Olen miettinyt pitkään onko minulla tämä häiriö. Sairastuin noin 14-vuotiaana masennukseen ja velloin pahassa olossani. Olin kokenut lapsena seksuaalista hyväksikäyttöä ja silloin aloin ymmärtää tapahtuneita. Ysiluokalla alkoi hieman helpottaa mutta lukion ekalla en enää kestänyt olla kun isoveljeni yritti useasti tappaa itsensä ja perheessämme oli muutenkin vaikeaa. Jätin lukion kesken ja muutin väliaikaisesti silloisen poikaystäväni luokse asumaan vanhempieni vihalta. He eivät ottaneet masennustani huomioon, sanoivat vain, että murrosiän olisi pitänyt mennä jo ohi.
Äiti ja isä erosivat samana vuonna ja muutin äidin luokse asumaan. Äitini kuitenkin voi henkisesti hyvin huonosti, sekoili miesten kanssa, ei käynyt töissä säännöllisesti jne. Yritin jatkaa lukiossa käyntiä, mutta eihän siitä mitään tullut. Eräänä päivänä äiti pakkasi tavaransa ja lähti meiltä, sillä isä oli sotkeentunut hänen ja uuden miehensä välisiin asioihin. Soitin silloiselle psykologille ja kerroin mitä oli tapahtunut. Sosiaaliviranomaiset ottivat minut ja veljeni huostaan. Olin silloin 17-vuotias.
Muutin sen jälkeen pois kotoa ja kävin talouskoulun. Minulla alkoi mennä hiukan paremmin, mutta join paljon ahdistukseeni. Täytin silloin 18. Pääsin sen koulun jälkeen opiskelemaan ammattiopistoon ja muutin yhteen uuden ihastukseni kanssa. Ajattelin sen olevan hyvä ratkaisu, sillä minulla oli taloudellinen huoli ja halusin nähdä kultaani päivittäin. Alku oli kuin unelmaa. Olimme rakastuneita, pidin rakastani oikeana minulle. Yhtäkkiä se muuttui helvetiksi. Exäni, joka sairastaa kaksisuuntaista osoittautui täydeksi manipuloivaksi, hyväksikäyttäväksi ja ilkeäksi narsistiksi, joka polki itsetuntoani entisestään maahan. Hän sai loukattua minua todella pahasti käyttämällä kipeitä asioita minua vastaan. Olimme viime kesänä asumuserossa vuoden seurustelun jälkeen ja hän alkoi tapailla heti uutta vaikka olimme juuri eronneet. Olin todella maassa ja hän vain sai vieläkin minut uskomaan että vika oli minussa ja talutti minut keskussairaalaan josta lähdin viideksi päiväksi avo-osastolle.
Exäni ei jättänyt minua tämänkään jälkeen rauhaan, vaan muutti samaan taloon kanssani, häiriköi minua jatkuvasti ja nöyryyttää uuden seurustelukumppaninsa jne edessä. Olen yrittänyt käydä tänä syksynä koulussa, mutta jotenkin se tuntuu aivan mahdottomalta. Olen ollut fyysisesti paljon kipeä, flunssassa, jne.
Tunnen jatkuvaa huonommuudentunnetta, jännitystä ja riittämättömyyttä. Yritän kovasti porskuttaa eteenpäin, mutta nyt se tuntuu aivan mahdottomalta. Mietin jo että menisin takaisin osastolle ja yrittäisin selvittää mikä minua vaivaa. Koulukuraattori sanoi että mielenterveydessäni ei ole sisänsä vikaa, vaan minulle on sattunut ihan liikaa kaikkea rankkoja asioita.
Äiti ja isä erosivat samana vuonna ja muutin äidin luokse asumaan. Äitini kuitenkin voi henkisesti hyvin huonosti, sekoili miesten kanssa, ei käynyt töissä säännöllisesti jne. Yritin jatkaa lukiossa käyntiä, mutta eihän siitä mitään tullut. Eräänä päivänä äiti pakkasi tavaransa ja lähti meiltä, sillä isä oli sotkeentunut hänen ja uuden miehensä välisiin asioihin. Soitin silloiselle psykologille ja kerroin mitä oli tapahtunut. Sosiaaliviranomaiset ottivat minut ja veljeni huostaan. Olin silloin 17-vuotias.
Muutin sen jälkeen pois kotoa ja kävin talouskoulun. Minulla alkoi mennä hiukan paremmin, mutta join paljon ahdistukseeni. Täytin silloin 18. Pääsin sen koulun jälkeen opiskelemaan ammattiopistoon ja muutin yhteen uuden ihastukseni kanssa. Ajattelin sen olevan hyvä ratkaisu, sillä minulla oli taloudellinen huoli ja halusin nähdä kultaani päivittäin. Alku oli kuin unelmaa. Olimme rakastuneita, pidin rakastani oikeana minulle. Yhtäkkiä se muuttui helvetiksi. Exäni, joka sairastaa kaksisuuntaista osoittautui täydeksi manipuloivaksi, hyväksikäyttäväksi ja ilkeäksi narsistiksi, joka polki itsetuntoani entisestään maahan. Hän sai loukattua minua todella pahasti käyttämällä kipeitä asioita minua vastaan. Olimme viime kesänä asumuserossa vuoden seurustelun jälkeen ja hän alkoi tapailla heti uutta vaikka olimme juuri eronneet. Olin todella maassa ja hän vain sai vieläkin minut uskomaan että vika oli minussa ja talutti minut keskussairaalaan josta lähdin viideksi päiväksi avo-osastolle.
Exäni ei jättänyt minua tämänkään jälkeen rauhaan, vaan muutti samaan taloon kanssani, häiriköi minua jatkuvasti ja nöyryyttää uuden seurustelukumppaninsa jne edessä. Olen yrittänyt käydä tänä syksynä koulussa, mutta jotenkin se tuntuu aivan mahdottomalta. Olen ollut fyysisesti paljon kipeä, flunssassa, jne.
Tunnen jatkuvaa huonommuudentunnetta, jännitystä ja riittämättömyyttä. Yritän kovasti porskuttaa eteenpäin, mutta nyt se tuntuu aivan mahdottomalta. Mietin jo että menisin takaisin osastolle ja yrittäisin selvittää mikä minua vaivaa. Koulukuraattori sanoi että mielenterveydessäni ei ole sisänsä vikaa, vaan minulle on sattunut ihan liikaa kaikkea rankkoja asioita.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Sinulla on viisas koulukuraattori. Olet kokenut todellakin ihan liikaa kovia asioita ikääsi nähden. Et varmaankaan ole estynyt persoonallisuus, sillä olet ehtinyt itsekin reippaasti tehdä asioita, eli seurustella, käydä kouluja ym. Kertomasi oireet johtuvat ehkä posttraumaattisesta stressireaktiosta.
Joskus täytyy mennä pari askelta taaksepäin päästäkseen yhden eteenpäin. Osastolle meno voi olla ihan hyväkin ratkaisu pään selvittämiseen. Sitten avohoitoa. Luin tältä palstalta,että ensi vuonna voimaan tulee laki joka mahdollistaa KELA:n kustantaman psykoterapian sitä tarvitseville. Sinua on traumatisoitu, ja sinulla on oikeus päästä posttraumaattiseen terapiaan (paras lääke). Muista selittää ja vaatia eri lekureille, pelkkä psykologi tai hoitaja mukavia puhumassa ei riittäne näin vaikeassa tilanteessa.
Nyt, juuri nyt, olet sellainen selkeä uhri, että narsististyyppiset saalistajat herkästi poimivat sinut esim. seurustelukumppaniksi. Sinun tulee voimistua, eheytyä, ja varoa sellaisten ihmisten seuraa jotka ovat taipuvaisia hyväksikäyttämään muita. Vapautua huonommuudentunteesta, kun saat lisää itseluottamusta alkavat asiatkin sujua pikkuhiljaa.
Ehkä jokin lievä lääkityskin auttaa tässä vaiheessa, lääkärit tietävät paremmin. Hakeudu Narsistien Uhrien Tuki ry:n toimintaan, ainakin netin kautta, olisi hienoa jos satut olemaan paikkakunnalla jossa on myös tuki -vertaisryhmä. Ainakin em. keskustelupalstalta saat uusia ystäviä, ja henkilöitä jotka todella välittävät ja auttavat, antavat hyviä neuvoja. Olet reipas tyttö ja on hienoa, että et ole sortunut huumeisiin tai viinaan. Voimia ja "enkeleitä" tiellesi, siis sellaisia ihmisiä jotka välittävät!
Kiitos, luin tuosta ja kuulostaa kyllä aivan minulta. Haen osastohoitoon heti kun mahdollista.
Olet mielestäni selviytyjätyyppiä. Toivottavasti oli edellisestä apuja. Jos haluat niin hyvä ystäväni voisi toimia puhelin-tukihenkilönäsi, hän on itse kokenut niin monia samoja asioita kuin miehelle on mahdollista. Hän on ollut mm. ryhmävetäjänä erään kaupungin Narsistien Uhrien Tuki-ryhmässä. Eli jos uskallat antaa anonyymin s-postiosoitteesi niin kerron enemmän. Itse olen päässyt vähemmällä elämässä, "vain" vähän koulukiusaamista ja narsisti-eksä. terv. eräs teinien äiti.