YLE: Lääketeollisuuden valta

Tiistaina TV2:n Akuutissa yksi aiheista oli lääkefirmojen pyörittämä lobbaus lääkäreiden ympärillä. Jakso uusitaan torstaina televisiossa ja sen voi katsoa myös netistä ilmaiseksi YLE Areenassa. Jakso on katsottavissa Areenasta 7 päivän ajan, linkki Areenaan:

"Tarjolla ilmaisia lounaita, koulutuksia, illanistujaisia ja jopa lomamatkoja… Millä kaikilla tavoin suuret lääkeyritykset pyrkivät vaikuttamaan lääkärin kirjoittamiin resepteihin? Akuutti tapasi alan tutkijan ja kysyi asiasta."

http://areena.yle.fi/video/557726

"Erikoistutkija Lauri Vuorenkoski Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta (THL) väittää, että lääkeyhtiöiden järjestämät lääkäreille kohdistamat erilaiset koulutustilaisuudet sekä markkinointitoimenpiteet vaikuttavat yhä edelleen lääkäreiden reseptien kirjoittamiseen sekä varsinaisiin hoitokäytäntöihin. Suomessa lääkäreiden ja lääkeyhtiöiden läheisiä suhteita ei ole liiemmin tutkittu, joten tutkija perustelee väitteensä kansainvälisiin tutkimustuloksiin nojaten."

- Vaikuttaminen lähtee siitä, miten lääketutkimuksia suunnitellaan, miten ne toteutetaan ja miten näitä tuloksia julkaistaan, Lauri Vuorenkoski THL:stä kertoo.

- Tutkimuksesta ei välttämättä julkaista kaikkea, vaan julkisuuteen kerrotaan sitä, mikä on yrityksen markkinoinnin kannalta parasta. Tärkeää on myös se, miten näitä tutkimustuloksia tulkitaan tiedeyhteisöissä ja terveydenhuollossa.

http://ohjelmat.yle.fi/akuutti/arkisto/laakeyhtioiden_valta_vaikuttaa

8

270

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 45 min tänään 18.11.09 MTV3 klo 20.00. Katso 45 min:n juttu aiheesta ennakkoon MTV3 Katsomosta (ilmainen):

      http://www.mtv3nettitv.fi/?progId=25914

      http://www.telkku.com/?oid=2009111820002&autoload=true

      45 min: Terveistä sairaita lääkemyynnin lisäämiseksi

      Lääketeollisuus on yksi parhaiten tuottavista teollisuuden aloista. Lääkkeet käyvät hyvin kaupaksi, mutta lääkeyritykset haluavat yhä suurempia myyntilukuja.

      Lääketeollisuus käyttää entistä enemmän rahaa terveiden ihmisten luokittelemiseen sairaiksi. Mitä useampia ihmisiä saatetaan hoidon piiriin, sitä tehokkaammin lääkemyynnin kasvu taataan pitkälle tulevaisuuteen.

      Olemassa olevien sairauksien diagnoosien kriteerejä väljennetään, niiden yleisyyttä ja vakavuutta liioitellaan. Myös uusia tauteja tehtaillaan ja arkielämään kuuluvia ilmiöitä ja elämäntapahtumia tuotteistetaan lääkehoitoa vaativiksi sairauksiksi. Tätä kutsutaan medikalisaatioksi.

      -Ihmiselämään liittyy loputon määrä ilmiöitä, joista suuri osa voidaan lääketieteellistää ja nimetä sairauksiksi. Etenkin, jos niihin on sitten olemassa joku lääke, sanoo lääketieteen tohtori, neurologian erikoislääkäri Janne Leinonen 45 minuuttia -ohjelman haastattelussa.

      Tautitehtailun ja sairausmarkkinoinnin avulla sairaiden ja riskiryhmiin kuuluvien määrää voidaan kasvattaa lähes rajattomasti. Sairauksien ennalta ehkäiseminen moninkertaistaa lääkemyynnin.

      Lue loppuosa tekstistä täältä
      http://www.mtv3.fi/uutiset/45min/jaksot.shtml?997858

      • Human nature

      • snooz
        Human nature kirjoitti:

        Lääketeollisuus houkuttelee tutkijoita tautitehtailuun.
        http://www.mtv3.fi/cmp_suomi24_feed_uutiset/uutiset/kotimaa.shtml/arkistot/kotimaa/2009/11/999088

        Yet in the view of several vaccine skeptics, this claim is suspicious on its face. Influenza causes only a small minority of all deaths in the U.S., even among senior citizens, and even after adding in the deaths to which flu might have contributed indirectly. When researchers from the National Institute of Allergy and Infectious Diseases included all deaths from illnesses that flu aggravates, like lung disease or chronic heart failure, they found that flu accounts for, at most, 10 percent of winter deaths among the elderly.

        So how could flu vaccine possibly reduce total deaths by half? Tom Jefferson, a physician based in Rome and the head of the Vaccines Field at the Cochrane Collaboration, a highly respected international network of researchers who appraise medical evidence, says: “For a vaccine to reduce mortality by 50 percent and up to 90 percent in some studies means it has to prevent deaths not just from influenza, but also from falls, fires, heart disease, strokes, and car accidents. That’s not a vaccine, that’s a miracle.”

        Tom Jefferson, 55, has worked for the Cochrane Collaboration for 15 years. Along with an international team of scientists, he evaluates all published flu- related studies. Before assuming his current position, he was a general practitioner in the British Army. He lives near Rome

        http://www.theatlantic.com/doc/print/200911/brownlee-h1n1


      • doc-

      • Thanks Jane
        doc- kirjoitti:

        §*^&%¤#

        Lisää: www.theflucase.com



    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      227
      1628
    2. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      186
      1581
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      44
      1174
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      46
      871
    5. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      740
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      30
      731
    7. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      720
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      36
      701
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      20
      666
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      627
    Aihe