Hölmöjä?

Olisi mielenkiintoista saada muutama asiallinen perustelu siitä, miten ihminen voi olla niin idiootti, että lankeaa pikavippiin. Minä en yksinkertaisesti voi käsittää, miksi ne joilla luottotiedot eivät ole menneet, eivät käytä luottokorttia. Tai mikäli ovat vasta opiskelijoita, ota opintolainaa, jota saa parin päivän viiveellä ja hyvin pienellä korolla? Esimerkiksi luottokortilla saat helposti tonnin tai pari korotonta lainaa kuukaudeksi. Ja mikäli et pysty velkaa kuukaudessa maksamaan, niin korko on huomattavasti pienempi kuin pikavipeissä. Jos joku meinaa vedota nälkään, tms. vastaavaan, niin ei kai kukaan voi olla niin typerä ettei osaa raha-asioitaan suunnitella paria kolmea päivää eteenpäin??????? Sitäpaitsi 90 % vipeistä otetaan keskellä yötä, eli ruokaan rahat tuskin normaalisti menevät.

Sitten ne joille ei luottokorttia myönnetä, eli ne joilla raha-asiat ovat alunperinkin perseellään. Miten hitossa voitte olla niin lyhytnäköisiä, että sorrutte pikavippiin, jos jo valmiiksi taloutenne on aivan kuralla. Miten aikuiset ihmiset voivat olla noin naurettavan typeriä!!?? Pikavipeillä te siirrätte ongelmaa viikolla eteenpäin, mutta samalla pahentaen sitä huomattavasti. Samalla kun te idiootit vedätte rahaa vessanpöntöstä alas, niin joku puolirikollinen vippifirman omistaja käärii tuhansia euroja viikossa siitä hyvästä että teidänlaisianne idiootteja löytyy.

En kyllä sitäkään käsitä, että miksi vielä ei ole tullut lakia, joka estäisi pikavippien muotoiset lainat. Onhan selvää, että pikavippien ottajat tulisi saattaa suunnilleen holhoukseen. Lopulta meidän veronmaksajien euroillahan ne tuhansien prosenttien korot maksetaan.

Jossain vaiheessa olin lukevinani, että tulisi laki jonka mukaan lainaa ei saisi enää myöntää ilman jonkinasteisia papereita. Tämän estäisi kätevästi pikavippien ottamisen. Tätä odotellessa...odottelen teidän vastausta kysymykseeni.
22648
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Miksi vaahtoat jos et kerta ite ota vippiä niin mitä se sitten sun persettä kaivertaa?
Mihin perustat "tietosi" että 90% vipeistä otetaan keskellä yötä?
Miksi haukut pikavipin ottajia idiooteiksi, eikö se ole joka sanoo?
Siinäkin olet väärässä että tulisi jokin laki joka edellyttäisi jotain papereita.
Sun tekstissä ei ole päätä eikä häntää joten sitten kun huumehöyrysi haihtuu niin palataan asiaan.

Äänestä
  • Niin mikähän tuossa tekstissä oli pielessä? Ihan asiallinen yritys takoa jotain järkeä ihmisten päähän. Näkisin pikavipit syöpänä, johon vain typerykset sortuu. Toisaalta bisneksen keksijä on kyllä melkoisen nerokas kaveri, ja näillä vuosikoroilla tahkoaa rahaa enemmän, kuin Wincapita edes uskalsi kuunaan luvata. Ja näin sitä rikkaat rikastuu ja köyhät köyhtyy. Ja vieläpä ihan köyhien omasta tahdosta.

    Äänestä

  • Miksi se kaivertaa minun persettäni, no minähän jo vastasin tuohon kysymykseen. Siksi että loppujenlopuksi minä ja muut töissä käyvät maksamme veroistamme ne idioottien ottamat pikavipit.

    Tietoni siitä milloin vipit otetaan, ei ole mikään varma fakta, mutta ei myöskään kovin kaukana totuudesta. Enemmistö vipeistä otetaan joko yöllä, tai sitten päivällä sen seurauksena että yöllä ryypättiin ruokarahat.

    Toisaalta olen myös erittäin huolestunut yleisesti ottaen nykyihmisten rahankäytöstä, vastuuttomuudesta ja lyhytnäköisyydestä. Miten aikuinen ihminen voi olla niin tyhmä, ettei kykene suunnittelemaan elämäänsä paria päivää eteenpäin. Pikavippien antaminen tulisi ehdottomasti kieltää lailla. Kukaan ei niitä tarvitse, tai ne jotka tarvitsevat, hankkivat itselleen vain lisää ongelmia niitä ottamalla. Tämän vuoksi on moraalisesti erittäin väärin, että kyseiset yritykset saavat em. lainoja myöntää. Onhan selvää, että jos jonkun rahatilanne on niin heikko, että pikavippiä "tarvitsee", niin nimenomaan tällaisen ihmisen talous ei sitä pikavippiä kestä.

    En myöskään voi käsittää miten täällä voidaan itkeä kun ollaan velkavankeudessa. Sitten muut kirjoittajat lohduttavat, että ei se ole sinun vikasi. No kenen vika se sitten on??? Ymmärrän kyllä jos joku ottaa yritykseen lainaa, sairastuu ja ajautuu velkavankeuteen, niin se ei ole lainan ottajan vika. Mutta jos joku ottaa 1000 % vuosikorolla lainaa ryypätäkseen ja uudelleen lainaa maksaakseen vanhan ryyppylainan, niin turhaa on itkeä jos ulosottomies kolkuttelee ovella. Kasvakaa aikuisiksi ja opetelkaa prosentti ja potenssilaskua, niin ehkä alatte ymmärtää paljonko teitä kusetetaan noissa lainoissa.

    PS. Kyllä kyseisestä laista ainakin huhuja on ollut liikkeellä. Varmaksi en osaa sanoa, mutta toivottavasti tulee...ja pian.

    Äänestä

  • Totuuden torvi kirjoitti:

    Miksi se kaivertaa minun persettäni, no minähän jo vastasin tuohon kysymykseen. Siksi että loppujenlopuksi minä ja muut töissä käyvät maksamme veroistamme ne idioottien ottamat pikavipit.

    Tietoni siitä milloin vipit otetaan, ei ole mikään varma fakta, mutta ei myöskään kovin kaukana totuudesta. Enemmistö vipeistä otetaan joko yöllä, tai sitten päivällä sen seurauksena että yöllä ryypättiin ruokarahat.

    Toisaalta olen myös erittäin huolestunut yleisesti ottaen nykyihmisten rahankäytöstä, vastuuttomuudesta ja lyhytnäköisyydestä. Miten aikuinen ihminen voi olla niin tyhmä, ettei kykene suunnittelemaan elämäänsä paria päivää eteenpäin. Pikavippien antaminen tulisi ehdottomasti kieltää lailla. Kukaan ei niitä tarvitse, tai ne jotka tarvitsevat, hankkivat itselleen vain lisää ongelmia niitä ottamalla. Tämän vuoksi on moraalisesti erittäin väärin, että kyseiset yritykset saavat em. lainoja myöntää. Onhan selvää, että jos jonkun rahatilanne on niin heikko, että pikavippiä "tarvitsee", niin nimenomaan tällaisen ihmisen talous ei sitä pikavippiä kestä.

    En myöskään voi käsittää miten täällä voidaan itkeä kun ollaan velkavankeudessa. Sitten muut kirjoittajat lohduttavat, että ei se ole sinun vikasi. No kenen vika se sitten on??? Ymmärrän kyllä jos joku ottaa yritykseen lainaa, sairastuu ja ajautuu velkavankeuteen, niin se ei ole lainan ottajan vika. Mutta jos joku ottaa 1000 % vuosikorolla lainaa ryypätäkseen ja uudelleen lainaa maksaakseen vanhan ryyppylainan, niin turhaa on itkeä jos ulosottomies kolkuttelee ovella. Kasvakaa aikuisiksi ja opetelkaa prosentti ja potenssilaskua, niin ehkä alatte ymmärtää paljonko teitä kusetetaan noissa lainoissa.

    PS. Kyllä kyseisestä laista ainakin huhuja on ollut liikkeellä. Varmaksi en osaa sanoa, mutta toivottavasti tulee...ja pian.

    Tiedätkö, ettei kaikille myönnetä luottokorttia? Nykypäivänä esim. määräaikainen työsuhde on hyvinkin tavallista ja esim. itse en saanut luottokorttia tästä syystä. Työsuhteen päätyttyä oli pakko ottaa pikavippi, jotta sain asiani siihen kuntoon, ettei laskuja ole mennyt ulosmittaukseen. Korot ovat kovia, tiedän, mutta pakko se on vaan asiansa yrittää hoitaa. Mielummin maksan sitten vaikka vippiyhtiölle, kuin että menen sossuun vinkumaan, kun tiedän etten sieltäkään mitään saa, asianihan ovat heidän kannaltaan katsottuna hyvin, kun ei ole alkoholi- tai huumeongelmaa, sellaisillehan ne avut sossusta annetaan.

    Että älä arvostele, kun et tiedä asiasta mitään. Ehkäpä (toivottavasti) sinun kaltaisillekin joskus tulee eteen vaikeuksia. Ehkä sitten opit.

    Äänestä

  • dianne4 kirjoitti:

    Kerro minulle miten ihmeessä on mahdollista, että ennen (siis noin kolme vuotta sitten) ihmiset pärjäsivät aivan hyvin ilman vippejäkin? Jos on määräaikainen työsuhde, niin ehkä ne raha-asiat kannattaisi suunnitella siten, ettei heti ole persaukinen kun homma loppuu. Uuden työn saamisen ei pitäisi yli kuukautta kestää, mikäli töitä oikeasti haluaa ja kaikki työ kelpaa.

    Ja en kyllä usko ettei luottokorttia saisi, vaikka olisikin määräaikainen työsuhde. Mikäli on aiemmin hoitanut raha-asiansa, niin aivan varmasti saa luottokortin jos on vähänkään pidempään kestävä työsuhde ja viitsii kysyä muutamaa eri korttia. Ja siis jokatapauksessa, kannattaisiko suunnitella raha-asiat siten, että rahat riittävät eri tilanteissa, mikäli se työsuhde on niin epävarma.

    Selityksiä selityksiä....niitä riittää kun itse hölmöillään. Ikinä ei ole oma moka!!

    PS. Ei tuollaisia vaikeuksia tule järkeville ihmisille.

    Eipä saa luottokorttia, jos ei ole säännöllisiä tuloja. Asia harvinaisen ajankohtainen, sillä juuri tänään sain pankista kyseisen päätöksen. Teen pätkätöitä, joten toisinaan tulot ovat pienemmät ja sellaisina aikoina olen joskus joutunut turvautumaan pikavippiin. Olen myös hoitanut kaikki vippini ajallaan pois.

    Mitä ihmettä asia sinun mieltäsi kaivaa näin paljon? Itse maksan vipeistä aiheutuneet kuluni. Toisin kuin sossupummit, joiden laskuja sinäkin makselet.

    Edelleen uskon ja toivon, että sinunlaisesi ihmiset vielä joutuvat joskus kohtaamaan ne omat vaikeutensa. Tulenko silloin sinua piikittelemään ja osoittelemaan?

    Äänestä

  • Opettele laskemaan ja suunnittelemaan hölmö!!

    Onneksi sinä osoitat älylliset lahjasi tuolla loistavalla kirjoituksella. Pikavippejä saa ilta-aikaan, siis silloin kun tehdään se päätös lähdetäänkö baariin vai ei. Toisaalta kuten jo sanoinkin, toinen vaihtoehto on se, että ne ruokarahat ryypätään ja sen jälkeen otetaan vippiä ruokaan. Mikä siis tietenkin on ihan sama asia kuin vipin ottaminen ryyppäämiseen.

    Mitä ihmettä sinä sekoilet noista luottokorteista, ei taida oikein päässä raksuttaa sinulla! Se että sinulla on luottokortti viiden tonnin limitillä, ei tarkoita sitä että sinun olisi pakko se viisi tonnia käyttää. Sitä voi aivan hyvin käyttää vain viidenkympin edestä, ja HUOM, korottomasti kuukaudeksi! Sinä tietenkin olet niin lapsellinen ja lyhytnäköinen, että mikäli sinulle viiden tonnin visa myönnettäisiin, niin viikon päästä se viisi tonnia olisi jo käytetty.

    Opintolainaa saa kyllä pienempiäkin summia, esimerkiksi viisisataa kerrallaan. Ja juuri tässä taas nähdään kuinka hölmöjä olette. Siitä viidestä sadasta eurosta kun joutuu maksamaan huomattavasti vähemmän korkoa, kuin kahden sadan pikavipistä. Olisi siis paljon järkevämpää todeta/laskea taloudellinen tilanne ja ottaa opintolainaa vaikka vähän reilummin kerralla, kuin että ottaa kerran kuukaudessa parin satkun vipin. Mutta eihän se käy päinsä, kun jos saisitte 500-1000 € opintolainaa laakista, niin ne rahat ryyppäisitte ja pelaisitte viikonlopussa, kun ajatuksenkulkunne ei riitä kahta päivää pidemmälle.

    Opetelkaa prosentti ja potenssilaskua, niin ymmärrätte vähän paremmin mikä kannattaa ja mikä ei. Sinäkin luulet että on järkevämpää ottaa satasen vippi kuin tonnin opintolaina. Sinä maksat siitä satasen vipistä kuukaudessa lähes saman koron kuin, tonnin opintolainasta vuodessa. HERÄÄ!!!! Muista myös että opiskelijoille myönnetään luottokortti, kunhan tietty määrä opintopisteitä on kasassa. Eli pikavippiä opiskelija ei tarvitse mihinkään!

    Jokaiselle ihmiselle voi tulla joskus vaikeuksia, mutta itse aiheutetut vaikeudet ovat asia erikseen. Itsekin olen ollut opiskelija, tehnyt samalla pätkissä töitä, eikä sitä rahaa ole aina ollut niin paljoa. Silloin piti vain SUUNNITELLA oma taloutensa. Siten että jos nyt on tonni kädessä, niin sitä ei kannatakaan kaataa kurkusta alas tai shoppailla sillä vaatteita, mikäli ensikuussa ei ole varmaa tulonlähdettä. Te pikavippiidiootit ette tähän suunnitteluun kykene, mitä minä täällä kritisoin. Jatkakaa vain rahojenne vetämistä vessanpöntöstä alas. Mutta älkää täällä itkekö kun 20 eri pikavippiä tulee ulosottoon, itse olette ongelmanne aiheuttaneet.

    Ai jokainen hoitaa omat vippinsä ja velkansa? Kun näitä keskusteluja täällä lukee, niin ei se oikein siltä vaikuta. Aika huonosti tämän palstan keskutelijat ovat ne vippinsä ja velkansa hoitaneet.

    Hävetkää vähän aikuiset ihmiset!!! Opetelkaa suunnittelemaan elämänne kahta tuntia pidemmälle!!

    Äänestä

  • Totuuden torvi kirjoitti:

    Opettele laskemaan ja suunnittelemaan hölmö!!

    Luulet olevasi itse täydellisyys ja saarnaat täällä kovaan ääneen, mutta et itse tiedä yhtään mitään vippaamisesta tai vipeistä! Onko itselläsi kokemusta? Veikkaan että ei, eli et voi tietää mistä puhut! Vipit ovat oikein perkeleen käteviä oikein käytettynä ja suurin osa ei ota sitä 20 vippiä ja anna mennä ulosottoon, mutta ei mielestäsi kaikki jotka vippaavat ovat alkoholisteja ja vieläpä opiskelijoita?! Mitä vittua sinulla on opiskelijoita vastaan? Ja oletko kenties itse tehnyt tutkimusta mihin vippejä käytetään kun puhut niin varman oloisesti? Ja sinä säälittävä idiootti sanoit että nimenomaan niitä vippejä otetaan yöaikaan, joka on täysin eri asia kuin ilta, et edes tiedä vuorokauden aikoja joten eipä sinulta voi paljon odottaakkaan! Ja kuten tuohon alas on laitettu tutkimuksen mukaan se n. 90 otetaan 8-18 joka on paljon lähempänä totuutta kuin sinun keskiyösi! Myös tästä huomaa miten yksinkertainen yksilö olet..
    Ja mitä selitit opintolainasta, niin luuletko, että se myönnetään sinulle samantien kun laitat hakemuksen sisään? Voi mennä kuule viikkoja kuten itsellä ennen kuin päätös tuli! Mutta olet niin asennoitunut, että vippien ottajat ovat kaikki hylkiöitä ja tuskinpa pidät edes ihmisinä, joten eipä sinulle säälittävä luuseri ole mitään järkeä sanoa mitään,koska olet kerran näin päättänyt ja olet muka varmasti oikessa, joten vietä mukava loppuelämä ja toivonmukaan joudut itse vararikon partaalle, silloin ehkä näet ovatko selityksesi oikeasti järkeviä..

    Äänestä

  • JJ kirjoitti:

    Että jaksattekin syytellä kaikkia muita paitsi itseänne. Aina on jossain toisessa vika vaikka omat kädet likoaa eilisessä viinassa ja päästä ei viinahöyryt tahdo lähteä valittamallakaan. On aivan varma, että kaikki normaaliälyiset saavat luottokortinm, joten miksi siis teitä muutamaa vähä-älyistä lukuunottamatta ette hae luottokorttia ja käytä luottokorttia. Minusta on paljon järkevämpää käyttää luottokorttia, koska itsellänikin on sellainen (luottokortti). Menkää siis koteihinne marisemasta ja hankkikaa luottokortti.

    Ihan ensimmäisenä sanon, että "Hypätkää luuserit kaivoon" teksti ei ole minun käsialaani. Joku muu käytti nimimerkkiäni.

    Mutta niin, olet aiavn oikeassa! Minulla ei ole mitään kokemusta vipeistä, miksi ihmeessä olisi? En ole niin vähä-älyinen, että lainaisin 1000 % vuosikorolla rahaa joltain puolirikolliselta bisnesmieheltä. Sehän on typerämpää rahankäyttöä kuin rahan vetäminen vessanpöntöstä alas.

    Ja toinen asiani on, että minulla ei ole yhtään mitään opiskelijoita vastaan. Osaatko sinä lukea? Kirjoitinhan itsekin olleeni opiskelija, vain muutama vuosi sitten. Kumma juttu että minulle kyllä myönnettiin opintolainaa noin parissa päivässä. Ja kun kerran on lainan aukaissut, niin sitä saa netistä lisää vuorokauden varoitusajalla. Mitä minun ei tosin tarvinnut enää käyttää. Juuri tästä syystä väitänkin, että esimerkiksi opiskelijoiden ottamat vipit menevät 90 % joko peleihin, tai kurkusta alas. Ei kukaan voi olla niin huono suunnittelemaan raha-asioitaan, että tarvitsisi parisataa juuri nyt tällä hetkellä, laskuihin tai ruokaan. Kyllä se tilanne täytyy olla tiedossa jo tyhmemmälläkin ihmisellä viikon varoitusajalla (järkevällä ihmisellä vähintään kuukauden varoitusajalla). Näin ollen ainakin opiskelijan pitäisi kyllä ehtiä ottamaan sitä opintolainaa, eikä idioottimaista pikavippiä.

    Minä en myöskään sitä käsitä, miten joku väittää että luottokorttia ei saa helposti. Mikäli ei ole maksuhäiriöitä, niin sen kortin saa hyvin helpolla. Itse oli 20-vuotias kun sain ensimmäisen luottokorttini. Ei ollut vakituisia tuloja, muutakuin opintotuet. Ikinä ei ole ollut kortin kanssa tai takaisin maksujen kanssa mitään ongelmia. Me normaali-ihmiset osaamme kyllä suunnitella raha-asiamme siten, että varaudumme muutamaan yllättäväänkin menoon. Emmekä ryyppää/pelaa kaikkia rahojamme viikkoa ennen kuin saamme seuraavaksi rahaa.

    PS. Mikäli tuo 90 % luku pitää paikkansa (tietolähdettä ei näy), niin siihen on omat syynsä. Nykyäänhän suuri osa vippailijoista ottavat vippinsä maksaakseen vanhan vippinsä. Se alkuperinen ongelma on luultavasti syntynyt yöllisestä ryyppyreissusta tai nettipokerista, mutta sen takia otetaan sitten päiväsaikaan uusia vippejä, joilla ostetaan ruokaa, tai maksetaan vanhoja vippejä. Olen aika varma (en voi osoittaa), että pari vuotta sitten julkaistiin tutkimus jossa merkittävä osa, ainakin yli 50 % vipeistä, oli otettu ilta yhdeksän jälkeen. Siis tarkkoja lukuja en muista, mutta sata varmasti muistan lukeneeni kyseisen tutkimuksen.

    PPS. Jos vielä vastaat, niin ihan oman uskottavuutesi kannalta hieman vähemmän vittuja kiitos. Tuo tyyli ei ainakaan nosta vippailijoiden mainetta. ;)

    senkin matkija. Posi täältä lääsyttämästä minun nimimerkilläni. Taidat olla pelkkä torvi.

    Äänestä

  • Totuuden torvi kirjoitti:

    Kerro minulle miten ihmeessä on mahdollista, että ennen (siis noin kolme vuotta sitten) ihmiset pärjäsivät aivan hyvin ilman vippejäkin? Jos on määräaikainen työsuhde, niin ehkä ne raha-asiat kannattaisi suunnitella siten, ettei heti ole persaukinen kun homma loppuu. Uuden työn saamisen ei pitäisi yli kuukautta kestää, mikäli töitä oikeasti haluaa ja kaikki työ kelpaa.

    Ja en kyllä usko ettei luottokorttia saisi, vaikka olisikin määräaikainen työsuhde. Mikäli on aiemmin hoitanut raha-asiansa, niin aivan varmasti saa luottokortin jos on vähänkään pidempään kestävä työsuhde ja viitsii kysyä muutamaa eri korttia. Ja siis jokatapauksessa, kannattaisiko suunnitella raha-asiat siten, että rahat riittävät eri tilanteissa, mikäli se työsuhde on niin epävarma.

    Selityksiä selityksiä....niitä riittää kun itse hölmöillään. Ikinä ei ole oma moka!!

    PS. Ei tuollaisia vaikeuksia tule järkeville ihmisille.

    Olikin parempi työmarkkinatilanne kuin nyt.

    Äänestä

  • JJ kirjoitti:

    Luulet olevasi itse täydellisyys ja saarnaat täällä kovaan ääneen, mutta et itse tiedä yhtään mitään vippaamisesta tai vipeistä! Onko itselläsi kokemusta? Veikkaan että ei, eli et voi tietää mistä puhut! Vipit ovat oikein perkeleen käteviä oikein käytettynä ja suurin osa ei ota sitä 20 vippiä ja anna mennä ulosottoon, mutta ei mielestäsi kaikki jotka vippaavat ovat alkoholisteja ja vieläpä opiskelijoita?! Mitä vittua sinulla on opiskelijoita vastaan? Ja oletko kenties itse tehnyt tutkimusta mihin vippejä käytetään kun puhut niin varman oloisesti? Ja sinä säälittävä idiootti sanoit että nimenomaan niitä vippejä otetaan yöaikaan, joka on täysin eri asia kuin ilta, et edes tiedä vuorokauden aikoja joten eipä sinulta voi paljon odottaakkaan! Ja kuten tuohon alas on laitettu tutkimuksen mukaan se n. 90 otetaan 8-18 joka on paljon lähempänä totuutta kuin sinun keskiyösi! Myös tästä huomaa miten yksinkertainen yksilö olet..
    Ja mitä selitit opintolainasta, niin luuletko, että se myönnetään sinulle samantien kun laitat hakemuksen sisään? Voi mennä kuule viikkoja kuten itsellä ennen kuin päätös tuli! Mutta olet niin asennoitunut, että vippien ottajat ovat kaikki hylkiöitä ja tuskinpa pidät edes ihmisinä, joten eipä sinulle säälittävä luuseri ole mitään järkeä sanoa mitään,koska olet kerran näin päättänyt ja olet muka varmasti oikessa, joten vietä mukava loppuelämä ja toivonmukaan joudut itse vararikon partaalle, silloin ehkä näet ovatko selityksesi oikeasti järkeviä..

    Se koira älähtää mihin kalikka kalahtaa. Tais Totuuden torven sanomiset osua aika täydellisesti sinuun?

    Äänestä

  • dianne4 kirjoitti:

    Eipä saa luottokorttia, jos ei ole säännöllisiä tuloja. Asia harvinaisen ajankohtainen, sillä juuri tänään sain pankista kyseisen päätöksen. Teen pätkätöitä, joten toisinaan tulot ovat pienemmät ja sellaisina aikoina olen joskus joutunut turvautumaan pikavippiin. Olen myös hoitanut kaikki vippini ajallaan pois.

    Mitä ihmettä asia sinun mieltäsi kaivaa näin paljon? Itse maksan vipeistä aiheutuneet kuluni. Toisin kuin sossupummit, joiden laskuja sinäkin makselet.

    Edelleen uskon ja toivon, että sinunlaisesi ihmiset vielä joutuvat joskus kohtaamaan ne omat vaikeutensa. Tulenko silloin sinua piikittelemään ja osoittelemaan?

    Maksamaan pikavipit takaisin korkoineen, miksi et muka pystyisi säästämään sellaisina aikoina kun töitä on?

    Äänestä

Tutkimusten mukaan 93% vipeistä otetaan päiväsaikaan klo 8-18

Äänestä
  • minä viikonpäivänä vippejä otetaan runsaimmin?

    Äänestä

Opiskelija ei tod. saa luottokorttilainaa muutamaa tonnia. Opintolainaa ei myöskään saa noin vaan ja esim. toisen asteen opiskelijoille opintolaina on vain n. muutama sata euroa kuukaudessa. Mitäpäs siinä kun asumiskustannuksetkin ovat 700 euron luokka/kk... Ja niin, kaikilla ei ole niitä ihania vanhempia, jotka maksaisi kaiken.

Äänestä
  • Saako sitä pikavippiä sitten muutaman tonnin? Luottokortin saa ainakin 800 euroon asti ja tätä enempää ei kyllä pikavippiäkään taida kukaan saada?? Eikä todellakaan ole syytäkään saada.

    No ei tässä nyt toisen asteen opiskelijoista puhutakaan. Suurin osa heistä on alaikäisiä, tai ainakin asuvat vanhempien kanssa, joten tarvetta vippeihin tuskin on. Paitsi ryyppyvippeihin. Yleensäkin mitä ihmettä tässä jostain vuokrista sekoillaan, ei kai pikavipillä voi vuokraa maksaa??? Tai jos tässä kuussa maksat pikavipillä, niin miten hitossa sinä sen ensi kuussa meinaat maksaa? Ai niin...unohdin...sehän on sitten sen ajan murhe!!! ;)

    Laittakaahan se linkki, joka kertoo että vipeistä 93 % otetaan päiväsaikaan. Ja kuten sanoin, ei se sinänsä mitään todista. Se vain tarkoittaa että ruokarahat ryypättiin ja sitten arkipäivänä otetaan vippiä ruokaan. Kukaan ei vippiä tarvitse, jos osaa talottaan hieman suunnitella.

    Äänestä

  • Totuuden torvi kirjoitti:

    Saako sitä pikavippiä sitten muutaman tonnin? Luottokortin saa ainakin 800 euroon asti ja tätä enempää ei kyllä pikavippiäkään taida kukaan saada?? Eikä todellakaan ole syytäkään saada.

    Niin ja muistakaa hankkia luottokortti !

    Tossa on linkki jotta ei tarvotse arpoa ja kinastella, sieltä näätte yhden yrityksen tilastot viime vuodelta. Ja luulempa etteivät tilastot paljon heitä firmojen välillä.
    https://www.terrarahoitus.fi/yritys.php

    Äänestä

  • "Opintolainaa ei myöskään saa noin vaan"

    Opintolainan hakeminen on käytännössä vain muodollisuus mikäli luottotiedot ovat kunnossa ja on hoitanut esim. luottokorttimaksut pankille ajoissa. Tietysti myöteinen opintotuki- ja valtiontakauspäätös pitää olla. Opintolainan myöntämisessä ei pitäisi olla mitään ongelmia jos em. asiat ovat kunnossa koska valtiohan takaa lainan niin pankki saa rahansa varmasti takaisin maksoipa opiskelija sen tulevaisuudessa tai ei.

    Äänestä

Mitä vittua tekee aikuinen, taloutensa hyvin hoitanut, täydellinen ihminen tällä palstalla kertomassa pikavipin ottaneille, kuinka perseestä he ovat? Ei kuullosta kovin kypsältä, saatika älykkäältä. Aina kaikki ei ole niin musta-valkoista, että talouden voi vaan suunnitella niin ettei vippiä tarvitse. Ja niin kuin täällä onkin jo mainittu, että mitä se teidän persettä kutittaa jos itse maksaa kaikki vipin kulut? En ymmärrä? Mitä palikoita päästä puuttuu, jos kokee noin suurta tarvetta tulla tänne pätemään. Tarkistakaa lääkityksenne ja hakekaa A-P-U-A!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Totuuden torvi. kirjoitti:

Olisi mielenkiintoista saada muutama asiallinen perustelu siitä, miten ihminen voi olla niin idiootti, että lankeaa pikavippiin. Minä en yksinkertaisesti voi käsittää, miksi ne joilla luottotiedot eivät ole menneet, eivät käytä luottokorttia. Tai mikäli ovat vasta opiskelijoita, ota opintolainaa, jota saa parin päivän viiveellä ja hyvin pienellä korolla? Esimerkiksi luottokortilla saat helposti tonnin tai pari korotonta lainaa kuukaudeksi. Ja mikäli et pysty velkaa kuukaudessa maksamaan, niin korko on huomattavasti pienempi kuin pikavipeissä. Jos joku meinaa vedota nälkään, tms. vastaavaan, niin ei kai kukaan voi olla niin typerä ettei osaa raha-asioitaan suunnitella paria kolmea päivää eteenpäin??????? Sitäpaitsi 90 % vipeistä otetaan keskellä yötä, eli ruokaan rahat tuskin normaalisti menevät.

Sitten ne joille ei luottokorttia myönnetä, eli ne joilla raha-asiat ovat alunperinkin perseellään. Miten hitossa voitte olla niin lyhytnäköisiä, että sorrutte pikavippiin, jos jo valmiiksi taloutenne on aivan kuralla. Miten aikuiset ihmiset voivat olla noin naurettavan typeriä!!?? Pikavipeillä te siirrätte ongelmaa viikolla eteenpäin, mutta samalla pahentaen sitä huomattavasti. Samalla kun te idiootit vedätte rahaa vessanpöntöstä alas, niin joku puolirikollinen vippifirman omistaja käärii tuhansia euroja viikossa siitä hyvästä että teidänlaisianne idiootteja löytyy.

En kyllä sitäkään käsitä, että miksi vielä ei ole tullut lakia, joka estäisi pikavippien muotoiset lainat. Onhan selvää, että pikavippien ottajat tulisi saattaa suunnilleen holhoukseen. Lopulta meidän veronmaksajien euroillahan ne tuhansien prosenttien korot maksetaan.

Jossain vaiheessa olin lukevinani, että tulisi laki jonka mukaan lainaa ei saisi enää myöntää ilman jonkinasteisia papereita. Tämän estäisi kätevästi pikavippien ottamisen. Tätä odotellessa...odottelen teidän vastausta kysymykseeni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu