liikaa,joten tässä vaiheessa tutustuin seuraavaan "ystävääni"Bulimiaan".eipä elämänlaatuni kohentunut,sillä ahmin ekstaasissa kaikkea mitä kaupasta keksin ostaa,makeasta suolaiseen...sitten rangaistus,-sormet kurkkuun,ruoka pönttöön,kuten rahatkin.ja AHDISTUS,häpeä tilalle;vaan lohdutukseksi taas ahmin,oksensin,masennuin...kierre oli valmis.Välillä pitkiäkin taukoja,vaan laukes uudestaan.nyk,painoni 48-49,hallitsen itseni,vaan takaraivossa aina mielessä.ok,KALORILASKIN :-)
hei Kipsu.Mulle muuten aamulla täs kävi hassu yhteensattuma,katsos kun kirjittaessani sinulle juuri oksentelusta,KISSANI OKSENSI samaa aikaa viereeni...ei voinnu muutakun nauraa,kun se vielä "laulaa"ennen kuin laatta lentää,vähän näillä sanoilla :oooooooooo-dinge-dinge-dinge,ja sit BYÄÄÄÄ lentää.tullu lie omistajaansa,minä lopettanu,kissa jatkaa.Kissan nimi on Possu.Se ahmii ruokansa,ja kaikki mitä kuppiin laittaa,kun vaatsaan ei mahu,tulee ulos,ja sitten aloitettas ruokailu uusiksi.Syö muuten kaiken minkä pöydältä tai lattialta löytää,siksi nimikin on Possu.Se rohmuaa vielä kaverinsakkin safkat,on pakko nostaa Tikrun ruuat turvaan,kn on lopetellu,sekun syö pieniä annoksia pitkin päivää,niinkiun kissat tekeekin...yleensä. mut laittele viestiä jos tuntuu siltä,Minä lueskelen mielelläni kuulumisia,niiiiii,kirjoitin omasta kokemuksesta sinulle siksi,että tiedät täällä olevan ainakin jonkun,joka jotain asiasta ymmärtää,KOETTU on,ja SELVITTY,voimaa,kärsivällisyyttä vaatii.usko itseesi
TERES kirjoitti:
hei Kipsu.Mulle muuten aamulla täs kävi hassu yhteensattuma,katsos kun kirjittaessani sinulle juuri oksentelusta,KISSANI OKSENSI samaa aikaa viereeni...ei voinnu muutakun nauraa,kun se vielä "laulaa"ennen kuin laatta lentää,vähän näillä sanoilla :oooooooooo-dinge-dinge-dinge,ja sit BYÄÄÄÄ lentää.tullu lie omistajaansa,minä lopettanu,kissa jatkaa.Kissan nimi on Possu.Se ahmii ruokansa,ja kaikki mitä kuppiin laittaa,kun vaatsaan ei mahu,tulee ulos,ja sitten aloitettas ruokailu uusiksi.Syö muuten kaiken minkä pöydältä tai lattialta löytää,siksi nimikin on Possu.Se rohmuaa vielä kaverinsakkin safkat,on pakko nostaa Tikrun ruuat turvaan,kn on lopetellu,sekun syö pieniä annoksia pitkin päivää,niinkiun kissat tekeekin...yleensä. mut laittele viestiä jos tuntuu siltä,Minä lueskelen mielelläni kuulumisia,niiiiii,kirjoitin omasta kokemuksesta sinulle siksi,että tiedät täällä olevan ainakin jonkun,joka jotain asiasta ymmärtää,KOETTU on,ja SELVITTY,voimaa,kärsivällisyyttä vaatii.usko itseesi
Ihanaa, pystyin jopa nauraan hetken kun kerroit ton kissajutun. Ja oikeesti, se tieto että joku lukee, joku ymmärtää, joku on kiinnostunut ja yrittää jollain tasolla auttaa on ihan uskomaton tunne. Siitä saa niin paljon voimia, jaksaa elää yhen päivän eteenpäin. Ja muistan hyvin, en ole koskaan ollut ylipainonen, alkupaino oli 64 kg, oli ihanaa kun huomas että oli laihtunut sen 4kg, mutta samalla se tuska... Se tunne "ethän sä oo laihtunu yhtään, mitä ihmettä sä läski oikeen teet?!" Ja oon onnellinen siitä, että oon vihdoin viettänyt kunnon ensimmäisen paastoviikon. Aikasemmin oon sortunut syömään jotain päivässä, mikä on toisaalta virhe, siis tää tän hetkinen paasto, tiiän etten laihdu tällä, en ainakaan niin nopeesti kun haluisin.
Ja se et oon päässy melkein eroon siitä häpeestä ja anteeks pyytelystä mitä tuli alkuun harrastettua, kaikkee mitä sano oli pakko pyytää anteeks, ja sit itkettiin yksin sitä et miks ihmeessä pyydän anteeks, ei mulla ole mtn syytä pyydellä anteeks. Tiedän ettei läheiste oo helppoo kattoo vierestä, mutta oikeesti, kuka on sanonu niille, että mulla ois helppoo? Kaikki vaan epäilee, että jätän tahallaan syömättä, EN TEE SITÄ TAHALLANI TAJUTKAA JO!!! Vai onko niin kivaa kaataa kaikki syyllisyys mun niskaan kun en saa syötyä vaadittua määrää ruokaa? Välillä jopa haluaisin, mutta sitten alkaa se kalorilakuri raksuttaan päässä ja se olikin sen ruokailun loppu. Enkä mä oikeesti tajua, minkä takia mulle ei voi tarjota sitä hoitomahdollisuutta... Kun syy on varsin naurettava, kun ei tiedä sitoudunko siihen niinkun pitäis, kun on kuitenkin välillä niitä ajatuksia ettei koe sitä apua tarpeelliseks. Mikä syy toi oikeesti on? Apua voi saada vaan sillä että haluaa koko ajan sitä, erehyt välillä tunteen ettet muka tarvis, ni se apu vedetään pois.. Täytyy sanoo että iha ihme hommaa tollanen... En vaan pysty ymmärtään.kilpsu kirjoitti:
Ihanaa, pystyin jopa nauraan hetken kun kerroit ton kissajutun. Ja oikeesti, se tieto että joku lukee, joku ymmärtää, joku on kiinnostunut ja yrittää jollain tasolla auttaa on ihan uskomaton tunne. Siitä saa niin paljon voimia, jaksaa elää yhen päivän eteenpäin. Ja muistan hyvin, en ole koskaan ollut ylipainonen, alkupaino oli 64 kg, oli ihanaa kun huomas että oli laihtunut sen 4kg, mutta samalla se tuska... Se tunne "ethän sä oo laihtunu yhtään, mitä ihmettä sä läski oikeen teet?!" Ja oon onnellinen siitä, että oon vihdoin viettänyt kunnon ensimmäisen paastoviikon. Aikasemmin oon sortunut syömään jotain päivässä, mikä on toisaalta virhe, siis tää tän hetkinen paasto, tiiän etten laihdu tällä, en ainakaan niin nopeesti kun haluisin.
Ja se et oon päässy melkein eroon siitä häpeestä ja anteeks pyytelystä mitä tuli alkuun harrastettua, kaikkee mitä sano oli pakko pyytää anteeks, ja sit itkettiin yksin sitä et miks ihmeessä pyydän anteeks, ei mulla ole mtn syytä pyydellä anteeks. Tiedän ettei läheiste oo helppoo kattoo vierestä, mutta oikeesti, kuka on sanonu niille, että mulla ois helppoo? Kaikki vaan epäilee, että jätän tahallaan syömättä, EN TEE SITÄ TAHALLANI TAJUTKAA JO!!! Vai onko niin kivaa kaataa kaikki syyllisyys mun niskaan kun en saa syötyä vaadittua määrää ruokaa? Välillä jopa haluaisin, mutta sitten alkaa se kalorilakuri raksuttaan päässä ja se olikin sen ruokailun loppu. Enkä mä oikeesti tajua, minkä takia mulle ei voi tarjota sitä hoitomahdollisuutta... Kun syy on varsin naurettava, kun ei tiedä sitoudunko siihen niinkun pitäis, kun on kuitenkin välillä niitä ajatuksia ettei koe sitä apua tarpeelliseks. Mikä syy toi oikeesti on? Apua voi saada vaan sillä että haluaa koko ajan sitä, erehyt välillä tunteen ettet muka tarvis, ni se apu vedetään pois.. Täytyy sanoo että iha ihme hommaa tollanen... En vaan pysty ymmärtään.kun... Söinhän mä sen leivän eilen... Ja näin, nyt onkin sitten ahdistus taas huipussaan...
- Teres
kilpsu kirjoitti:
kun... Söinhän mä sen leivän eilen... Ja näin, nyt onkin sitten ahdistus taas huipussaan...
Joo,koetan herätä,vaan kun unta takana 4tuntia,KAHVIA,KAHVIA.Huomenta sinullekkin,kun silmäsi aukauset.Paastoamisesta sen verran,että oikein toteutettuna hyvä ja piristäväkin elimistön puhdistusmuoyo,ja silloin on juotava esim.Vogelin vihannes mehuja jonkunverran,pelkkä veden litkiminen on vain pahasta,koska elimistö alkaa käydä todellakin SÄÄSTÖLIEKILLÄ,kaloreita ei kulu,paino ei laske ja aineenvaihdunta hidastuu,kun ei ole mitään sulatettavaa,Kehon happo ja emästasapaino menee sekaisin.Itse juon jokapäivä VALMARIA,eli VALMARIN,saa apteekista kylmähyllyltä,tasapainottaa just noita,ja siksi kiihdyttää aineenvaihduntaa sulattaa ruokaa jne,luo netistä,maksaa n.5E hitsi kun kykenisit ottamaan ruokalusikallisen vaikka tomaattikeittoa tunnissa,vain 40kaloria 100mi,aineenvaihduntasi toimisi paremmin,ja ed.pikkasen energiaa.tuo oli just mun moka,kun en niellyt ruokaani. hymy
- Teres
Teres kirjoitti:
Joo,koetan herätä,vaan kun unta takana 4tuntia,KAHVIA,KAHVIA.Huomenta sinullekkin,kun silmäsi aukauset.Paastoamisesta sen verran,että oikein toteutettuna hyvä ja piristäväkin elimistön puhdistusmuoyo,ja silloin on juotava esim.Vogelin vihannes mehuja jonkunverran,pelkkä veden litkiminen on vain pahasta,koska elimistö alkaa käydä todellakin SÄÄSTÖLIEKILLÄ,kaloreita ei kulu,paino ei laske ja aineenvaihdunta hidastuu,kun ei ole mitään sulatettavaa,Kehon happo ja emästasapaino menee sekaisin.Itse juon jokapäivä VALMARIA,eli VALMARIN,saa apteekista kylmähyllyltä,tasapainottaa just noita,ja siksi kiihdyttää aineenvaihduntaa sulattaa ruokaa jne,luo netistä,maksaa n.5E hitsi kun kykenisit ottamaan ruokalusikallisen vaikka tomaattikeittoa tunnissa,vain 40kaloria 100mi,aineenvaihduntasi toimisi paremmin,ja ed.pikkasen energiaa.tuo oli just mun moka,kun en niellyt ruokaani. hymy
munlle tuli ongelma,koneenkans,kun lukittautu joku nappula,vittu,en voi kirjoittaa kaikkia kirjaimia,joten joudun muuttamaan sanamuotoa,pahus.on odotettava kun pahempi puoliskoni tulee duunista himppee,ja viisaampana fiksaa koneen.kuitenki jotenki idiootin helppo nappulan vapautus juttu.no,sattuuhan noita.aloitappas aamusi rohkeasti peilin edes,ja kerro rehellisesti itsellesi kuka kuvassa on,ja kuka sen haluaisit olla.kerro sitten se mullekkin,voi kuulostaa oudolta,vaan kokeileppas.voit saada itsellesi joitan kaipaamiasi vastauksia.itsellen ei kannata valehdella,sen olen oppinut.uskon et siel on kaunis nuori nainen,jonka omakuva on omassa mieles muuttunu,kattoo vaan kuule rehellisesti,ja rohkeasti,saatat huomata kuinka oletki ihana just tollasena.kaikillahan on se ongelma,et joku itses ahdistaa ulkomuodos tai luontees,mut siksi me ollaanki ainutlaatuisia,erinlaisia,ja onneksi niin.olet oma persoona.ja mun on nyt pakko painuu keeskustaa,joten kirjoittelehan miten aamusi alkoi,voima hymy..................
Teres kirjoitti:
munlle tuli ongelma,koneenkans,kun lukittautu joku nappula,vittu,en voi kirjoittaa kaikkia kirjaimia,joten joudun muuttamaan sanamuotoa,pahus.on odotettava kun pahempi puoliskoni tulee duunista himppee,ja viisaampana fiksaa koneen.kuitenki jotenki idiootin helppo nappulan vapautus juttu.no,sattuuhan noita.aloitappas aamusi rohkeasti peilin edes,ja kerro rehellisesti itsellesi kuka kuvassa on,ja kuka sen haluaisit olla.kerro sitten se mullekkin,voi kuulostaa oudolta,vaan kokeileppas.voit saada itsellesi joitan kaipaamiasi vastauksia.itsellen ei kannata valehdella,sen olen oppinut.uskon et siel on kaunis nuori nainen,jonka omakuva on omassa mieles muuttunu,kattoo vaan kuule rehellisesti,ja rohkeasti,saatat huomata kuinka oletki ihana just tollasena.kaikillahan on se ongelma,et joku itses ahdistaa ulkomuodos tai luontees,mut siksi me ollaanki ainutlaatuisia,erinlaisia,ja onneksi niin.olet oma persoona.ja mun on nyt pakko painuu keeskustaa,joten kirjoittelehan miten aamusi alkoi,voima hymy..................
Kiitos kun kerroit tista Valmarista, pitää joskus yrittää kokeilla sitä. Mun päivä alko mahollisimman huonosti... Ensin poikkis herätti 10 aikaa, et nyt lähetään kauppaan ja vaikka kuinka yritin sanoo etten jaksa, en halua, niin se jatkaa huutamista että on odottanu jo sen tunnin... Huoh, miksei menny?! Miks mun oli pakko lähtee, mitä mä sielä teen? En osta enää itelleni mitään syömistä, en tarvi eli ei sen tarvis joka kerta mua raahaa kauppaan vaan sillä ettei sille ole ruokaa. Ja sit se valitti että oon hidas ja muisti koko ajan korostaa sitä miten hän on odottanut mua. No anteeks, että oon niin paska... Tapan kyllä itteni... Ja mitä enemmän se jatkaa sitä huutamist, sitä nopeemmin kuolen.
Ja sit soittaa pomo... "Ootko kipee vielä, kun et oo tällä viikolla ollut töissä?" Siis ANTEEKS!! En tajunnut että mun pitäis olla täysin ajan tasalla koska se laittaa mulle työvuoroja. Viimenen työvuoro piti olla viime keskiviikkona ja olin kipee, ilmotin siitä, mutta minkä takia mulle ei voinut samalla ilmottaa tän viikon työvuoroista kun se kuitenkin oli jo laittanu niitä?!?!! Mut ei... Anteeks et oon läski,tyhmä,ihminen..
ja ymmärrän sen heräämisen tuskan 4 tunnin yöunien jälkeen, nykyään pystyn nukkumaan jopa ruhtinaaliset 5h... Ja ärsyttää, piti kirjottaa jo aamulla, purkaa jo ahdistusta silloin kun pääsin kaupasta vihdoin kotiin, olin saanut kirjotettua jo kohtalaisen paljon tekstiä, kunnes tulee sellanen ihana hetki ja netti menee jumiin.. Olin jo aamulla että tästä ei todellakaan oo tulossa hyvä päivä... ...mutta lopetan tältä illalta, toivon että huomenna on jo parempi päivä...- TERES
kilpsu kirjoitti:
Kiitos kun kerroit tista Valmarista, pitää joskus yrittää kokeilla sitä. Mun päivä alko mahollisimman huonosti... Ensin poikkis herätti 10 aikaa, et nyt lähetään kauppaan ja vaikka kuinka yritin sanoo etten jaksa, en halua, niin se jatkaa huutamista että on odottanu jo sen tunnin... Huoh, miksei menny?! Miks mun oli pakko lähtee, mitä mä sielä teen? En osta enää itelleni mitään syömistä, en tarvi eli ei sen tarvis joka kerta mua raahaa kauppaan vaan sillä ettei sille ole ruokaa. Ja sit se valitti että oon hidas ja muisti koko ajan korostaa sitä miten hän on odottanut mua. No anteeks, että oon niin paska... Tapan kyllä itteni... Ja mitä enemmän se jatkaa sitä huutamist, sitä nopeemmin kuolen.
Ja sit soittaa pomo... "Ootko kipee vielä, kun et oo tällä viikolla ollut töissä?" Siis ANTEEKS!! En tajunnut että mun pitäis olla täysin ajan tasalla koska se laittaa mulle työvuoroja. Viimenen työvuoro piti olla viime keskiviikkona ja olin kipee, ilmotin siitä, mutta minkä takia mulle ei voinut samalla ilmottaa tän viikon työvuoroista kun se kuitenkin oli jo laittanu niitä?!?!! Mut ei... Anteeks et oon läski,tyhmä,ihminen..
ja ymmärrän sen heräämisen tuskan 4 tunnin yöunien jälkeen, nykyään pystyn nukkumaan jopa ruhtinaaliset 5h... Ja ärsyttää, piti kirjottaa jo aamulla, purkaa jo ahdistusta silloin kun pääsin kaupasta vihdoin kotiin, olin saanut kirjotettua jo kohtalaisen paljon tekstiä, kunnes tulee sellanen ihana hetki ja netti menee jumiin.. Olin jo aamulla että tästä ei todellakaan oo tulossa hyvä päivä... ...mutta lopetan tältä illalta, toivon että huomenna on jo parempi päivä...nuh,unisenkekolainen.Tuo nyt on aivan ymmärrettävää käytöstä,siis ainakin multa aikoinaan.vitutti suunnattomasti,jos joku sanoi,NYT mennään...-TESSI huusi-"EI NÄIN,koska MINÄ sanon MILLOIN,MINÄ menen,ja MINNEKKIN,ja MILLÄ aikataululla,MINÄ hallitsen itseäni,EI kukaan muu".....(TUTTUA?)...no se on sitä uhmaa,kun ei oikesti ole omat ohjat hallussa...vaan haluisi niiden olevan.Ja se kaupassa YHDESSÄ käynti on todellakin raastavaa.Menettelee,jos sai yksin rauhassa kierrellä,ja lueskella jokaisen tuotteen kalorimäärää,niin et ne osaa jo ulkoa.(katseleminen,puoliruokaa),joskus tuntui,että pelkästään se katseleminen jo lihottaa.Kys.:Kuinka paljon olet rohjennut asioista puhua poikaystävällesi?minä en silloiselle,koska olin epävarma,YMMÄRTÄÄKÖ? nykyinen tietää kaiken menneisyydestäni,ja ymmärtää.ps.OSTA VALMARIN...hymy
TERES kirjoitti:
nuh,unisenkekolainen.Tuo nyt on aivan ymmärrettävää käytöstä,siis ainakin multa aikoinaan.vitutti suunnattomasti,jos joku sanoi,NYT mennään...-TESSI huusi-"EI NÄIN,koska MINÄ sanon MILLOIN,MINÄ menen,ja MINNEKKIN,ja MILLÄ aikataululla,MINÄ hallitsen itseäni,EI kukaan muu".....(TUTTUA?)...no se on sitä uhmaa,kun ei oikesti ole omat ohjat hallussa...vaan haluisi niiden olevan.Ja se kaupassa YHDESSÄ käynti on todellakin raastavaa.Menettelee,jos sai yksin rauhassa kierrellä,ja lueskella jokaisen tuotteen kalorimäärää,niin et ne osaa jo ulkoa.(katseleminen,puoliruokaa),joskus tuntui,että pelkästään se katseleminen jo lihottaa.Kys.:Kuinka paljon olet rohjennut asioista puhua poikaystävällesi?minä en silloiselle,koska olin epävarma,YMMÄRTÄÄKÖ? nykyinen tietää kaiken menneisyydestäni,ja ymmärtää.ps.OSTA VALMARIN...hymy
niin tuttua... Ja joka kerta kun käyn kaupassa, syön katseellani, saatan himoita jotain suklaata ja kun toinen sanoo että ota vaan, niin oon jo syönyt sen eikä tee enää mieli. Ja kun sitä on niiiiin vaikee selittää toiselle, kun tietää ettei toinen ymmärrä ihan täysin. Ja nyt oon ihan paniikissa, tutustuin uuteen ihmiseen, vaikuttaa mukavalta ja en tiedä miten kertoa sille ongelmista... Kova hinku sillä olis tarjota ruokaa jossain ravintolassa, mutta ainakin vielä oon onnistunut keksimään hyviä tekosyitä. Tiedän etten voi käyttää noita samoje joka kerta, mun on joko keksittävä lisää tai kerrottava sille ongelmasta... Ja pelkään kertoo, pelkään että se on meiän ystävyyden loppu... Tai sit pelkään sitä ikuista "ethän sä oo ees laiha" kommenttia... Se tuntuu tulevan kaikkialta, ja mihin tahansa (paitsi peiliiin) katsoessa nään vaan kauniita ja laihoja ihmisiä. Kai se alkaa kohta jo ihmetellä miks mulla on aina niin paljon vaatetta ja silti valitan että on kylmä... Ja oon aika paljon kertonut poikaystävälle, ja hän jopa oli niin kiltti ettei udellut ihan kaikkea infoa multa vaan löysi enemmän tietoa netistä että missä mennään, ja osas sillä kysellä tarkennuksia mun keromiseen. Yrittää auttaa tarjoomalla ruokaa ja oon kertonut että se on mulle niin kauan ok, kunhan EI ALA itkeen ja vahtiin vieressä miten paljon syön ja uskoo jos sanon ei, eikä ala pakottaan mua syömään. Niin kauan kaikki on hyvin kun en tunne painostusta siitä syömisestä. Ja myönnän että on edelleen asioita mitä pitäs paljastaa, mut en halua satuttaa enempää paljastamalla miten paljon todellisuudessa syön sillä välilä kun hän on töissä. Ja miten paljon oikeesti kuntoilen... Pahottelen taas sekavaa tekstiä, kiitos kellon, ehkä pitäis kohta yrittää nukkua se muutama tunti...
- Teres
kilpsu kirjoitti:
niin tuttua... Ja joka kerta kun käyn kaupassa, syön katseellani, saatan himoita jotain suklaata ja kun toinen sanoo että ota vaan, niin oon jo syönyt sen eikä tee enää mieli. Ja kun sitä on niiiiin vaikee selittää toiselle, kun tietää ettei toinen ymmärrä ihan täysin. Ja nyt oon ihan paniikissa, tutustuin uuteen ihmiseen, vaikuttaa mukavalta ja en tiedä miten kertoa sille ongelmista... Kova hinku sillä olis tarjota ruokaa jossain ravintolassa, mutta ainakin vielä oon onnistunut keksimään hyviä tekosyitä. Tiedän etten voi käyttää noita samoje joka kerta, mun on joko keksittävä lisää tai kerrottava sille ongelmasta... Ja pelkään kertoo, pelkään että se on meiän ystävyyden loppu... Tai sit pelkään sitä ikuista "ethän sä oo ees laiha" kommenttia... Se tuntuu tulevan kaikkialta, ja mihin tahansa (paitsi peiliiin) katsoessa nään vaan kauniita ja laihoja ihmisiä. Kai se alkaa kohta jo ihmetellä miks mulla on aina niin paljon vaatetta ja silti valitan että on kylmä... Ja oon aika paljon kertonut poikaystävälle, ja hän jopa oli niin kiltti ettei udellut ihan kaikkea infoa multa vaan löysi enemmän tietoa netistä että missä mennään, ja osas sillä kysellä tarkennuksia mun keromiseen. Yrittää auttaa tarjoomalla ruokaa ja oon kertonut että se on mulle niin kauan ok, kunhan EI ALA itkeen ja vahtiin vieressä miten paljon syön ja uskoo jos sanon ei, eikä ala pakottaan mua syömään. Niin kauan kaikki on hyvin kun en tunne painostusta siitä syömisestä. Ja myönnän että on edelleen asioita mitä pitäs paljastaa, mut en halua satuttaa enempää paljastamalla miten paljon todellisuudessa syön sillä välilä kun hän on töissä. Ja miten paljon oikeesti kuntoilen... Pahottelen taas sekavaa tekstiä, kiitos kellon, ehkä pitäis kohta yrittää nukkua se muutama tunti...
hip ja hei.Päivä yhtä juoksua,jestas mulle pamahti tajuntaan et Rovaniemelle lentokoneel 13.12 lähös,ja mun passi paskas kunnos,pakko hakee uus.Nu,kaverini Tonin kera sit kohellettiin oikein kunnol,polisilaitos sekasin...ei kai sentään,vaan jouduin käydä ottamas uudet passikuvat,kun kasvot ei ihan suoras kameraa kohden.No,sitten kävi viel niitten puolelta moka,kun mua ei meinannu löytyä tilastoista,vaan virkailaja kuuli sossun väärin.Passi tulee ens.pe.No,mitäs sulle...hyvät sulle,kun olet päästänyt poikaystäväsi maailmaasi mukaan,auttaa sua,kun jotai tietää.ja helpottaa myös häntä tajuamaan mis mennää.Kaikkea ei toki voi vaatiakkaan ymmärtämään,sen tiedämme vain me,jotka siinä maailmassa elää,tai on elännyt.Ota uusi ystäväsi vastaan,vaan tutki minkäluontoinen,jos oikenlainen kaveri.....
Teres kirjoitti:
hip ja hei.Päivä yhtä juoksua,jestas mulle pamahti tajuntaan et Rovaniemelle lentokoneel 13.12 lähös,ja mun passi paskas kunnos,pakko hakee uus.Nu,kaverini Tonin kera sit kohellettiin oikein kunnol,polisilaitos sekasin...ei kai sentään,vaan jouduin käydä ottamas uudet passikuvat,kun kasvot ei ihan suoras kameraa kohden.No,sitten kävi viel niitten puolelta moka,kun mua ei meinannu löytyä tilastoista,vaan virkailaja kuuli sossun väärin.Passi tulee ens.pe.No,mitäs sulle...hyvät sulle,kun olet päästänyt poikaystäväsi maailmaasi mukaan,auttaa sua,kun jotai tietää.ja helpottaa myös häntä tajuamaan mis mennää.Kaikkea ei toki voi vaatiakkaan ymmärtämään,sen tiedämme vain me,jotka siinä maailmassa elää,tai on elännyt.Ota uusi ystäväsi vastaan,vaan tutki minkäluontoinen,jos oikenlainen kaveri.....
ahdistaa liikaa.. Haluun oikeesti pois, mut emmä haluis vielä luovuttaa. On liikaa ihmisiä ketä en halulis jättää suremaan. Mutten toisaalta jaksa enää ajatella muita.. Ei nekään ajattele mua.. Kukaan ei kysy mitä mulle oikeesti kuuluu tänään... Kukaan ei välitä... Kukaan ei ees huomais vaikkei mua olis enää... Tääläkin oltais vaan onnelllisia että hyvä kun se ei valita turhasta enää. niin tuskanen olo etten jaksa kohtaa enää seuraavaa päivää... Mutta toisaalta... Emmä haluu kuolla näin läskinä... Mut toisaalta elän koko ajan säästöliekillä, en ees laihdu enempää... Painan edelleen liikaa... Ja pahinta ja hankalinta tässä on se että oon rakastumassa toiseen mieheen hyvää vauhtia... en kestä sitä, en halua sitä!!!! En kestä sitä että joutuisin taas miettimään mitä sanoa, mitä väittää, mitä kertoa, haluun olla yksin!! Haluun kuolla yksin, ei kenenkään oikeesti tarvi välittää musta... Ei kukaan oo välittäny tähänkään asti ni miks välittäis nytkään? Ja tiiän, oon sanonu nää samat asiat miljoona kertaa ennenkin mut.. Mitä tehä siiten kun voimat on loppu? Mitä tehä sitten kun kuulee miehiltä kommenttia et oon muka kaunis... Mitä ne tietää? YLIPAINONEN läskinorsu ei voi olla kaunis, ei vaan voi!!!
- an.on.yy.mi
kilpsu kirjoitti:
ahdistaa liikaa.. Haluun oikeesti pois, mut emmä haluis vielä luovuttaa. On liikaa ihmisiä ketä en halulis jättää suremaan. Mutten toisaalta jaksa enää ajatella muita.. Ei nekään ajattele mua.. Kukaan ei kysy mitä mulle oikeesti kuuluu tänään... Kukaan ei välitä... Kukaan ei ees huomais vaikkei mua olis enää... Tääläkin oltais vaan onnelllisia että hyvä kun se ei valita turhasta enää. niin tuskanen olo etten jaksa kohtaa enää seuraavaa päivää... Mutta toisaalta... Emmä haluu kuolla näin läskinä... Mut toisaalta elän koko ajan säästöliekillä, en ees laihdu enempää... Painan edelleen liikaa... Ja pahinta ja hankalinta tässä on se että oon rakastumassa toiseen mieheen hyvää vauhtia... en kestä sitä, en halua sitä!!!! En kestä sitä että joutuisin taas miettimään mitä sanoa, mitä väittää, mitä kertoa, haluun olla yksin!! Haluun kuolla yksin, ei kenenkään oikeesti tarvi välittää musta... Ei kukaan oo välittäny tähänkään asti ni miks välittäis nytkään? Ja tiiän, oon sanonu nää samat asiat miljoona kertaa ennenkin mut.. Mitä tehä siiten kun voimat on loppu? Mitä tehä sitten kun kuulee miehiltä kommenttia et oon muka kaunis... Mitä ne tietää? YLIPAINONEN läskinorsu ei voi olla kaunis, ei vaan voi!!!
Oletko pikkusiskoni?
Haluat pois, mutten halua luovuttaa. Tiedän tunteen. Aikoinaan suunnittelin eri tapoja tehdä itsemurhaa, mikä rauhoitti kun tiesin että voin halutessani päästä pois. Ymmärsin myös, että halusin pois kaikesta tuskasta ja paskasta, en pois elämästä! Viilsin ranteeni auki mutta se ei helpottanut. Olin vain suurempi luuseri... Oksensin ruokani mutta se ei helpottanut, sain vain naamani turvoksiin ja silmät punaisiksi ja kurkun kipeäksi. Halusin apua, halusin että joku ymmärtäisi ja silti rakastaisi. Totuus, jonka vasta myöhemmin ymmärsin on että läheisesi voivat rakastaa sinua vaikka eivät ymmärtäisikään mitä kaikkea paskaa joudut käymään läpi. He saattavat yrittää auttaa sinua vaikka tekevätkin sen ihan "väärällä" tavalla. Kyllä he ihan varmasti haluavat pitää sinut elossa; miksi he näkisivät vaivaa muuten saadaksesi sinut syömään?
Älä häpeä vaikka käyttäytyisin eri lailla kuin haluaisit. Et ole paha tai huono tai luuseri, olet sairas ja tarvitset apua! Eihän kukaan syöpäpotilaallekaan mene huutamaan että "ota prkl itseäsi niskasta kiinni, ryhdistäydy ja hoida elämäsi kuntoon!!" Meitä syömishäiriöisiä vain ei ymmärretä. Se ei ole sinun vikasi.
Kauneus on katsojan silmissä. Voit olla monenkin mielestä kaunis vaikka itse olisitkin eri mieltä. Ihmisillä on erilaisia kauneusihanteita, niinkuin lempivärejä ja lempiruokiakin! Itse kuulen jatkuvasti olevani häikäisevä kaunotar, hoikka, seksikäs ja upeakroppainen. Itse näen läskin sian. Usko pois että monet pitävät sinua kauniina! Ja heidän mielipiteensä on ihan ok.
Joskus sateen jälkeen alkaa entistä rajumpi ukkosmyrsky, mutta joskus esiin tulee myös sateenkaari ja aurinko. Aikoinaan yritin hakea apua mutta prosessi oli niin vaikea ja monimutkainen että voimani loppuivat ja tein kaikenlaisia kamalia asioita itselleni kunnes olin niin turta etten vain enää noussut sängystä, en suihkuun, en hampaita pesemään, en kouluun, en töihin... Kaikki muuttuo vain pahemmaksi. Nyt minulla on vihdoin poikaystävä joka välittää ja rakastaa ja aikoo järjestää minut hoitoon. En tiedä jaksaisinko yksim. Aikoinaan olin niin varma etten selviä mutta olen täällä yhä vaikka tosi heikko ja sairas olenkin. Tosin poikaystäväni ymmärsi asian vakavuuden vasta kun oli nähnyt minun makaavan kylppärin lattialla liikkumatta, olin lopettanut hengittämisen hetkittäin ja ahminut itseni turvoksiin, ollut lähellä tajun lähtöä kun kieltäydyin syömästä mitään muuta kuin ruoanmurusia. Lopulta itkukohtauksien säestämänä etsin youtubesta ja nettipalstoilta muutamia varoittavina kauhutarinoina toimivia kuvia ja videoita ja näytin hänelle samalla kun itkin holtittomasti. Selitin että en voi hallita ahmimistani mutta että välillä en voi syödä koska se pelottaa enemmän kuin sairaalaan joutuminen, tajun lähtö tms. Tietenkään hän ei voi tietää tarkalleen mitä koen mutta hän ymmärtää miten voi auttaa ja miten ei voi auttaa ja yrittää suhtautua monimutkaiseen syömiseen/syömättömyyteeni ymmärtäväisemmin ja rauhallisemmin. Hyvät ammattiauttajat voivat ymmärtää meitä. Kerro apua hakiessasi itsemurha-ajatuksistasi ja ettet enää jaksa. Kerro uudestaan ja uudestaan häpeämättä kunnes joku kuuntelee ja ottaa tosissaan. Kerro perheellesi että jos he oikeasti haluavat auttaa sinua, heidän täytyy lopettaa ruoan pakkosyötön yritt"minen joka vain pahentaa ahdistustasi, ja että heidän täytyy auttaa sinua löytämään ammattiapua joka voi poistaa tai helpottaa pelkoasi eikä pelkästään hukuta oireita lääkehumalaan.
Usko pois, on ihmisiä jotka välittävät sinusta, rakastavat sinua, haluavat auttaa sinua ja uskovat sinuun, pitävät sinua hyvänä ja kauniina ihmisenä! Vaikka sinusta tuntuisi ettet jaksa, aamu kuitenkin tulee ja joskus sade taukoaa. Pura ajatuksesi paperille ja huuda apua kunnes sinua kuunnellaan.
Toivon syämestäni että aamulla tunnet olosi hiukan paremmaksi! an.on.yy.mi kirjoitti:
Oletko pikkusiskoni?
Haluat pois, mutten halua luovuttaa. Tiedän tunteen. Aikoinaan suunnittelin eri tapoja tehdä itsemurhaa, mikä rauhoitti kun tiesin että voin halutessani päästä pois. Ymmärsin myös, että halusin pois kaikesta tuskasta ja paskasta, en pois elämästä! Viilsin ranteeni auki mutta se ei helpottanut. Olin vain suurempi luuseri... Oksensin ruokani mutta se ei helpottanut, sain vain naamani turvoksiin ja silmät punaisiksi ja kurkun kipeäksi. Halusin apua, halusin että joku ymmärtäisi ja silti rakastaisi. Totuus, jonka vasta myöhemmin ymmärsin on että läheisesi voivat rakastaa sinua vaikka eivät ymmärtäisikään mitä kaikkea paskaa joudut käymään läpi. He saattavat yrittää auttaa sinua vaikka tekevätkin sen ihan "väärällä" tavalla. Kyllä he ihan varmasti haluavat pitää sinut elossa; miksi he näkisivät vaivaa muuten saadaksesi sinut syömään?
Älä häpeä vaikka käyttäytyisin eri lailla kuin haluaisit. Et ole paha tai huono tai luuseri, olet sairas ja tarvitset apua! Eihän kukaan syöpäpotilaallekaan mene huutamaan että "ota prkl itseäsi niskasta kiinni, ryhdistäydy ja hoida elämäsi kuntoon!!" Meitä syömishäiriöisiä vain ei ymmärretä. Se ei ole sinun vikasi.
Kauneus on katsojan silmissä. Voit olla monenkin mielestä kaunis vaikka itse olisitkin eri mieltä. Ihmisillä on erilaisia kauneusihanteita, niinkuin lempivärejä ja lempiruokiakin! Itse kuulen jatkuvasti olevani häikäisevä kaunotar, hoikka, seksikäs ja upeakroppainen. Itse näen läskin sian. Usko pois että monet pitävät sinua kauniina! Ja heidän mielipiteensä on ihan ok.
Joskus sateen jälkeen alkaa entistä rajumpi ukkosmyrsky, mutta joskus esiin tulee myös sateenkaari ja aurinko. Aikoinaan yritin hakea apua mutta prosessi oli niin vaikea ja monimutkainen että voimani loppuivat ja tein kaikenlaisia kamalia asioita itselleni kunnes olin niin turta etten vain enää noussut sängystä, en suihkuun, en hampaita pesemään, en kouluun, en töihin... Kaikki muuttuo vain pahemmaksi. Nyt minulla on vihdoin poikaystävä joka välittää ja rakastaa ja aikoo järjestää minut hoitoon. En tiedä jaksaisinko yksim. Aikoinaan olin niin varma etten selviä mutta olen täällä yhä vaikka tosi heikko ja sairas olenkin. Tosin poikaystäväni ymmärsi asian vakavuuden vasta kun oli nähnyt minun makaavan kylppärin lattialla liikkumatta, olin lopettanut hengittämisen hetkittäin ja ahminut itseni turvoksiin, ollut lähellä tajun lähtöä kun kieltäydyin syömästä mitään muuta kuin ruoanmurusia. Lopulta itkukohtauksien säestämänä etsin youtubesta ja nettipalstoilta muutamia varoittavina kauhutarinoina toimivia kuvia ja videoita ja näytin hänelle samalla kun itkin holtittomasti. Selitin että en voi hallita ahmimistani mutta että välillä en voi syödä koska se pelottaa enemmän kuin sairaalaan joutuminen, tajun lähtö tms. Tietenkään hän ei voi tietää tarkalleen mitä koen mutta hän ymmärtää miten voi auttaa ja miten ei voi auttaa ja yrittää suhtautua monimutkaiseen syömiseen/syömättömyyteeni ymmärtäväisemmin ja rauhallisemmin. Hyvät ammattiauttajat voivat ymmärtää meitä. Kerro apua hakiessasi itsemurha-ajatuksistasi ja ettet enää jaksa. Kerro uudestaan ja uudestaan häpeämättä kunnes joku kuuntelee ja ottaa tosissaan. Kerro perheellesi että jos he oikeasti haluavat auttaa sinua, heidän täytyy lopettaa ruoan pakkosyötön yritt"minen joka vain pahentaa ahdistustasi, ja että heidän täytyy auttaa sinua löytämään ammattiapua joka voi poistaa tai helpottaa pelkoasi eikä pelkästään hukuta oireita lääkehumalaan.
Usko pois, on ihmisiä jotka välittävät sinusta, rakastavat sinua, haluavat auttaa sinua ja uskovat sinuun, pitävät sinua hyvänä ja kauniina ihmisenä! Vaikka sinusta tuntuisi ettet jaksa, aamu kuitenkin tulee ja joskus sade taukoaa. Pura ajatuksesi paperille ja huuda apua kunnes sinua kuunnellaan.
Toivon syämestäni että aamulla tunnet olosi hiukan paremmaksi!Te kaikki ootte niiin ihania.. Tunnen itteni ihan kauheeks, kun kirjotan tollasia tekstejä... Mutta samalla tajuan sen ette on hyvä että puran tunteita kirjottamalla kun että oikeesti toteuttaisin noita ajatuksia. On sentään tullut niin monta kertaa kirjotettua ne jäähyväis kirjeet ja ne on niin monta kertaa tuhottu ja en jaksais sulkee niitä tunteita enää sisälleni.. Oon sentään tajunnut sen että mulla on oikeus tuntee niitä tunteita mitä tunnen, ei aina tarvi jaksaa miellyttää muita.
Ja samaa mäkin kuulen, koko ajan tulee jostain suunnalta niitä ihailuja "oot niin kaunis, oot niin kissa, niin kuuma..." jne... Ja on niin "ihanaa" kun ihmiset jaksaa huolehtii ja painostaa sen koulun kanssa... Oon niin loppuun palanu, mua ei oikeesti kiinnosta pätkääkään se... Mutta pakko vaan jotenkin yrittää jaksaa olla ees välillä sieläkin.. Ja mietin sitäkin että pitäiskö näyttää psykiatriselle sairaanhoitajalle että se voi lukee et missä meen tällä hetkellä, kun tuntuu että se uskoo kaiken minkä sanon enkä puhu sille mtn sellasta mitä oon kirjottanu tänne. Mutta toisaalta, antaa olla, ei sen tarvi tietää. Ja parempi etten anna sille linkkiä näihin teksteihin, koska luultavasti en kirjottais enää... Enkä sit tiiä että jäiskö kukaan tääläkään miettimään, että mitä mulle kuuluu, oonko vielä tässä maailmassa. mutta haluan ainakin uskoa niin. haluan ainakin uskoa, siihen että on jossain ihmisiä jotka oikeesti välittää musta eikä siitä miltä näytän... Jotka haluaa päivittäin tietää et mitä mulle tänään kuuluu... Ja mua ärsyttää, kun sain sen uuden kaverin, sain vihdoin kerrottua sille syömisongelmistani ja nyt.. en halua kuulla siitä enää... En halua nähdä sitä.- an.on.yy.mi
kilpsu kirjoitti:
Te kaikki ootte niiin ihania.. Tunnen itteni ihan kauheeks, kun kirjotan tollasia tekstejä... Mutta samalla tajuan sen ette on hyvä että puran tunteita kirjottamalla kun että oikeesti toteuttaisin noita ajatuksia. On sentään tullut niin monta kertaa kirjotettua ne jäähyväis kirjeet ja ne on niin monta kertaa tuhottu ja en jaksais sulkee niitä tunteita enää sisälleni.. Oon sentään tajunnut sen että mulla on oikeus tuntee niitä tunteita mitä tunnen, ei aina tarvi jaksaa miellyttää muita.
Ja samaa mäkin kuulen, koko ajan tulee jostain suunnalta niitä ihailuja "oot niin kaunis, oot niin kissa, niin kuuma..." jne... Ja on niin "ihanaa" kun ihmiset jaksaa huolehtii ja painostaa sen koulun kanssa... Oon niin loppuun palanu, mua ei oikeesti kiinnosta pätkääkään se... Mutta pakko vaan jotenkin yrittää jaksaa olla ees välillä sieläkin.. Ja mietin sitäkin että pitäiskö näyttää psykiatriselle sairaanhoitajalle että se voi lukee et missä meen tällä hetkellä, kun tuntuu että se uskoo kaiken minkä sanon enkä puhu sille mtn sellasta mitä oon kirjottanu tänne. Mutta toisaalta, antaa olla, ei sen tarvi tietää. Ja parempi etten anna sille linkkiä näihin teksteihin, koska luultavasti en kirjottais enää... Enkä sit tiiä että jäiskö kukaan tääläkään miettimään, että mitä mulle kuuluu, oonko vielä tässä maailmassa. mutta haluan ainakin uskoa niin. haluan ainakin uskoa, siihen että on jossain ihmisiä jotka oikeesti välittää musta eikä siitä miltä näytän... Jotka haluaa päivittäin tietää et mitä mulle tänään kuuluu... Ja mua ärsyttää, kun sain sen uuden kaverin, sain vihdoin kerrottua sille syömisongelmistani ja nyt.. en halua kuulla siitä enää... En halua nähdä sitä.Kyllä on ihmisiä joita kiinnostaa miten sinulla menee! Muista että vaikka joskus ihan vastakkaiselta tuntuisi niin kaikki ei ole miltä näyttää. Samoin on varmasti uuden ystäväsi kanssa: et varmaankaan halua vältellä häntä koska et pitäisi hänestä vaan koska tuntuu niin vaikealta kohdata kaikki vaikeat asiat joista olet hänelle puhunut. Muista kuitenkin että vaikka kuinka kuka tahansa jotain muuta sanoisi, sairaus on sairaus eikä siinä loppujen lopuksi ole mitään hävettävää.
Itselläni on sama ongelma että jos joskus tunteellisella hetkellä jaan syvimmät ajatukseni jonkun kanssa, sen jälkeen pyrin välttelemään heitä koska en kestä sitä häpeän tunnetta. Mutta alan nyt nähdä ettei se johda mihinkään koska klisee "minkä taakseen jättää, sen edestään löytää" pitää ikävä kyllä paikkansa... Entisenä kilpaurheilijana olen liikkunut pienissä piireissä ja luottanut vääriin ihmisiin (yhteityökumppani, valmentaja, ex-poikaystävä, väärät kaverit, pomo jne...) ja kertonut itsestäni vaikeina hetkinä liikaa ja lopulta koko homma lähti käsistä kun ihmiset puhuivat asioistani eteenpäin mutta kertoivat faktoja irti asiayhteydestä, joskus kertoivat osatotuuksia ja jotkut sitten ihan suoraan valehtelivat ja mustamaalasivat. Tuloksena oli että minulla oli joissakin piireissä tosi huono ja hullun maine ja häpesin kuollakseni tullessani kyseisiä ihmisiä vastaan. Sitten kuitenkin pikkuhiljaa opin virheistäni ja vaikka pysyin avoimena ihmisille, joiden kanssa teen läheisempää yhteistyötä, en kerro heille mitään yksityiskohtia omasta sielunelämästäni tms. joten voin olla rauhassa sillä vaikka he päättäisivät puhua minun asioistani eteenpäin, he eivät tiedä henkilökohtaisista asioistani tarpeeksi aiheuttaakseen sen kummempaa tuhoa. Olen myös oppinut ettei häpeään kuole. Nyt kun tulen minua vastaan kääntyneitä ihmisiä vastaan, sanon hei ja hyvää päivää ja käyttäydyn ulkopuolisten silmiin ihan normaalisti vaikka sydän hakkaa tuhatta ja sataa ja kylmä hiki pukkaa läpi. Selviän näistä tilanteista koska tiedÄn, etten halua kyseisten ihmisten ystävyyttä enkä pidä heitä hyvinä ihmisinä ja vaikka heidän ihailunsa haluaisinkin, sillä ei loppujen lopuksi ole mitään väliä vaikka mielelläni haluaisinkin todistaa olevani heille liian hyvä. Kai sitä voi kävellä eteenpäin jatkuvasti kompastelematta vain jos ei koko ajan tuijota taakseen...
Jos sinun on vaikea kohdata ystävääsi, yritä miettiä, eikö hän halua yrittää ymmärtää sinua vai häpeätkö hänen edessään koska hän tietää totuuden. Jos kyse on jälkimmäisestä ja hän on muuten hyvä ystävä, ehkä voisit tunnustaa että sinua hävettaa koko asia ja että toivot ettei hän ota syömisongelmiasi esille toistaiseksi ja sinä palaat aiheeseen sitten kun siltä tuntuu.
Jos nämä palstat ovat sinulle tärkeä tunteidenpurkureitti ja pelkäät että psykiatrinen hoitajasi "salapaikkasi" löytäminen vaikeuttaisi tunteiden purkamista, voithan aina myös joitakin kirjoittamistasi teksteistä tai osia niistä kopioida vaikka word-documentiksi ja printata. Voit vaikka sanoa että kirjoitat koneelle päiväkirjaa, ei hänen tarvitse edes näistä palstoista tietää! Kenenkään on vaikea auttaa sinua tuntematta sinua joten on tärkeää että kerrot tunteistasi.
Joskus minun tekisi mieli paastota muutama päivä ja sitten mennä seksikkäät vaatteet ja meikki päällä isoon yökerhoon, juoda hiukan rentoutuakseni, varastaa show ja flirttailla paikan komeimpien miesten kanssa ihan vain tunteakseni itseni kauniiksi ja haluttavaksi; elääkseni hetken tuntien että olen vapaa syömishäiriön kahleista. Flirttailu ei tule kysymykseen koska olen vakavassa suhteessa enkä koskaan pettäisi tai loukkaisi poikaystävääni, mutta joskus vain tuntuu niin vaikealta uskoa että hän pitäisi minua kauniina, haluttavana tai edes ihanana ihmisenä kun ajattelen kaikkia kamalia tilanteita joissa hän on minut nähnyt ja kaikkia inhottavia asioita joita hän tietää minun tehneen. Toisaalta tiedän, että loppujen lopuksi se, pitävätkö naistenmiehet minua mielenkiintoisena, ei loppupeleissä merkitse minulle mitään muuta kuin että haluan todistaa olevani tarpeeksi laiha ja kaunis. Ja tiedän myös ettei todellisuutta voi paeta; minkä taakseen jättää sen.... Se, että poikaystäväni itkukohtausten aikana, ahmimisen jälkeen kun turvonneena ja pahoinvoivana niistän nenääni toistakymmenettä kertaa pitää minua sylissään, hieroo jumittunutta niskaani, kuutelee sekavia selityksiäni ja kertoo rakastavansa minua ja auttavansa minua, merkitsee minulle enemmän kuin pystyn sanoin kuvaamaan, vaikka niilläkin hetkillä häpeän ja inhoan itseäni niin paljon etten koe ansaitsevani sitä. Pahinta itseinhossa on se, että koko elämä tuntuu usein kidutukselta kun vastaan tulee vain pahoja asioita, mutta että sitten kun jotain hyvää tapahtuu, olo on taas tosi vaikea kun ei koe ansaitsevansa sitä. Sekavaa... - an.on.yy.mi
an.on.yy.mi kirjoitti:
Kyllä on ihmisiä joita kiinnostaa miten sinulla menee! Muista että vaikka joskus ihan vastakkaiselta tuntuisi niin kaikki ei ole miltä näyttää. Samoin on varmasti uuden ystäväsi kanssa: et varmaankaan halua vältellä häntä koska et pitäisi hänestä vaan koska tuntuu niin vaikealta kohdata kaikki vaikeat asiat joista olet hänelle puhunut. Muista kuitenkin että vaikka kuinka kuka tahansa jotain muuta sanoisi, sairaus on sairaus eikä siinä loppujen lopuksi ole mitään hävettävää.
Itselläni on sama ongelma että jos joskus tunteellisella hetkellä jaan syvimmät ajatukseni jonkun kanssa, sen jälkeen pyrin välttelemään heitä koska en kestä sitä häpeän tunnetta. Mutta alan nyt nähdä ettei se johda mihinkään koska klisee "minkä taakseen jättää, sen edestään löytää" pitää ikävä kyllä paikkansa... Entisenä kilpaurheilijana olen liikkunut pienissä piireissä ja luottanut vääriin ihmisiin (yhteityökumppani, valmentaja, ex-poikaystävä, väärät kaverit, pomo jne...) ja kertonut itsestäni vaikeina hetkinä liikaa ja lopulta koko homma lähti käsistä kun ihmiset puhuivat asioistani eteenpäin mutta kertoivat faktoja irti asiayhteydestä, joskus kertoivat osatotuuksia ja jotkut sitten ihan suoraan valehtelivat ja mustamaalasivat. Tuloksena oli että minulla oli joissakin piireissä tosi huono ja hullun maine ja häpesin kuollakseni tullessani kyseisiä ihmisiä vastaan. Sitten kuitenkin pikkuhiljaa opin virheistäni ja vaikka pysyin avoimena ihmisille, joiden kanssa teen läheisempää yhteistyötä, en kerro heille mitään yksityiskohtia omasta sielunelämästäni tms. joten voin olla rauhassa sillä vaikka he päättäisivät puhua minun asioistani eteenpäin, he eivät tiedä henkilökohtaisista asioistani tarpeeksi aiheuttaakseen sen kummempaa tuhoa. Olen myös oppinut ettei häpeään kuole. Nyt kun tulen minua vastaan kääntyneitä ihmisiä vastaan, sanon hei ja hyvää päivää ja käyttäydyn ulkopuolisten silmiin ihan normaalisti vaikka sydän hakkaa tuhatta ja sataa ja kylmä hiki pukkaa läpi. Selviän näistä tilanteista koska tiedÄn, etten halua kyseisten ihmisten ystävyyttä enkä pidä heitä hyvinä ihmisinä ja vaikka heidän ihailunsa haluaisinkin, sillä ei loppujen lopuksi ole mitään väliä vaikka mielelläni haluaisinkin todistaa olevani heille liian hyvä. Kai sitä voi kävellä eteenpäin jatkuvasti kompastelematta vain jos ei koko ajan tuijota taakseen...
Jos sinun on vaikea kohdata ystävääsi, yritä miettiä, eikö hän halua yrittää ymmärtää sinua vai häpeätkö hänen edessään koska hän tietää totuuden. Jos kyse on jälkimmäisestä ja hän on muuten hyvä ystävä, ehkä voisit tunnustaa että sinua hävettaa koko asia ja että toivot ettei hän ota syömisongelmiasi esille toistaiseksi ja sinä palaat aiheeseen sitten kun siltä tuntuu.
Jos nämä palstat ovat sinulle tärkeä tunteidenpurkureitti ja pelkäät että psykiatrinen hoitajasi "salapaikkasi" löytäminen vaikeuttaisi tunteiden purkamista, voithan aina myös joitakin kirjoittamistasi teksteistä tai osia niistä kopioida vaikka word-documentiksi ja printata. Voit vaikka sanoa että kirjoitat koneelle päiväkirjaa, ei hänen tarvitse edes näistä palstoista tietää! Kenenkään on vaikea auttaa sinua tuntematta sinua joten on tärkeää että kerrot tunteistasi.
Joskus minun tekisi mieli paastota muutama päivä ja sitten mennä seksikkäät vaatteet ja meikki päällä isoon yökerhoon, juoda hiukan rentoutuakseni, varastaa show ja flirttailla paikan komeimpien miesten kanssa ihan vain tunteakseni itseni kauniiksi ja haluttavaksi; elääkseni hetken tuntien että olen vapaa syömishäiriön kahleista. Flirttailu ei tule kysymykseen koska olen vakavassa suhteessa enkä koskaan pettäisi tai loukkaisi poikaystävääni, mutta joskus vain tuntuu niin vaikealta uskoa että hän pitäisi minua kauniina, haluttavana tai edes ihanana ihmisenä kun ajattelen kaikkia kamalia tilanteita joissa hän on minut nähnyt ja kaikkia inhottavia asioita joita hän tietää minun tehneen. Toisaalta tiedän, että loppujen lopuksi se, pitävätkö naistenmiehet minua mielenkiintoisena, ei loppupeleissä merkitse minulle mitään muuta kuin että haluan todistaa olevani tarpeeksi laiha ja kaunis. Ja tiedän myös ettei todellisuutta voi paeta; minkä taakseen jättää sen.... Se, että poikaystäväni itkukohtausten aikana, ahmimisen jälkeen kun turvonneena ja pahoinvoivana niistän nenääni toistakymmenettä kertaa pitää minua sylissään, hieroo jumittunutta niskaani, kuutelee sekavia selityksiäni ja kertoo rakastavansa minua ja auttavansa minua, merkitsee minulle enemmän kuin pystyn sanoin kuvaamaan, vaikka niilläkin hetkillä häpeän ja inhoan itseäni niin paljon etten koe ansaitsevani sitä. Pahinta itseinhossa on se, että koko elämä tuntuu usein kidutukselta kun vastaan tulee vain pahoja asioita, mutta että sitten kun jotain hyvää tapahtuu, olo on taas tosi vaikea kun ei koe ansaitsevansa sitä. Sekavaa...piti vielä lisätä että todisteena siitä että ihmisiä sinun tunteesi kiinnostavat, on esim. se että vajaa viikko sitten aloittamasi keskustelu on luettu 290 kertaa. Usko pois että monia lukijoita lohduttaa jo se etteivät he ole yksin vastaavissa tilanteissa samantyyppisten ajatusten kanssa. Joskus haluaisin vain olla syömishäiriöisten keskellä isossa talossa jossa jokainen saa tulla, mennä ja viipyä miten haluaa; saisin edes joskus olla "normaali" ja "hyväksyttävä" ihmisten keskellä ilman että tarvitsee koko ajan teeskennellä tai salailla tms. Itselleni ainakin on näiden palstojen kirjoituksista ollut suuri apu ja toivon, että kirjoitukseni edes jotakuta auttaisivat.
- Teres
an.on.yy.mi kirjoitti:
piti vielä lisätä että todisteena siitä että ihmisiä sinun tunteesi kiinnostavat, on esim. se että vajaa viikko sitten aloittamasi keskustelu on luettu 290 kertaa. Usko pois että monia lukijoita lohduttaa jo se etteivät he ole yksin vastaavissa tilanteissa samantyyppisten ajatusten kanssa. Joskus haluaisin vain olla syömishäiriöisten keskellä isossa talossa jossa jokainen saa tulla, mennä ja viipyä miten haluaa; saisin edes joskus olla "normaali" ja "hyväksyttävä" ihmisten keskellä ilman että tarvitsee koko ajan teeskennellä tai salailla tms. Itselleni ainakin on näiden palstojen kirjoituksista ollut suuri apu ja toivon, että kirjoitukseni edes jotakuta auttaisivat.
,ja huomaatkos,todellakin ajatusmaailmaasi käydään ahkerasti lukemessa.Annat monelle ajattelemisen aihetta,Täällä et todellakaan ole yksin sairautesi kanssa,eikä sinun tarvitse peitellä pahaa olosi,eikä miettiä,mitä muut ajattelevat.Ainakin tieto varmasti on arvokas tieto.Sä olet rohkea kirjoittaessasi rehellisesti mitä päässäsi liikkuu,kaunestelemetta mitään.hienoa.Kipsu,mikä tuo uusi poikajuttu on?missäs siihen kerkesit tutustua?vanha tuttuko? ota kuitenkin varauksella,siis etene hitaasti,ettei tule pettymystä,jaksaisitko just nyt sitä? voi olla et olet aika altis tulla loukatuksi,sitä en sinulle soisi.Toivon vain kovasti voimia jaksaa selvitä tämänhetkisestä.Sä olet herkkä ja varmasti ihana ihminen,uskon että sinulla on elämältä paljon hyvää vastaanotettavaa.
Teres kirjoitti:
,ja huomaatkos,todellakin ajatusmaailmaasi käydään ahkerasti lukemessa.Annat monelle ajattelemisen aihetta,Täällä et todellakaan ole yksin sairautesi kanssa,eikä sinun tarvitse peitellä pahaa olosi,eikä miettiä,mitä muut ajattelevat.Ainakin tieto varmasti on arvokas tieto.Sä olet rohkea kirjoittaessasi rehellisesti mitä päässäsi liikkuu,kaunestelemetta mitään.hienoa.Kipsu,mikä tuo uusi poikajuttu on?missäs siihen kerkesit tutustua?vanha tuttuko? ota kuitenkin varauksella,siis etene hitaasti,ettei tule pettymystä,jaksaisitko just nyt sitä? voi olla et olet aika altis tulla loukatuksi,sitä en sinulle soisi.Toivon vain kovasti voimia jaksaa selvitä tämänhetkisestä.Sä olet herkkä ja varmasti ihana ihminen,uskon että sinulla on elämältä paljon hyvää vastaanotettavaa.
TERES tuo poikajuttu on niin vaikka taisin sanoa että se on uusi, mutta kyseessä on vanha ihastus, joka oli sillon varattu ja nyt kun hän on taas vapaa, oon erittäin hankalassa asemassa koska mulla kuitenkin on jo vakituinen poikaystävä ja tuntuu että vanha ihastus haluaa vaan seksiä, olenhan paljon laihempi kuin silloin. Paljon enemmän "kissa" niinkuin hän sanoo. Ja tällä hetkellä on muutenkin hankalaa niin en oikeesti jaksais enää miettiä eikä kumpikaan miehistä tunnu haluavan ymmärtää mua. Tiedän loukkaavani molempia, kun vetäydyn tilanteesta kauemmaksi, mutta tuskin kumpikaan niistä pojista kuitenkaan haluaa, että kuolen...
an.on.yy.mi häpeen ystäväni edessä koska hän tietää totuuden. Silloin kun hän ei vielä tiennyt pystyin vetäytyyn siihen salaperäisyyden ihanaan verhoon ja tällä hetkellä vihaan ja häpeen niin paljon itteeni, "miks ihmeessä revin sen verhon alas ja paljastin kaiken!!" Eikä ystävän kommenntti taaskaan ollut muuta kun se, että "ethän sä ole edes laiha..."
Mutta, kaikki ei tunnu ymmärtävän, ettei kukaan voi olla heti siinä ns. luurankokunnossa. Kyllä sen eteen pitää tehä töitä, ja mä nyt ainakin vielä yritän jotenkin vältellä sitä vaikka haluaisin painoo pois vielä vähintään sen 10kg.. Ja huonointa tässä on se että yritän edelleen miellyttää kaikkia. Lupailen tuhansittain asioita joista yritän suoriutua edes jotenkin, vaikka tiedän että poltan itteni loppuun tällä menolla... Tai no toisaalta se on hyvä, en ehdi miettimään syömistä vaan voin "unohtaa" sen ja vaan väittää ettei aika riittäny, syön kohta.
Ja kaikenlisäks, oon kuullut, että hyvät vanhat ystäväni puhuu musta seläntakana niin paljon paskaa... Oon niille vaan se luuseri ana jonka pitäis tajuu jo jotain... Ja tajuan sen kyllä ettei ne halua enää tuntea mua. Kyllä ne varmaan hyvääkin puhuu, mutta aina tollaset vaan kantautuu korviin, toisaalta reilua niiltä ihmisiltä jotka kertoo mulle vaikka tietää satuttavansa sillä, osaanpahan miettiä muutaman kerran uudestaan ennenkun suostua tapaamaan uudestaan näitä ns. "kavereita"...- TERES
kilpsu kirjoitti:
TERES tuo poikajuttu on niin vaikka taisin sanoa että se on uusi, mutta kyseessä on vanha ihastus, joka oli sillon varattu ja nyt kun hän on taas vapaa, oon erittäin hankalassa asemassa koska mulla kuitenkin on jo vakituinen poikaystävä ja tuntuu että vanha ihastus haluaa vaan seksiä, olenhan paljon laihempi kuin silloin. Paljon enemmän "kissa" niinkuin hän sanoo. Ja tällä hetkellä on muutenkin hankalaa niin en oikeesti jaksais enää miettiä eikä kumpikaan miehistä tunnu haluavan ymmärtää mua. Tiedän loukkaavani molempia, kun vetäydyn tilanteesta kauemmaksi, mutta tuskin kumpikaan niistä pojista kuitenkaan haluaa, että kuolen...
an.on.yy.mi häpeen ystäväni edessä koska hän tietää totuuden. Silloin kun hän ei vielä tiennyt pystyin vetäytyyn siihen salaperäisyyden ihanaan verhoon ja tällä hetkellä vihaan ja häpeen niin paljon itteeni, "miks ihmeessä revin sen verhon alas ja paljastin kaiken!!" Eikä ystävän kommenntti taaskaan ollut muuta kun se, että "ethän sä ole edes laiha..."
Mutta, kaikki ei tunnu ymmärtävän, ettei kukaan voi olla heti siinä ns. luurankokunnossa. Kyllä sen eteen pitää tehä töitä, ja mä nyt ainakin vielä yritän jotenkin vältellä sitä vaikka haluaisin painoo pois vielä vähintään sen 10kg.. Ja huonointa tässä on se että yritän edelleen miellyttää kaikkia. Lupailen tuhansittain asioita joista yritän suoriutua edes jotenkin, vaikka tiedän että poltan itteni loppuun tällä menolla... Tai no toisaalta se on hyvä, en ehdi miettimään syömistä vaan voin "unohtaa" sen ja vaan väittää ettei aika riittäny, syön kohta.
Ja kaikenlisäks, oon kuullut, että hyvät vanhat ystäväni puhuu musta seläntakana niin paljon paskaa... Oon niille vaan se luuseri ana jonka pitäis tajuu jo jotain... Ja tajuan sen kyllä ettei ne halua enää tuntea mua. Kyllä ne varmaan hyvääkin puhuu, mutta aina tollaset vaan kantautuu korviin, toisaalta reilua niiltä ihmisiltä jotka kertoo mulle vaikka tietää satuttavansa sillä, osaanpahan miettiä muutaman kerran uudestaan ennenkun suostua tapaamaan uudestaan näitä ns. "kavereita"...ArvasiN siis sen,et sen kundin on melkeistä oltava jonjotenkin sinulle ennestään tuttu,PAREMPI niin.Mieti vaan kannattaako sen lämmittely,jos merkkejä,et JUU,anna mennä,liika varovaisuuskaan ei hyvästä,saahan sitä kurjuuden keskellä elääkin.Ja liika varovaisuuskaan ei hyvä sun kohalla,koska voihan se olla et kaipaisitkin jotain muutosta tänhetkiseen elämääsi.Ja jos oikesti rakastaisit täydestä sydämmestäsi nykyistä poikaystävääsi,et olisi ed.toden näköisesti harkinnutkaan asiaa.Mietippä.Olet vielä niin nuori,eikä mikään ole kirkon kirjoihin kirjoitettu.Ymmärrät,ja oikeasti tiedät milloin ja kuka se OIKEA on.sen tietää sitten;kun sen eteensä saa;ja tutustuu:saat olla just tollanen kuin olet;rakastettava;kaikine piirteinesi:HYMYÄ,neiti....
TERES kirjoitti:
ArvasiN siis sen,et sen kundin on melkeistä oltava jonjotenkin sinulle ennestään tuttu,PAREMPI niin.Mieti vaan kannattaako sen lämmittely,jos merkkejä,et JUU,anna mennä,liika varovaisuuskaan ei hyvästä,saahan sitä kurjuuden keskellä elääkin.Ja liika varovaisuuskaan ei hyvä sun kohalla,koska voihan se olla et kaipaisitkin jotain muutosta tänhetkiseen elämääsi.Ja jos oikesti rakastaisit täydestä sydämmestäsi nykyistä poikaystävääsi,et olisi ed.toden näköisesti harkinnutkaan asiaa.Mietippä.Olet vielä niin nuori,eikä mikään ole kirkon kirjoihin kirjoitettu.Ymmärrät,ja oikeasti tiedät milloin ja kuka se OIKEA on.sen tietää sitten;kun sen eteensä saa;ja tutustuu:saat olla just tollanen kuin olet;rakastettava;kaikine piirteinesi:HYMYÄ,neiti....
en ole nykyisessä suhteessa onnellinen... En oo ollu enää pitkään aikaan... Oon tavallaan lukittu tähän suhteeseen, tai niin ainakin tunnen... Koen että jos päätän jotain ja vaikka itkisin ja huutaisin ni se ei auta, se ei hyödytä, mies kokee olevansa aina oikeessa, mä naisena en tiedä mistään mitään. Hän kehtaa syyttää mua, että hän on menettänyt kaikki kaverinsa, mun syytä ettei hänellä ole muuta elämää. VÄÄRIN!!! Ikinä en ole sanonut, että älä mene kavereittes kanssa, älä ole, vaan alusta asti olisin halunnut hänellä olevan edelleen oma elämänsä. Niin mäkin pidin omani. Enkä tunne enää ees ikävää, ei me tehä enää yhessä mitään, toinen pelaa koko ajan. En uskalla lähtee vaikka mieli tekis.. odottanut jotain pelastusta siinäkin asiassa. mutta ei kukaan välitä... Mä keksin kaiken.. Niikun aina... Kuka mua uskois? Ehkä joku alkaa tajuun siinä vaiheessa kun mua haudataan, että hei... kaikki ei tannukkaan olla niin hyvin... Välillä on niin vaikeeta ja rankkaa hymyillä... Joudun hymyileen töissä, pakko olla ystävällinen ja siinä vaiheessa, kun oma elämä ei oo enää kunnossa niin on hemmetin rankkaa hymyillä edes yrittää...
- Teres
kilpsu kirjoitti:
en ole nykyisessä suhteessa onnellinen... En oo ollu enää pitkään aikaan... Oon tavallaan lukittu tähän suhteeseen, tai niin ainakin tunnen... Koen että jos päätän jotain ja vaikka itkisin ja huutaisin ni se ei auta, se ei hyödytä, mies kokee olevansa aina oikeessa, mä naisena en tiedä mistään mitään. Hän kehtaa syyttää mua, että hän on menettänyt kaikki kaverinsa, mun syytä ettei hänellä ole muuta elämää. VÄÄRIN!!! Ikinä en ole sanonut, että älä mene kavereittes kanssa, älä ole, vaan alusta asti olisin halunnut hänellä olevan edelleen oma elämänsä. Niin mäkin pidin omani. Enkä tunne enää ees ikävää, ei me tehä enää yhessä mitään, toinen pelaa koko ajan. En uskalla lähtee vaikka mieli tekis.. odottanut jotain pelastusta siinäkin asiassa. mutta ei kukaan välitä... Mä keksin kaiken.. Niikun aina... Kuka mua uskois? Ehkä joku alkaa tajuun siinä vaiheessa kun mua haudataan, että hei... kaikki ei tannukkaan olla niin hyvin... Välillä on niin vaikeeta ja rankkaa hymyillä... Joudun hymyileen töissä, pakko olla ystävällinen ja siinä vaiheessa, kun oma elämä ei oo enää kunnossa niin on hemmetin rankkaa hymyillä edes yrittää...
sittenkin elämänmuutos olisikin se alkava piristysruiske kohti uutta elämää? ei voi tietää;ennenkuin kokeilee:nykyinen tilanne ainakin jumittaa paikalla;tappavaa tasaista tahtia:kokeile.ei kai pahemmaksi voi muuttua.nyt neito pientä hullua rohkeutta pelin,saatat vielä joutua nauramaankin.ja minä nauran kanssasi.unohda vakava elämä edes hetkeksi;jos tilaisuus tulee;muistat kuinka hauskaa se voi ollakkin;kiloineen tai luukasana.itse kokenut moilemmat,ja loppumetreillä,empä osaa oikei jälkikäteen muuta sanoa,et onnellnen nyt.tottakai sitä haluaisi olla missinmitoissa;nyt olen normaali;syön terveellisesti;olen sis minä.JA SINUSTA TULEE VIELÄ ONNELLINEN SINÄ,jos sinä et vielä usko;minä uskon sitäkin enemmän sinun puolesrasi.minä olen siitä hyvä esimerkki...elävä esimerkki,miten 20:N vuoden sairaudesta selviää.mut kuten kerroin;ainahan se kalorilaskin tikittää,vaan se ei ole riesa,se on mun kaveri.Välillä saa kyytiä;ja unohdan hetkeksi,sitten liikun pikkasen enemmän,ja asia on ok.HYMYILE NYT...hyvä tyttö.
Teres kirjoitti:
sittenkin elämänmuutos olisikin se alkava piristysruiske kohti uutta elämää? ei voi tietää;ennenkuin kokeilee:nykyinen tilanne ainakin jumittaa paikalla;tappavaa tasaista tahtia:kokeile.ei kai pahemmaksi voi muuttua.nyt neito pientä hullua rohkeutta pelin,saatat vielä joutua nauramaankin.ja minä nauran kanssasi.unohda vakava elämä edes hetkeksi;jos tilaisuus tulee;muistat kuinka hauskaa se voi ollakkin;kiloineen tai luukasana.itse kokenut moilemmat,ja loppumetreillä,empä osaa oikei jälkikäteen muuta sanoa,et onnellnen nyt.tottakai sitä haluaisi olla missinmitoissa;nyt olen normaali;syön terveellisesti;olen sis minä.JA SINUSTA TULEE VIELÄ ONNELLINEN SINÄ,jos sinä et vielä usko;minä uskon sitäkin enemmän sinun puolesrasi.minä olen siitä hyvä esimerkki...elävä esimerkki,miten 20:N vuoden sairaudesta selviää.mut kuten kerroin;ainahan se kalorilaskin tikittää,vaan se ei ole riesa,se on mun kaveri.Välillä saa kyytiä;ja unohdan hetkeksi,sitten liikun pikkasen enemmän,ja asia on ok.HYMYILE NYT...hyvä tyttö.
raksut teille. En oikeesti olis halunnu luopuu vielä elämästä, mutta en jaksa itkeä enää, en jaksa ravistella ihmisiä heräämään, että mä tarvisin oikeesti apua... Kun en sitä voi saada, kun ole valmis sitoutuun kun välillä on niitä tunteita, etten tarvi apua. Aivan, en tarvikkaan enää. Koko yön miettiny miten pääsesen kaikista kivuttomimmin pois ja vihdoin oon keksiny sen. Kiitos sille lääkärille, joka määräs noita rauhottavia parantaan unta. Ihan kohta, ihan kohta nukun sikeesti, niin sikeesti etten enää herää. Mutta vielä kerran. Kiitos raksut teille. Musta tuntuu oikeesti pahalta tuottaa se mahollinen kipu teille, mutta hei... Oon vaan se tuntematon tyttönen johon joillekkin oli helppo samaistua, joka oli valmis ottaan apua vastaan, jota lyötiin niillä avunpyynnöikkö turpaan ja jätettiin yksin. Hankkikaa ajoissa sitä apua, ainakin yrittäkää. Se on vaikeeta, mutta tiiän että jollakin muulla voi olla mahollisuus siihen...
- an.on.yy.mi
kilpsu kirjoitti:
raksut teille. En oikeesti olis halunnu luopuu vielä elämästä, mutta en jaksa itkeä enää, en jaksa ravistella ihmisiä heräämään, että mä tarvisin oikeesti apua... Kun en sitä voi saada, kun ole valmis sitoutuun kun välillä on niitä tunteita, etten tarvi apua. Aivan, en tarvikkaan enää. Koko yön miettiny miten pääsesen kaikista kivuttomimmin pois ja vihdoin oon keksiny sen. Kiitos sille lääkärille, joka määräs noita rauhottavia parantaan unta. Ihan kohta, ihan kohta nukun sikeesti, niin sikeesti etten enää herää. Mutta vielä kerran. Kiitos raksut teille. Musta tuntuu oikeesti pahalta tuottaa se mahollinen kipu teille, mutta hei... Oon vaan se tuntematon tyttönen johon joillekkin oli helppo samaistua, joka oli valmis ottaan apua vastaan, jota lyötiin niillä avunpyynnöikkö turpaan ja jätettiin yksin. Hankkikaa ajoissa sitä apua, ainakin yrittäkää. Se on vaikeeta, mutta tiiän että jollakin muulla voi olla mahollisuus siihen...
kokeilepa kertoa vanhemmillesi nuo ajatukset. Ei tarvitse hävetä tai mitään, itsemurha on paljon häpeällisempi vaihtoehto.
Jos eivät ota tosissaan niin kävele jonkin syömishäiriöklinikan ovesta sisään, pudottaudu lattialle ja valita ettet jaksa nousta etkä jaksa elää. Usko pois, on epätodennäköistä että he sinut kadulle raahaavat.
Tai etsi netistä tai numeropalvelusta kriisipiste je tee sama siellä.
Jokainen vaihtoehto on itsemurhaa parempi!
Tsemppiä! (niin valjulta kuin se kuulostaakin, mutta en osaa tähän mitään fiksumpaakaan sanoa) - Teres
an.on.yy.mi kirjoitti:
kokeilepa kertoa vanhemmillesi nuo ajatukset. Ei tarvitse hävetä tai mitään, itsemurha on paljon häpeällisempi vaihtoehto.
Jos eivät ota tosissaan niin kävele jonkin syömishäiriöklinikan ovesta sisään, pudottaudu lattialle ja valita ettet jaksa nousta etkä jaksa elää. Usko pois, on epätodennäköistä että he sinut kadulle raahaavat.
Tai etsi netistä tai numeropalvelusta kriisipiste je tee sama siellä.
Jokainen vaihtoehto on itsemurhaa parempi!
Tsemppiä! (niin valjulta kuin se kuulostaakin, mutta en osaa tähän mitään fiksumpaakaan sanoa)mä todellakin odotan tänään sulta viestiä tänne,en halua tajuta,et olisit antanut periksi,uskoin niin ja toivoin....ja toivon edelleen,että otit viisaasti vain muutaman lääkkeen,kun olet nukkunut,ajatuksesi ovat toiset,ja jaksat taistella,löydät apua.en tiedä oisko vaikka tuo Aurooransairaalan osasto.Itse olen ollut siellä n.2viikkoa kolmevuotta sitten,ja oli ihan ok paikka,voimat palasi,ja ajatukset selkeni.Siellä oli seuraakin,jos halusi,ei tarvinnut olla yksin ja kaikilla jokin ongelma,joten oli helppo puhua.Sinä......-voi....odotan jotain viestiä.Sitä odotellessa.....
- Teres
Teres kirjoitti:
mä todellakin odotan tänään sulta viestiä tänne,en halua tajuta,et olisit antanut periksi,uskoin niin ja toivoin....ja toivon edelleen,että otit viisaasti vain muutaman lääkkeen,kun olet nukkunut,ajatuksesi ovat toiset,ja jaksat taistella,löydät apua.en tiedä oisko vaikka tuo Aurooransairaalan osasto.Itse olen ollut siellä n.2viikkoa kolmevuotta sitten,ja oli ihan ok paikka,voimat palasi,ja ajatukset selkeni.Siellä oli seuraakin,jos halusi,ei tarvinnut olla yksin ja kaikilla jokin ongelma,joten oli helppo puhua.Sinä......-voi....odotan jotain viestiä.Sitä odotellessa.....
No nyt todella huolestunut.Ei vastauksia sinulta Kilpsu.Ethän vaan oikeasti mennyt tekemään sitä...toivon,että ed.poikaystäväsi olisi löytänyt sinut ajoissa,olisit sairaalassa hoidossa,ja nyt saisit kunnon jatkohoitoa.outoa kirjoittaa tänne sinulle,kun en tiedä mitä oikeasti on tapahtunut,tuletko enää ikinä kirjoittelemaan tänne...missä sitten oletkin,sairaalassa,kotona.....(en pysty klmatta vaihtoehtoa ed.kirjoittamaan)toivon että saat rauhan.Ei niin,että lopettaisit päiväsi,vaan uskoin että jaksaisit taistella,apua on tarjolla monellakin tapaa,jos on sitä halukas vastaanottamaan.Tahdon voimalla hakeutua hoitoon...-mä en nyt tiedä,mitä kirjottaa....................
Teres kirjoitti:
No nyt todella huolestunut.Ei vastauksia sinulta Kilpsu.Ethän vaan oikeasti mennyt tekemään sitä...toivon,että ed.poikaystäväsi olisi löytänyt sinut ajoissa,olisit sairaalassa hoidossa,ja nyt saisit kunnon jatkohoitoa.outoa kirjoittaa tänne sinulle,kun en tiedä mitä oikeasti on tapahtunut,tuletko enää ikinä kirjoittelemaan tänne...missä sitten oletkin,sairaalassa,kotona.....(en pysty klmatta vaihtoehtoa ed.kirjoittamaan)toivon että saat rauhan.Ei niin,että lopettaisit päiväsi,vaan uskoin että jaksaisit taistella,apua on tarjolla monellakin tapaa,jos on sitä halukas vastaanottamaan.Tahdon voimalla hakeutua hoitoon...-mä en nyt tiedä,mitä kirjottaa....................
ollaan vielä. On vaan ollut voimat niin vähissä, että hyvä että on jaksanut nousta sängystä. Ainoo huonopuoli oli, että poikkis tunki koko ajan ruokaa eteen ja vahti että söin edes jotain... Toisaalta hyvä, on ihnaa tietää, että edes joku huolehtii, mutta en haluis tuottaa hänelle sitä kaikkee tuskaa minkä hän joutuu kokeen... Nyt tuntuu hyvältä olla ylhäällä, tosin ahdistaa se ruokamäärä mitä oon syöny, oon takasin siinä läskissä tilassa... Paino on noussut uudelleen siihe 57kg, mistä saan taas vuosia taistella että saan sen pienemmäks... Mutta uusien voimien avulla en jää sänkyyn enää makaamaan, en suostu syömään vähään aikaan sitäkään määrää mitä söin ennen tota "sänkykautta" haluun takas laihaks!!!
- Teres
kilpsu kirjoitti:
ollaan vielä. On vaan ollut voimat niin vähissä, että hyvä että on jaksanut nousta sängystä. Ainoo huonopuoli oli, että poikkis tunki koko ajan ruokaa eteen ja vahti että söin edes jotain... Toisaalta hyvä, on ihnaa tietää, että edes joku huolehtii, mutta en haluis tuottaa hänelle sitä kaikkee tuskaa minkä hän joutuu kokeen... Nyt tuntuu hyvältä olla ylhäällä, tosin ahdistaa se ruokamäärä mitä oon syöny, oon takasin siinä läskissä tilassa... Paino on noussut uudelleen siihe 57kg, mistä saan taas vuosia taistella että saan sen pienemmäks... Mutta uusien voimien avulla en jää sänkyyn enää makaamaan, en suostu syömään vähään aikaan sitäkään määrää mitä söin ennen tota "sänkykautta" haluun takas laihaks!!!
ihanata tietää,että olet olemassa.en tiedä onko susta,mutta nyt oikeasti, ota ne omanelämän ohjat käteesi,ja mieti mitä elämältä tahdot.en usko että se on kuolema.jotenkin tulee oma menneisyys mieleen,jolloin todellakin kaipasin ISOSTI huomiota,ja sainhan sitä,kun olin luuranko.mutta ei se kuitenkaan ollut tervettä multa,rakastin vaan sitä olotilaa,ja kun mun ympärillä pörrättiin,mietien miten voitaiiin auttaa,jne...plaa,onneksi olen tajunnut,kuinka säälittävä olin,ja ystävänikin tiedostaa,että kysymys oli sairaudesta..huomionkipeydestä.mutta saan sitä muutenkin.
Teres kirjoitti:
ihanata tietää,että olet olemassa.en tiedä onko susta,mutta nyt oikeasti, ota ne omanelämän ohjat käteesi,ja mieti mitä elämältä tahdot.en usko että se on kuolema.jotenkin tulee oma menneisyys mieleen,jolloin todellakin kaipasin ISOSTI huomiota,ja sainhan sitä,kun olin luuranko.mutta ei se kuitenkaan ollut tervettä multa,rakastin vaan sitä olotilaa,ja kun mun ympärillä pörrättiin,mietien miten voitaiiin auttaa,jne...plaa,onneksi olen tajunnut,kuinka säälittävä olin,ja ystävänikin tiedostaa,että kysymys oli sairaudesta..huomionkipeydestä.mutta saan sitä muutenkin.
Nyt ei taaskaan mee hyvin... Ehin jo hetken iloita, että pääsin takasin jotenkin kiinni vanhaan elämään, kykenin syömään, oi sitä onnea!! Pikkujoulut, se ruuan määrä, oksetus... En puhu siitä että olisin mitenkään paljoa syönyt sielä, puhun yleisesti.. Tonneittain ruokaa sipsuja, popcornia, karkkia... Pikkujoulut oli siis lauantaina,sen jälkeen oon saanut alas 3 näkkileipää jonka päällä 1 oltermanni 17% siivu, ei muuta. Mua ärsyttää enemmän se etten saa edes juotua! Tai siis onhan se ihanata kun pystyy sulkeen silmänsä ja maistaan pepsi maxin suussa, mut ei se oikeesti riitä. Hoitosuhde sen koulun sykologisen sairaanhoitajan kanssa keskeyty sen perusteella, etten muka ollut valmis ottamaan apua vastaan... Minkä muun takia olisin viettäny sielä tunteja? Mut eihän mulla mtn syömisongelmia ole kun en halua kokoaikasesti ottaa apua vastaan... Ihan normaaliahan se on että 174/57 näkee ittensä lihavana, niinhän kaikki naiset...
Ja saman oon mäkin ymmärtänyt, en enää oikeesti puhu kenellekkään edes siitä miten lihavana nään itteni... Varon tarkasti puheitani, oon sanonu kavereiille että jos ikinä koskaan erehdyn puhumaan itestäni, tukkikkaa mun suu, lyökää, mitä vaan. Kunhan lopetan..- teres
kilpsu kirjoitti:
Nyt ei taaskaan mee hyvin... Ehin jo hetken iloita, että pääsin takasin jotenkin kiinni vanhaan elämään, kykenin syömään, oi sitä onnea!! Pikkujoulut, se ruuan määrä, oksetus... En puhu siitä että olisin mitenkään paljoa syönyt sielä, puhun yleisesti.. Tonneittain ruokaa sipsuja, popcornia, karkkia... Pikkujoulut oli siis lauantaina,sen jälkeen oon saanut alas 3 näkkileipää jonka päällä 1 oltermanni 17% siivu, ei muuta. Mua ärsyttää enemmän se etten saa edes juotua! Tai siis onhan se ihanata kun pystyy sulkeen silmänsä ja maistaan pepsi maxin suussa, mut ei se oikeesti riitä. Hoitosuhde sen koulun sykologisen sairaanhoitajan kanssa keskeyty sen perusteella, etten muka ollut valmis ottamaan apua vastaan... Minkä muun takia olisin viettäny sielä tunteja? Mut eihän mulla mtn syömisongelmia ole kun en halua kokoaikasesti ottaa apua vastaan... Ihan normaaliahan se on että 174/57 näkee ittensä lihavana, niinhän kaikki naiset...
Ja saman oon mäkin ymmärtänyt, en enää oikeesti puhu kenellekkään edes siitä miten lihavana nään itteni... Varon tarkasti puheitani, oon sanonu kavereiille että jos ikinä koskaan erehdyn puhumaan itestäni, tukkikkaa mun suu, lyökää, mitä vaan. Kunhan lopetan..nu heippas sinulle pitkästästä aikaa.olin noin 3viikkoa mieheni vanhempien luona lapissa.....ja söin....ja söin...ja söin.ihkua.mutta hassua,eipä tuo vaaka heittäny ns.övereitä.kun sai ruuasta energiaa,tuli myös kulutettua.ja ihaninta...rakastan omia pieniä kiloja,koska mieheni rakastaa niitä vielä enemmän.hymysiä sinulle isosti
- teres
teres kirjoitti:
nu heippas sinulle pitkästästä aikaa.olin noin 3viikkoa mieheni vanhempien luona lapissa.....ja söin....ja söin...ja söin.ihkua.mutta hassua,eipä tuo vaaka heittäny ns.övereitä.kun sai ruuasta energiaa,tuli myös kulutettua.ja ihaninta...rakastan omia pieniä kiloja,koska mieheni rakastaa niitä vielä enemmän.hymysiä sinulle isosti
en perusta suklaasta,pientä karkkitaloa.....vaan salmiakki on ....nami,jami.jos ei syö,ainakin parista karkista saa pikkasen energiaa,ja taas jaksaa rulettaa.hyvää tätä alkavaa vuotta.koitahan ruokailla,ja elää.......
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nurmossa kuoli 2 Lasta..
Autokolarissa. Näin kertovat iltapäivälehdet juuri nyt. 22.11. Ja aina ennen Joulua näitä tulee. . .563151Vanhalle ukon rähjälle
Satutit mua niin paljon kun erottiin. Oletko todella niin itsekäs että kuvittelet että huolisin sut kaiken tapahtuneen472901Maisa on SALAKUVATTU huumepoliisinsa kanssa!
https://www.seiska.fi/vain-seiskassa/ensimmainen-yhteiskuva-maisa-torpan-ja-poliisikullan-lahiorakkaus-roihuaa/15256631242709Mikko Koivu yrittää pestä mustan valkoiseksi
Ilmeisesti huomannut, että Helenan tukijoukot kasvaa kasvamistaan. Riistakamera paljasti hiljattain kylmän totuuden Mi3541807- 711094
Ensitreffit Hai rehellisenä - Tämä intiimiyden muoto puuttui suhteesta Annan kanssa: "Meillä ei..."
Hai ja Anna eivät jatkaneet avioliittoaan Ensitreffit-sarjassa. Olisiko mielestäsi tällä parilla ollut mahdollisuus aito101081Purra hermostui A-studiossa
Purra huusi ja tärisi A-studiossa 21.11.-24. Ei kykene asialliseen keskusteluun.193971- 44819
Miksi pankkitunnuksilla kaikkialle
Miksi rahaliikenteen palveluiden tunnukset vaaditaan miltei kaikkeen yleiseen asiointiin Suomessa? Kenen etu on se, että101812Joel Harkimo seuraa Martina Aitolehden jalanjälkiä!
Oho, aikamoinen yllätys, että Joel Jolle Harkimo on lähtenyt Iholla-ohjelmaan. Tässähän hän seuraa mm. Martina Aitolehde26810