Kansanedustajien sivustaseuraaminen, kiduttamisen hiljainen hyväksyminen ja siten kiduttamisen ja alistamisen suosiminen ja suojeleminen menevät kaiken oikeustajun ulkopuolelle. Kansanedustajien muodostama eduskunta on se elin, jolla on todellinen mahdollisuus puuttua asioiden kulkuun - ei kellään muulla. Jos tahtoa riittää.
Ellei eduskunta puutu tapahtumien kulkuun, saavat rakenteellista väkivaltaa käyttävät viranomaistahot mellastaa mielin määrin ja tuhota ihmisten elämää omaksi edukseen sekä rikkomuksiaan ja rikoksiaan peitelläkseen. Ymmärrättekö te – kansanedustajat - lainkaan tilaa, jossa kansalaiset elävät.
Miljoona SUOMALAISTA on joutunut hakemaan turvaa viranomaisten suorittamaa rikollisuutta vastaan (rikollisina etunenässä oikeuslaitos ja poliisi).
TE OLETTE KANSAA EDUSTAMASSA. TEIDÄN ON HALLITTAVA VIRKAKONEISTOA EIKÄ PÄINVASTOIN, KUTEN NYT ON ASIANLAITA.
VIRKAKONEISTO ON TEHNYT KAMMOTTAVIA VIRHEITÄ JA PYRKII NE PEITTÄMÄÄN. HAKEMAAN KANSANEDUSTAJISTA KILPEÄ TALOUDELLISILLE JA IHMISOIKEUSLOUKKAUKSIIN LIITTYVILLE RIKOKSILLEEN. RIKOKSET OVAT SUOMALAISEN JA KANSAINVÄLISEN MITTAPUUN MUKAAN KARMAISEVAN SUURIA.
MAAHAN SAADAAN YHTEISKUNTARAUHAA SIINÄ VAIHEESSA, KUN ASIAT ON SELVITETTY JULKISESTI JA HYVÄKSYTTÄVÄSTI.
VIRKAKONEISTOMME ON OTTANUT KÄSIINSÄ EDUSKUNNALLE KUULUVAN VALLAN JA PITÄÄ EDUSKUNNAN SÄÄTÄMIÄ LAKEJA KIRJEINÄ JOULUPUKILLE.
KANSAA EDUSTAVINA KANSANEDUSTAJIEN ON TARTUTTAVA WINCAPITA –TAPAUKSEEN VAIKKA ERILLISELLÄ LAINSÄÄDÄNNÖLLÄ.

Vastaukset 1
Vanhimmat
KELA JA TYÖVOIMAVIRANOMAISET PAKKOTÖINEEN (NIMIÄ SAMALLE ASIALLE ON MONIA, MM. AKTIVOINTI JA HARJOITTELU)