Kaamos masentaa??

Inhoittavan pimeää ja nyt alkoi vielä vettä rojuuttamaan! Kesäihmisenä tympii tämmöinen mitääntekemätön pimeys ja se ryysyjen määrä, mikä pitää repiä niskaansa ulos mennessä. Yäk.

Onneksi on kirjasto ja ihmisellä hyvä mielikuvitus. Ne on kohtalaiset eväät syksyn pimeyttä vastaan.

Kävin kirjastossa viime viikolla ekan kerran, sitten kevään ja kirjaston-täti siunaili lainojeni lukumäärää kirjatessaan niitä koneelleen ja valitti ranteensa väsymistä!

Lainasin eräkirjojen lisäksi Yrjö Kokon (Pessi ja Illuusia) teoksen, jossa hän maalailee ympäristöään osin satu-sedän vapaudella. -Mainiota kerrontaa!! Lisäksi otin useita ornamentiikkaa käsittelevien teosten lisäksi pajun-punontaa opastavia niteitä.
-Väkelsin ohjeilla jo ensimmäisen seppeleen terijoen-heinistä.

Tääsä minun keinojani kaamos-masennuksen torjuntaan. -Miten Sinä viihdyt syksyn loskassa ja onko sulla omat temppusi mörkyyden karkoittamiseksi?
582891
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 58

Vanhimmat

...liikunta.

Ne toimivat meillä. Kirkasvalo piristää aamulla otettuna. Lisäksi liikunta piristää ja kohottaa mielialaa. Mutta kyllä elämänrytmi on meillä silti kaamosaikaan verkkaisempi.

Äänestä
  • Toinen ääni liikunnalle. Jos koko päivän on sisällä ja ulkona on säkkipimeää, tulee todellisen pönttöpää olo.

    Lähteminen on vain erityisen hankalaa jos ei ole lunta ja vettä tulee mutta kun on ensimmäiset askeleet ottanut niin kyl se siitä! Ulkoilun jälkeen on mahtava pistää valot himmeälle ja vaipua puolikoomaan ennen pehkuihin painumista.

    Äänestä

  • työkkärissä jonottamassa pari kolme tuntii ni johan piristää kun häätöki on ovella

    Äänestä

  • arska39v kirjoitti:

    Toinen ääni liikunnalle. Jos koko päivän on sisällä ja ulkona on säkkipimeää, tulee todellisen pönttöpää olo.

    Lähteminen on vain erityisen hankalaa jos ei ole lunta ja vettä tulee mutta kun on ensimmäiset askeleet ottanut niin kyl se siitä! Ulkoilun jälkeen on mahtava pistää valot himmeälle ja vaipua puolikoomaan ennen pehkuihin painumista.

    http://www.julkkikset.fi/forum/index.php/topic,5603.0.html

    Äänestä

  • Ainakin se on muotivaiva. Ollaksesi kelvollinen Sinun kuuluu masentua ja tilata etelänmatka.
    Itse lataudun nauttien . kolme päivää olen tekemättä mitään sen päälle lepään hyvin.

    Äänestä

  • Moikka kaikille Lapista!

    Ei kaamos täällä Lapissa masenna yhtään, koska se "Lapin kaamos"on myytti!Katsokaa tuosta northernin linkistä hienot valokuvat--aivan mahtavia!

    Elikkä nyt kun sieltä etelästä on 1000 kilsaa pohjoiseen ja täällä onpi paljon lunta, niin ei ole pimeetä koskaan! Aivan tosi---oletko ollut Välimerellä(kaikki maat kiertänyt) jossain maassa käymässä silloin, kun Suomessa on kesä ja lähinnä heinäkuu--elokuu---siellä tulee säkkipimeys ykskaks ja voi mahoton -- ei nää yhtään mittään ilman valoa!!!
    Näin kertoili Stadissa 30-vuotta bunkannut-jo kohta yhdeksättä vuotta täällä rauhallisissa maisemissa eläkepäiviä viettäen.

    Äänestä

Minä otan kupista ja menen tansseihin ja tanssitan illan kauneimmat...ja menen saatolle, jos pääsen...
ja olen hänen luonaan yötä...ja sitten kevyenä töihin...

Äänestä

Marras-joulukuun vois kokonaan poistaa kalenterista, niin paljon pahasti nämä pimeät päivät rassaa mieltä ja kroppaa. Onneksi pääsin viikoksi etelän valohoitoon, sattui tosi hyvät ilmat ja olo oli tosi energinen auringossa. Kotiinpaluu jo masensi, mutta mua odottikin iloinen ylläri, olin voittanut arpajaisista tanssinopettajan moneksi tunniksi käyttööni. Aivan mahtavaa, upeeta, nyt pääsen lattareita opettelemaan oikein kunnolla. Uskon että loppuvuosi on tällä kokemuksella pelastettu ja pimein aikakin kuluu kuin huomaamatta tuommosen tanssipläjäyksen jälkeen. Ja ens viikolla on vielä tiedossa Eva Ayllon konsertti!
Elämä on sittenkin ihanaa ja kevätkin tulla jolkottelee jossain vaiheessa:)
Pirteyttä ja jaksamista kaikille kaamoskanssaihmisille! :)

Äänestä

vai onko se asennekymys, luulisin niin. Tästä samasta asiasta oli 2007 alkutalvesta myös kirjoittelua näillä palstoilla, siihen itse silloin vastasin seuraavasti "Siis itsekkin syksyllä syntynyt pohjoisen asukki, kaamos ei vaivaa, eikä syksykään, jolloin viihdyn luonnossa parhaiten, kaamosaikaa voi käyttää mietiskelyyn, rauhoittumiseen, ohittaen kaikenmoiset jouluhössötykset, antaa sielun levätä!", no eipä ole tuosta ajasta mieleeni muutoksia tullut ja masennus on kyllä aika outo käsite minulle. Mutta kivaa kaamosta kaikille:))

Äänestä

D-vitamiinia purkista ja monipuolista liikuntaa. Kynttilöitä, huopa ja paljon hyviä kirjoja. Mitäpä sitä muuta tarvitsee.

Äänestä

...ei enää oikein löydy aikaa lukemiselle. ennen kun kävin koulua ja päivätöissä kesäisin, käytin kirjastoa mielettömän paljon eikä kaamoskaan tuntunut niin masentavalta vaan enemmänkin romanttiselta takkatulen lämmössä.

Nykyään vihaan töihin lähtöä illaksi tai yöksi, aamuvuorot on helpompia mutta niitäkin on kolmen viikon välein vain. Ja kun työkin on vielä tylsää pakkaushommaa missä ei omia aivojaan pääse käyttämään yhtään, on hermot erityisen kireällä. työpaikkani onkin siis pelkkä henkiinjäämispaikka.

Olisin paljon onnellisempi ja tyytyväisempi elämääni jos pääsisin takaisin toimistosihteerin hommiin. Tuntuu epäonnistumiselta joutua työpaikkahierarkian pohjalle kun ennen oli esimiehiä vain kolme (lähin esimies, Toimitusjohtaja ja hallitus (nykyään kuitenkin on vähintäänkin 6 esimies tahoa!)

Olen kuitenkin vasta 19 vuotias joten ehdin vielä päästä pitkälle työelämässä.

Tuntuu että koko vuosi on valunut hukkaan muovipuristeita käsitellessä kun en enää harrasta edes itseopiskelua eikä maalaamisellekkaan riitä aikaa, joko on liian väsynyt tai joutuu nukkumaan koko päivän että jaksaisi seuraavan yön...

Ajatella että olin köyhänä opiskelijana onnellisempi kuin työllistettynä kolmivuorotyöläisenä....

Äänestä
  • Ota loparit!!!

    Äänestä

  • ...ei sovi kaikille - tutkittu juttu. Itse olen tehnyt 20 vuotta kolmivuorotyötä ja aikaa jää runsaasti lukemiseen ja muihin harrastuksiin & puuhasteluun.

    Äänestä

rajummin se on hyvä lääke ...kuitenkin on hieman rasittunut olo ja ihan kun joku puhuisi minulle ketää vaan ei näy. Naapuritkin on alkanut vahtia meikäläistä eikä tuo lähin vaan kaikki. sitten on vielä tuo aika epätodellinen olo koko ajan mistähän sekin lie johtuu.
Nukkumisesta on tullu mun mieliharrastus. Nukun ihan järettömän paljon. ei edes jaksais silti nousta. Oudosti tärisyttääkin vaikka en oo juonu enerkiajuomia mo0neen viikkoon. Ei silti kaupassakaa ei oikein voi käydä kun tulee outo paniikin tapanen kiire juosta pois joten välttelen sitä.
en silti oo masentunut vaikka oonki nyt parin viiko saikulla kun maha on niin kipeä ja joka paikkaa särkee. Oon nyt syöny hotapulveria joka auttaa. tuskin malta odottaa että pääsen ylitöihin parantaa itteeni

Äänestä

Ulkoilen paljon. Jos sataa, niin paljon pirtskan punaista päälle. Syön esim: Valion Hevishotteja joista saa paljon tarpeelisia vitamiineja. Ja lopuksi pidän yllä positiivistä mielialaa.

Äänestä

ja syön värikästä terveellistä ruokaa (paljon kasviksia). Musiikkina piristää esim. Martti Servo.

Äänestä

Kaikki menee mäkeen!
Töitä ei ole, tekemistä ei ole, kavereita ei ole, ei mitään!
Olen ruvennut väsyy töiden etsimiseen. Terapiakin ihan pirun kallista, ei ole varaa!!
Julkisen sektorin terapioihin mua ei kelpuutettu, "olen terve".
Kirkasvalolaitteeseen ei ole varaa. Ei oikein mihinkään muuhunkaan, mutta ostankin sitten viinaksia pimeiltä markkinoilta ja kiskon sitä naamariin! Se ei paranna oloani, vaan päinvastoin. Pimeys nyppii tosissaan.
Dyykkaan ruoat siwan roskiksesta ja kerjään rahaa milloin missäkin. Kerään myös pulloja saadakseen ostaa itse juomaa. Oloni ei parane...
Tietokonekin on ihan saaketin romu! Ei oo varaa uuteen! Lentäköö perkele kohta koko tietokone ikkunasta ulos, minä asetun kadulle asumaan :(

Äänestä
  • rikkailta minkä ehin ja jokasessa toimistossa missä mua pompotetaan varastan paperit ja kynät ja kaiken minkä irti saan näkistteppä ilmeenne

    Äänestä

  • Hei!

    Otan osaa onnettomaan oloosi. Itse olen löytänyt ihimissuhteita masentuneiden vertaisryhmästä. Niissä käynti ei maksa mitään. Paikkakunnat ja tarkemmat tiedot löytyvät osoitteesta mielimaasta.fi
    Mutta älä juo sitä viinaa ennen ryhmään menoa, sillä ryhmässä käydessä pitää olla selvin päin.

    Terveisin,
    vertaisryhmästä apua eämäänä saanut

    Äänestä

  • Senkin rahan minkä dokaat voisit käyttää vaikka vitamiineihin ja sitten vaan ulos liikkumaan!

    Äänestä

Minä pidän syksystä ja keväästä! Talvi paremmin - enemmin kesä voisi masentaa!

Äänestä
  • Olen myös syksyihminen. Olen pirteä aina syksyllä. Aloitan kaikkia käsitöitä ja ilmoittaudun kursseille. Sitten keväällä olen rätti väsynyt. Useat syksyn lapset on syksyllä pirteitä. Niin minäkin olen syntynyt syksyllä ja vielä pyhäinmiesten päivänä.

    Äänestä

  • Mä syksyn lapsi oon. kirjoitti:

    Olen myös syksyihminen. Olen pirteä aina syksyllä. Aloitan kaikkia käsitöitä ja ilmoittaudun kursseille. Sitten keväällä olen rätti väsynyt. Useat syksyn lapset on syksyllä pirteitä. Niin minäkin olen syntynyt syksyllä ja vielä pyhäinmiesten päivänä.

    Kevät ja kirkas päivän valo voi äkkisiltään tehdä masennusta.Eli kaamos ei aiheuta yksistään masennusta. taitaa muutenkin olla asiat jotka painaa enimmäkseen mikä aiheuttaa,kaamoksesta on vain hyvä syy tehdä syntipukki.Kyllä valoilla selviää aika pitkälle. Miten ennen aikaan ihmiset pärjäsivät,kun oli päreet tai öljylamput,niiden valossa tekivät ilta myöhään kotitöitä,eikä kukaan valittanut valon puutetta.

    Äänestä

Minä vaan panen ja ryyppään. Sitten harrastan ristipisto käsitöitä.

Äänestä

Keittelemällä kotsassa pontikkaa.Ja hätätilassa kaupan kossua.

Äänestä

jos syksy masentaa niin se on asenne kysymys, kyllä jokaisella ihmisellä on sellaisia harrastuksia tai työ jota voi tehda syksy pimeiden tullen, ei voi anoa että pimeys masentaa, toki joillakin on taipumus syksy maennukseen, kun syksy tulee ja maat jäätyvät niin itse aloitan metsä työt ja niissähän se aika vierähätää jo maaliskuulle, mutta sitäkään työtä ei voi tehdä jos se ei kiinnosta tai ei ole metsää.

Äänestä
  • Luonnossa liikkuminen ja d-vitamiini on meillä toiminut

    Äänestä

Voin sanoa että sellaisilla ihmisillä on asiat liian hyvin, jotka saa jostain vitun pimeydestä revittyä masennuksen aiheen.

Äänestä
  • Puolen vuoden pimeys ei vaan yksinkertaisesti ei voi tehdä kauhean hyvää kenellekään.

    Toivon että sairastut itse joskus vaikeaan masennukseen eikä lähellä ole ketään tukemassa.
    "sulla on asiat liian hyvin kun tollasesta masennut"
    Minne vittuun ihmisten kyky tuntea empatiaa on kadonnut?!
    Aina ei tarvitsisi ajatella vain sitä omaa napanuoranjäännettä.

    Äänestä

  • HEVIPETO kirjoitti:

    Puolen vuoden pimeys ei vaan yksinkertaisesti ei voi tehdä kauhean hyvää kenellekään.

    Toivon että sairastut itse joskus vaikeaan masennukseen eikä lähellä ole ketään tukemassa.
    "sulla on asiat liian hyvin kun tollasesta masennut"
    Minne vittuun ihmisten kyky tuntea empatiaa on kadonnut?!
    Aina ei tarvitsisi ajatella vain sitä omaa napanuoranjäännettä.

    en vaan pysty tuntemaan empatiaa ketään kohtaan joka oikeasti masentuu pimeydestä.

    PIMEYDESTÄ!!!

    Ajattele nyt ite vähäsen...

    Tää on Suomi ja täällä on pimeää. Luulis että tähän mennessä ois jo tottunut.

    Empatiakyky tosiaan puuttuu monilta. Löytyy meinaan sellasiakin ihmisiä jotka toivoo toisen sairastuvan vaikeaan masennukseen...

    Äänestä

  • 1+5 kirjoitti:

    Pimeä vuodenaika on useimmille raskas niin henkisesti kuin fyysisestikin. Kesäaikaan vähällä unella toimeen tuleva saattaa talvisaikaan nukkua kellon ympäri, ja tuntuu ettei silti jaksa, on vain poikki koko ajan. Väsyneenä arkielämä ja stressi(jota esiintyy aina jossakin määrin) voi helposti aiheuttaa tunteen että koko maailma romahtaa niskaan. Tai että mikään ei tunnu miltään.

    "... Kaamoksen on todettu vaikuttavan aivojen välittäjäaineisiin hyvinkin voimakkaasti. Kanadalaiset tutkijat ovat osoittaneet, että kaamosmasennuksesta kärsivillä on normaalia vähemmän aivojen välittäjäainetta serotoniinia, joka säätelee tunnetiloja ja energiatasapainoa. Serotoniinin kuljettajamolekyyli siivoaa ylimääräisen serotoniinin pois aivoista. Mitä aktiivisemmin kuljettajamolekyylit toimivat, sitä vähemmän aivoissa on serotoniinia. Kuljettajan aktiivisuus oli huomattavasti korkeampi talvella kuin kesällä. Tämä johtaa siis serotoniinivajeeseen, joka saattaa selittää, miksi terveetkin ihmiset kokevat alakuloisuutta ja voimattomuutta talven kynnyksellä."

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Masennus

    Jotkut siis aivan oikeasti voivat masentua PIMEYDESTÄ!!! vaikket sinä ehkä sitä ymmärtäisikään.

    tuossahan sanottiin että pimeys voi aiheuttaa "alakuloisuutta " ja voimattomuutta".
    Ja sitten kun taas on enemmän valoa, ni tämä "masennus" on tyypillisesti tiessään, eikö vain?

    Onko siis mielestäsi hetkittäinen, korkeintaan pari kuukautta kestävä alakuloisuus ja voimattomuus, rinnastettavissa oikeaan masennukseen?

    En millään pysty niputtamaan sitä todellisen, vuosia kestävän masennuksen kanssa. Sellaisen, joka jatkuu läpi vuodenaikojen, yhtä pahana, riippumatta siitä onko valoisaa tai pimeää.

    Voin vakuuttaa, että sellainen henkilö joka on OIKEASTI masentunut, ja on siitä kaikenlisäksi vielä siitä helvetistä selviytynyt, ei todellakaan tule koskaan tulevaisuudessa stressaamaan pimeydestä.

    "Onko siis mielestäsi hetkittäinen, korkeintaan pari kuukautta kestävä alakuloisuus ja voimattomuus, rinnastettavissa oikeaan masennukseen?"
    En lähtisi rinnastamaan, sillä kaamosmasennus on nimenomaan kausiluonteista kun taas masennus sairautena jatkuu ihan vuoden ympäri, mikäli siihen ei saa apua.
    Kuitenkin itse masennusta jo monta vuotta sairastaneena huomaan, että tähän vuodenaikaan se on se pahin vaihe. Kesäihmisenä minun on valoisaan vuoden aikaan hieman parempi olla, muttei masennukseni silti koskaan katoa.

    "Voin vakuuttaa, että sellainen henkilö joka on OIKEASTI masentunut, ja on siitä kaikenlisäksi vielä siitä helvetistä selviytynyt, ei todellakaan tule koskaan tulevaisuudessa stressaamaan pimeydestä. "
    Kenties, mutta aina on mahdollisuus sairastua uudelleen. Ylipäätään jos omaa taipumuksen pahaan kaamosmasennukseen, talven jälkeenkin saattaa se masennus ikäänkuin "jäädä päälle" ja ajan kuluessa muuttua ihan "oikeaksi" masennukseksi.

    Äänestä

  • 1+5 kirjoitti:

    tuossahan sanottiin että pimeys voi aiheuttaa "alakuloisuutta " ja voimattomuutta".
    Ja sitten kun taas on enemmän valoa, ni tämä "masennus" on tyypillisesti tiessään, eikö vain?

    Onko siis mielestäsi hetkittäinen, korkeintaan pari kuukautta kestävä alakuloisuus ja voimattomuus, rinnastettavissa oikeaan masennukseen?

    En millään pysty niputtamaan sitä todellisen, vuosia kestävän masennuksen kanssa. Sellaisen, joka jatkuu läpi vuodenaikojen, yhtä pahana, riippumatta siitä onko valoisaa tai pimeää.

    Voin vakuuttaa, että sellainen henkilö joka on OIKEASTI masentunut, ja on siitä kaikenlisäksi vielä siitä helvetistä selviytynyt, ei todellakaan tule koskaan tulevaisuudessa stressaamaan pimeydestä.

    tutkittua asiaa onpi, että todellista masennusta täällä Suomessamme ilmenee juuri keväällä, kun aurinko alkaa porottelemaan oikein kunnolla!

    Tsemppiä kaikille masentuneille vuodenajasta riippumatta ja myöskin yleensä milloin ja mistä syystä vaan masentuneille--käykääpä lääkärissä--apua tulee varmasti!Vuosia sitten olin pitkäaikaismasentunut ja sitten tuli vielä paniikkireaktio--ihme, että pääsin lääkäriin ja apteekkiin---niin siinä sitten parin viikon jälkeen alkoi elämä taas maistumaan ja hymyilemään!

    Elikkä ajoissa vain rohkeasti apua pyytämään--kyllä se siitä!

    Äänestä

  • 1+5 kirjoitti:

    tuossahan sanottiin että pimeys voi aiheuttaa "alakuloisuutta " ja voimattomuutta".
    Ja sitten kun taas on enemmän valoa, ni tämä "masennus" on tyypillisesti tiessään, eikö vain?

    Onko siis mielestäsi hetkittäinen, korkeintaan pari kuukautta kestävä alakuloisuus ja voimattomuus, rinnastettavissa oikeaan masennukseen?

    En millään pysty niputtamaan sitä todellisen, vuosia kestävän masennuksen kanssa. Sellaisen, joka jatkuu läpi vuodenaikojen, yhtä pahana, riippumatta siitä onko valoisaa tai pimeää.

    Voin vakuuttaa, että sellainen henkilö joka on OIKEASTI masentunut, ja on siitä kaikenlisäksi vielä siitä helvetistä selviytynyt, ei todellakaan tule koskaan tulevaisuudessa stressaamaan pimeydestä.

    Ei tule kaamosmasennusta, kun käy kuntosalilla. Siellä piristyy kummasti ja sen jälkeen hoituu kotityöt, kun leikki. Ei pidä jäädä kotiin, täytyy olla mieleistä tekemistä. Aamut on itselläni hankalia, kun työkin loppui, mutta kun lähden salille aamupäivällä, piristyn ja niin on taas päivä pelastettu. Käyn salilla 3krt. viikossa. Takaan, että masennus lähtee!

    Äänestä

Tuikkuja,tuikkuja ja tuikkuja kuluu! D-vitamiini aamulla,c-vitamiinia päivällä ja B illalla!
Juu,ja ostettiin me HATTARAKONE!

Äänestä

Nyt nautin erityisesti kun pääsee ulos päivänvalon aikaan, se on työttömän eduista parhainpia. Työssäollessa aina vitutti kun oli pimeää siihen aikaan kun oli mahdollista ulkoilla. Työssä kamalat keinovalot ihan liian kirkkaat aiheuttivat päänsärkyä ja vapaapäivillä niin väsynyt ettei jaksanut lähteä mihinkään. Lenkkeilyn iloa lisätäkseni olen hankkinut laadukkat ulkoiluvaatteet joita on ilo pukea päälleen. Ennemmin satsaan laadukkaisiin vaatteisiin kuin baari harrastuksiin jotka vievät ulkonäön rahojen lisäksi. Varustus on sitä luokkaa että pääsen ulos säällä kun säällä. Metsäpoluilla lenkkeily päivisin on antoisinta ja olen huomannut ettei kaamos masennusta enään tule. Pimeä aika kaamosvaloineenkin on nautittavaa kunhan sitä aitoa päivänvaloa saa edes muutaman tunnin päivässä eikä se se ole mitään keino loisteputkivaloa.

Ruokavaliokin vaikuttaa ettei syö päivästä päivään vain eineksiä, lisäaineksilla höystettyjä e- koodi mössöjä. Osaa tehdä itse ruokia alusta loppuun asti, tietäen mitä syö. Silloin kun ruuan itse tekee niin tietää mitä varmasti syö kun sen valmiina tai puolivalmiina ostaisi.

Äänestä

Kanssaelävien kokemuksia tästä pimeyden ajasta. Keskustelu antaa samalla yhden hupailuhetken lisää mörköyden torjunnassa!

Tänään noudettiin Naisen kanssa metsästä lisää hakoja ruusujen- ja köynnöskasvien suojaksi. Tulisi vaan joku sentti lunta ja pysyisi myyrät pois viljelyksiltä, niin keväällä olisi taas hauska seurata mitä kaikkea kaunista maasta pukkaa..

Toissa päivänä sain lähetyksen, joka sisälsi n.200 siberianpihdan taimea. Nyt voin suunnitella niille istutus paikkoja.
-Taimista saa ainakin pari pientä metsälöä, joiden varttumista voi sitten faarina seurata!

Niin, ja äsken avasin kissoille joulukalenterit, jotka sisältää kissanminttu- ja muita heidän herkkujaan.
-Katit olivat hyvinkin jouluisella päällä herkuistaan, eivätkä vaikuttaneet yhtään ala-kuloisilta!!

Että kaikkea poikkitieteellistä harrastetta kaamoksen päänmenoksi.

Äänestä

Otan kaljaa sekä jaloviinaa ja pistän Metallican alkutuotannon kuunteluun.
Haluan vaimon,lapsen ja perheen mutta en jaksa käydä missään enää. Naiset ovat kaikki pettäjiä tai vitun läskejä,suomalaiset. Haluan aasialaisen naisen.
Lisäksi kirjoittelen keskustelufoorumeille paskaa ja mieleni puhtaaksi..kai sekin parempi kuin hakata viattomia ihmisiä kadulla ja joutua putkaan.

Kaamos-masennus on kesät talvet.

Äänestä
  • joulua odotellessa, mut sen sijaan
    armoton pääsärky alkaa heti tammi-helmikuun vaihteessa joka päättyy
    vasta armottomien "taivaallisten" kevätsateiden saapuessa.
    silloin elämä taas alkaa kunnes se päättyy totaalisesti
    helvetillisiin helteisiin joka puolestaan helpottuu vasta
    syyssateiden saapuessa.

    Näin sitä ollaan niin erilaisia jokainen ihminen.

    Äänestä

VOIKO PAREMPAA OLLA KUIN PIMEYS JA HEVIMETALLI MUSIIKKI???
JA SITTEN TIETENEKIN JÄÄKIEKON SM-LIIGA
LIIKUNTA JA URHEILU AUTTAA KUMMASTI
OISKO SEKSI MITÄÄN???
TEKEE NIITÄ ASIOITA JOTKA OVAT ITSELLEEN TÄRKEITÄ
SYÖ HYVIN, NUKKUU HYVIN
SIIS IHAN NORMAALI ASIOITA, EI SIITÄ TARTTE MITÄÄ NUMEROA TEHDÄ
KUULUU SUOMALAISUUTEEN TÄMÄ PIMEYS
KÄY SAUNASSA
NAUTTII OLOSTAAN
ANTAA MUITTEN MASENTUA

Äänestä
  • Minulla on ollut kaamosmasennus jo vuosia ja on lääkitystä. Sertralinia 100mg/pv ja aloitin tällä viikolla melatoniinin syönnin 3mg 1-2 tuntia ennen nukkumaan menoa. D-vitamiinia syön 20 mikrogrammaa päivässä ja kalaa pari kertaa viikossa, liikun koiran kanssa noin 2 kertaa päivässä, nautin aurinkoisista ja lumisista päivistä ja silloin on parempi olo selvästi.
    Kirkasvalolamppu on ollut jo vuosia käytössä. Toisille sopii aamuotto ja toisille joku muu vuorokaudenaika, oikea hoito löytyy kokeilemalla.
    Onneksi saan olla työllistettynä lastenhoitotyössä vielä muutaman kuukauden ja olemme ulkona tunnin aamupäivällä.
    Ulkoilu auttaa eikä mökkiytyminen. Pitää vaan hankkia kunnon varusteet, niin ulkoilustakin voi nauttia säästä riippumatta.
    Aurinko, vesi, riittävä uni ja lepo, kasvispitoinen ruoka, liikunta ja mukavat harrastukset sekä hyvät ihmissuhteet ja luottamus Jumalaan auttavat jaksamaan..
    Lapissa on tullut käytyä useampana jouluna ja lumi auttaa siellä valtavasti, toista se on täällä Varsinais-Suomen pääkaupungin liepeillä, kun ei tahdo lumi pysyä millään.

    Äänestä

Vähän harhauttava nimitys tuo kaamosMASENNUS, englannin kielen termi on SAD, Seasonal Affected Disorder. Vuodenaikaan liittyvä mielialamuutos tai pimeähäiriötila... voishan tuolle joku paremman nimen kehittää.

http://www.terveydenhoitouutiset.fi/thu899/2.htm

Oikea krooninen masennus on eri asia. Vakavana ja hoitamattomana esiintyessään se on syöpään verrattava, usein kuolemaan johtava sairaus joka ei todellakaan ole leikin asia - ja josta ei pääse irti "nostamalla itseään niskasta" kuten vieläkin näkee joidenkin asiaa tuntemattomien paasaavan.

Äänestä

asenne -miten olet sinut itsesi kanssa -kohtaat sitä mukaa uuden tuttavuuden - ihmisen, tunnetilan -
olen ollut aktiivinen työnhakija - sain kuulla olevani liian vanha -51v- humpsahdin matonalle - siellä nautin olostani - kerään voimia - kieltämättä halajan maanpinnalle!
Hyväksyin masennuksen - niin ei ota niin koville.

Äänestä

Me leivottiin eilen joulutorttuja avomiehen kanssa, piristi mukavasti. Glögiä ja joulutorttuja. Hyvät leffat ja sarjat peiton alle hautautuneena on myös aika jees.

Äänestä

Nautin luonnosta, liikunnasta. Esim. yhtenä iltanakin lähdin lenkille; taivaalla täysi kuu, -1 aste pakkasta, maa kuurassa, kaadetuista puista tuli ihana puun tuoksu ja talojen savupiipuista savun tuoksu. Kaupungin valotkin näyttävät upeilta näin pimeänä vuodenaikana. Kotona voi käpertyä sohvan nurkkaan lukemaan kirjoja kynttilöiden luodessa tunnelmaa. Saa luvan kanssa olla välillä tehoton ja ladata akkuja kevättä ja kesää varten. Liikuntaa ja C-vitamiinia väliin niin kyllä sitä jaksaa.

Äänestä

ABC kaakao, kohtuu hyvä seura tai aku ankka auttaa irtautumaan arjen tavallisesta harmaasta työrytmistä, tietysti kihlatun kanssa kinastelukin puhdistaa mieliä, kun pääsee sovinto vaiheeseen ja saa asiat järjestykseen omassa päässään..

Äänestä

KIRKASVALOA LISÄÄ TÄNNE ETELÄSUOMEEN, PUSSIPIMEESEEN.

Äänestä

joo tää vuodenaika on aina tämmönen. ennen yleensä tein silleen että käväsin sixpäkin hakemassa jossain kuuden maissa ja juopottelin siinä telkkarii katsoessa hiljakseen. sit kun kello meni johonki yhteentoista niin lähikapakkaan parille kaljalle.

nykyjään kun olen absolutisti niin ei voi tolleen tehdä. liikunta tosiaan auttaa mutta minusta ainakin on pirun masentavaa juosta tuolla ulkona. yleensä käyn siis salilla jokapäivä. ihan hyvä harrastus tällaseen vuodenaikaan.

Äänestä

  • gyhjgyuyu kirjoitti:

    Kuin itseni ajatuksia tuli monen kertomana täällä,jotenkin helpotti ettei ole yksin tuntemustensa kanssa, vaan se on tosiaan täällä pohjoisessa tuo auringon valon puute varmaan se syy tähän olotilaan.

    Ei auta asennekaan, tänä syksynä kolmen viimeisen viikon aika on ollut yhtä selviytymistä päivästä toiseen,mikään ei innosta eikä hetkauta. Aamuisin on vaikea herätä, kun saisi vain vetää peittoa korviin ja jatkaa unta kuin karhu välittämättä maailman menosta,mutta ei auta töihin on mentävä ,kun ei sitä lottovoitoakaan vain ala tulla.

    On iltaisin oltu myös ulkona,useampi tunti ihan ruumiillista kunnon työtä, tosi rankkaa fyysistä ponnistelua ja raitista ilmaa on saanut mutta uni vain maistuu entistä makemmalta sen jälkeen.

    Vitamiinitkin on menossa mukana C,1000mg D,20multig Multivitamiinit,ja ainut valopilkku on se että kolmen viikon kuluttua päivä alkaa pitenemään,kun sinne asti jaksais .Alku syksystä oli luku innostus iltaisin nyt ei sekään jaksa kiinnostaa.

    Äänestä

No ma lahden ainaki etelaan jos masentaa ja vetasen muutamat luonnon savukkeet :D

Äänestä

..ovat rakkaan lähellä oleminen, ota vaikka pullo viiniä seuraksi, tai yksi siideri. Heti helpottaa.

Äänestä

Rasvaan reisiäni..

Äänestä

haukkuminen huoraksi, ja koirien haukkuminen äpäröiksi piristää aina ihanan vittumaisen päivän, oli sitten pimeää tai ei. ikävää on vain kun, jos ihmisiä menee sanomaan niiden oikeilla nimillä kuten "typerys" tai "idiootti" ihmiset eivät osaa ottaa sitä mitenkään huvittavana ajanvietteenä vaan ollaan heti nokka pystyssä tekemässä rikosilmoitusta kunnianloukauksesta tai jostain muusta suomenkin laissa olevasa porsaanreiästä masentuneille ihmisille. toisin tekee kotieläimet, ne perkele paskoo nurkkiin, ja tekee muutakin jäynää vastapalvelukseksi muutamasta pahasta sanasta. voisi olla paljon huvittavampaa teidänkin paskoa naapureiden postiluukuista sisään, kuin itkeä sitä pimeyttä netissä äpärät.

Äänestä
  • jäänyt paskaa päähäsi

    Äänestä

toimii minulla, tykkään flirttailla ulkomaisten naisten kanssa, erityisesti afro amerikkalaisilta ja karibialaisilta naisilta saa paljon rakkautta jos tietää mitä tekee.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Pavarotsi kirjoitti:

Inhoittavan pimeää ja nyt alkoi vielä vettä rojuuttamaan! Kesäihmisenä tympii tämmöinen mitääntekemätön pimeys ja se ryysyjen määrä, mikä pitää repiä niskaansa ulos mennessä. Yäk.

Onneksi on kirjasto ja ihmisellä hyvä mielikuvitus. Ne on kohtalaiset eväät syksyn pimeyttä vastaan.

Kävin kirjastossa viime viikolla ekan kerran, sitten kevään ja kirjaston-täti siunaili lainojeni lukumäärää kirjatessaan niitä koneelleen ja valitti ranteensa väsymistä!

Lainasin eräkirjojen lisäksi Yrjö Kokon (Pessi ja Illuusia) teoksen, jossa hän maalailee ympäristöään osin satu-sedän vapaudella. -Mainiota kerrontaa!! Lisäksi otin useita ornamentiikkaa käsittelevien teosten lisäksi pajun-punontaa opastavia niteitä.
-Väkelsin ohjeilla jo ensimmäisen seppeleen terijoen-heinistä.

Tääsä minun keinojani kaamos-masennuksen torjuntaan. -Miten Sinä viihdyt syksyn loskassa ja onko sulla omat temppusi mörkyyden karkoittamiseksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu