Olen äiti ja vaimo, riittämätön sellainen. Olen masentunut ja itsetuhoinen. Haluaisin kuolla pois. Olen miettinyt erilaisia tapojakin, käännellyt asiaa mielessäni maatessani yöllä sängyssä, tehdessäni paskaa ruokaa perheelleni (jos olen tolkuissani), kävellessäni ulkona. Mies hoitaa periaatteessa talouden kokonaan, itse en jaksa. Mietin, miten varmistaa, etten tällä kertaa ryssisi. Minne mennä, ettei aviomies pääse perään. Miten pitää huolen, ettei lapset näe minua. Kuinka monella tapaa minun pitää yrittää yhdellä kertaa varmistaa kuoleman tulo, etten pelastu ja jää kitumaan. Miten tehdä se siten, etten fyysisen kivun takia jätä asiaa puoli tiehen.
Illalla muistan mitä kaikkea olen unohtanut hoitaa ja tunnen syyllisyyttä. Tunnen syyllisyyttä siitä, etten ole hyvä äiti. Vaan hermoileva, hymytön äiti, joka on poissaoleva. Mietin miten elää itsensä kanssa, kun itseään vihaa näin paljon. Nainen, joka tahtoo repiä kädet auki, irroittaa kasvonsa, jotka tuijottavat peilistä, kun sen ohi sattuu kävelemään.
Mietin miksei tänään ole hyvä päivä kuolla? Miksi minun on pakko jaksaa, vaikka tunnen olevani jo kuollut. Koska lasten takia on oltava hengissä. Vaikka olenkin näin huono. Onko huono äiti aina hyvä vaihtoehto? Todella? MIksi minä en saa päättää omasta elämästäni.
En nuku ilman nukahtamislääkkeitä ja herään yöllä muutaman tunnin pillerihumalan jälkeen. Kaapissa odottaa sopimattomia lääkkeitä, ulkona on mukavan kylmä varmistamaan, ettei metsästä palattaisi, jos sinne nukahtaa. Emlalastaareita saa apteekista, linkkuveitsiä rautakaupasta. Miksi minun on roikuttava täällä?
Illalla muistan mitä kaikkea olen unohtanut hoitaa ja tunnen syyllisyyttä. Tunnen syyllisyyttä siitä, etten ole hyvä äiti. Vaan hermoileva, hymytön äiti, joka on poissaoleva. Mietin miten elää itsensä kanssa, kun itseään vihaa näin paljon. Nainen, joka tahtoo repiä kädet auki, irroittaa kasvonsa, jotka tuijottavat peilistä, kun sen ohi sattuu kävelemään.
Mietin miksei tänään ole hyvä päivä kuolla? Miksi minun on pakko jaksaa, vaikka tunnen olevani jo kuollut. Koska lasten takia on oltava hengissä. Vaikka olenkin näin huono. Onko huono äiti aina hyvä vaihtoehto? Todella? MIksi minä en saa päättää omasta elämästäni.
En nuku ilman nukahtamislääkkeitä ja herään yöllä muutaman tunnin pillerihumalan jälkeen. Kaapissa odottaa sopimattomia lääkkeitä, ulkona on mukavan kylmä varmistamaan, ettei metsästä palattaisi, jos sinne nukahtaa. Emlalastaareita saa apteekista, linkkuveitsiä rautakaupasta. Miksi minun on roikuttava täällä?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Itsekin pyöritellyt ko asioita aikanaan. Sairas mieleni kehitti vielä perusteita sille, että kuolemani olisi perheelle hyödyksi (esim vakuutuskorvaukset). Hoidossa ollessani sain kämppiksen, joka kertoi miltä hänestä lapsena tuntui, kun äitinsä teki itsarin. Tämä pisti ajattelemaan.
En voi arvostella haluasi tai motiiveitasi, jopa ymmärrän sinua.
Toivon että kokeilisit vielä hankkia apua!
Tiedän, miltä sinusta tuntuu, koska itsekin olen ajatellut ja koettanutkin tehdä sen, leikitellyt kuoleman kanssa useamman kerran. Mutta tässä olen ja tyytyväinen siitä. Elämä on koetellut minua kovalla kädellä useamman kerran. Olen joutunut aloittamaan monesti kaiken alusta, ihan kirjaimellisesti tyhjästä ja se on vaatinut voimia. Monesti olen itkenyt ja kysynyt miksi, miksi näin? Kuinka paljon minun on jaksettava?
Toivon, että ajattelet lapsiasi, etkä tekisi mitään itsellesi. Tiedän, että tämä on vaikeaa, kun ei jaksa, voimat ovat loppu ja elämä on enää ohkasen, hienon, hienon säikeen varassa, mutta koeta.
Minullakin on lapsia. Ajattelin, että he kyllä pärjäävät ilman minuakin, mutta olen tullut huomaamaan, kuinka paljon lapset antavat loppujen lopuksi. Hakeuduin itse ensin lääkärille ja siitä terapiaan, jossa avautuivat menneisyyteni solmut. Sain rauhassa käydä tuntemuksiani läpi, vaikka uskoin, ettei kukaan voi minua auttaa. Mutta se auttoi. Todella! Kasvoin terapiavuosinani henkisesti paljon. Opin ja tutustuin itseeni. Voisit myös pohtia....Mikä saa sinut tuntemaan itsesi huonoksi/riittämättömäksi äidiksi ja vaimoksi? Mitä on tapahtunut sellaista, mikä on vienyt elämänhalusi ja -voimasi?
Neuvoisin sinua hakeutumaan hoitoon, hankkimaan ammattiapua. Usko pois, sinä olet HYVÄ ja TARPEELLINEN ihminen, ainakin lapsillesi, vaikka sinusta nyt aivan muulta tuntuisikin. Olet heidän ÄITINSÄ. Kuten tyttäreni antoi minulle kortin, johon hän oli kirjoittanut seuraavasti: "Mun äiti kaikkein tärkein on, ilman häntä oisin onneton" Tämä olkoon sinunkin tukenasi nyt vaikeana aikana.
Ja vielä noista emloista ja linkkuveitsistä...huono homma, niillä ei saa ranteista auki, kuin pinta verisuonet ja jänteet pilalle. Mutta tosissaan, harkitse vielä, ennenkuin teet mitään. Ajattele vielä lapsiasi ja heidän tulevia lapsiaan, jotka kyselisivät mummosta.
Itse olen tullut mummoksikin jo kaksi kertaa, enkä antaisi mistään hinnasta näitä hetkiä pois, kun saan olla heidän kanssaan ja näen heidän kasvavan.
Ja vielä elämän päättämisestä...miksi meillä pitäisi olla päätösvalta lopettaa elämämme, kun ei sitä ole syntymähetkelläkään. Kyllä meille jokaiselle on annettu tietyt elinpäivät, olemme kuin heinät tuulessa, jotka hetken saamme olla täällä ja sitten on poistuttava.
Toivon tosiaan voimia sinulle ja hae apua. Sinä olet TÄRKEÄ IHMINEN, sillä ilman sinua ei olisi lapsiasikaan.
Ei se itsemurha taida olla ratkaisu muiden kannalta, minun vain, joka haluaa paeta. Tahtoisin niin kovasti luovuttaa. Antaa periksi ajatuksille. Ahdistus lyö nyt kasvoille taas. Ravistelee minua, läpsii kasvoille ja istuu rinnan päälle. On hankala hengittää.
Päivisin kuvittelen muunlaisia tapoja siirtyä ajasta ikuisuuteen. Että kuolisin onnettomuudessa, joku tulisi ja tappaisi minut järjettömässä hulluuden puuskassaan, viskaisi auton alle, viiltäisi kurkun auki. Verta, sitä näen mielessäni kaiket päivät. Nämä ajatukset yököttävät mnua. Koska en pysty hillitsemään niitä. Eikä ketään kenelle kertoa, joten te joudutte vinkumistani nyt kestämään. Olen pahoillani.
On varmaan pakko hakea ne masennuslääkkeet. Kiitos avusta ja kuuntelusta.
Kuuule, saat avautua täällä juuri niin paljon kuin tahdot vaikka 10kpl A4:sta pukkaisi näppikseltä :)
Olen myös lukenut kirjotustasi mutten oikein löydä neuvottavaa muuta kuin että toivon sinulle kaikkea hyvää ja ahdingosta on AINA ulospääsy muun kuin itsemurhan muodossa.