Hei kaikki te, jotka olette plussanneet, vaikka tilanne ei ole ihanteellinen lapsen pitämiselle. Olen parinkympin alkupuolella, eli nuori vielä, mutten koe sitä esteeksi. Tämä ei siis todellakaan ollut suunniteltua, koska emme ole parisuhteessa. Jäisin siis kai yksin lapsen kanssa, jos päättäisin pitää hänet. Miehen mielestä tässä tilanteessa on vain yksi ja oikea vaihtoehto, eikä se ole lapsen pitäminen.
Itselläni on opiskelut pahasti kesken, enkä käy töissä. En tiedä, mitä osaisin tai voisin tarjota lapselle. En myöskään halua pilata miehen elämää enkä saada häntä vihaamaan mua. Olenkohan ainoa tässä tilanteessa oleva?
Itselläni on opiskelut pahasti kesken, enkä käy töissä. En tiedä, mitä osaisin tai voisin tarjota lapselle. En myöskään halua pilata miehen elämää enkä saada häntä vihaamaan mua. Olenkohan ainoa tässä tilanteessa oleva?
Vastaukset 22
Vanhimmat
itse haluat. Ja mitä tulee mieheen, hänkö on unohtanut vallan että seksiä harrastetttaessa on AINA raskauden mahdollisuus, AINA, ehkäisy tosin pienentää sitä mahdollisuutta suuresti.
Millainen ehkäisy teillä on ollut käytössänne?
Mitäs sä sillä tiedolla teet mikä ehkäisy heillä on ollut käytössä?? Teetkö jotain tutkimusta vai?
En ole samassa tilanteessa nyt, mutta nuorena tyttönä olin ja silloin päädyin aborttiin. Siksi neuvonkin sinua harkitsemaan tarkkaan ja tekemään sellainen päätös, jonka kanssa pystyt elämään. Itselläni on ollut toisinaan vaikeuksia oman päätökseni kanssa, vaikka siitä on jo 24 vuotta aikaa. Uusi elämä on aina ihme ja sillä on aina jokin tarkoitus. Jos pidät lapsen, et tule koskaan katumaan päätöstäsi sen jälkeen, kun lapsi on sylissäsi. Jos päätät keskeyttää raskauden, se saattaa jäädä kaivelemaan -pitkäksi aikaa. Luulin itse aikoinani, että syyllisyys helpottaa, kun sitten joskus saan oman lapsen. Nyt odotan neljättä, eikä asia ole unohtunut. Kukaan ei voi sinua kuitenkaan tuomita, teet sitten mitä tahansa, paitsi sinä itse. Kukaan ei voi myöskään tehdä päätöstä puolestasi, ei edes lapsen isä. Lapsen kanssa kyllä pärjää yksinkin. Mutta, kuten sanoin: Tee sellainen päätös, jonka kanssa pystyt elämään loppuelämäsi.
Moikka, täällä yksi joka on lähestulkoon samanlaisessa tilanteessa kuin sinä. Minä vaan en ole edes kahtakymmentä. Nyt 7. viikolla raskaana ja lapsen aijon kyllä pitää. Minä kyllä seurustelen, mutta aika samanlailla ole paininut tämän asian kanssa kuin sinäkin. En olisi todellakaan halunnut tätä, eikä ollut meilläkään suunniteltua. Olen niin nuori ja kokematon/tietämätön vielä, niin käytännön asiat huolettaa koska en minä kaikkea voi osata hoitaa. Multa löytyy myös aborttikokemus parin vuoden takaa, ja voin sanoa että minä kadun sitä enemmän kuin mitään muuta. Se monesti jää kummittelemaan mieleen ja sitä kun ei sieltä mielestä saa pois millään muulla kun käsittelemällä asian läpikotaisin, ja siihen projektiin kun voi vierähtää vaikka monta vuottakin. Nyt en pysty toista aborttia tekemään, menisi vaan oma mielenterveys. Joten siis mulla ei ole oikeen vaihtoehtoja. Adoptiota en edes harkitse.
En tiedä mitä muuta sulle sanoa kun että teet niinkuin susta itestäs parhaalta tuntuu. Abortti voi olla tosi kova paikka ja voin melkein luvata että se jäisi kaivertamaan mieltäsi ainakin joissainmäärin. Lapsi taas olisi todella suuri vastuu ja elämänmittainen projekti sinulle. Yksinhuoltajana sinulla tulisi aivan varmasti olemaan rankkoja aikoja, mutta niin kuin sanonta sanoo, asoilla on tapana järjestyä. Eli sun täytyy nyt vaan valita kahden ei niin kivan vaihtoehdon väliltä. Mutta luulenpa, että jos lapsen pidät niin se on varmasti ennemmin tai myöhemmin koko elämäsi paras päätös. Älä anna miehen painostaa sinua aborttiin jos sinä itse et sitä halua. Jos pidät lapsen, voi olla että mieskin herää kun näkee oman jälkeläisensä. Päätätpä mitä vain, toivon sinulle kaikkea hyvää.
Tutustuimme mieheni kanssa tammikuussa, olimme vähän silleen kevyellä linjalla, ei pahemmin seurustelusta puhuttu vaikka sitä se oli. Heinäkuun alussa sain kuulla että olen raskaana. Tuli täytenä shokkina.. heinäkuusta en muista sen kun että juttelimme paljon ja kävimme asiaa yhdessä läpi ja itse itkin aivan kauheana. Koska uusi tilanne pelotti. Emme kummatkaan olleet valmiita tähän, mutta päätimme jatkaa raskautta ja ehkä siksikin koska itse en olisi voinut tehdä aborttia. Syyskuussa muutimme yhteen ja edelleen tässä asustellaan yhdessä ja maha alkaa pikku hiljaa kasvaa kasvamistaan (27 3). Itse olen 23 ja valmistuin sopivasti viime kuussa. Mieheni 20.. eli nuorempi ja käy nyt koulua. Nyt olen todella onnellinen raskaudesta ja mieheni on ja odotamme lasta yhdessä. Minäkin pelkäsin että mieheni alkaisi vihata minua. En usko että lapsi tulisi pilaamaan mitään. Lapsia ei hankita, ne saadaan lahjana.
Erosin poikaystäväni kanssa melkein vuosi sitten, mutta suhteemme kuitenkin jatkui kaveruutena ja jonain muuna. Ja kappas vaan huomasinkin olevani raskaana. Mies olisi halunnut että teen abortin. Hän yritti aikansa suostutella minua kaikin mahdollisin keinoin tekemään abortin, mutta itse olin jo päätökseni tehnyt. Olen tehnyt joskus myös abortin ja minulla kesti todella kauan, että toivuin siitä ja annoin itselleni anteeksi... Ei abortin tekeminenkään ole mikään pikkujuttu...
Tiesin alusta asti, että tulen olemaan lapseni kanssa yksin, mutta silti en kadu tekemääni päätöstä ja uskon, että asiat varmasti järjestyvät parhain päin. Nyt on 27. vko menossa ja poikavauva tuloillaan. Lapsen isäkin on jo tottunut ajatukseen ja odottaa innolla poikansa näkemistä. Itsekin ajattelin, että mitä jos lapsen isä tulee vihaamaan minua? Eikä voi koskaan antaa anteeksi, että tein tämän päätöksen? Mutta siitä ei ole pelkoa.. Ja oikeastaan ei sillä ole minulle enää edes mitään väliä. Toivon, että sinullakin on muita ihmisiä tukemassa... Minulla itselläni oli ystävät ja äiti sekä sisko alusta asti tukenani "mikä tahansa päätökseni olisikaan". Jos sinulla on rakkaita ihmisiä ympärilläsi joihin tukeutua et todellakaan jää yksin, vaikka mies ei kuvioissa olisikaan! Se on iso päätös mitä kannataa harkita tarkkaan, eikä saa kenenkään ulkopuolisen mielipiteiden vaikuttaa asiaan. Se on sinun oma päätös mitä pätätkään tehdä!
Tällaisina hetkinä sitä vaan ymmärtää, miten korvaamattomia ystävät ja perhe ovat! Eli tukijoita kyllä riittää. Ja myös tämä vertaistuki täällä on tosi hienoa.
Mies on kyllä ollut ihana ja ei ole painostanut. On vain kertonut, mitä toivoisi minun tekevän. En tiedä, voihan olla, että mieskin kiintyisi lapseen. Itse pelkään menettäväni tämän miehen elämästäni, teinpä mitä tahansa.
Te olette kyllä aivan ihania, jotka jaksatte vastailla täällä. Tulee parempi mieli heti. äip88 ihailen sua tosi paljon, kun olet tehnyt tuollaisen päätöksen. Jään miettimään nyt miten itse pitäisi toimia. Tulet varmasti pärjäämään mahtavasti. Onhan raskaus edennyt hyvin tähän asti?:)
Tsemppiä teille kaikille tuleville äideille.
Oon miettinyt myös sellaista juttua, että eihän mikään tässä maailmassa oo kuitenkaan varmaa tai pysyvää. Rakkaalla ystävälläni oli kaikki, kunnes mies yhtäkkiä lähti ja tyttö jäi yksin kahden pienen lapsen kanssa. Tilanteet siis vain muuttuvat ainakin joillakin, ei onneksi kaikilla tähän suuntaan. Että voiko oikeastaan koskaan olla varma, että nyt on oikea aika hankkia lapsia? tällaisia olen miettinyt viime päivinä.
Kiitos :) Hyvin on raskaus edennyt.. kiitos kysymästä :)
Toi on kyllä ihan totta, että tilanteet muuttuu ja ihmiset muuttuu... Ja liikaa jos suunnittelee, asiat saattaakin mennä ihan toiseen suuntaan miten on suunnitellu... Toiset nousee huonosta tilanteista ja suruista ylös ja löytää onnen ja tasapainon.. Toisilla taas idylli ja unelmaelämä saattaa romahtaa hetkessä... Life is a bitch...
Toivon sulle voimia, jaksamista ja kaikkea hyvää, mitä ikinä sitten päätätkään tehdä :))
Oon kanssa huomannu, että vertaistuki on äärettömän tärkeä juttu. Itselläkin vähän sama tilanne, mitä muilla eli vähän "yllätyksenä" tuli raskaus, mutta itse en halua sanoa vahingoksi, koska lapset ei oo koskaan vahinkoja. Kyllä tiedetään, mitä tehdään ja itselläkin tuttuja, jotka ei voi kenties koskaan saada lapsia, niin pitää olla kiitollinen tästä toisaalta. Olen myös nuori, 20, ja opiskelut kesken, mutta suoritan opinnot sitten loppuun, kun äitiysloma on pidetty. Ei kai tässä paljon vaihtoehtoja ole sen suhteen... Kun kerroin miehelleni olevani raskaana (asutaan kyllä yhdessä), hänestä kuuli ja näki, että ei ollu ihan se positiivisin uutinen ja itse olin ihan pihalla ja kävin kyllä kaikki vaihtoehdot lävitse. Aborttiin minusta ei vain ollut. Siitä nuppineulan kokoisesta solumöhkyrästä tulee ihan oikea elävä ihminen.
Mies tarvitsee oman aikansa miettiäkseen asiaa niikuin minunkin kohdalla. Sitten hän totesi joku kuukausi sitten, että ei se yksi lapsi hänen maailmaansa kaada :) Tuon lauseen sanottuaan minun huolet poistu sen osalta, haluaako hän tätä jälkeläistä vai ei. Nyt sitten on ihan mukana koko jutussa :) Nyt alkaa jo tuntua todelliselta tää koko homma.
ja vaikea varmasti. Itse olin niin ehdoton nuorena että olisin tuittupäisyyttäni päätynyt johonkin peruuttamattomaan varmasti. Nyt wanhempana ajattelen toisin. Mutta osa ihmisistä on kypsiä ja valmiita lapsen saamiseen jo aiemmin.
Mä aina luulin että vuosien myötä olen jotenkin "valmiimpi" tai kypsempi äidiksi, mutta ei se niin ollut. Suureksi yllätyksekseni. Vaan se lapsi viimeistelee asian, lapsi kyllä tekee äidistä niin valmiin kun tarvitsee.
Lapsi leivän tuo.
Voimia ja onnea sulle mitä sitten teetkin. Tosi mukava huomata miten muut äidit tukee sua ja saat juttuseuraa jne. Ihana huomata tää ilmapiiri keskustelussa ja vertaistuki sua kohtaan. Se varmasti sustakin tuntuu tosi hyvältä. Musta tuntuu ihanalta kun ihmiset kirjottaa noin paljon ja pitkiä viestejä. Sitä tukee nyt just tarvitsetkin ja kiva kun oot kirjottanut tänne meidän odottajien palstalle! TErvetuloa odottajien pariin ; )
Saanko kysyä, että oliko miehesi aluksi raskauden jatkamista vastaan? Kun minua vaivaa se, etten voisi tehdä miehestä isää "väkisin", vaikka tiedän kyllä vastuun olevan meidän molemman. Tein vielä tänä aamuna neljännen positiivisen raskaustestin. huh, kai se on uskottava.
Tämä yläpuolen teksti oli siis rapu86:lle :) on vähän ongelmia käyttää tätä..
Joo, tää on jotain uskomatonta, että kaikki on niin ihania ja kertoo omia kokemuksiaan. kiitos siitä :)
niinkun mäkin.
Toi on se kaikista kipein ja tiukin kohta mun mielestä sun ja kenen tahansa tilanteessa. mulle toi olis ollu tosi kova paikka mutten tiedä olisinko pystyny aborttiin. ehkä nuorempana kun olin tosi ehdoton joissain asioissa.
Ton takia selvitin tarkkaan mitä mieheni haluaa. en olis jatkanu aikanaan seurustelua jos ei olisi halunnut lapsia. eli siinä suhteessa meillä on ihan eri lähtökohta raskauteen ja ymmärrän sun kannan hyvin.
mutta että abortti silti... tuntuu kyllä pahalta pakkoraolta ja vielä kun pitää päättää ennen 12 vkoa. ikävä tilanne. ja päätös on sun nyt kun mies on kantansa ilmaissut.
onko mies ilmoittanut selvästi että häippäsee jos pidät lapsen?
mulla on usein ongelmatilanteissa pieni hiljanen sisänen ääni joka auttaa ratkaisunteossa, kuuntelen sitä ja teen ratkaisuni. millanen fiilis sulla on? mitä sisin sanoo?
Ei ole ilmottanut että häippäisee. Uskon tosiaan, että jollain tasolla olisi mukana lapsen elämässä, mutta meidän "suhteemme" olisi ohi. Voi olla, kyllä että se on ohi muutenkin. Eikä meillä koskaan ole ollut mitään oikeaa parisuhdetta, koska mies ei ole tiennyt mitä haluaa.
Suurimman osan päivästä musta tuntuu, että me naiset ollaan vahvoja ja kyllä mäkin pärjäisin. Mut itsekkäästi mietin vaan, että jäänköhän yksin koko elämäkseni jos minusta tulee jo tässä vaiheessa yh. Juuri sitä yksinäisyyttä tässä odotuksessa pelkäänkin ehkä eniten. Ei ole ketään pitämässä sylissä tai rauhoittelemassa kun saan jonkun hullun hormoonien aiheuttaman itkukohtauksen.
Hei!
Sinulla on vaikea tilanne ja paljon mietittävää mitä tekisit. Ystäväni sai tietää vuosia sitten, että on raskaana täysin vahingosta ja mies ei halunnut pitää lasta. Eivät enää olleet yhdessä edes. Ystäväni teki abortin ja tietenkin itki sitä sitten monta viikkoa ja olo oli aivan kauhea. Nyt on kulunut aikaa vuosia siitä ja hän on opiskellut ja menny naimisiin ihanan miehen kanssa. Nyt tietää ja on saanut mielenrauhan päätökselle...ei olisi voinut millään siinä tilanteessa tarjota lapselle sitä mitä se tarvitsee ja ratkaisu oli täysin oikea. Tosin ongelmana on nyt aviomiehen kanssa se, että hän ei tule millään raskaaksi vaikka sitä haluaisivat. Nyt kulunut jo useampi vuosi ja lasta ei näy eikä kuulu. Voiko johtua abortista ja hänellä tunteet sen takia sekaiset. Niin, mieti mitä teet, mutta helppoa ei todella ole lapsen kasvattaminen yksin.
Olen itsekin aika samanlaisessa tilanteessa. (iältäni, työtilanteelta ja monelta osin) Tulin raskaaksi sellaisesta huolettomasta hauskanpidosta, emmekä ole isän kanssa yhdessä. Hän haluaa kyllä olla lapsen elämässä, mutta parisuhdetta meillä ei ole, ja erillään asutaan. Rakastan lastani yli kaiken, enkä tule katumaan päivääkään, että päätin jatkaa raskautta, mutta välillä on vähän rankkaa yksin?!
Olen jo viikolla 27 , eli loppusuora häämöttää jo. Jos kaipaat juttuseuraa, niin anna vaikka spostiosoitteesi!
sähköpostiosoitteeni on [email protected]
Haluaisin kuulla miltä susta tuntui ennen kuin päätit jatkaa raskautta ja miksi päätit niin. Yksinäisyys pelottaa, vaikka tiedän että olen rakkaiden ihmisten ympäröimä. mutta, entä jos mies puuttuu..
Ja mitä kuuluu?
Asia varmasti pyörii mielessä ja ratkaisu pitää tehdä. Älä tee hätiköidysti, koita antaaa asian hautua hetken, muutama pvä on varmasti aikaa.
Onko mies sanonut mitään asiaan, muuta kun aiemmin puhuit?
Voimia ja jaksamista!
Meille on tulossa poika ja ollaan ikionnellisia! t. Minnie
Itse odotan lasta toivotusti ja avioliitossa, mutta 30-v elämään on mahtunut kaikenlaista. Ja kaikenlaisesta vastoinkäymisistä on oppinut yhtä ja toista. Ja melkein kaikesta voi kääntää positiivisen puolen. Lapsia on syntynyt kaikenlaisiin olosuhteisiin ja melkein kaikenlaisista on kasvanut ihan täyspäisiä ihmisiä. Tärkeintä on että teet nyt juuri niin kuin itse haluat ja koet parhaaksi, etkä esim rupea väkisin rakentamaan kompromissi parisuhdetta lapsen isän kanssa "koska lapseella kuuluu olla isä". Elä omaa elämääsi, katsotte miten suhteenne kehittyy ja jos pidät lapsen eikä mies ole kanssasi, anna hänen muodostaa oma suhteensa lapseen.
hetki kerrallaan ja ota asiat sellaisina kun tulevat, ja opi ottamaan niistä positiiviset puolet. Kaikesta selviää parhaiten positiivisella asenteella.
Itse sinä teet päätöksen, eikä miehesi. Ei hän ole sinun arvoinen, jos käyttäytyy kuin mikäkin keskenkasvuinen kakara. Tiedän nuorempiakin naisia, jotka ovat päättäneet pitää lapsen ja hyvin on mennyt. Saisithan sinä kaikenlaisia tukia ja eihän opiskelu ole mikään este lapsen saamiselle, monihan ajoittaa lapsenteon opiskelujen ohelle. Ei se opiskelusi pitempään kestäisi, tekisit siinä välissä vaan oman pienen lapsosen. Ja et varmasti ole ainoa tilanteessa oleva, on varmasti monia muitakin. Ja mielestäni itse et ole negatiivisella kannalla tässä asiassa, koska sanoit että et koe lapsen tuloa esteeksi. Älä tee hätäisiä päätöksiä, että ei myöhemmin kaduta. Jaksamisia sinulle!
Olen ite 21 v ja meillä kävi miehen kanssa sellanen juttu että e-pillereistä huolimatta tulin raskaaksi olen aina muistanut syödä pillerit ja ollut tarkka niiden kanssa joten oli aika shokki tajuta olevansa raskaana.. Kuulun siis siihen 1% joka voi tulla raskaaksi pillereistä huolimatta. Mies kuienkin mua kahdeksan vuotta vanhempi eli 29v joten hän oli alusta asti innoissaan vauvasta mutta ei mitenkään painostanut mua pitämäänkään sitä. Mutta päätös oli paljon helpompi kun tiesin että mieheni oli asiasta innoissaan. Olen käynyt lukion ja nyt olen töissä piti mennä kouluun nyt elokuussa mutta päätin lykätä sitä koska laskettu aika joulukuun alussa. Kaipa ehdin opiskelemaan myöhemminkin. En ole koskaan pitänyt lapsista enkä halunnut niitä mutta päätös tuntuu oikealta. enää kaks viikkoa laskettuun aikaan =)