Tausta: Toinen veljistäni (Mikko) pahoinpiteli naapurin, joka on useiden vuosien ajan törkeästi kiusannut häntä ja muuta perhettäni. Veljeni myönsi syyllisyyden ja sai 8 vuotta vankeutta!!! Mielestämme liian pitkä tuomio.
Mutta suurin vääryys tapahtui, kun syytön toinen veljeni (Jarmo) tuomittiin myös vankeuteen 6 vuodeksi, vaikka hän ei ollut edes rikospaikalla tapahtuman hetkellä. Hovioikeuden tuomio perustui täysin toisen naapurimme todistajalausuntoon. Mitään teknisiä ym todisteita Jarmoa vastaan ei ole.
Naapuri on vuosikausia kirjoitellut lehdissä negatiivisesti perheestämme (meillä on useita lehtiartikkelia), jotta sai ostaa vuokraamansa talon ainoastaan 5 vuoden edullisisilla vuokramaksuilla iäkkäämmältä henkilöltä, joka ei ole läheinen eikä sukulainen naapurillemme. Näin hän sai aikaan, että kukaan muu ei halunnut ostaa taloa. Nyt haluavat nämä naapurit, että perheeni muuttaisi muualle, jotta he voisivat myydä talonsa maineen päivineen 100 000 euron voitolla!!!!
Mitä laki sanoo tällaisen todistajan jääviydestä? Pystymme todistamaan lehtijutut, sillä hän esiintyy niissä omalla nimellään.
Hovioikeuden tuomio perustui täysin tämän naapurin suulliseen todistukseen, että hän oli nähnyt Jarmon rikospaikalla pahoinpitelyn hetkellä.
Valitamme tuomiosta korkeampaan oikeusistuimeen. Olen kiitollinen kaikista neuvoista ja avusta.
Mutta suurin vääryys tapahtui, kun syytön toinen veljeni (Jarmo) tuomittiin myös vankeuteen 6 vuodeksi, vaikka hän ei ollut edes rikospaikalla tapahtuman hetkellä. Hovioikeuden tuomio perustui täysin toisen naapurimme todistajalausuntoon. Mitään teknisiä ym todisteita Jarmoa vastaan ei ole.
Naapuri on vuosikausia kirjoitellut lehdissä negatiivisesti perheestämme (meillä on useita lehtiartikkelia), jotta sai ostaa vuokraamansa talon ainoastaan 5 vuoden edullisisilla vuokramaksuilla iäkkäämmältä henkilöltä, joka ei ole läheinen eikä sukulainen naapurillemme. Näin hän sai aikaan, että kukaan muu ei halunnut ostaa taloa. Nyt haluavat nämä naapurit, että perheeni muuttaisi muualle, jotta he voisivat myydä talonsa maineen päivineen 100 000 euron voitolla!!!!
Mitä laki sanoo tällaisen todistajan jääviydestä? Pystymme todistamaan lehtijutut, sillä hän esiintyy niissä omalla nimellään.
Hovioikeuden tuomio perustui täysin tämän naapurin suulliseen todistukseen, että hän oli nähnyt Jarmon rikospaikalla pahoinpitelyn hetkellä.
Valitamme tuomiosta korkeampaan oikeusistuimeen. Olen kiitollinen kaikista neuvoista ja avusta.
Vastaukset 14
Vanhimmat
"Mielestämme liian pitkä tuomio."
Tuomioita ei annetakaan mielipidekyselyiden perusteella.
"Valitamme tuomiosta korkeampaan oikeusistuimeen."
Korkeimpaan oikeuteen ei voi noin vain omasta halustaan valittaa, sinne pitää erikseen saada valituslupa, joten tapauksella pitää olla jotain erityistä ennakkotapausarvoa.
Lisäksi totean vain että: Jep, jep - vankilat ne on kuulemma syyttömiä täynnä...
En usko, että aloittajan kertomus pitää paikkansa.
Jos henkilö on tuomittu 8 vuoden rangaistukseen pahoinpitelystä, kyseessä täytyy olla törkeä pahoinpitely, ja silloinkin poikkeuksellisen törkeä tekomuoto (törkeän pahoinpitelyn rangaistusasteikko on 1-10 vuotta vankeutta). Jos on mitattu noin ankarasti, kyseessä täytyy olla jokin kidutustyyppinen, äärimmäisen raaka tai pitkäaikainen ja paljon kipua/vammoja aiheuttanut teko (esim. yhdestä puukoniskusta tuomitaan yleensä alle 2 vuotta).
Samat sanat "velipojan" suhteen, 6 vuotta törkypahoinpitelystä vaatii sekin epätavallisen törkeää tekomuotoa.
No, jos noin kovista seuraamuksista on kyse, niin kummallakin vastaajalla on ollut puolustaja eli juristi valtion piikkiin. Jos jollakulla on lainopillinen avustaja, niin ei tasan tarkkaan ole silloin sisko kyselemässä jollain anonyymillä nettipalstalla neuvoja ja apuja siihen, miten voidaan hakea muutosta hovin tuomioon. Silloin ollaan tuomittujen avustajien luona keskustelemassa. Haiskahtaa siis trollilta, ja kauas.
Kyseessä oli äkillinen, ennalta arvaamaton pahoinpitely. Emme olisi mitenkään uskoneet, että Mikko voisi käydä naapurimme kimppuun. Pelkäsimme, että naapuri voisi käydä hänen kimppuunsa.
Jarmo ei ollut paikalla, kun pahoinpitely tapahtui.
Pahoinpitelyn uhri ei muka muista mitään. Mutta olen kuullut, että hän kaupungilla kulkiessaan on kertonut ihan muuta kuin mitä oikeudessa sanoo.
Olemme todella järkyttyneitä tapahtuneesta. Uskoimme oikeudenmukaiseen tuomioon, mutta niin ei kuitenkaan käynyt. Olisi pitänyt hankkia parempi oikeusavustaja.
Melko pitkältähän tuomio tuntuu, kun tapostakaan ei yleensä tuomita sen enempää. Jospa tuomio tulikin tapon yrityksestä ?
Jos kerran pahoinpitelyn uhri jäi henkiin, niin mitä hän on oikeudessa kertonut siitä Jarmon läsnäolosta?
Oikeuden jäsenet tietysti ovat tietoisia siitä, mitkä ovat todistajan jäävit, joten tuskin siinä mitään virhettä on tapahtunut. Oikeudella on myös täysin vapaa harkinta siitä, mitä se pitää totena asiassa.
Väkivaltarikoksista pitäisi tulla Jenkkimalliin aina se 10-20 vuotta, loppuis väkivalta
Onneksi koevapaus ei koske väkivaltarikollisia.
Nyt kantaa kyseiseen juttuun mutta mihin perustat,ettei väkivaltarikollinen voisi päästä koevapauteen?Nimittäin näitä tapauksia on vaikka kuinka paljon ja laki ei sano,ettei pääsisi pääsihän valjakkalakin vaan mikä fugantine nyt onkaa (IHAN SAMA)on mielestäni väkivaltarikollinen vai onko?
Juuri nyt tarvitsen neuvoja ja apua syyttömälle veljelleni Jarmolle. Mikko on tunnustanut syyllisyyden pahoinpitelyyn.
Olen päivät ansiotyössä ja sen jälkeen pitää hoitaa kotityöt. Aloitin keskustelun, että saisin neuvoja ja apua henkilöiltä, joilla on asiantuntemusta. Meiltä on varmaan jäänyt jokin tärkeä asia huomioimatta oikeudenkäynneissä, sillä olimme silloin ja vielä nytkin kaikki liian järkyttyneitä tapahtuneesta.
Eli nyt toivoisin, että syytön veljeni Jarmo pääsisi vapauteen mahdollisimman pian. Oikeudella ei ollut mitään teknisiä ym. todisteita Jarmon osallisuudesta pahoinpitelyyn, jonka Mikko on tunnustanut tehneensä. Mikko sai 8 vuotta ja Jarmo 6 vuotta. Pahoinpitely oli myös luonteeltaan sellainen, että sen on vain YKSI henkilö pystynyt tekemään.
Mitä seikkoja meidän tulisi tutkia tarkemmin?
- todistaja?
- oikeudenkäynnit?
- oikeusavustajat?
- poliisin ja syyttäjan asiakirjat?
- ????
Olen todella kiitollinen, jos joku voisi auttaa minua ja perhettäni hyvillä neuvoilla.
Kiitos jo etukäteen!!!
Oikeasti, ei kysymyksiisi voi vastata tietämättä TARKASTI kaikkia faktoja, lukematta esitutkintapöytäkirjoja, tähän mennessä annettuja tuomioita jne, ylipäänsä perehtymättä kaikkeen asiassa kerääntyneeseen aineistoon, keskustelematta syytetyn kanssa yms. Ja sehän ei tietenkään tämän palstan puitteissa käy päinsä. Mikäli liikkeellä ei ole trolli, niin ihan oikeasti, MENKÄÄ JURISTIN JUTTUSILLE! Syytetyillähän on ollut puolustaja, joten hän on oikea henkilö aloittaa.
Enkä edelleenkään oikein ymmärrä, millaisesta "pahoinpitelystä" tuomitaan tuollaisia rangaistuksia. Onko rikosnimike siis ollut törkeä pahoinpitely, vai tapon yritys?
Muuten, vaikka olisi vain sellainen rikos, että yksi on "varsinaisen" teon tehnyt (esim. ampumistapauksessa painanut liipasinta), useampikin henkilö voidaan tuomita tekijänä. Riippuu muun muassa siitä, mitä tekijöiden kesken oli etukäteen sovittu yms. yms.
En nyt ole ihan varma, mutta anarkistit tuppaavat kirjoitella erilaisilla tekoisyillä mm. laki- ja psykiatriapalstoille, osoittaakseen "todellisin esimerkein" kuinka mätä yhteiskuntamme "todella" on.
Jos aloittaja on tosissaan, niin ei muuta kuin ota neuvosta vaari: yhteyttä asianajajaan. Tyhmyys ei ole tekosyy.
Totta kai olemme yhteydessä asianajajaan. Mutta aikaisempien kokemusten perusteella emme voi täysin luottaa, että asianajaja huomaisi kaikki tärkeimmät seikat, jotka olisivat vaikuttaneet tuomioon alentavasti. Lieventäviä asianhaaroja on paljon, mutta asianajaja ei pitänyt niitä tärkeinä eikä ottanut huomioon puolustuksessa.
Jotenkin tuntui, että hän ei ollut täysin perehtynyt asiaan. Juuri sen takia aloitin tämän keskustelun, että saisin ohjeita ja neuvoja todellisilta asiantuntijoilta, että mitä papereita meidän täytyy tutkia tarkemmin ja minkälaiset asiat käyvät todisteista.
Jos teillä on tietoa ja/tai kokemuksia vastaavanlaisesta tapauksesta kertokaa, mitkä asiat painavat oikeudessa eniten, niin että syytön toinen veljeni Jarmo, joka ei ollut edes tapahtumapaikan läheisyydessäkään, kun veljeni Mikko pahoinpiteli naapurin, pääsisi vapauteen.
Lakitekstiä pitää lukea todella ajan kanssa ja valitettavasti minulle ei ole suuremmalti aikaa juuri nyt. Työ, perhe ym ...
Näytöstähän se on kiinni. Todistakaa että Jarmo oli muualla. Tai todistakaa, että todistaja valehteli. Siinähän se. Syyttäjä on pystynyt todistamaan että Jarmo on ollut osallinen, niin että tuomioistuimelle ei ole jäänyt järkevää epäilyä hänen syyllisyydestään. Teidän pitää esittää vastanäyttöä niin, että vähintäänkin tuo järkevä epäily jää. Jos siis kerran lähtökohta on se, että Jarmo ei ole millään tavalla osallinen juttuun, eli lähtökohtana on täyskiisto. Muutenhan millään "lieventävillä asianhaaroilla" ei ole merkitystä, siis tyyliin "juu Jarmo osallistui pahoinpitelyyn, mutta asianomistaja provosoi häntä tms."
PS. Tuota, "todellisia asiantuntijoita" on aika huono etsiä täältä. Haaviin saattaa osua "todellinen asiantuntija", tai sitten pelkkää roskakalaa.
...ongelma on nyt lähinnä siinä, että alla on jo hovin tuomio, ja korkkiin ei voi valittaa noin vain, vaan täytyy saada valituslupa. Olette siis vähintään yhden kierroksen myöhässä, näitä asioita olisi pitänyt selvitellä mieluummin ennen kuin asia meni käräjäoikeuteen (mahdollinen poliisin lisätutkinta jo siinä vaiheessa) ja VIIMEISTÄÄN ennen hovioikeutta.
Kyllä korkein oikeus on antanut valituslupia näytön uudelleen arvioinnin perusteellakin, mutta harvemmin. Mahdotonta arvioida, onko teidän jutussa jotain prejudikaatti-intressiä niin, että valituslupa sillä irtoaisi. Vaikuttaa siltä, että ei. Kannattaa tutustua KKO:n nettisivuilla oleviin ohjeisiin valitusluvan hakemisesta (alla linkit). Erityisen hyvä on oikeusneuvos Välimäen esimerkein varustettu kirjoitus. Jos advokaatti sanoo, että KKO:een ei kannata yrittää, se ei tarkoita välttämättä sitä, että hän tekisi työnsä huonosti, vaan että hän vain saattaa olla realisti. KKO:n valituslupa on vaikea saada.
http://www.kko.fi/28383.htm
http://www.kko.fi/30111.htm
http://www.kko.fi/31435.htm
ja nauraa niille, jotka tosissaan vastaavat. Kyllä juristit työnsä osaavat. Ja "tuomioista" päätellen tuomitut olisivat syyllistyneet tosi rankkoihin tekoihin. Ja ilmeisesti olisi ollut jo pitkä rikostausta pojilla. Ja ainakaan en muista lehdistön kirjoittaneen tämäntyyppisestä teosta.
Joten jätetään "sisko" hoitamaan juttuaan.
Kuten jo ensimmäisessä viestissäni arvelin, trolliltahan tuo juttu haiskahtaa ja pahasti, mutta ajattelin että "lets give the benefit of the doubt" ja yritin jotain asiallistakin sepustaa.