Raskaus, epilepsia ja Trileptal

beldaran.

Hei. Kirjoitan tämän jutun, koska olisin itse raskaana ollessani kaivannut kokemuksia Trileptalin käyttäjiltä raskauden aikana. Neurologien kanssa asiasta oli ihan turha jutella, kun he eivät välittäneet muusta kuin "hoitotasapainon säilymisestä". Sain myös nyhtää tietoa, miksi kohtaus olisi ollut vakava raskaana ollessa. Lääkärit kun vaan hokivat, "on vaarallista saada kohtaus jos on raskaana, siksi sinun pitää syödä lääkkeesi.", mutta eivät selittäneet miksi. Syy on (kai), että jos saa kouristuskohtauksen voi siitä seurata hapenpuute sikiölle. Poissaolokohtauksesta ei ole muuta vaaraa (kai), kuin jos esim. kaatuu sen takia.Itse en ole koskaan saanut kouristuskohtausta.

Trileptalin pakkausselosteessahan todetaan, että "ei voi käyttää raskaana ollessa eikä imettäessä". Tapasin viimein "sen hyvän" neurologin ja hän sanoi, että tuoteseloste sanoo niin, koska asiaa ei ole tutkittu niin paljon, että siinä voisi lukea muuta. Hän sanoi myös, että hänellä on potilaita, jotka ovat käyttäneet lääkettä sekä raskauden aikana että imettäessä ja lapset ovat terveitä ja kaikki on mennyt hyvin.

Mietin itse pitkään mitä teen lääkkeiden kanssa. Annokseni oli(on) 300*300. Lääkeainearvo oli ennen raskautta 30-35. Ekassa kontrollissa raskauden toteamisen jälkeen arvo oli 28. Lääkäri käski nostaa lääkkeet 300*450. En suostunut, koska en ollut saanu kohtausta. Kohtaukset olivat muutenkin pysyneet pois sen jälkeen kun olin aloittanu Trileptalin käytön. Olen lääkärien sanoin "sitoutunut hoitooni". ;)

Ekan (poissaolo)kohtauksen sain noin raskausviikolla 17. Sen seurauksena pyörryin hetkeksi. Nostin sen jälkeen lääkkeet 300*450. Silloin otettiin uudet kontrollit ja ajattelin niiden olevan ok, koska lääkäri ei soittanut niistä, vaikka oli luvannut. Arvo oli ollut edelleen alle 30 kun sain uuden kohtauksen noin kuukauden kuluttua, eli rv oli silloin 22. Nostin lääkkeet 450*450 ja söin sillä annoksella melkein raskauden loppuun asti. Jäin pahoinvoinnin takia sairaslomalle (ja kesälomalle) jo rv:n ollessa n.30. Uskon, että sen takia kohtaukset loppuivat, kun stessi ja kiire loppuivat. Melko pahoja poissaolokohtauksia (30 sek.-n.4min) oli sitä ennen neljä. Ihan raskauden lopulla nostin lääkärin määräyksestä annoksen lopulta ensin 450*450 ja lopulta (oisko ollu rv 39) 450*600. Lääkeainearvot olivat koko raskauden 30 tai alle.
Päätin olla nostamatta lääkkeitä lääkärien määräämälle tasolla, koska en ole koskaan saanut kuin poissaolokohtauksia. Hoitava lääkäri tiesi kuitenkin koko ajan minkä verran lääkkeitä käytin. (Ärsytti muuten kun kohtauksen saatuani aina kysyttiin, että "syötkö nyt ihan Varmasti niitä lääkkeitä?")

Synnytin terveen lapsen rv 40 2. Tiputin Trileptal-annoksen heti synnytystä seuraavana päivänä 450*450 ja siitä nopeasti takaisin 300*300. Muistaakseni 150/viikko. Sillä määrällä imetin koko imetysajan ja lopetin imetyksen kun lapsi oli 7kk. Oli 4kk asti pelkällä rintamaidolla ja aloin antaa korviketta vasta sitten kun vieroitin rinnasta. Eli sen 7kk maito oli pelkkää rintamaitoa. Kaikki on mennyt hyvin. Lapsi on ollut terve kokoajan (ei edes kuumetta kertaakaan) ja lähti liikkumaan tosi aikaisin.
Jos sillä on jotain väliä niin olen melko normaalivartaloinen (painoindeksi ennen raskautta oli 22,5). Raskauden aikana paino nousi 17kg ja lapsi oli yli nelikiloinen. Kohtauksia en ole saanut synnytyksen jälkeen, ainakaan sellaisia joita voisi varmasti sanoa kohtauksiksi. Välillä kun on vaikea erottaa.
Epilepsian lisäksi sain vielä raskausajan diabeteksenkin, onneksi en kuitenkaan joutunut pistämään. =D
Olen päättänyt, että jos saan lisää lapsia niin aion syödä lääkkeitä uusienkin raskauksien aikana.

ps. En tosiaankaan kaipaa kenenkään mielipiteitä siitä teinkö oikein vai väärin, joten älkää vaivautuko kertomaan. Minun päätökseni, niin oikeat kuin väärätkin, kuuluvat vain minulle ja perheelleni. Viestilläni haluan antaa muille lääkkeen käyttäjille toisen käyttäjän mielipiteen ja kertomuksen miten raskaus ja imetys menivät. Toivottavasti on apua jollekin!

4

2747

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • :)

      Ihana kun tulit kertomaan omakohtaista kokemusta lääkkeestä raskauden aikana ja siitä, kuinka lapsesi nyt voi. Itse joudun käyttämään univaikeuksiin mirtazapiinia ja tietenkin huolettaa, kuinka lääke vauvaan vaikuttaa. Teratologisen mukaan syytä huoleen ei ole, mutta vertaistukea ja kokemuksia kaipaisin muilta, jotka ovat ko. lääkettä joutuneet raskauden aikana käyttämään, lähinnä kiinnostaisi tietää minkälaisella annostuksella ja kuinka usein lääkettä on käytetty ja kuinka vauva voi. Kunhan saan tämän raskauden päätökseen ja vauva hieman kasvaa teen niinkuin sinä ja käyn kertomassa meidän kuulumiset.

    • ahranna

      Itselläni juuri todettu epilepsia ja perheen perustaminen samanaikaisesti haaveena. Lääkkeenä Trileptal jonka käytön aloittamista epäilin juuri raskautumisyrityksen takia (siis ajatellen ette näinkin pitkään on pärjätty ilman niin miksi juuri nyt sitten pitäisi aloittaa lääkitys). Kiitos viestistäsi, nyt uskallan hyvillä mielin hakea lääkkeet ja kokeilla toimivatko.

    • Kaikki_hyvin

      Minä söin trileptalia koko raskauden ja imetyksen aikana(1v) ja täysin terve lapsi on :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olivia Oras kuollut

      Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS
      Kotimaiset julkkisjuorut
      57
      1900
    2. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      13
      840
    3. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      44
      718
    4. Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?

      Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke
      Haapavesi
      41
      666
    5. Sukunimesi eka kirjain?

      🤗
      Ikävä
      43
      631
    6. Kerro vain.

      Lipsauta johtolanka...
      Ikävä
      80
      606
    7. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      47
      604
    8. Tönölän hukkaputki

      Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le
      Kuhmo
      35
      564
    9. Ei mitään käytöstä

      Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su
      Ähtäri
      29
      536
    10. 47
      514
    Aihe