Orasten hometalo

Netistähän löytyy tämä Iltalehden uutinen. Lainaus:

Neljännesmiljoona savuna ilmaan

Tiistai 10.11.2009 klo 03.20

Raija ja Jyrki Orasen hometalo poltettiin eilen Mäntsälässä.

Kirjailija Raija Orasen ja hänen miehensä Jyrki Orasen hometalo Mäntsälässä poltettiin eilen iltapäivällä. Pari osti vuonna 2004 funkkishuvilan, jonka päärakennus paljastui lahoksi hometaloksi. Piina alkoi.

Kauppaa ei saatu enää purettua eikä hintaa korjattua. Asiasta päätettiin hovioikeudessa asti. Talolla oli hintaa 150 000 euroa. Parin maksettavaksi tuli vielä 100 000 euron oikeuskulut.

- Siinä paloi neljännesmiljoona euroa. Palomiesten toiveet täyttyivät, kun saivat talon poltettavakseen, Raija Oranen hymähtää.

http://www.iltalehti.fi/viihde/2009111010569954_vi.shtml

*

Koska minulla on kyseisen päivän Ilta-Sanomat paperiversiona, jossa kerrotaan myös tapauksesta, skannasin siitä tähän seuraavan valaisevan osan. Lainaus:

ORASET hurmaantuivat taloon ja ostivat sen vuonna 2004. Heidän mukaansa myyjä jätti kertomatta, että talon alapohja oli täysin laho, vaikka se oli huomattu jo vuonna 1971 remontissa, josta Orasille ei ollut kerrottu mitään.

- Hän (myyjä) piti suunsa kiinni ja tunnusti asian vasta oikeudessa. Jos hän olisi kertonut meille asiasta kauppaa tehtäessä, olisimme kääntyneet kannoillamme saman tien, Jyrki Oranen sanoo.

Oraset veivät kaupan oikeuteen. Tuomari kuunteli molempia osapuolia ja asiantuntijoita ja katsoi talon olevan kunnossa, kunhan parruista rapsutellaan lahot osat pois.

- Kun pala parrua vietiin tuomarin eteen, se lahosi hänen käteensä, Raija puuskahtaa.

OIKEUS asettui lopulta tukemaan myyjää, koska tuomari uskoi Orasten ostaneen talon alun perin purettavaksi. Kirjailija ja hänen puolisonsa kertovat halunneensa kunnostaa talon asuttavaksi.

- Ei siellä asumisesta mitään tullut. Kuume nousi jo viikon päästä, hermoromahduksen talo-ongelman takia kärsinyt Raija kertoo.

100 000 euron oikeuskulut maksettavakseen saanut pari on katkerampi enemmän suomalaiselle oikeuslaitokselle kuin myyjälle.

- Emme syytä oikeuslaitosta epärehellisyydestä, sillä se nojasi lakiin, joka antaa mahdollisuudet
tähän, Jyrki toteaa.

- Tuomari päätti jostain, mistä ei tainnut ymmärtää yhtään mitään, Raija jatkaa.

ESPANJASSA työhuoneellaan asuva kirjailija on purkanut tuntojaan hometalohelvetistä Leijonan osa -kirjaan. Hän kirjoitti sen terapiaksi itselleen ja muille asuntolainahelvetissä eläville.

Aviomies Jyrki asuu Suomessa, mutta joutuu oleskelemaan muiden nurkissa.

- Sanotaanko niin, ettei näihin neliömetreihin Raijan kirjahyllyjä edes mahdu. Meillähän olisi rakennuslupa Mäntsälän tontille, mutta ongelmana on talous.

- 250 000 euroa rahaa meni jo taivaan tuuliin, joten on aika kortilla, mitä pystymme rakentamaan, Jyrki Oranen sanoo.

(Lainaus Ilta-Sanomista 10.11.2009)

Jk. Enpä ole koskaan lukenut yhtäkään Raija Orasen kirjoittamaa kirjaa, mutta tuon Leijonan osan voisin lukeakin...

6

1301

Äänestä

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • moonray2

      Olit siirtänyt tekstisi tänne, joten tsekkasin.

      Huomasin Orasten talotekstin samoin IS:n kannessa, mutta en ostanut lehteä.

      Miten kauan he olivat ehtineet asua talossa?
      Mitä oireita ja miten nopeasti, kertoiko IS:n teksit sitä?

      "Leijonan osa" kuulostaa mielenkiintoiselta lukea. Samaa mieltä Orasen kanssa Suomen oikeuslaitoksesta ja asuntokauppalakien ajanmukaisuudesta tällä hetkellä - ainakin asunto-osakeyhtiöstä asuntoa myyvä myyjä kiinteistövälitysliikkeineen tuntee saavan sanoa myymästään asunnosta mitä vain esitteissä ja näytöissä, ilman että heitä voi laittaa mitenkään edesvastuuseen mistään. Kaikki paska tuntuu kaatuvan vain tyhmän ja asuntoon syystä tai toisesta ihastuneen ja sen ostamaan menneen uuden ostajan ja ko. taloyhtiön niskaan.

      • lukenut

        vain vahvistaa sen ettei kannata ostaa "sikaa säkissä". Oli tiedossa ettei kaikki ole ok, mutta kun talo on niiiiiiiin ihana....

      • homehelvetti on tott
        lukenut kirjoitti:

        vain vahvistaa sen ettei kannata ostaa "sikaa säkissä". Oli tiedossa ettei kaikki ole ok, mutta kun talo on niiiiiiiin ihana....

        KORJAUSKELPOINEN, vaikka niin kerrotaan!

        Työpaikat, sairaalat korjataan... ja maalataan kosteusvauriot piiloon ja kaikki on OK. Omakotitalo pitääkin sitten jo polttaa.

        Jos kerrottaisiin TOTUUS, niin näitä "niin ihania" taloja EI KUKAAN enää ostaisikaan!

        Kun kerrotaan, ettei kosteusvauriot ole mitenkään vaarallisia, on olemassa puhdistusaineta, yms. ostajat EIVÄT ymmärrä minkä tyyppisen ongelman kanssa ovatkaan tekemisissä.

        Jos rahalla selviää - kaikki on vielä OK, mutta usein menee terveys ja rahat! Jäljelle jää kituminen rahatta jossakin, eikä työelämään ole enää mahdollisuutta palata, mutta et saa tukea mistään!

        Sitä se on homehelvetti!

      • näin meillä
        homehelvetti on tott kirjoitti:

        tämä orasten talo asia on ihan samanlainen kuin meillä kuntokartoitettutalo 5kk asuttu sitten evakkoon myyjä myönsi rak,virheet,vesivahingon ,mutta antoi ostohetkellä puhtaat paperit orasten talo on kuin peilikuva meidän perheen hometaistelusta ostaja hävisi mikä 5v vastuu kun se ei kata 5kuukauttakaan

      • luk,
        homehelvetti on tott kirjoitti:

        KORJAUSKELPOINEN, vaikka niin kerrotaan!

        Työpaikat, sairaalat korjataan... ja maalataan kosteusvauriot piiloon ja kaikki on OK. Omakotitalo pitääkin sitten jo polttaa.

        Jos kerrottaisiin TOTUUS, niin näitä "niin ihania" taloja EI KUKAAN enää ostaisikaan!

        Kun kerrotaan, ettei kosteusvauriot ole mitenkään vaarallisia, on olemassa puhdistusaineta, yms. ostajat EIVÄT ymmärrä minkä tyyppisen ongelman kanssa ovatkaan tekemisissä.

        Jos rahalla selviää - kaikki on vielä OK, mutta usein menee terveys ja rahat! Jäljelle jää kituminen rahatta jossakin, eikä työelämään ole enää mahdollisuutta palata, mutta et saa tukea mistään!

        Sitä se on homehelvetti!

        pitävät paikkansa tosielämässäkin niin koko taloa ei olisi kannattanut ostaa. Mutta kun rouva halusi, niin se sitten ostettiin, toiset olivat toista mieltä..

      • 15+11
        homehelvetti on tott kirjoitti:

        KORJAUSKELPOINEN, vaikka niin kerrotaan!

        Työpaikat, sairaalat korjataan... ja maalataan kosteusvauriot piiloon ja kaikki on OK. Omakotitalo pitääkin sitten jo polttaa.

        Jos kerrottaisiin TOTUUS, niin näitä "niin ihania" taloja EI KUKAAN enää ostaisikaan!

        Kun kerrotaan, ettei kosteusvauriot ole mitenkään vaarallisia, on olemassa puhdistusaineta, yms. ostajat EIVÄT ymmärrä minkä tyyppisen ongelman kanssa ovatkaan tekemisissä.

        Jos rahalla selviää - kaikki on vielä OK, mutta usein menee terveys ja rahat! Jäljelle jää kituminen rahatta jossakin, eikä työelämään ole enää mahdollisuutta palata, mutta et saa tukea mistään!

        Sitä se on homehelvetti!

        Vai selvisittekö vain taloudellisilla tappioilla, jotka nekin ovat tietysti järkyttäviä, mutta....

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi yritti murhata mopopojan

      Nyt menee kissalan poikien touhu liian pitkälle! https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012193221.html Karu video mopomiiti
      Maailman menoa
      709
      1763
    2. Mopomiitti!

      Menikös öoliisilta yli tuo mppedinkans kisaaminen tais olla melkoinen riski vahigoittaa tarpeettomasti jopa kuolla tuoss
      Tuusula
      273
      921
    3. Ei se nainen edes oo

      mitenkään nätti 🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      67
      867
    4. Poliisi kiilasi mopoilijan

      Ylellä leviää video jossa poliisi pysäyttää rajusti kiilamalla mopo pojan. Toivottavasti poliisi ottaa tuosta mallia myö
      Kiuruvesi
      110
      681
    5. Vetovoima

      Onko välillänne suuri vetovoima ja miten se ilmenee? Onko siitä haittaa?
      Ikävä
      32
      591
    6. Niin kauan tätä

      Onko vuotesi menneet hukkaan
      Ikävä
      88
      557
    7. Aina vaan mietin sua

      Miksen saa sinua mielestäni pois
      Ikävä
      32
      550
    8. Käviskö tällainen suhde

      Tutustutaan, fyysistä kontaktia, mutta ensijaisesti tarkoituksena ei ole aloittaa mitään virallista tai rikkoa mitään? E
      Ikävä
      61
      549
    9. Onko täällä ketään

      Joka kaipaa M alkuista? Millä kirjaimella nimesi alkaa?
      Ikävä
      42
      532
    10. Nainen. Onko meissä

      Sinusta jotain samaa? Näköä tai luonteenpiirteitä? Utelias
      Ikävä
      37
      520
    Aihe