Naapuri teki tien tontinrajalle?

Osaisiko joku kertoa miten lakia sanoo seuraavasta:

Ostin OK tontin vuonna 2007.
Naapuri oli tehnyt soratien, n. 30 metriä tontin rajalle omalle puolelleen jo EDELLISEN TONTIN OMISTAJAN AIKANA.
Tienrakennuksessa tulleet maa sekä kiviaineksen hän oli levittänyt nykyiselle tontilleni.
Hän mainitsi tästä ja kertoi sopineensa asiasta (maa-ja kivi aineksen levityksestä silloisen omistajan kanssa joka on jo kuollut) kerran ja kysyikin onko asia ok, että mm. kivet on vieritetty kaikki tontilleni aikanaan.
Se ei häiritse minua lainkaan.
Huomasimme kuitenkin, että kyseinen tie saattaa olla osakseen myös minun tonttini puolella, sekään ei minua haittaa, mutta haluaisin kuitenkin ettei siitä tulisi virallista rasitetta tontilleni.

Miten tulisi toimia?

Olin yhteydessä maanmittauslaitokseen, sieltä kerrottiin että tie pitäisi rekisteröidä, uskon että tätä rekisteröintiä ei ole tehty.
Jos rekisteröintiä ei ole tehty, olisiko juridisesti järkevää että reagoin kirjeitse asiaan, eli ilmoitan että tie on olemassa ja maa- kivi aines on levitetty omalle tontilleni, mutta hyväksyisin sen.
Näin siitä ei mielestäni tulisi aikojen jälkeen rasitetta tontilleni, koska olen tähän asiaan reagoinut.

Kiitos etukäteen asiasta tietäville.
0142
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


kysyväää kirjoitti:

Osaisiko joku kertoa miten lakia sanoo seuraavasta:

Ostin OK tontin vuonna 2007.
Naapuri oli tehnyt soratien, n. 30 metriä tontin rajalle omalle puolelleen jo EDELLISEN TONTIN OMISTAJAN AIKANA.
Tienrakennuksessa tulleet maa sekä kiviaineksen hän oli levittänyt nykyiselle tontilleni.
Hän mainitsi tästä ja kertoi sopineensa asiasta (maa-ja kivi aineksen levityksestä silloisen omistajan kanssa joka on jo kuollut) kerran ja kysyikin onko asia ok, että mm. kivet on vieritetty kaikki tontilleni aikanaan.
Se ei häiritse minua lainkaan.
Huomasimme kuitenkin, että kyseinen tie saattaa olla osakseen myös minun tonttini puolella, sekään ei minua haittaa, mutta haluaisin kuitenkin ettei siitä tulisi virallista rasitetta tontilleni.

Miten tulisi toimia?

Olin yhteydessä maanmittauslaitokseen, sieltä kerrottiin että tie pitäisi rekisteröidä, uskon että tätä rekisteröintiä ei ole tehty.
Jos rekisteröintiä ei ole tehty, olisiko juridisesti järkevää että reagoin kirjeitse asiaan, eli ilmoitan että tie on olemassa ja maa- kivi aines on levitetty omalle tontilleni, mutta hyväksyisin sen.
Näin siitä ei mielestäni tulisi aikojen jälkeen rasitetta tontilleni, koska olen tähän asiaan reagoinut.

Kiitos etukäteen asiasta tietäville.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu