Olisin kiinnostunut tietämään, onko ihmisen mahdollista vaikuttaa toisen ihmisen ajatuksiin/alitajuntaan? Vähän niinkuin hypnotisoida, mutta ilman että sen toisen tarvitsee olla läsnä... Olen vain kiinnostunut, onko sellainen mitenkään mahdollista! Ja mietin myös, että onko ns voodoo sellaista vai tuottaako se ainoastaan fyysisiä tuntoja ja vaikutuksia?
Toisen alitajuntaan vaikuttaminen
5
992
Vastaukset
- Vain hyvää.
Tyttäreni sai kaukoparannusta ja tapahtui aivan kummallista. Hän meni hiljaiseksi, pyysi saada kynttilän yöpöydälle ja hän alkoi lepäämään asiasta mitään tietämättä. Kyllä se toimii. Itse olen tehnyt sitä myös. Nyt, kun emme ole astropalstalla, voisit selvittää karttaasi, etsiä sieltä herkistäviä tekijöitä, onko sinusta energiahoitajaksi.
- joulin
wau, kuulostaa mielenkiintoiselta... miten pystyn selvittämään mainitsemiasi "karttoja"?
- feikkausta?
Olen kuullut, että kaukoparannusta ei voi lähettää ilman vastaanottavan henkilön lupaa.
Ketään ei siis voi väkisin parantaa.
- ei-mystistä
-Valtaosa ihmisen sanattomasta viestinnästä tapahtuu kasvojen ilmeiden ja katseen välityksellä. Silmien kontrolli ei ole ihmisellä mahdollista.
Niinpä tunteet, kuten suru, ilo, mielihyvä ja pettymys, näkyvät välittömästi ihmisen silmistä ja kasvojen ilmeistä.
-Piilomainonta pyrkii vaikuttamaan vastaanottajaan ilman, että tämä tiedostaa kaupallisia tavoitteita. Piilomainonnassa mainostajan omat tunnukset tai logot on piilotettu muun materiaalin sekaan. Elokuvat ja tv-ohjelmat sisältävät paljon piilomainontaa. Elokuvasankarit käyttävät tietyn merkkistä kännykkää tai autoa. - ....
Voodoo ja yleensä taikausko tepsii vain, jos kohteella on jalansija, että hän uskoo siihen. Jos kaveri pistelee neuloilla näköistäsi nukkea, et tunne kipua, jos et usko siihen. Pahansuopa ihminen on pelottava, mutta kiusaa lähinnä itseään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,834493Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu263294Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt412926- 172812
Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1172747Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka432607Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod172559Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1132295MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142095- 71741